"Hieno pyörä sulla", sanoi tuntematon mies.
"Ai kummalla?", Tuula kysyi.
"No sulla! Ukkosko on ostanut?"
"Kai sitä nainen osaa itsekin pyöränsä ostaa", aloitin (ensimmäinen ajatukseni oli, että onpas tökeröä ajatella, että vaadittaisiin aina mies ostoksille), kun nurkalta kuului Matin kommentti:
"Minähän sen olen ostanut!"
"Vois ukkos laittaa vähän rasvaa ketjuihin", jatkoi tuntematon mies.
"Jos minulla olisi nainen, niin sillä olisi tuollainen pyörä", kuului vielä peräämme.
Tampereella osataan siis arvostaa pyöräileviä naisia. Lisäksi siellä on miehiä, joilla on selvästi ovela taktiikka sen selvittämiseksi, onko nainen vapaa vai löytyykö jostain se ukko.

2 kommenttia:
Hauska.
Kuule, minua on vähän askarruttanut yksi kysymys, noin yleisestä mielenkiinnosta. Mietin nimittäin, ovatko sosiaaliset blogit poissa muodista, tai onko sosiaalisen median aika jollain tavalla juuri nyt ajanut niiden ohi. (Onhan sitä ennenkin uumoiltu.) En välttämättä pidä sitä todennäköisenä, mutta itse en varmaankaan sellaista ensimmäisenä huomaisi, kun olen somessa ns. myöhäinen omaksuja.
Mietin nyt vaikka tätä blogia sen perusteella, että kommenttilaatikossa on viime aikoina ollut aika hiljaista. Johtuukohan se mielikuva
- siitä, että ystävät ja kaverit voivat paremmin vuorovaikuttaa Google Plussassa ja "Facebook Plussassa" (ja vuorovaikutus on sen vuoksi siirtynyt enemmän sinne, tai osin muihin ja henkilökohtaisempiin viestinnän tapoihin),
- siitä, että ihmiset tottuivat muualle (muihin blogeihin), kun olit täältä välillä poissa, eivätkä ole löytäneet takaisin,
- vai esimerkiksi siitä, että syksy nyt vain on blogeissa ylipäätään hiljaista aikaa,
- vaiko ehkä kaikista kolmesta (tai jostain muusta)?
Onko sinulla pidemmin blogeja seuranneena mielipidettä?
(Toki tiedän, ettei blogin kirjoittamisen mielekkyyttä mitata kommenttien määrällä, eikä se ole pointtini, käytin sitä vain indikaattorina jostain muusta. En osaa arvioida, ovatko sosiaaliset blogit kokonaisuudessaan (erotuksena siis esim. harrastusblogeista) hiljentymään päin, vai päin vastoin.)
Minä nyt joka tapauksessa pidän tästä blogistasi, ja näistä uusista merkinnöistä, jotka ovat sillä tavalla lämmittäviä, että ne voisivat periaatteessa olla ja kertoa kenen tahansa onnellisen naisen elämästä, mutta ovat kuitenkin juuri sinun.
Kaikki syyt lienevät totta. Omalta osaltani ainakin se, että yhteydenpito kavereihin (ja moniin tämänkin blogin kautta tutuksi tulleisiin ihmisiin) sujuu Facebookissa. En tosin ohjaa näitä blogitekstejä automaattisesti sinne, joten sitä kautta ei siis tule edes kommentteja tänne asti.
Kyllä kai täällä lukijoita käy, mutta kommentointikynnys lienee nykyisin aika korkea. Monet seuraavat useita blogeja esim. rss-lukijoiden kautta, ja jos tällöin haluaa kommentoida, pitää klikata itsensä erikseen blogiin.
Ja varmaan minun pitäisi kirjoittaa aktiivisemmin tänne, jotta lukijoilla säilyisi tuntuma ja kommentointihalu.
Lähetä kommentti