Varma tarjoilu

Tänään oli tarkoitus mennä aamiaiselle tässä kuussa ovensa avanneeseen kalliolaiseen ravintolaan, Siltaseen. Parinkymmenen minuutin jonotuksen jälkeen pääsimme tiskille tilaamaan, mutta vain kuullaksemme, ettei aamiaisia saakaan (tai jos saa, niin menee todella pitkään). Vissiin oli loppu niin ruuat kuin muutkin resurssit, ja vain noin tunti paikan avaamisen jälkeen.

Hiukka hölmistyneinä otimme juomat ja menimme terassin puolelle istumaan, jossa Saarikon Janne oli saanut oman brunssinsa nautituksi. Onneksi oli aurinkoa, lämpöä ja hyvää seuraa, niin ruuan saamattomuus ei edes pahemmin ärsyttänyt.

Tämän jälkeen ehdotin meille nälkäisille oman takapihani brunssia. Olin viikonlopuksi ostellut jääkaappiin kaikenlaista siltä varalta, että joku tulee kylään tai pitää lähteä piknikille (salaatteja, leipää, juustoja, kasviksia, uusia perunoita jne).

Lisäksi edellispäivän kahvivieraat olivat tuoneet pullapitkon (kiitos heille!) ja itsekin olin leiponut suklaamuffineja.

Ja olihan sitä tämän kesän suosikkijuomaakin, lambruscoa, sopivasti kylmänä.

Näin siis yhden brunssin rakentelu kolmelle hengelle sujui vaivatta.

Omalta takapihalta ei siis todellakaan kannata kovin usein poistua, koska siellä tarjoilu ja palvelu pelaa varmasti. Lisäksi kyseessä on aika edullinen paikka.

Myöhemmin illemmalla naureskeltiin Rappiotädin kanssa, että takapihallani on tietty oma luonteensa kavereiden kerääjänä. Kun ihmiset sinne näin kesäaikaan tulevat ensimmäistä kertaa, he ihastelevat rehevää kasvustoa ja rauhaisaa paikkaa keskellä Kalliota.

Ensimmäisen kerran jälkeen kynnys vierailuun on madaltunut, sillä onhan se eri asia tulla jonkun takapihalle kuin sisälle hänen kotiinsa.

Ja toiset sitten istuvat takapihalla minun ja Villi-kissan kanssa tunnista toiseen. Päivänä, toisena ja viidentenätoistakin.

Pääpuheenaiheita

Isäni ei soittanut keskustellakseen kanssani M. Jacksonin kuolemasta. Vaikka olisihan se sikäli sopinut, että soittohetkellä isäni kuulemma täytti vedellä kasvinsuojeluruiskua (joka näyttää suunnilleen tältä).

Sen sijaan isäni tärkein aihe oli juhannuksen ajankohta. Juhannushan on jo ajat sitten siirretty tapahtumaan lauantaina, joka osuu ajalle 20.-26. kesäkuuta, mutta isästäni tämä on suuri virhe. Nykytilanteen vuoksi esimerkiksi juhannusruusut eivät ehtineet tänä vuonna ajassa kukkaan eikä ruispeltokaan "oikeaan" juhannusmittaan. Siis juhannus pitäisi saada takaisin 24. päivään, jolloin esimerkiksi Virossa juhlitaan.

Muina aiheina käsittelimme HS:n metsäaiheisten juttujen näkökulmia (en ollut lukenut, joten en tiedä, mitkä jutut olivat kyseessä, mutta niihin kuulemma pitäisi saada tavallisen metsänomistajan, kuten isäni, ääni kuuluviin), ison kuusen kohtaloa (joka on siis myrkyssä kaatunut sen jälkeen, kun sen toukokuussa kuvasin) ja kesänviettoa.

Noin yleisesti olo ja elo onkin ollut kesäistä.

Keltaisia mekkoja, salaatinsyömistä, nurmikolla istumista. Toisaalta sitä samaa elämäpohdintaa, jota harrastetaan vuodenajasta riippumatta.

Läntistä leveyttä

Flunssa ei ole hellittänyt, joten jätän Turun tänään illansuussa VR:n kyyditsemänä. Sitä ennen pitäisi piipahtaa Keskiaikaisilla markkinoilla.

Muutama lämmin kesäpäivä näissä maisemissa on sujunut leppoisasti. Vepsän saari oli nelihenkiselle joukollemme viehättävä paikka, ja mökkien vuokrat ovat siellä sen verran edulliset, että köyhemmälläkin on varaa.

Siellä lipitin mustaherukkamehua ja tungin valkosipulinkynsiä niin hetkeksi sieraimiin (liman irrotusta onteloista, toimii) ja yöksi sukkiin (ei havaittavaa vaikutusta terveydentilaan, mutta henkinen merkitys suuri).

Rantauduttuani saaresta tapasin Jannen jokilaivalla. Sen lisäksi, että oli hauskaa juttelua, niin sain omakseni hänen kirjansa omistetuskirjoituksella "Marinadissa on potkua!". Siitä ilta eteni Koulun terassille, jossa pääsin mm. jaarittelemaan useamman henkilön kanssa, kuten vanhan tutun Polkkapossun.

Koulussa testasin niin chilisalmarin kuin sangrian voimat flunssan nujertamiseksi: ensiksi mainittu pisti kyllä limaa liikkeelle ja toisena tullut maistui hyvältä, mutta kumpikaan ei siis vienyt pöpöjä kokonaan pois.

Eilen tutustuin mainioon Kirjakahvilaan, muutamaan galleriaan, Runosmäkeen ja Tuomiokirkon kahvilaan. Yllättäen jokirannassa kohtasin Erkan: hassua, että täällä törmää Jyväskylän asukkiin.

Olen havainnut mm. sen, että pyöräilijät eivät täällä vaivaudu käsimerkein kertomaan aikeistaan senkään vertaa kuin Helsingissä. Isoveljeäni tosin onnistuin jo kouluttamaan, kun valitin, etten voi tietää, mihin suuntaan hän aikoo kääntyä.

Isoveli on tyypilliseen tapaansa ollut "kaikkien alojen erikoisasiantuntija, ja jos jostain ei tiedä, niin siitä ei tarvitsekaan tietää". Koistismainen itsetunto on siis edelleen kohdallaan.

- - -

Saaristokierrostamme nitisevällä pyörällä taittanut Petri oli päässyt Helsingissä kunnolla arkeen kiinni ja A-Studioon haastateltavaksi Iranista ja nettiyhteisöistä (ohjelman voi katsoa YLE Areenasta, osuus alkaa noin kohdasta 26:45).

Jätkä on näköjään ajanut pois sen parransänkensä, jonka ehti juhannuksena kasvattaa. Ja puhuu tietysti rauhallisen fiksusti, kuten aina.

Flunssainen matkaaja raportoi niukkasanaisesti

Turun saaristokierros pyöräillen sujui oikein mukavasti. "Bicicle club Kokokolé" suoriutui parinsadan kilometrin liikkumisen riitaantumatta ja nauttien mm. erittäin paljon ruokaa, sillä pikkuveli hoiti ansiokkaasti ateriasuunnittelun. Fillarointimatkat eivät ole mitään laihdutusreissuja.

Omalta osaltani matkantekoa häiritsi flunssa. Lauantaina heräsin kurkkukipuisena mökiltä, jonne olimme ystävän ansiosta saaneet yöpaikan. Sunnuntaina heräsin huonosti nukutun, niiskutuksen täyteisen yön jälkeen teltasta uimarannalta. Siinä kunnossa en normaalitilassa olisi pyöräillyt 70 kilometriä, mutta tässä tilanteessa edettiin tietysti suunnitelman mukaan.

Lisäksi oman pyöräni etukumi hajosi katukunnostuskiveyksiin Samppalinnan kohdalla, joka oli reissumme päätepiste. Onneksi siis vasta siinä vaiheessa tuli rengasrikko.

Tänään olen heräillyt aurinkoisesta Turusta isoveljen asunnolta, pää tukkoisena, kurkku kipeänä ja olo ikävän flunssaisena. En siis ainakaan huomenna lähde pyöräilemään kohti Helsinkiä, vaan vietän vähän pidemmän aikaa täällä.

Ensi yöksi suunnataan mökkiyötä viettämään Vepsän saareen. Ehkä saariston meri-ilmastossa tämä tauti lähee, koska se siellä tulikin.

Muutama kuva reissusta:

Ruokaa eli pikkuveljen kokkauksia, tällä kertaa viljapihvejä, muusia, kantarellikastiketta ja horsma-tomaatti-kurkku -salaattia.


Pikkuveli syö savustettua ahventa tammilehdossa Nauvossa.


Jee, aurinko! Houtskarissa pyöräily sujui erittäin mukavasti.


Reipas pyöräilijä varusteineen

Turun saaristomaisemiin

Siitä on jo useampi vuosi, kun olen nukkunut teltassa. Ensi yönä sitä pitäisi taas kokeilla. Ja sitä seuraavina. Toivottavasti Turun saariston juhannusyöt ovat lämpimiä, sillä niihin maisemiin suuntaan tänään.

Muut porukastamme, kuten pikkuveli, ovat viettäneet aikuisiällä enemmän aikaa ns. luonto-oloissa kuin minä. Mutta kai minäkin siitä selviän, vaikka olenkin mukavuudenhaluinen reissaaja.

Pyörälaukkuni siis pullistelevat tavaraa. Minähän en aio lopettaa fillarointia tuohon Turun saariston rengasreittiin, jos vain kunto ja into pysyvät yllä. Maanantaina vietän lepopäivän Turussa ja sitten tiistaina lähden polkemaan yksin (tai mahdollisesti isoveljen kanssa) kohti Helsinkiä. Tähän ajattelin käyttää kolmisen päivää.

Kyseessä on siis noin viikon loma. Tosin suhteeni lomiin on nykyisin varsin erilainen kuin palkkatyöläisenä. En odota sitä laskien päiviä, enkä tietysti saa myöskään mitään palkkaa lomapäivinä.

Kunhan vain päätin juhannusreissua suunnitellessamme, että minähän voisin venyttää fillarointiani ja palata Helsinkiin polkien.

Sellaista tämä, yksinyrittäjän elämä. Mutta enhän minä ylipäätään tee täysiä työviikkoja, joten siksikin fillarointiviikon nimeäminen lomaksi tuntuu vähän hassulta. En vain ole vaivattomsti tavoitettavissa kännykällä tai vastailemassa sähköposteihin, enkä varmaankaan tee mitään sellaista, josta joku maksaisi minulle.

Sen sijaan nautin liikkeestä, reissutovereiden seurasta, luonnosta, leppoisasta matkanteosta.

Hyviä juhannustaikoja kaikille!

(Ja kiitos kaikille, jotka ovat lainanneet minulle tavaroita matkaa varten: tosi kivaa, kun kunnolliset pyöräilylaukut, teltta, makuupussi ja -alusta löytyivät kalliolaisilta kavereilta, ja sen päälle vielä yksi lainapyörä Turusta. Lainaaminen on minulle loistava tapa säästyä harvoin käyttämieni tavaroiden ostamiselta!)

Festaria ja unimaailmaan

Facebook, tuo arjen piristäjä ja kontaktikenttä, on tarjonnut kiinnostavia tietoja.

Kuten sen, että eräs alunperin blogeista tuttu oli nähnyt unta, jossa minä ja Rappiotäti laulamme ja tanssimme ihmisjoukolle ja Haakana säestää pianolla. Laulumme oli sisältänyt paljon kirosanoja ja liittyi sisällöltään kasvissyöntiin.

Lisäksi FB:ssa on suunniteltu pornahtavaa videota, jossa ei kuitenkaan oikeasti ole pornoa (tämä ei mitenkään liity edellä mainittuun uneen). Lupauduin pääosan esittäjäksi.

Eilen Kykkänen pisti FB:ssa viestiä Soneran Festariäänestyksestä. Tarkoitus on voittaa kisa Viikin bileillä ja taas saada legendaariset kesäjuhlat aikaan. Eli vaikka et yhtään tiedä, mitkä Viikin bileet ovat olleet, niin silti: käy kannustamassa (tällä hetkellä kyseiset kemut ovat kakkosena listalla) ja tee meistä Viikin bileitä nostalgisesti muistelevista tyytyväisiä.

Ja sitten tietysti mukaan bileisiin, jos ne järjestetään!

Jaettavissa myös iloa

Remontti on suoritettu (Villin blogissa on pari kuvaa kissan suhteesta viikonlopun tapahtumiin). Olen säälittä poistanut omistuksestani mm. vaatteita ja kirjoja, ja joillekin tavaroille löytyi hyviä uusia koteja lähipiiristä.

Lisäksi muutama muistorikkaampi esine lähti jatkamaan elämäänsä erikoisemmalla tavalla kokemuksellisen kaupungin konsultin mukana. Hän jakoi eteenpäin mm. kymmenisen vuotta sitten poikaystävältäni saaman Nalle Puhin keittokirjan, Prahan puolimaratonin repun, hääjuhlista haltuuni päätyneet koristepyykkipojat sekä georgialaisen olutpullon.

Konsultti muuten havainnoi blogissaan kiinnostavasti joidenkin ihmisten kielteistä suhtautumista hänen toimintaansa:

"Emme ole törmänneet muuten pitkään agressiivisuuteen, mutta tänään sekin muistutti olemassaolostaan.
Eniten konsultin vastaanottoa lähestyvissä, vihamielisissä ihmisissä minua hämmentää se, että yksikään ei ehdi ottaa selvää, mistä asiassa (konsultoinnissa) on kyse, vaan viha kihahtaa päälle silloin, kun selviää konsultin toiminnan olevan ilmaista, luovuuteen, arjen löytöretkeilyyn, läsnäoloon ja yleisen ilon jakamiseen keskittyvä hanke.
Se, että epäusko maailmaan ja hyvien asioiden olemassaoloon aiheuttaa niin voimakkaan reaktion, on minusta hälyttävää ja surullista. Ja kertoo varsin tehokkaasti sen, että vilpittömästi ihmisille suunnattuja hankkeita todella tarvitaan. Enemmän."

On todellakin sääli, että ilmainen hyvänmielen jakaminen aiheuttaa ihmisissä jopa vihamielisyyttä.

Kokevatko he konsultin toiminnan turhuutena, näennäisenä näpertelynä maailmassa, jossa olisi paljon merkittävämpiä ongelmia ratkaistavissa? Tällaiseen ajatteluu tuntuu törmäävän usein vastaavissa tapauksissa. Aina ei osata nähdä, että ruohonjuuritason toiminnalla ja ihmisten arjen ilahduttamisella olisi mitään merkitystä.

Onneksi minun elämääni ilahduttavat ystävät ja muu lähipiiri. He vaan ovat niin hyviä tyyppejä. Vaikka heitä painaisivat omatkin murheet, niin silti läsnäolo ja yhdessä tekeminen antaa paljon.

Haluan uskoa siihen, että hyvä kiertää. Pienet teot voivat kasvaa suuremmiksikin.

Lisäys illemmalla:

Kun nyt satuin lueskelemaan Laura Ruohosen Sotaturistit-näytelmän tekstiä, niin lisätään tämä näytelmän Amiraalin kommentti:

"Ihmisestä ei koskaan tiedä.

Helpompaa melkein olisi jos sitä saisi yksinkertaisesti vihata, että peripaska mikä paska, mutta sitten joku taas menee ja tekee jotain suunnattoman hienoa ja rakastettavaa ja on pakko taas ottaa sekin mahdollisuus huomioon. Että hyvyyttä on olemassa."

Kaappien kätköistä

Puuh. Eilisillan kasasin tavaroita: tyhjentänyt vaatekaappini ja kirjahyllyjäni. Sekä vaatteita että kirjoja on liikaa, joten niitä lähtee kirpputorille nyt isohko läjä. 

Enhän minä tietysti huvikseni olisi moiseen puuhaan ryhtynyt. Taustalla on seinien maalaus ja lattian hionta, jotka suoritamme vuokraisännän kanssa. Sitä varten asunnon pitäisi olla tietysti tyhjempi tavarasta. Samalla hoituu onneksi myös perusteellinen siivous. 

Remontointi ei ole minun hommaani. En osaa kuvitella, että ostaisin asunnon ja tekisin siellä massiivisen remontin. Seinien maalaus vielä menee, mutta kaikki sitä monimutkaisempi on halujeni ja kykyjeni ulottumattomissa. Jos sattuisin hankkimaan rähjäisemmän kämpän kuvitellen, että kohta tämän remontoin, niin se remppa varmaan saisi odottaa itseään vuosia ja minä tottuisin rähjäisyyteen. 

Mutta tänään siis pientä pintaremonttia. Vuokraisäntä suunnitteli maalausta jo ennen kuin minä muutin tänne, mutta silloin se jäi tekemättä. Nyt sitten pensselit viuhumaan ja uutta väriä seiniin.  

Tämä viikko on hujahtanut taas vauhdilla, on ollut kaikenlaista: Tavastialta takapihalle, radiohaastatteluista ambulanssimiehiin, ultimate-peleistä väärin muistettuihin aikoihin.

Panosista suhteiluihin

Blogistani oli jälleen apua, eli Tuulalle löytyi pyörä Turun saaristokierrostamme varten. Kiitos, Näkymätön tyttö! Koskaan ei ole tavattu ns. naamakkain, mutta niin vain Näkymätön lupasi lainata fillariaan. Eikä tavata tälläkään reissulla, koska aikataulumme menevät ristiin. Mutta toivottavasti joskus toiste. 

Tänään olen siis menossa Porkkanamafian meiningeissä Tavastialle. Ja huomenna juttelen YleX Tänään -ohjelmassa klo 12.20 Porkkanamafiasta: toivottavasti on illan tapahtumasta kivoja kuulumisia kerrottavana. Järkytyksekseni tajusin, että tuolla YleX:n nettisivuilla voi katsoa livekuvaa studiosta: siis tässähän joutuu miettimään, miltä näyttää radiossa!

- - -

Lauantaina juteltiin Rytmissä suhteiden määrittelystä tähän tyyliin:

 

Panonen (nimetön festaripano tai känninen yritys), hoito (ei turhaa tunnetta, kunhan vaan seksiä tarpeen vuoksi), kaveripano (kiva tyyppi, jonka kanssa sekstataan, kun ei ole muutakaan, mutta ei tule johtamaan sen vakavampaan), säätö/tapailu (voi johtaa pidempäänkin suhteeseen, mutta samaan aikaan saatetaan tapailla muitakin), seurustelu. 

Säädön ja seurustelun väliin koettiin tarvittavan jokin tila ja sana: suhteinen? "Ei me seurustella, me suhteillaan." Että ollaan niin kuin jo melkein valmiita myöntämään, että eipä nuo muutkaan kiinnosta, mutta silti ei ihan kummiskaan rohkenisi olla tyttö-/poikaystävä. 

Tosin selväksi tuli sekin, että toiset eivät säätämisiä ymmärrä. Että he joko ovat yhdessä jonkun kanssa tai sitten eivät. (Tällä voi kyllä olla jotain tekemistä iän kanssa: nuorempana sitä itsekin oli selvärajaisempi.)

Yksi oli jopa heittänyt nykyiselle avopuolisolleen kosinnan kolmansilla treffeillä. Meistä varovaisemmista, pitkän linjan säätäjistä, tuollainen toiminta tuntuisi melkoisen radikaalilta. Jopa säikähdyttävältä. 

Rappiotädin kanssa pohdittiin aihetta lisää. Miksi se suhteiden määrittely ylipäätään on tärkeää? Miksi se on tärkeää myös ulkopuolisille eli niille, jotka seuraavat toimintaa vierestä eli miksi pitää tietää, ovatko toiset virallisesti pari vai säätääkö ne vain? 

Toisaalta suorapuheisuus näissä ilahduttaa. Jos toisten tilanteesta ei ole varma, niin onhan se parempi kysyä. 

Ja jos itse säätää, niin tietysti jossain vaiheessa on pakko päättää, siirrytäänkö suhteiluun tai seurusteluun. Siksi siis pitäisi asia jutella selväksi: taannoin eräs kaverini valitteli, miten nuorimies oli kuvitellut, että he seurustelevat, vaikka kaverini mielestä kyse oli vasta säätämisestä. 

Eipä siitä sitten koskaan tullut kaverini määrittelemää seurustelua. 

Kesä ja kaverit

Eilen takapihalle kokoontui iltapäiväksi jälleen lauma kavereitani. Takapihani on ehdottomasti hieno asia näin kesäaikaan: sen kun vaan ilmoittelee, että tulkaas tänne, niin porukkaa tepastelee paikalle. Juttu luistaa, ruokaa riittää ja ukulelet raikaa. Vaikkei kesäpäivän lämpö varsinaisesti hellitellyt, niin tunnelma oli sunnuntaisen leppoisa. 

Välillä aina pysähdyn ihmettelemään, miten elämääni nykyisin kuuluu niin mukava ja yllättävän suuri joukko ihmisiä. Syntymäpäiviini oli järkätty mainiota meininkiä, ja viikonloppunakin sain nauttia hyvästä seurasta. Mieletöntä. 

Sitten on vielä muutama erityisen hieno ihminen. Ne, joiden kanssa jutellaan rauhassa kahdenkesken tai joiden kanssa voi olla hiljaa. Ne, joihin luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. 

Sekin on mieletöntä. 

Blogini perusteella ilmeisesti syntyy helposti mielikuva, että luonani ramppaa porukkaa jatkuvasti. Varmaan minun luonani on suhteellisen vilkasta monien muiden koteihin verrattuna, mutta siihen on pari selvää syytä. 

Ensinnäkin kutsun mieluusti kavereita luokseni. Koti ei ole minulle niin yksityinen paikka, ettenkö tahtoisi tavata ihmisiä täällä esimerkiksi kahviloiden ja baarien sijaan. (Myönnän, että kavereiden tapaamisessa kotona on yksi huono puoli: likaisten astioiden määrä lisääntyy, ja koska olen laiska tiskaamaan, niin tiskivuori voi olla olemassa pitkäänkin. Mutta kestän tämän!)

Toisekseen vietän kotona paljon aikaa. Myös yksin. Teen kuitenkin valtaosan työstä kotona tietokoneella istuskellen. Koska työ ei vaadi suuremmin sosiaalisuutta, niin vapaa-ajalla nauttii mielellään hyvien tyyppien seuraa. 

Jos olisin töissä jotenkin toisin eli tapaisin päivittäin vähintään normaalin toimistoporukan verran väkeä, niin en varmaan jaksaisi samalla tavalla viettää aikaa edes itse valitsemieni kavereiden kanssa. Nyt se on iloa, koska vastapainona on myös yksinolemista ja itsensä kanssa rauhoittumista. 

Keikkaa pukkaa

Eilen ukulelebändimme veti toisen virallisen keikkansa. Vuokraisäntäni Karrin bileissä oli hauska ja leppoisa tunnelma (sekä paljon ruokaa ja juomaa), joten soittaminenkaan ei suuremmin jännittänyt. Eivät sormet tietysti taaskaan sataprosenttisen hyvin osuneet ukulelen kieliin oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, mutta hyvä fiilishän on aina tärkeintä!

Soittelu on, puolen vuoden jälkeen, edelleen hauska harrastus, jossa riittää paljon opeteltavaa. Keikat tuovat treenaamiseen ryhtiä: kun tietää, että pitää soittaa muillekin, niin on valmis panostamaan enemmän kuin mitä silloin, jos vain itseksemme rämpyttelisimme. Ehkä kesän mittaan saadaan jopa puistokeikka aikaan: rapujuhliin meidät jo tilattiin eilisillan perusteella. 

(Tältä keikalta otettua videokuvaa ovat yhtyeen fanit jo päässeet ihailemaan Facebookissa. Sen laajemmalle internetiin bändimme ei toistaiseksi tuotantoaan julkaise.)

Hassua Karrin bileissä oli se, että moni paikalla olleista tunnisti minut Villin blogin vuoksi. Ei siis sen suuremmin edes tarvinnut esitellä itseään, kun kerran olen kissan väliaikaishuoltaja ja Karrin vuokralainen. 

Myöhemmin illalla minut tosin tunnistettiin myös Rytmissä blogini vuoksi. Hämmentävää, mutta kivaa. 

Eilen Helsinkiin saapuivat pikkuveli ja Tuula. En keikan vuoksi päässyt osallistumaan samaan taidetapahtumaan kuin he, mutta aamulla sentään suunnittelimme juhannuksen aikaan tapahtuvaa pyöräretkeämme Turun saaristoon. Jos jollakulla turkulaisella olisi lainata/vuokrata Tuulalle pyörää kyseiselle reissulle, niin mieluusti saa laittaa viestiä minulle. 

Ja mainostan vielä: tiistaina kaikki Tavastialle!

Onnellinen syntymäpäivä

Ensin tuli miehiä sisään ovista ja ikkunoista (Petri koputti ikkunaan ja minuuttia myöhemmin Pekka soitti ovikelloa). Tämän jälkeen minut komennettiin liikkelle, juoksuvaatteissa, kuten aiemmin oli ilmoitettu. 

Eläintarhan kentällä odotti oikea juoksuvalmentaja. Tuomio: liikaa etukenoa, pitäisi vielä ne ihan alimmat vatsalihakset saada mukaan, perusmeininki ok. En siis juokse kuten naiset pahimmillaan. 

Koko tämän vuoden aion ylpeillä sillä, että syvät vatsalihakseni olivat paremmassa kunnossa kuin Pekalla ja Petrillä. Siis vähäisistä pilates-harjoitteistani on ollut hyötyä. Se on tärkeää, sillä juoksu, kuten niin moni muukin laji, lähtee keskivartalosta. 

Sitten Arlan saunaan, josta löytyi kaksi ihastuttavaa daamia eli Rappiotäti ja Saija pukuhuoneesta. Ja yksi mies lisää eli Sulopuisto, joka kyseli lakatuista varpaankynsistä. 

Kuvassa: Minun lakatut varpaankynteni ja saunan miesseuralaiset. 

Tämän jälkeen syömään Cellaan. Porukka kasvoi: Koirablondi, Kykkänen, Ilkka, vuokraisäntä-Karri, Kervå. Lahjoittelua: pastaa, suklaata, paljettipallokaupakoru, kirjoja, uusi upea ukulele. Minua on kuunneltu, jes!

Juoksuvalmentajana toimi siis Kirsi Valasti, ja yksi lahjoista oli hänen kirjansa. 

Bänditoverit lahjoittivat minulle uuden, sammakolla varustetun ukulelen. Nyt minullakin, kuten tovereilla, on kaksi ukulelea. 

Jatkopaikaksi päätettiin muistoja tuova Populus. Sinne saapui Haakanakin, joka tosin ei laulanut. Itse hoilotin tietysti epävireisesti Kesän lapsen ja illan loppuun Lulun. Sekä tanssahtelin ja aiheutin viattomalla ulkopuoliselle vamman, kun korkokenkäni osui hänen nilkkaansa.

Vielä piipahdettiin sitkeimpien kanssa Kustaa Vaasassa keskustelemassa miehistä ja naisista, kunnes kopsuttelin kosteassa yössä kotiin. 

Kiitos kaikille ystäville, siis sekä mukana olleille että onnitteluita muuten lähettäneille! Todella mukava ja jopa hyödyllinen synttäripäivä! 

Erityiskiitos Pekalle, joka oli joskus napannut kommenttini juoksutekniikkaopastuksen tarpeesta ja hoiti päivän järjestelyt kuntoon.

- - -

Mikäli sunnuntaina sää sallii, niin voisi grillailla takapihallani. Sinne olette kaikki kaverit tervetulleita, omat makkarat mukaan jne. 

"Kesän mieli on taas ihan vallaton"

Iän kertymisen huomaa tunnetusti pienistä asioista. Kuten ryppyjen ilmaantumisesta ja kaulanahan löystymisestä. Järisyttävää henkistä muutosta en koe: 32 vuotta, varsin mitäänsanomaton ikä. 

Nuori olen vain silloin, jos muu porukka on vähintään nelikymppistä, vanha silloin, kun muut ovat alle kaksikymppisiä. 

Jonkun sanonnan mukaan elämässä ei kannata katua tehtyjä, vaan tekemättä jääneitä. Usein ne tekemättä jääneet jäävät painamaan ajatuksia: miksi en silloin sanonut niin, vaikka oli mahdollisuus? 

Yhtä tekemättä jäänyttä olen miettinyt viiletellessäni taas fillarilla (uusi kypärä on ollut päässä viime päivinä, kiitos vanhemmille synttärilahjan rahoituksesta!). 

Miksi ihmeessä asuin monta vuotta Helsingissä ilman kunnollista polkupyörää? Fillari on niin kätevä muutamien kilometrien matkojen taittamiseen, joita täällä riittää. Nythän minulla on kaksi pyörää, ja juhannukseksi suunnitellaan nelihenkisen porukan pyörämatkaa Turun suuntaan. Pyörä antaa liikkumisen vapauden, vaikka julkinen liikenne toimii hyvin. 

Myönnän tietysti katuvani myös joitakin tekemiäni asioita, ja on syytäkin. Mutta virheistään ihminen oppii. Ehkä. Ja kuten se yksi muinainen pomoni sanoi: "Virheitä saa tehdä, mutta ei mielellään samaa virhettä kahta kertaa."

Tänään varalleni on kuulemma kehitelty jotain, vaikka saavuttamani vuosiluku on niin mitäänsanomaton kuin on, eikä mielestäni juhlaan ole oikeasti aihetta. Jään siis odottamaan mielenkiinnolla ystävien yllätystä. 

Sitä odotellessa hyräilen taas Kesän lasta.

Lisäksi oppia kilpikonnista

Olipas taas kiva viikonloppu! Tampere, tuo minulle varsin tuntematon kaupunki, osoitti parhaita puoliaan ja tarjosi mm. mainiota seuraa. Pikkuveli ja Tuula pitivät minusta hyvää huolta ja tutustuttivat esimerkiksi Rajatorpan saunaan ja Pispalan alueeseen. 

Lisäksi tietysti syötiin hyvin ja nautittiin kesästä. Siinä sivussa kävin kokoustamassa ja syömässä Porkkanamafialaisten kanssa eli taas tapaamassa monta hyvää tyyppiä lisää. Muuten, Helsingin Tavastialla on ensi tiistaina (lisäys: siis 9. päivä) Porkkanamafian järjestämänä erittäin hyvää meininkiä, suosittelen!

Kesän alku on ollut siis erittäin lupaava. Olisipa tällaista paljon tulevina 

kuukausina: rennon letkeää olemista, paljon naurua, höpöttelyä, iloa, nautintoja, aurinkoa. Eikä pahitteeksi ole tietomäärän lisääntyminen, kuten tällä kertaa esimerkiksi kilpikonnista. 

Toukokuussa olin kyllä hämmästyttävän paljon jossain muualla kuin Helsingissä: Liperi, Pariisi, Tampere. Tällainen reissaaminen ei ole kyllä lainkaan tyypillistä minulle. Seuraavaa matkaa tosin suunniteltiin Tampereella jo juhannukseen, kohteena Turun lähialueet ja kulkuvälineenä polkupyörät.