No woman no cry

"Ei muuten kannata rakastua", kirjoitti. 

Mitä siihen sitten kommentoisi. Että onhan se kivaa niin kauan kuin se kestää. 

Tosin meikäläisen mielenlaadulla varustettu ihminen ei ihan heti mene rakastumaan, joten riski on sikäli pienehkö. 

Viikonloppuna baarissa soi otsikon Bob Marley -biisi, ja sen merkityksestä käytiin keskustelu. Kuten Wikipedia kertoo: 

"A lot of confusion occurred due to the fact that most people thought the song was implying "No woman, no need to cry", but the song's title actually means "No, woman, don't cry".

Erinäisistä syistä (yhtenä merkittävänä tekijänä Väestöliiton mainos "Teemu, 35, spermanluovuttaja. Laita hyvä kiertämään"), päädyin selvittämään senkin, että vaikka yleisesti ottaen solut kuolevat jäädyttämiseen, niin monet siittiösolut voivat siitä selvitä. Siksi niitä siis säilötään typpeen ja herätellään henkiin jatkokäyttöä varten. 

Outoa, etten tätäkään tullut pohtineeksi silloin, kun kiersin vuosia sitten kesällä puolipäivää keinosiementäjän hommaa tehneen, eläinlääkäriksi opiskelleen ystäväni mukana. Silloinkin totesin, että teen mieluummin siistejä sisätöitä. 

Siistiä ajatustyötä on tiedossa pari seuraavaa päivää. Ja yksi yö poissa Helsingistä.

Polyamoriaa ja muita tunteita

Olisi taas paljon, mistä voisi kirjoittaa. Kuten pikkuveljestä, samankaltaisuuksistamme, eroistamme, tekemisistämme. Koistismaisuudesta. Velihän on huippuhyvä tyyppi, jonka seurassa viihtyy. Mutta syvällisempi sisar-veli-suhteen pohdinta jääköön toiseen kertaan. 

Voisi kirjoittaa myös takapihasta, jossa olen viettänyt tänään ja eilen jonkin verra aikaa kivassa seurassa. 

Eilen siellä todistettiin miesten osaamista, kun joku tyyppi löntysti takapihan roskisten viereen kuselle: ilmeisesti vietti päiväänsä Torkkelin puistossa ja koki roskikset riittävän suojaisaksi paikaksi toteuttaa rakon tyhjennys. Me (Kulutusjuhla ry:n hallituksen kokouksen osallistujat) istuimme noin kymmenen metrin päässä. 

"Sehän puhuu vielä samalla kännykkäänkin, kun lorottaa", havainnoin hieman närkästyneenä takapihan väärinkäytöstä. 

"Ja vielä väitetään, että miehet olisivat niin putkiaivoisia, etteivät voi keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan", lohkaisi Juuso.

Oma aiheensa olisivat myös ne viisaat sanat, hauskat höpinät ja pöljät jutut, joita viikonloppuun on kuulunut, polyamoriasta parrankasvatukseen.

Siinä sivussa on pohdittu esimerkiksi sitä, että jos pitäisi luopua kokonaan joko seksistä tai musiikista, niin kummasta luopuisi. Koska kysymys oli vaikea, niin tähän tietysti keksittiin ratkaisuja tyyliin "joka toinen tunti seksiä, joka toinen tunti musiikkia".

Lisäksi olisi syytä mainita äidin tapaaminen ja Töölönlahdella kuljeskelu.

Ja ainahan voisi puhua hyvistä tisseistä ja ihanista naisista.

Lopuksi tyydyn lainaamaan luettua kirjaa:

"Yleensä, kun ihmiltä kysyy, mihin he toisessa rakastuivat, he vastaavat "huumorintajuun", tai "koska hän on minun vastakohtani", tai "koska me olemme ihan samanlaisia". Erittäin harvoin, jos koskaan, se on todellinen syy, eivätkä useimmat ihmiset koskaan ymmärrä mikä on. Kaunis hymy, täydellinen vartalo tai se miltä toisen iho tuntuu ovat paljon todellisempia syitä, ne vain kuulostavat pinnallisemmilta ja siksi niitä ei kehdat myöntää, mutta se ei ole pinnallista vaan biologiaa. 

Ja sitten on psykologisia syitä, joista tavallisin on se, että valitaan ihminen jonka kanssa saa olla onneton juuri sillä tapaa kuin on tottunut."

Katja Kallio: Karilla

 

Georgialaiskäsitöiden valikoima vain kasvaa

Vuokraisäntä saapui viimeiseltä Georgia-reissultaan ja saapui aamukahville moikkaamaan minua ja veljeä. Ennen Karrin Georgiaan lähtöä oli puhetta, että tuo minulle yhdet tossut lisää. No, tuli kassillinen upeita sukkia ja tossuja eli ystävillekin jaettavaksi.



Lisäksi vielä ruoka-aineita ja kasvivärijuttuja, jotka taitavat mennä minua innokkaammille askartelijoille.

Pakko taas todeta: vuokraisäntäni on niin paras!

Croissanteista musamuisteluihin

Olin tänään taas aamiaistilaisuudessa. Se oli nimensä veroinen: croissanteja, sämpylää, leikkeleitä, mehua, kahvia, hedelmiä. Ihan heti ei taidakaan olla vastaavia tiedossa, joten jatkossa taas pystellään omalla puuroisella linjalla.

Elättelen toivetta, että voisin pian ulkoistaa aamiaiseni takapihalle. Vielä siellä ei ole puutarhakalusteita eikä aamujen lämpötila kovinkaan miellyttävä, mutta ehkä jo pian...

Huomenna aamiaista nauttii kanssani pikkuveli, joka viettää aikaansa näillä nurkilla sunnuntaihin asti. Myös muita perhekohtaamisia on viikonloppuun tiedossa.

Pistin veljeä odotellessani soimaan Levellersiä, koska yhdistän kyseisen bändin veljeeni. Levellers liittyy kyllä toiseenkin ihmiseen, mutta mieluummin ajattelen veljeäni, kun taustalla soi esimerkiksi One way. 

Ahokoivun Mari oli oivasti kuvallisen ja kirjallisen ilmaisun yhdistämisellä tuonut julki, miten tietyt biisit liittyvät tiettyihin ihmisiin. 

Nämä muutamat yhtyeet (tai jokin kyseisen bändin biisi) liittyvät tiettyihin ihmisiin, jotka elämässäni vaikuttavat tai ovat vaikuttaneet. Kaverit voi yrittää arvailla, mikä bändi keneenkin linkittyy:

Kent

AC/DC

Ismo Alanko

Placebo

Egotrippi

The Cult

Tuure Kilpeläinen

Led Zeppelin

Kaija Koo

Jukka Poika

Björk

Ville Leinonen

Morrissey

Eels

Sir Elwoodin hiljaiset värit

J. Karjalainen

a-Ha

Ja uusia biisejä puskee tietysti koko ajan, ja osa vanhoista, tutuista kappaleista yhdistyy uusiin tyyppeihin. 

Mitäköhän yhtyeitä tai kappaleita muut liittävät minuun?

Aamukahvilla ja aamiaisella on eronsa

Jos kutsussa lukee aamukahvitilaisuus, niin oletan, että tarjolla on kahvia ja kenties jotain pikkuleipiä tms. On siis parempi syödä jotain tuhdimpaa jo kotona. 

Kutsun sävystä poiketen tarjolla oli niin leipiä, hedelmiä, kuivakakkua kuin puuroa. Eli siis aamiaistilaisuus. Pakkohan tarjoiluja oli popsia. Kun kai ne olivat vielä veronmaksajien rahoilla kustannettuja (kyseessä oli työ- ja elinkeinoministeriön tilaisuus).

Olin olettanut, että menen paikalle vain kuuntelemaan. En siis vaivautunut pukeutumaan erityisen tyylikkäästi, vaan vedin päälle farkut ja keltaisen neuleen. 

Fillarilla paikalle päästyäni sain kuulla, että minun toivottiin osallistuvan kyseisen manifestin ojentamiseen ministerille. Nooh, kerrankos sitä ministeriä kätellään virallisessa tilaisuudessa epämuodollisesti pukeutuneena. 

Päivän toisessa tilaisuudessa vedin jonkun juustoruisreissarin ja pullan. Sitten väliin vähän omaehtoista työskentelyä, jonka jälkeen vuorossa oli Porkkanamafian kokoustamista. 

Lopulta illalla poljin kotiin mutkan kautta. Olin tosi nälkäinen, ahmin ylettömästi ja pistin vielä popcorneihinkin liikaa suolaa. Tällä menolla pieni hoikistuminen kesän alkuun ei taatusti toteudu... 

Onneksi huomenna on tahdiltaan rauhallisempi päivä. Tosin pitää käydä kaukana Vantaalla, ja tällainen kotiseutureissaus on aina vaativaa.

Päivän kirjallisuuslainaus

"Jokaisella meistä pitäisi olla toinen elämä. En tarkoita toista siinä mielessä kuin sinä ajattelet (kyllä minä tiedän mitä sinä ajattelet) vaan eri tavalla. Että olisi toinen elämä jossa voisi tehdä jotakin ihan muuta kuin tekee. Sitähän me kaikki haluamme. Ei mitään kuolemanjälkeistä hömppää vaan tässä ja nyt. Kaksi elämää ja sillä siisti. Toisessa elämässään jokainen voisi vaikka ohjata elokuvan, aloittaa lopultakin kuntoilun, hakkia omaisuuden, siivota vaikka. 

Minusta yhdessäkin on jo aivan tarpeeksi tekemistä."

Jouko Sirola: Mitään pelättävää ei ole

- - -

Kuten näkyy, päivitän blogiani taas vähän aktiivisemmin. Lueskelin joku aika sitten blogini arkistoja ja tajusin, että minulle myös ne lyhyet ja yleisesti mitäänsanomattomat tekstit tuovat muistoja ja merkityksiä. Siksi siis yritän nyt kirjata aktiivisemmin, jotta muistaisin paremmin sitten joskus. 

Mari pumppaa

Viikonloppuna havaitsin, että kännykkäni näytönsäästäjäkuvaksi oli ilmestynyt otos Kari Haakanasta. Kannattaa näköjään jättää puhelin baarissa pöydälle, kun lähtee itse käväisemään jossain, niin saa ilahduttavia yllätyksiä. 

- - -

Viime yöt olen nukkunut vähän huonosti. Tänäkin aamuna heräsin kuuden aikoihin, kun katti naukui äänekkäästi ja tunki itsensä rapsuteltavaksi. Totesin, että sama kai se on jo herätä, kun kuitenkin olisi pitänyt parin tunnin päästä nousta (suuntaan luennoimaan Arcadaan, tosin ihan på finska). 

Lauantai-iltana olisin halunnut Kissablondin kanssa mennä tsekkaamaan uuden kalliolaisbaarin, Pulmun (ex-Tokyo), mutta pieni baari oli niin täynnä, että ei sinne viitsinyt tunkea. Suuntasimme Kustaa Vaasaan havaitaksemme, että tietyt asiat pysyvät näköjään samoina vuodesta toiseen. 

(Havaitsin myös erään blogineitosen, jolle en harmittavasti selviytynyt ajoissa juttelemaan). 

Bänditovereiden kanssa syötiin sunnuntaina pelmenejä ja luotiin Spotifyyn Kesäbiisit-soittolistaa. Siinä ohessa opin, että Ne Luumäet on tehnyt Mari jumppaa -kappaleen. Että jos aloittaisin kuntosalitreenin, niin olisi musaa sitä varten. 

Mutta tulisi nyt vaan se kesä, niin päästäisiin luukuttamaan kunnolla soittolistaa läpi. Tuo auringonpaiste on lupaava, mutta ei se vaan lämmitä tarpeeksi. 

Nettityyppejä ja ukulelekeikkaa

Suomen Top 3 kissablogaajat
Originally uploaded by Jusbe

Eilen perjantaina päädyin netistä tuttujen (joista lähes kaikki olin kyllä tavannut jo aiemminkin) seuraan Pasilaan Ylen tilaisuuteen. Sieltä sitten jatkoille. Jussi-Pekka halusi napata kuvan niistä tyypeistä, jotka julkaisevat kissoista (omistaan tai hoidokeistaan) mm. videoita nettiin. Jotenkin taustalle on sitten ilmestynyt muitakin tyyppejä. 

Kuvassa siis minä, Olli ja Hyssen isäntä Loistava-Henry. Taustalla heiluvat ainakin Erkka ja Suviko. 

Jukka ilmoitti olevansa herrasmies ja aloitti tarjoamalla minulle tuolinsa. Hienosti hän herrasmiesmäisyytensä hoiti. Kuten tietysti muutkin illan mittaan kohdatut miespuoliset henkilöt. 

- - - 

Torstain noin kymmenminuuttinen ukulelekeikkamme meni hyvin. Pentelelen ensikeikan paikkahan oli siis galleria Kalhama & Piippo, tilaisuutena toverimme Jukka Rusasen näyttelynavajaiset. Jukan taideteokset on hienoja, käykää ihmeessä katsomassa!

Jännitti ja kädet tärisivät, ja soitin tietysti välillä väärin, mutta soittimet eivät tipahtaneet. Kuvia tulee ehkä joskus julki. Videoita ei vissiin kukaan ottanut, mikä on ihan positiivista.

Rytmiä korkeilla koroilla

Parhaillaan pohdin, jos tänä iltana ensimmäistä kertaa todella käyttäisin kenkiäni, joiden korko on yli 10 senttiä. Pentelele-bändimme virallisella ensikeikalla me soittajat kuitenkin istumme, joten ei tarvitsisi edes osata kovin paljon kävellä noilla. 

Hmm. Taidan odotella vielä Rappiotädin saapumista ja hänen mielipidettään asuun. 

Minähän ole aikuisiällä julkisesti ole tehnyt mitään muuta musiikkiin viittaavaa kuin laulanut karaokea, ja sitä ei voi pitää musisointina. Enkä edelleenkään ole musikaalinen tai rytmitajuinen: muutaman kuukauden ukulelesoitto ei sentään ihan kaikkea paranna.

Kuten pikkuveljen kanssa tänään puhelimessa todettiin, niin itsensä nolaaminen tekee välillä hyvää ja on suorastaan terveellistä. Toivottavasti ilta ei silti ihan mahdottomaksi mene, jotta ukulelepoppoomme ei hajoa keikan aiheuttamiin sisäisiin ristiriitoihin. 

Ala-asteikäisenä sentään oli ymmärrettävää, jos nokkahuiluaan soitteli kevätjuhlassa miten sattui. Tässä iässä on paljon vaikeampaa kalastella sympatiapisteitä.

Mutta ehkä on silti pakko yrittää edes korkokenkien avulla.  

Lisäys:

Piti linkittää vielä tähän Rosa Meriläisen kolumniin. Kun viime aikoina on puhuttu esim. Rappiotädin kanssa siitä, miten vanhenemisen myötä kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin nuorena. Ei edes ihmissuhteissa.

Frasierin sohvalla

Eilen olin taas katsomassa Frasereita (kun toiset hankkivat moisia dvd-bokseja haltuunsa, niin siitä hyötyvät kaveritkin). Taisi olla ehkä noin neljäs tai viides ilta reilun viikon sisään. Tällä kertaa en tosin nukahtanut ensimmäisen kahden aikana. 

Mihin sitä omaa televisiota tai dvd-levyjä tarvitsisi, kun niitä voi käydä katselemassa muiden kalliolaisten luona? Etenkin, kun sohvalle tarjoillaan myös sherryä?

Tietysti internetissä on myös testi, jolla voi tsekata, mikä Frasierin

hahmo olisi. Mutta turha minun on tuollaista tehdä, tiedän jo vastauksen: Roz. 

Frasier: What do you do when the romance goes out of a relationship? 
Roz: I get dressed and go home.

(via)

Daphne: I must say, I'm so proud of you, Roz, being nominated in a male-dominated industry. It's one more step forward for working women. You're a credit to our gender.
Roz: Why thank you, Daphne. That reminds me. Do you have a push-up bra I could borrow? 

(via)

Miehen rakkaus ja Yhdyntä

Pääsiäisen mökkireissulla nappasin mukaan kaksi lainaamaani kirjaa. Niiden nimet ovat otsikossa. Valintani aiheuttivat tietysti muissa huvittuneisuutta, ja pohdimme, mitä tämä taas voisikaan kertoa minusta.

Myönnän, että kirjaston hyllyssä kiinnitin huomioni Sahlbergin Yhdyntään sen nimen vuoksi, mutta niin kiinnitän moniin muihinkin kirjoihin. Lainauspäätöksen tein takakannen lukemisen jälkeen. Lyhyt kirja oli hienovaraisen tyylikästä kerrontaa.

Miehen rakkaus tarttui mukaan, koska kyseisessä novellikokoelmassa vaikutti olevan mukana useampi kiinnostava kirjoittajia. Olin utelias esimerkiksi Riku Korhosen Hyvästi, tytöt -kirjoituksesta, sillä häneltähän vastikään julkaistiin samanniminen kirja.

Koska viime aikoina on taas tullut myös ääneen pohdittua omaa ikäänsä ja vanhenemistaan ("ei sitä vaan tajua, että on jo näin vanha"), joten oli helppo napata Korhosen tekstistä lainaus.

"En usko, että ikääntyminen ja fyysisestä viehätysvoimasta luopuminen voivat olla helppoja asioita sen enempää miehille kuin naisillekaan. Mutta toivon, ettei niiden tarvitsisi muodostya itselleni ja läheisimmälleni nöyryyttävämmiksi ja tuhoisammiksi kuin ajan kuluminen jo sinänsä on."

Minähän en blogiin juuri kirjoita sen enempää rakkaudesta kuin seksistä, ainakaan suoraan (rivien välistäkään ei kannata liikaa yrittää lukea). Ei niistä osaisi sanoa mitään erityistä yleisellä tasolla, ei mitään sellaista, jota ei olisi jo moneen kertaan todettu.

Ystävien kanssa voi tietysti puhua omakohtaisesti ja runsaasti. Mutta rakkauteen (tosin käytän sanaa 'rakkaus' harvoin) ja seksiin (josta puhun helpommin ja enemmän kuin rakkaudesta) liittyy myös muita, ja julkinen kirjoittaminen jää vähiin. 

Paljon voisi kirjoittaa:

kosketuksista, hellyydestä, katseista, ihastuksista, tykkäämisestä, himosta, kiihkosta, nautinnosta, kuiskauksista, kainaloista, lämmöstä, halauksista, silityksestä, tuoksuista, suudelmista, pettymyksistä, ikävästä, onnesta, toiveista, peloista, aluista, lopuista, levosta, aamuista, hiljaisuudesta, vartaloista, käsistä, kasvoista, huulista, pakaroista, peniksistä, leijailusta, saamisesta, antamisesta, hikoilusta, huokauksista, hymyilystä, hurmaavista, ihanista, älykkäistä, hauskoista, komeista, haluttavista.

Mutta jääköön kirjoittamatta. Vaikka ne niin tärkeitä ovatkin. En osaa, en tohdi.

Fillaria rassaten

Takapihan kesäkausi on nyt virallisesti avattu. Tänään sinne kokoonnuttiin fillareiden rassailun merkeissä, kun Mace opasti meitä vähemmän taitavia. 

Olli myös kunniakkaasti grillasi, kuten kuvasta näkyy (kuvat otti Rappiotäti). 

Päivä oli harmillisesti hieman viileä, mutta yllättävän mukavan rentouttavaa hommaa ketjujen putsaus ja ruuvien kiristely. Vaikka hajonneet renkaat taidan jatkossakin paikauttaa muilla, niin silti huomasin tykkääväni tästä puuhastelusta. Kuten ukulelea soitellessa, niin myös fillaria rassatessa muut asiat unohtuvat ja kokee saavansa jotain aikaan.

Minullahan on kaksi pyörää: seitsenvaihteinen Helkama-hybridi ja ladosta haltuuni päätynyt vanha poikien Jupiter. Helkamalla poljen, kun matka on pidempi ja tarvitaan nopeutta sekä tehokkaita jarruja: hankin sen aikoinaan työmatkapyöräilyä varten. Persoonallisemmalla Jupiterilla fiilistellään lumettomaan aikaan, ajellaan rauhaisasti ja nautiskellaan. 

Luulen ja toivon, että tulevana kesänä taitan taas lukuisia kilometrejä näidän molempien kyydissä. 

Lisäksi veikkaan, että takapihalla vietetään hetki jos toinenkin. Tulisi vaan se kesä. Pian. Kiitos. 

Kuvasta (

mukana Mace, Petri ja minä) kannattaa tietysti huomioida erityisesti uusi suosikkipäähineeni eli raitapiponi. 

Jos äiti tietäisi, että istun kyseinen hattu päässä jopa ruokailutilanteissa, niin tiedän, että tulisi melkoisia huomautuksia: 31-vuotias ja tuollainen villapipo päässä sisätiloissa! 

Ja nyt vaan jään odottamaan, että äiti lukee tämän tekstin ja nuhtelee minua pipollisuudestani.

Mökkimäistä

Tulin eilen noin sadan kilometrin päähän Helsingistä. Saunoimme, söimme, katsoimme Isänmaan toivoja ja nukahdimme. 

Tosin en muistanut ottaa mukaan kaikkia varaamiani ruokia, sillä aamuinen tavaroiden kasaus sujui kovin huolimattomasti. Tämä johtui siitä, että edellisiltana olin ihan suunnittelematta päätynyt pitkästä aikaa Populukseen ja jonne kerääntyi kiva joukko tuttuja. Laulamisen ohella siellä nautittiin mm. fisua, joka siis tuntui aamulla jomotuksena päässä.

Mutta eilen siis kävin myös katsomalla paikallisia nähtävyyksiä täällä maalla.

Kävelyretkelläni otin talteen pajunoksia, jotka koristelin myöhemmin paperisesta karkkipussista repimilläni suikaleilla. Rappiotäti voi vahvistaa, että koristeluni oli yllättävän onnistunutta.

Täällä on jotkut linnanrauniot satojen vuosien takaa. Ei toki nyt niin ihmeelliseltä näytä.

Joku oli tehnyt Fidel Castron pään tienreunaan. 

Nyt suuntaan lenkille kuultuani iskurepliikkejä, joita toiset tuossa lueskelevat. "Joku pieraisi. Lähdetään pois täältä."

Intohimon hullu huhtikuu

Taas päivät ovat juoksennelleet reippaasti. Minä en. 

Yritin aamulla tehdä fillarilenkin, mutta se päättyi Arabiassa, kun sentin mittainen neula tarttui eturenkaaseen. Viiltosuojattu rengas ei sentään moisia piikkejä kestä. 

- - -

Olen kärsinyt jälleen viestinnällisistä ongelmista. Välillä kommunikaatio on niin vaikeaa, sekä puhuttu että kirjoitettu. 

Väärinymmärryksiä keskusteluissa. Tekstejä, jotka eivät synny.

Välillä voisi vain olla hiljaa. Kirjoittamatta mitään. Sulkea suunsa. 

Eikä vain hakkaisi päätään seinään etsiessään tapoja ilmaista ajatuksia ja tunteita niin, että vastaanottajakin sen ymmärtäisi.

- - -

Viikonlopuksi tuli pikkuveli, varsin lyhyellä varoitusajalla. Vähemmän yllättävästi kävimme viettämässä aikaa kavereiden kanssa baarissa sen lisäksi, että sivistyin Mediapäivillä ja vaihdoin vaatteita. 

Onhan se mainio veli, edelleen. Jos tässä vaikka itsekin ehtisi Tampereelle kevään mittaan.

- - -

Tekstin otsikko ei toki viittaa elämääni, vaikka tietysti elämässä pitää aina mieluusti olla ripaus jonkinlaista intohimoa: hulluuteen asti ei sentään tarvitse mennä. Mutta tulipahan lausahdus tänään mieleen bänditreeneissä. Kerroin, että kyseessä on runokirjan nimi. 

Tänäkin keväänä päässä kaikuu silti se Ultra Bran biisi. 

"En osannut aamuyöllä nukkua

Heikko valo
tulee huoneeseen
jossa on ohuet verhot
en ehkä tarvitse sinua
nyt huhtikuussa
kylmällä säällä
tulen viereesi
tulen viereesi"

Matkakertomus

Saavuin tänään kotiin reissulta. Asunnosta löytyi kehräävä kissa (vuokraisäntä on nukkunut yönsä täällä ja pitänyt elukasta huolta) sekä ikkunan ulkopuolelta ruukkunarsissa (sekin vuokraisännän ansiota). 

Pienesti vielä onnun, sillä ilmeisesti puolimaraton aiheutti jonkinlaisen rasitusvamman vasempaan jalkaan. Prahassa ei tietenkään lepäilty, vaan käveltiin ympäri kaupunkia. Se teki varmasti hyvää kipeille lihaksille, mutta rasittunut jalka ei siitä nauttinut. 

Kotiin tultuani yritin siirtää kuvat koneelle. Ensimmäistä kertaa kävi niin, että onnistuin tässä vaiheessa tuhoamaan noin puolet kuvista. 

Siinä menivät kaikki hienot poseeraukset mitalit kaulassa. Ja monta muutakin hyvää otosta, kuten majapaikan jääkaappi täynnä olutta ja satunnaisräiskinnät kaupungilla. Kuten Kykkänen ilmaisi asian: kuvien perusteella olisi voinut luulla, että meillä oli hauskaa. 

Hyvä reissu tämä oikeasti oli. Minun ei tarvinnut liikoja ajatella, vaan taapersin Maratoonarin ja Kykkäsen perässä, kun he kaupungin tunsivat aiemmilta reissuiltaan. 

Matkalla syntyi yksi päätös. Olemme Kykkäsen kanssa lihoneet, vaikka puolimaratonin piti olla askel kohti terveempää elämää. Siksi siis edessä on tsemppaus oman kropan saattamiseksi vähän timmimpään kuntoon. Vähemmän makeaa, herkkuja ja mässytystä, enemmän liikettä. 

Heti huomisesta alkaen. Tänään vielä mussuttelen tuomiani tuliaissuklaita.... Ja kunhan jalka toipuu lenkkikuntoon. Joo, onhan se vähän älytöntä, että pitää urheilla niin, ettei voi sitten taas vähään aikaan urheilla. 

Tiistaina vietin turistipäivää ja otin myös videopätkiä. Sen johdosta syntyi tämä kooste (Lopussa on tosin lyhyt pätkä sunnuntailta, joka sisältää naurua: portaissa alaspäinkävely sattui jalkoihin, erityisesti etureisiin, kiitettävästi, ja  aiheutti lukuisi hihityskohtauksia päivän aikana. Käytimme useita kertoja sanaa "normikävely", eli pyrimme liikkumaan ikään kuin mihinkään ei olisi sattunut.)

Videon lisäksi muutama säästynyt kuva. Näissäkään ei laadulla kehuta.

Missikisa minulle! Ilmoitus bongattiin raitiovaunusta, joilla liikuimme paljon. Päivälippu Prahan julkisiin maksaa 100 korunaa, viideksi päiväksi loogisesti 500 korunaa. Eli viideksi päiväksi noin 20 euroa (yksi euro on noin 25 korunaa).

Kun liikuttiin porukassa, niin jätkät pitivät huolen kartanluvusta Praha-kokeneisuutensa vuoksi. 

Syötiin tietysti hyvin. Tässä miehet nauttivat ankkaa. Itse en jaksanut olla tiukkana kasvissyönnin suhteen: jos päivän keitossa oli lihaa, niin söin mukisematta. 

Jotkut harrastavat pitkiä laahuksia. 

Vituksen katedraalin pihalla. 

Oluen lisäksi piti nauttia vähän muutakin juotavaa. Frozen Strawberry Margharita maistui pariinkin kertaan kasvisravintola Radost FX:ssa. 

Yhden baarin jokaisen vessan ovessa oli erilaiset piirrokset. 

Tutustuttiin taiteeseen muutenkin. 

Yhden baarin vessassa oli peili, josta juuri ja juuri näin otsaani. Muutkin olivat sen havainneet: peilin reunaan oli kirjoitettu "This mirror is way too high".

Niin, kuvien perusteella saattaa kuvitella, että minulla oli jopa välillä hauskaa. 

Sekä sunnuntai- että maanatai-iltoina menimme katsomaan bändejä Prahan leffafestareiden yhteydessä järjestettyihin kemuihin. Itse leffat jäivät näkemättä, kun emme sen kummemmin vaivautuneet ottamaan selvää tarjonnasta. 

Käväisimme parissa vanhantavaran liikkeessä. Tämä oli niistä se suurempi. Toisessa, pienemmässä, oli omistaja, joka tunsi useita suomalaisia ja oli vieraillut Suomessa lukuisia kertoja.

Lähtöpäivän aamuna herättiin Maratoonarin kanssa ajoissa. Käytiin aamiaisella ja sitten mies ehdotti, että kävellään sille isolle sillalle, "se on ihan lähellä". Nooh, matkaan meni puolisen tuntia reippaasti kävellen. Sen huomasin, että jätkien käsitys Prahan etäisyyksistä ei ollut aina ihan kohdillaan.

Mutta silta nähtiin ja onhan se korkealla, kun talotkin mahtuvat alle.

Nyt siis taas paluu arkeen, töihin, puuhasteluun, kavereiden tapaamiseen, ukuleleharjoitteluun.