torstai, kesäkuu 03, 2010

Kolkytkolme muotokuvassaan

Tänään vietän taas syntymäpäivääni. Ja taas saa havaita, miten nopeasti aika rientää. Mutta sai jälleen hieman syytä juhlistaa elämää, ja minua on jo lahjottu mitä hienoimmin tavoin.

Ensinnäkin sain jo eilen mahtavat kynsilakkaukset:


Illalla pääsin myös syömään hyvin ravintola Kuurnaan. Siellä sattumalta oli muitakin tuttuja. Ilta vierähti nautiskellen, kuohuvaisia kilistellen ja herkutellen.

Pyörämatkalla kotiin havaittiin, että melkein ollaan jo virallisestikin syntymäpäiväni puolella. Pikselitaiteilija pääsi siis lahjomaan minut jo yöllä taideteoksellaan:



Maalaus on siis kokoluokkaa tulitikkuaski, ja Samin ensimmäinen kokeilu luoda tällainen profiilikuvamaalaus. Alkuperäinen kuva on ollut Facebookin profiilikuvani: se on reilun vuoden takaa Pentelelen ensimmäiseltä keikkaillalta.

Noin kuukausi sitten käväisin Samin työhuoneella ja silloin nappasin kuvan, jossa näkyi hahmotelmia tulevasta. Eli tuo minun valokuvani (koko noin 4,5 x 4 cm) ja Samin luonnosteluja.

Sami siis luonnosteli kuvan pleksille lyijykynällä ja maalasi sitten öljyväreillä.






Ja taiteilijaahan saa sitten fanittaa Facebookissa!



6 kommenttia:

Erkka Piirainen kirjoitti...

Hieno!

Ja onnea vielä :)

Zepa kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Anonyymi kirjoitti...

Mä fanitan taitelijaa täällä Marinadissa (ja täällä Suuressa Virastossa:-))

Ja tietenkin fanitan myös päivänsankaria <3

T: Ulkokalliolainen

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Kiitos vaan kaikille!

Ulkokalliolainen, sulla onkin yleensä keinot fanittaa sekä taiteilijaa että minua ihan livenä monta kertaa viikossa :D

Jenni kirjoitti...

Onnea vaan! Tykkään kovasti muotokuvastasi, on oikein ilmeikäs.

Jazmanaut kirjoitti...

Eläköön Mari!

 
eXTReMe Tracker