Taidetta, Liperiä ja piirakoita

Kävin viikonloppuna jälleen kotikonnuilla Liperissä. Veimme pikkuveljen kanssa isälle 60-vuotislahjaksi taidetta, jonka me lapset olimme hankkineet eli viljanviljelijälle viljaa (Halmetoja-Lenkkeri: Viljaa – jyviä, kuva). Viralliseksi syntymäpäiväksi teos ei ehtinyt, sillä se oli reissaamassa ulkomailla.

Teoksen loppusijoituspaikka jäi vielä auki: päätyykö se nykyiseen olohuoneeseen vai jääkö odottamaan sitä, että samalta kylältä hankitulle rantatontille kohoaa ensi vuonna talviasuttava talo?

Päädyimme veljen kanssa vanhempien mukana myös kyläyhdistyksen pikkujouluihin. Ne tosin järjestettiin naapurikunnan eli Outokummun ravintolassa.

Olimme pikkujoulujen nuorimmat edustajat, ja veljeäni jotkut luulivat sulhasekseni. Minuthan tunnistetaan ulkonäöstä äitini tyttäreksi, mutta veli ei näytä isältään.

Koska extreme-kokemuksista pitää ottaa kaikki irti, niin pikkujouluravintolan yhteydessä olleessa karaokepaikassa, Bub [sic] Wanhassa Mainarissa käväisin vetämässä Lulun. Perheessämmehän musiikilliset lahjat ovat jakaantuneet tasaisesti eli oikeastaan kenelläkään ne eivät ole kovin kummoiset. Toiset vain tajuavat olla hoilottamatta ja jotkut eivät.

Piipahdus Pohjois-Karjalaan jäi sen verran lyhyeksi, etten ehtinyt tekemään äidistäni blogihaastattelua. Mutta sen sijaan tietysti söin karjalanpiirakoita ja sain niitä mukaanikin.

Paluumatka kesti ennakoitua pidempään. Pendolino seisoi Lahdessa, kun jonkun toisen junan alle oli jäänyt ihminen. Taisi olla minulle toinen kerta, kun jonkun junanallejäänti (tahallinen tai tahaton) viivästytti matkantekoani. Mieluusti on ajattelematta tätäkään liikaa.

Matkalla tosin ärsyttivät lähinnä kanssamatkustajat, heidän toimintansa ja omituiset kommentit (eikä siis se, että olin Pasilassa noin tuntia myöhemmin kuin aikataulun mukaan olisi pitänyt olla).

Joten ihmekös tuo, että olin hiukkasen "kireä" päästessäni Kallioon. Ennen kotia suuntasin äidin tekemien karjalanpiirakoiden kanssa ystävien valmistaman munavoin äärelle, joten pääsi hieman purppasemaan ääneen.

Ja piirakkaleipojaisia suunniteltiin taas. Pitää varmaan toteuttaa ennen joulua.

Kirjavaikutuksia

Kitty haastoi kertomaan kirjoista. Luettuani haasteen ensimmäinen ajatus oli, että enhän minä noita kirjoja millään keksi, mutta aamulenkillä kaivelin muistiani ja ainakin jotain tuli mieleen. Tosin varsin moni mainitsemani taitaa olla viimeisimmän vuoden tai parin vuoden aikana luettu. Enkä niitäkään muista kaikkia: moni kirja ei suurempaa jälkeä, tai jos jättää, niin en sitten enää aikojen kuluessa muistakaan, mikä kirja se oli ja miksi se teki vaikutuksen.

Joten siis yritetään:

1) Mikä kirja itketti?

Sofi Oksanen: Puhdistus.

Koskettavia kohtia on monissa kirjoissa, ja joskus sitä pillahtelee itkuun tosi vähästä. Puhdistuksessa oli jokin sellainen hetki, että kyyneleet vain puskivat esiin.

2) Mikä nauratti?

Lehti: Rakas vuosikirja - kansalaisen annaali on varmaan viimeisimpiä, joka on hekotuttanut. Perusromaaneista mm. Anna-Leena Härkösen kirjoijen äärellä olen usein vähintään hymyillyt.

3) Mikä oksetti?
Maria Peura: On rakkautes ääretön

Kirja on hieno, mutta aihe (insesti) rankka, joten se herättää monenlaisia tunteita. Myös tiettyä oksetusta.

4) Mihin henkilöhahmoon samaistuit?

Anu Silfverberg: Kung Po.

Naispäähenkilön ajatukset ja tuntemukset osuivat usein kohdilleen. Tosin sama samaistuminen on herännyt monesta muustakin kirjasta, jossa kolmekymppisen kaupunkilaiset etsivät itseään.

5) Minkä kirjan jätit kesken?
Kira Poutanen: Rakkautta au lait

Tykkään kyllä lukea ns. chick lit -kirjoja, mutta tämä ei vienyt mukanaan ja päähenkilön tyhmyys ärsytti.

Saman keskenjääneen kohtalon ovat tänä vuonna kokeneet mm. Taviksena olemisen taito (Buzz Aldrin) ja Sinkkunainen etsii seuraa (Emilia Tala ja Kati Rajasaari)

6) Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?
Paulo Coelho: Alkemisti.
Coelhon teokset eivät vaan jotenkin nappaa. Mutta luin loppuun, kun tästä oli niin paljon puhuttu.

7) Minkä kirjan luit uudestaan?
Kalle Haatanen: Pitkäveteisyyden filosofia

Kyseinen teos on hyllyssäni ja sitä tulee selailtua, kun etsiskelee fiksuja kommentteja elämään. Onhan noita uudestaan luettuja kirjoja monta muitakin, ja moniin runokirjoihin palaan usein uudelleen ja uudelleen (esim. Joni Pyysalon Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet).

8) Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi (paitsi mulle nyt kahden kesken kun vartavasten kysytään)?
Tämä on vaikea. Luen niin laidasta laitaan, etten oikein osaa olla nolona mistään. Nuorena varmaan jotkut eroottisia tarinoita sisältäneet kirjat olivat sellaisia, mutta en enää muista niidenkään nimiä.

9) Mitä kirjaa suosittelet?

Esimerkiksi Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas.

Kun teki vaikutuksen jo silloin vuosi sitten, kun sen luin. Viimeksi lukemistani mm. Kari Hotakaisen Ihmisen osa, Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max tai Miika Nousiaisen Maaninkavaara ovat minua viihdyttäneet.

Ja pakko kai mainita Tom Hodginson (Joutilaisuuden ylistys), koska kirja on merkittävä syyllinen ukuleleharrastukseen.

10) Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (Esim. onko joku ihminen jossain joskus todella lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)?

Varmaan joku tenttikirja, joka on tullut kahlattua läpi ja samalla uskoteltua, että olen nyt viisastunut suuresti. En nyt mistään ole erityisen ylpeä.

- - -

En taaskaan haasta ketään, mutta napatkaa te, jotka itsellenne sopivaksi tunnette.

Viestitellään

Enää ei tule kavereille kovin usein sanotuksi erotessa, että "Soitellaan". Joskus muistan sitä käyttäneeni.

Nyt sanon "Ollaan yhteydessä". Tai jotain sen kaltaista. "Viestitellään" on myös yksi. Ehkä pitäisi sanoa vain "Viestitään".

Kun kuitenkin yhteydenotto voi olla tekstiviesti, sähköposti, Facebookin chat. Tai se puhelinsoitto.

Tietysti elämään on sisältynyt myös sanatonta kommunikaatiota. Elekieltä, katseita ja sen semmoista vaikeasti tulkittavaa ja hallittavaa.

Tosin eihän sekään sitten ole niin vaikeaa, kun toisen tuntee: näkee siitä hartioiden asennosta, miten tänään. Katseesta arvaa paljon.

"Sano jotain latteeta ja jotain ihanaa.

Sano jotain ettei hiljaisuus vie mukanaan"

- Pariisin Kevät: Pentti Holappa

"Olet vähän niin kuin minä, yksinkertainen ja naiivi
Ja sanot joskus jotain mut oot mieluummin vaiti"

- Marzi Nyman: Outo tyttö

"tääl on liian monta suuta ilman sanottavaa,
eikä se mitä sä sanot vaan miten kauniiksi kaikki puetaan"

- Sir Elwoodin hiljaiset värit: Älä mee

Nuoren naisen ohjeet ja kuinka niitä totellaan

Satujatar laati ohjeet nuorelle naiselle oman elämänkokemuksensa pohjalta. En nyt enää niin nuori ole, mutta pohditaan nyt kuitenkin, miten näitä omalta osaltani noudatan:

1. Älä kuihduta itseäsi. Mutta älä myöskään syö, jos ei ole nälkä.

Oma kommentti: koko aikuisikäni painoni on pysytellyt viiden kilon sisällä. Joskus olen innostunut tsemppaamaan ja ollut timmimpi, mutta nyt mennään taas vähän jenkkakahvaisempana mallina. Syöminen tai syömättömyys ei ole koskaan ollut mikään oikea ongelma.

2. Syö joka päivä jotain makeata, lue: tummaa suklaata.

Olisikin makeansyöntini aina vain se pari palaa tummaa suklaata :) Sitäkin, just äsken meni yksi pala aamuteen rinnalla...

3. Ala nyt jo syödä sitä tofua. Soijaa siis.

Kasvispainotteisenasyöjänä vetelen kohtuullisesti.

4. Syö vihanneksia.

Jep, helppo homma.

5. Juusto, maito tai mikä tahansa kalsiumia sisältävä tuote on must joka päivä.

Jotain päivittäin, itselläni tosin yhä useammin kaura- tai soijapohjaisia tuotteita.

6. Puhuinko mie jo kuiduista? Jos en, puhun nyt.

Juu, menee, aamupuuroa ja muut mättöä.

7. Nuku aina kun on mahdollista. Vaihda lakanoita usein.

Hah, ehdottomasti nukun, ja silloinkin, kun ei pitäisi :D

Lakanoiden vaihtamisessa en tiedä, mikä on usein? Aluslakana ja tyynyliinat vaihdan parin viikon välein. Ehkä.

8. Satsaa kunnon imuriin.

Vuokraisännän Dysonilla vedellään tällä hetkellä ja sehän on tehokas. Mutta en kyllä itse niin paljon imureiden perään ole.

9. Ryhdy heti välittömästi käyttämään silmänympärystähmää.

Köh, onhan se rasva tuolla hyllyssä... Mutta vähän sama juttu kuin hammaslangan kanssa: jotenkin sitä käyttöä ei saa niin aktiiviseksi.

10. Liikkua pitäisi.

Tämä aamuna kävin lenkillä. Kuten parina muunakin aamuna tällä viikolla (tavoite on neljä lenkkiä/vko, aamulenkit n. 35 min, ja sitä ennen vähän pilatesmaista lihasjumppaa). Pääsääntöisesti fillaroin tai kävelen kaupunkimatkat.

11. Älä mene naimisiin. Tätä en selitä. Sen verran sanon, että avioero on kamala paikka. Jos menet naimisiin, säilytä itsenäisyytesi keinolla.

Ei ole toistaiseksi kosittukaan, enkä ole itsekään ole kosinut. Avioliitto olisi minulle myös juridinen päätös, joten sitä harkitaan siltäkin kannalta, jos sattuu tilanne tulemaan vastaan.

12. Älä ilkeile ihmisille. Kiltti ihminen ei ole rukkanen.

Yritän olla ilkeilemättä.

13. Yritä antaa muille hyviä asioita. Se oikeastaan antaa sinulle hyviä asioita ennemmin tai myöhemmin.

Kokemuksesta olen havainnut saman. Pyrin antamaan, mutta enempikin voisi.

14. Allekirjoita elinluovutustestamentti ja jos sinulla omaisuutta on, huolehdi siitä, että senkin jako on selvillä.

Elinluovutustestamentti on lompakossa. Omaisuutta on sen verran vähään, että eiköhän sen jako hoituisi lain mukaan.

15. Käy luovuttamassa verta.

Tehdään.

16. Syö lääkkeesi, syömätön troppi ei auta.

Onneksi ei ole mitään vakiolääkettä, jota minun tarvitsisi syödä.

17. Jos värjäät hiuksiasi, muista, että niitä pitää sitten hoitaa kanssa.

Lyhyt tukka ja hyvä kampaaja on ratkaisuni :)

18. Mikään ei ole niin tärkeätä kuin puutarhan hoito, ja sekin on ihan itsestäsi kiinni. Matkustele, harrasta, kehitä itseäsi, pääasia, että harrastat ja opit joka päivä jotain uutta. Ja lue.

Tähän pyritään. Tai en kai osaa olla ilman oppimista ja lukemista. Puutarhaa en hoida, paitsi vähäisiä kesäyrttejä.

19. Kunhan nyt yrität pitää itsesi ihmisenä. Muista, että enimmäkseen muutkin ovat ihmisiä. Kierrätä, älä tapa meitä sukupuuttoon.

Yritän. Tosin ihmisten sukupuutto olisi ongelma vain ihmisille (ihmiset sen sijaan ovat ongelma koko pallolle).

20. Kaikki tämä koskee miehiä myös.
Tietysti :)

PS. Unohdin yhden asian, rakastakaa eläimiä ja luontoa kanssa. Ei niitä aina tosin kotiin kannata raahata, mutta ei nyt tehdä niidenkään elämää turhan vaikeaksi, että jää seuraavallekin sukupolvelle jotain. Eikä aina tarvitse matkustaa jonnekin kokeakseen jotain uutta, joskus riitäää katsantokannan vaihdos.

Omaksi ei ole tarvinnut ottaa, kun on tuo hoidokkikissa. Eikä matkustelu ylipäätään ole minulle kovin merkittävää, joten se on helppo pitää aika vähäisenä.

Marolli esittää: Seija-tätini haastattelu videolla

Perjantaivideo nro 2 eli ruotsalaisuuden päivänä tehty Merihaassa asuvan tätini (äitini sisko) haastattelu on nyt ihailtavana.

Seija kertoo, kuinka hän 17-vuotiaana lähti Liperistä Turun lähelle kartanoon töihin ja miten Aminoffien perhe kannusti häntä puhumaan ruotsia. Tämän myötä Seija hakeutui ensiksi myös joksikin aikaa töihin Ruotsiin ja opiskelemaan sosiaalialaa Helsingin yliopistoon ruotsinkieliselle puolelle.

Olli haastatteli ja leikkasi, minä heilutin kameraa. Eli tämän perusteella sitten otan opikseni ja ensi kerralla osaan kuvatakin paremmin. Toivottavasti.

(Tämän kirjoituksen otsikko viittaa Facebookin Marolli-fanisivuun, jonka Erkka perusti pari viikkoa sitten...)

Mukuloita ja pyöröjä

Tänään on taas kohdattu pari asiaa, joista en erityisemmin välitä, mutta joita ei voi välttää: pyöröovet ja mukulakivikadut.

Pöyröovet ovat lähes pelottavia. Tai sitten pelkästään hankalia.

Mukulakivikadut taas ärsyttävät fillaroidessa. Se tärinä tekee pyöräilystä epämukavampaa ja lisäksi, etenkin märällä säällä, mukulakiviset kadut ovat riskialttiimpia.

Pyöröovet olisivat tietysti fillarin kanssa erityisen hankalia. En aio kokeilla.

- - -

Viikon korvamato -maininnan on lunastanut Pekka Ruuskan Mä tahdon sun elämään. Voi kuunnella YouTubessa.

"En tahdo olla sivu sinun
päiväkirjassasi
sun villeiltä vuosiltasi,
kun Jukkis lähti ja saapui Pasi.
Ja sen kirjasi sä säilyttäisit
patjan alla kakaroilta piilossa.

En tahdo olla naurun aihe
tyttöporukoiden,
kun te istutte ilkamoiden
ja muistelette kundeja,
joiden kohtaloksi koitui lähteä
jo huonon pukeutumisenkin tähden."

Vanheta sentään ehtii ajoissa

Tänään ystävä täyttää vuosia. Heitin Facebook-seinälle onnittelut ja runon:

Nauroin taas

liian myöhään

kaikki käy niin hitaasti

ainoastaan

vanheta olen ehtinyt ajoissa.

- Timo Pusa

Kai tällä runolla koetin summata joitakin keskusteluja, joita Ulkokalliolaisen kanssa olemme elämistämme käyneet.

Ja pääasia, että nauraa, edes myöhässä. Vaikka tosin huumorissakaan kuulemma ei usein ole oleellista se, että juttu olisi varsinaisesti hyvä, vaan pitää vain nopeasti osata reagoida ja lohkaista tilanteeseen sopivasti.

Minä en ole mikään erityisen loistokas tilannekoomikko. Ylipäätään hetkiin reagoiminen ei aina onnistu: vasta jälkikäteen tajuaa, mitä olisi voinut tehdä tai sanoa.

Kommentoida kannustavasti. Pussata kiitokseksi. Kiittää kehuista. Kysyä suoraan.

- - -

Erinäisiä muitakin merkkipäiviä osuu tähän samaan aikaan. Kuten Pentelele-bändimme perustamisen yksivuotispäivä. Saatiin nyt logo eli palkkiomme ensimmäisestä julkisesta keikastamme ja se tietysti julkistettiin FB-faniryhmässä.

- - -

Nyt, kun muistan, niin mainostan ilman korvausta:

Nikruksen Pekan eli Skrubu-blogin pni:n seinäkalenterit ehtii tilata vielä jouluksi.Poikamieskalenterilla on nyt lahjottu Ulkokalliolaista, kalenteri on ehdottoman tyylikäs ja hieno! Ja Helsinki-kalenteri on päässyt työhuoneellemme.

Ja toinen:

Blogipikkujoulut järjestetään lauantaina 12. joulukuuta Weeruskassa. Aion osallistua, ellei toisin pääse käymään.

Vielä ihmissuhteista eli uskomaton romanttinen tositarina

Tämä on pakko jakaa viikon ihmissuhdesarjaan. Eli Niskalan Meijun haastattelusta Ylioppilaslehdestä:

"Olipa kerran tyttö, joka halusi löytää rakkauden. Hän jätti kirjastonkirjojen väliin lappuja: ”Tämä kirja on minulle tärkeä. Sen tärkein kohta on sivun 83 neljännessä kappaleessa. Jos tunnet samoin, ota yhteys minuun. T. Meiju Niskala.”

Kirjastossa oli töissä poika, joka soitti tytölle. He tapasivat kirjaston portailla.
Paljastui kummia. Molemmat pitivät taskuissaan noppia päivittäisten valintojen tekoon. Sellaisten kuin mitä reittiä kävellä tai mistä hyllystä valita kirjastonkirjoja. Kumpikin keräsi kauppareissullaan ihmisten pudottamia ostoslistoja ja osti niissä luetellut asiat.
”Ainut ostos, jota en ole saanut kulutettua oli Libero-vaippapakkaus”, poika tunnusti.
Tyttö tiesi. Tämä on kohtalo.
Puolitoista vuotta myöhemmin vaikuttaa siltä, että he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti."

Oih!

Kannattaa lukea koko juttu: tämä juttu kyseisestä, naapurustossani asustavasta kaupunkitaiteilijasta (ja karvattoman koiran omistajasta) on täynnä ilahduttavan pirteää asennetta.

Ihmissuhdeheikkouksien ironiaa

Eilinen tekstini sai yhden toverin Facebookissa kyselemään, mitä ironisuudella ja kyynisyydellä tarkoitin. Kun en kuulemma ole lainkaan sellainen ja miksi sitä pitäisi edes yrittää.

Ironia ja kyynisyys ovat tietysti yksi keino yrittää käydä läpi omia kipupisteitä tai muita ongelmia, elämän vääryyksiä ja itsessä havaittuja heikkousia. Käsittääkseni tämä varsin yleinen tapa myös koomikoiden keskuudessa.

Eli kun minä laittelen John Grayn lainauksia esiin, niin samalla tietyllä tavalla ironisoin itseänikin: jepjep, hyvähän tässä on ihmissuhdeneuvoja jaella, kun on asunut vuosia yksin.

Ja kun parisuhteissaan on taatusti tehnyt virheitä ja tulee niitä tekemään, eli ei ole edes Grayn vinkkejä noudattanut.

Eilen työhuoneellamme raikasi Pulpin Disco 2000. Kappaleen sanojen ("We were friends but that was as far as it went. I used to walk you home, sometimes it meant nothing to you cause you were so very popular") hiukkasin juttelimme siitä, miten joku joskus saattaa jättää lähestymättä kiinnostavaa henkilöä siksi, että se toinen vain vaikuttaa liian suositulta tai muuten liikaa oman tason ylittävältä.

Tai sitten muista syistä se ratkaiseva askel jää.

Sitten miettii, olisiko pitänyt. Silläkin riskillä, että olisi saanut pakit, sillä ärsyttävintähän kuitenkin on se, ettei edes yritä.

Ja miettii sitäkin, että onko itse ollut jollekin joskus jotenkin sellainen, ettei toinen ole rohjennut osoittaa kiinnostustaan.

Mutta se näistä ihmissuhdepohdinnoista. Enhän minä kuitenkaan edelleenkään tänne aio paljastaa kiinnostavia (?) yksityiskohtia oman elämäni suhdeseikkailuista.

Rokkaillaan Pulpin tahtiin nyt vaan! (Tosin tänään työhuoneella on soinut mm. Smashing Pumpkins).

John Gray, Facebook-viisastelu, miehet ja naiset

Olen parin viikon ajan läiskinyt Facebook-statukseeni lainauksi John Grayn "Anna intohimon hehkua vuoden jokaisena päivänä" -kirjasta. Teos päätyi työhuoneellemme Henkan tuomana lahjana, ja päätin siis kierrättää siitä sitaatin Facebookiin niinä päivinä, kun istun Merihaassa.

Jotkut lainaukset ovat herättäneet FB:ssa vilkasta kommentointia. Kuten vaikkapa:

"Naisesta ei tunnu lainkaan romanttiselta ostaa itse itselleen kukkia. Hän haluaa rakastajansa ostavan ne. Kun mies ostaa oma-aloitteisesti kukkakimpun, se on naisesta merkki siitä, että mies välittää hänestä ja ymmärtää hänen tarpeitaan."

Tämän pohjalta FB-kaverini keskustelivat, haluavatko kaikki naiset kukkia ja jos haluavat, niin millaisia, ja ajatuksenahan on, että ilahduttaa jollakin, ei välttämättä nimenomaan kukilla (esim. suklaa käy, tai mikä tahansa positiivinen yllätys). Ja joillekin kukkakimppu yhdistyy anteeksipyyntöön, joten siksi sitä ei kannata käyttää ilahduttamismielessä. Toiset myös tykkäävät ostaa kukkansa ihan itse.

Tietysti John Gray -lainaukset ovat usein hieman korneja, itsestäänselviä, miehen ja naisen erilaisuutta turhaan korostavia, lauserakenteissaan outoja (suomentajalta olisi voinut toivoa parempaa otetta).

Lainausten heittely Facebookiin on halpa ja helppo huvi, mutta toisaalta se kai paljastaa jotain minustakin. Että pitää välillä olla mukamas jotenkin ironinen ja kyyninen.

Mutta totuus kuitenkin on, että ihmissuhteet ovat hemmetin tärkeä asia. Niitä olisi hyvä pohtia enemmänkin kuin John Gray -lainausten verran, ja ehkä nuo lauseet edes vähän herättelevät.

Tietysti ihmissuhteista on tullut juteltua Facebookin ulkopuolellakin. Viikonloppuna tapasin miespuolisen kaverini, joka vietti yksivuotispäivää tyttöystävänsä kanssa. Hienosti hän kehui, miten on löytänyt elämänsä naisen.

Ja sitten naispuolisen ystävän kanssa pohdittiin, että mikä siinä on, kun tuntee lukuisia kivoja ja fiksuja miehiä, mutta ei sitten kuitenkaan ole tarpeeksi kipinää.

Lisäksi havaitsin taas omaa hönttiä ilahtuneisuutta pienistä kehaisuista. Sain eilen tekstiviestin, jonka mukaan minua oli kuulemma kehuttu kauniiksi. Eli kyllä ne John Grayn opit siitä, miten naista, ja toki miestäkin, kannattaa välillä huomioida myös ulkonäköön kohdistuvin sanoin, ovat tietysti ihan totta.

(Tosin erään miespuolisen toverin toteamushan on, että älykästä naista kannattaa kehua kauniiksi ja kaunista älykkääksi.)

Pistetään nyt vielä loppuun eilen käyttämäni lainaus:

"Mies, joka ojentaa kätensä koskettaakseen tai pidelläkseen naista kädestä, saa naisen lämpenemään. Vaikka miehet yleensä seurusteluaikana pitävätkin naista kädestä, jonkin ajan kuluttua he luopuvat siitä. Se on suuri vahinko."

Kuvia ja sanoja näiltä päiviltä

Käsityöihmiset ja ne muut

Perjantaina kotona odotti pieni postipaketti. Siitä paljastuivat lapaset, jotka olin äidiltä tilannut (tai siis vein hänelle parittoman lapasen ja hän teki uuden). Sen lisäksi myös yllätyksenä helmikirjaillut rannekkeet.

Olin viikkoa aiemmin pohtinut Ulkokalliolaiselle pitkien rannekkeiden tarvetta. Minulla on useampi hihoiltaan tuohon kyynärpään tietämille ulottuva paita, ja etenkin pyöräillessä käsivarret kaipaisivat lisälämmikettä. Mutta minähän en tietysti itse tähän mennessä ollut saanut asialle tehtyä mitään.

Soitin äidilleni, kiittelin ja kerroin, että rannekkeet ovat hyvä idea, mutta tarvitsisin pidemmät, siitä peukalonjuuresta kyynerpäähän ulottuvat lämmittimet. Sellaiset saapunevat tämän puhelun ansiosta pian.

Ja siis on vankat syyt siihen, miksi itse en tee käsitöitä. Äitini neuloo, virkkaa, kutoo, kirjoo ja ompelee niin näppärästi, ettei minun kannata tuhrata aikaani, kun en niin käsityöintoinen ole.

Noiden rannekkeiden helmisysteemeistä kiinnostuneille tiedoksi: helmet on kuulemma pujotettu lankaan neulomisvaiheessa.

Poisheitetty runous talteen

Lauantaiaamuna olin lähdössä lenkille ja päätin käydä heittämässä paperiroskat samalla talon laatikkoon. Sieltä paperinkeräyslaatikosta paljastui pari pahvilaatikollista kirjoja, niin tietokirjoja kuin romaaneja ja runoja, suomeksi ja ruotsiksi.

Kirjojen poisheittämistä roskiin en tietenkään ymmärrä: tässä on lähellä antikvariaatteja ja kirpputoreja, joihin noita voisi viedä.

Enkä usko, että kirjojen omistaja on ollut se, joka on paperinkeräykseen kipannut omaisuuttaan: eiköhän hänelläkin olisi ollut tunnesidettä noihin niteisiin, kun osassa on omistuskirjoituksia.

Minä keräsin talteen runokirjat (oik. pino) ja joitakin ruotsinkielisiä teoksia Ulkokalliolaiselle.

Katse puidulle pellolle isänpäivänä

Tänään selasin kirjoja ja lähetin yhden runoista tekstiviestinä isälle, jonka kanssa olin jo aiemmin puhunut ja joka puheluhetkellä oli tallustelemassa jossain pellolla tai metsässä, kuulemma lumi jalkojen alla narskuen:

"Talven enteet voi jo nähdä

ihmisten silmistä.

Naapurin isäntä istui

puimakoneensa päällä

ja katsoi tehtyä peltoa

kuin hyljättyä rakastajatarta."

- Pekka Kejonen

Isäni vastasi, että hän itse katsoo puitua peltoa kuin kaunista naista eli äitiäni juhlameikissään.

Niin, olenhan kai kertonut, että isäni on tunteissaan avoin, herkkis ja symppis?

Suloinen pikkukoira on Kallion uusi tulokas

Tänä aamuna päästin Villin pihalle ja ikkuna oli tietysti auki. Kohta kantautui "Hei Mari!" -huikkaisu sisään ja pihalla seisoi naapurtossa asuva toveri sylissään pienen pieni karvaton koiranpentu.

Eilen Kallioon muuttanut Helli osoittautui erittäin suloiseksi ja viehättäväksi.

Eikä Villikään tajunnut ärhennellä tälle koiralle: ei ilmeisesti oikein tajunnut, mikä elukka on kyseessä, koska Helli nyt ei niin koiramaisesti edes käyttäytynyt, viipoteli hassusti ja inahteli.

"Et sileänä säily"

Starttasin eilen glögikauden. Päätin aloittaa juhlallisesti Becherovkalla terästetyllä versiolla, ja hyväähän se oli. Tänään jatkoin alkoholittomalla, sekin tosin poissa kotona ja hyvässä seurassa nautittuna.

Kai tämä taas pari seuraavaa kuukautta maistuu, mutta jossain vaiheessa glögimitta täyttyy ja sitten voi jälleen odotella seuraavaa marraskuuta.

Palasin glögittelyltä kotiin lumi jalkojen alla natisten. Pitkä päivä, paljon kaikenlaista, kuten harvinaisen hyvä ehostus (Facebookissa selvisi ihmettelyni kautta ja kiitos Karrin, että sana eho tarkoittaa Nykysuomen sanakirjan mukaan eheä, terve, kaunis, oiva, mainio, pulska).

Ystävien kanssa puhuttiin jälleen myös Pauli Hanhiniemen lyriikoista, ja luin ääneen pätkää yhdestä biisistä.

"sä et sileänä säily, kulta
ennen pitkää sydämesi näyttää iloisesti asutulta
sen aina järki järjestää
mut' tää on tieto; jokaisesta kävijästä jälki jää"

Jäätyvä maa kengän alla rasahtaa

Yksin asumisen yksi huonoista puolista on se, ettei voi pyytää toista soittamaan omaan kännykkään silloin, kun luuri on kadoksissa.

Onneksi hoksasin taannoin tähänkin ongelmaan ratkaisun. Skypen avulla voi kätevästi soittaa omaan puhelimeen, ja kun kännykään ei edes vastaa, niin ei mene maksujakaan.

Tänään puhelin pirisi ja värisi nukkuvan kissan alla. On tuolla elukalla tunto tallella, kun sentään heräsi.

Tällä viikolla olen mm. saanut viettää aikaa molempien veljieni kanssa. Tosin eri päivinä, kun molemmilla oli omat syynsä käydä Helsingissä.

Torstaina päädyin Kolmannen Naisen keikalle. Kun odotuksia ei juuri ollut, niin yllätyin positiivisesti. Lisäksi sain analyysin Pauli Hanhiniemen lyriikasta, ja sen ansiosta osaan nyt arvostaa lauluntekijää vielä enemmän.

Perjantaina Olli laittoi viestiä, että tänään tehdään video. Lyhyt ideointi ja Ollin ohjeistus muutaman sadan metrin matkalla ja sitten haastattelemaan ohikulkijaa.

Tavoite on, että Ollin kanssa puuhastelemme videoita jatkossakin. Minulla ei ole suurempaa osaamista tuolla puolella, mutta Ollin ohjauksessa epäilemättä opin niin videokameran edessä kuin takanakin olemista. Ja editointiakin pitäisi opetella.