Toisaalta muut blogini ovat kuukauden aikana kuitenkin eläneet: Mari Koo:ssa olen mm. ollut bloginostalginen ja sivunnut epävarmuuden sietämisen oppimista. Kulutusjuhla puolella on saanut lukea esimerkiksi vajaan kahden viikon mittaisesta Berliinin reissustani (osa 1, osa 2, osa 3). Villi-kissankin blogi on päivittynyt esimerkiksi havainnolla siitä, että olemme asuneet yhdessä jo kolme vuotta.
Joten ei sitä enää näköjään saa tänne hömppäpuolelle tekstejä aikaan, kun muualle nettiin jo vuodattaa ties mitä, on ne Facebookit ja Twitteritkin.
Mutta hyvää siis kuuluu.
Vähitellen ajatukset alkavat liikahdella yhä enemmän tulevaan Sveitsiin muuttoon ja puolivuotiseen siellä. Enää pari kuukautta Suomessa jäljellä, ja sitä ennen pitää tietysti tehdä vaikka mitä.
Mutta toisaalta elämä kuljeskelee ennen muuttoa vakaasti omissa pienissä ympyröissään.
Koti, kirjasto, kahvila Taikalamppu, Merihaan työhuone. Ruokaa, lenkkeilyjä, sängyllä makoilua, tietokoneen naputtelua, kännykän räpläystä, erilaisiin tilaisuuksiin osallistumista, kissan rapsuttelua. Juttelua, hiljaisuutta, nauramista, rakkautta, ystävyyttä.
Muutamia ihmisiä tapaa usein. Monia harvemmin, ja jos nähdään, niin sanotaan, että koetetaan nyt pian tavata uudelleen.
Sitten se aika kuitenkin menee ja venyy, eikä nähdä, vaikka mielessä välillä olisikin ja huono omatunto painaa, kun ei pidä yhteyttä tarpeeksi.
Viikon sitaatin ehdin tietysti jo laittaa monta päivää sitten Facebookin, mutta pistetään se nyt tännekin eli turjotuksen ajasta:
"Turjotuksella ei ole mitään tekemistä murjotuksen kanssa. Turjotus on sama kuin talviuni: käyttäydytään vaisummin, nukutaan paljon ja ei hymyillä niin paljon kuin kesällä. Eikä ainakaan ryntäillä suuna päänä kirkkaasti valaistuissa paikoissa konemaisesti hymyillen."- Markku Pölönen, Luonnonsuojelija 6/06

0 kommenttia:
Lähetä kommentti