Dyykkarin daival

Kävelin kotiin reissuiltani eli käynti tilitoimistossa (tienasin yksinyrittäjänä viime vuonna enemmän kuin osasin koskaan toivoa, mutta nythän sitten saa mm. maksaa lisää veroja ja olla kannattava yhteiskunnan jäsen) ja Alkossa (viiniä), kun kohtasin kiinnostavan oloisen roskalavan. 

Ja pakko oli jäädä tutkailemaan. 

Tuloksena oli pieni puinen astiateline, joka muuntui käytössäni kenkätelineeksi. Kuvassa näkyvät myös juoksulenkkarini, joilla se puolimaraton olisi tarkoitus taivaltaa ja joita on viime aikoina ulkoilutettu ihan liian vähän. 

Etualan karvainen juttu on tietysti Viltsun häntä.

Lisäksi roskalavalta tarttui mukaan kangaspala. Kuosi oli niin kiva, että piti napata mukaan: kunhan sen saan pesukoneeseen, niin näkee, ovatko tahrat lähteväistä sorttia. Koska oma käsityöharrastukseni on niin vähäistä, niin kaverit saa kyllä hihkua, jos tuon haluavat hyödynnettäväkseen.

Kun otin kuvat pois kamerasta, niin tajusin, että siellä on myös Rappiotädin otoksia keskiviikkoillalta. 

Että tällaista se arki on. Kissa makaa pöydällä, minä naputan konetta (aina on kaikenlaista, jota pitää tsekata netistä tai sitten tarkistaa Facebookia tai muuta tärkeää), tavarat on sekaisin, Rappiotätiä varten on sokeria. Teekannu on peritty mummolta. 

Tuo musta juttu etualalla on vissiin Rappiotädin polvi.

Tänään luokseni saapuu pikkuveli ja on koko viikonlopun Helsingissä. Jesh!.

Ja huomenna ne blogikinkerit. Tarkoitus olisi vähintään näyttäytyä (joka voi siis tarkoittaa mm. sitä, että taas kului huomaamatta tuollaiset kymmenen tuntia hyvässä seurassa). Ellen sitten jumiudu esimerkiksi roskalavalle. 

Hauki on hyvä kala

Päivän suureksi saavutukseksi voinee lukea sen, että uusi suihkuverho on nyt paikallaan. Vuokraisäntäni omisti työkalut, joilla hän sai jumiutuneen ruuvin irti ja ihan itse sitten hoidin homman loppuun. 

Lisäksi luin loppuun Maarit Verrosen Karsintavaiheen. Olen tykännyt Verrosestakin jo pidempään, eikä tämä uusin kirja ollut pettymys. Sen ensimmäinen lausekin on "Olin juuri saanut tietää, että en kuolisikaan." 

Hieman samaa henkeä kuin syksyllä lukemassani Tiina Raevaaran Eräänä päivänä tyhjä taivas -kirjassa: molemmat kun sijoittuvat jonnekin tulevaisuuteen, jossa maapallolla ja ihmiskunnalla ei mene enää niin loistokkaasti. 

Yksi kirja lähti luotani lainaan toisaalle, eli Kalle Haatasen Ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen nappasi mukaansa Maahinen, joka saapui luokseni mukanaan hauki. Todella kätevää, kun on tovereita, jotka hallitsevat kokkaamisen erityisen hyvin ja mieluusti sitä tekevät. 

Maahisen seura on sikälikin rentouttavaa, että voi vain olla, melkoisen passiivisesti. Kun mies kokkasi, sanoin, että taidan ottaa nokoset, ja niinpä torkuin. Ihan kaikkien tuttujen tullessa kylään en viitsisi samaan tapaan nukahdella. Maahisen kanssa on kuitenkin tunnettu sen verran pitkään, että tuollaiset torkahtelut ovat normaaleja puolin ja toisin. 

Nyt vain sitten pitäisi saada yöunetkin nautittua. On nukkuminen kyllä kivaa. Ja sen tietää tuo vieressä pötköttävä kissakin. 

Mitäpä jos et aikuistu

Viikonloppu meni vauhdilla ja kurkkukipuisena. Erityisenä kohokohtana oli lauantai-ilta, joka sisälsi mm. leppoisan mukavaa, jopa harvinaista seuraa, ja Saksan suunnalta saadun tuliaisen. 

Pakkaus sisältää tietysti saippuan. Erittäin tyylikästä!

Veikkasin, että kieli on espanjaa. Google Kääntäjä sanoo, että "Doblegado amis Pies" tarkoittaisi "taipunut minun jalat".

Lauantai-iltana ei taivuttu jalkoihin, mutta soitettiin sentään hieman ukulelea. Ja bänditreenit oli sunnuntainakin. On se vaan niin kivaa, kun on bändi ja bänditoverit ja jo vähän osaa rämpyttääkin. 

Lisäksi sunnuntaihin kuului käyskentelyä ulkoilmassa. Kykkäsen kanssa suunnistettiin Laajasaloon, jossa tutkailimme ränsistyneitä ja osittain lähes romahtaneita rakennuksia rannalla. 

Jotenkin tuollaisista tulee surullinen fiilis. Tämäkin kuvan talo oli aikanaan ollut varmasti hieno huvila, ja nyt tyylikkyydestä ei ole jäljellä muuta kuin kulahtaneet seinät. Surkeaa. 

- - -

Spotifysta olen tällä viikolla soittanut ahkerasti Samuli Putroa. 

"Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?

Ja elämä tapahtuu sinä aikana. 

Mitäpä jos tuuli yltyy tästä vielä hurjemmaksi eikä talon katto kestä,

lentääkö se ilmaan?  

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?"

Ei suju niin kuin toivoisi

Se on kyllä masentavaa, kun kuvittelee, että helppo homma ja siis kyllähän minä tämän osaan. Ja sitten ei sujukaan niin kuin piti.

Näin kävi eilen illalla, kun päätin, että voisin vaihtaa vuokraisännän jo aikansa eläneen suihkuverhon uuteen. Ostin aiemmin päivällä uuden (kissakuviolla varustetun) ja illalla kävin työhön.

Suihkuverho roikkui vaijerissa, jonka molemmat päät oli tyylikkäin systeemein ruuvattu seinään. Perehdyin mekanismiin ja sain vanhan verhon pois. Kuvittelin, että kun toistan tekemäni toimet toiseen suuntaan, niin uusi verho on paikallaan nopeasti.

No eihän se ole siellä vieläkään. Nimittäin vaijeri olisi pitänyt saada tungettua tuon pienemmän osan sisään ja tuo musta ruuvi, joka siinä näkyy kiinni, kiristäisi sitten vaijerin. Ruuvi ei kuitenkaan kiertynyt kohdalleen, vaan on nyt "väärillä kierteillä" jumissa tuossa. Koko systeemin pitäisi sitten mennä tuon isomman osan sisään, joka kiinnitetään seinään.

Nyt sitten en voi yllättää vuokraisäntää uudella suihkuverholla, vaan joudun odottelemaan, että hän tulee käymään ja sitten pohdimme ratkaisua tilanteeseen. Että pitääkö hommata uusi verhonkiinnityssysteemi vai saadaanko vanha toimimaan. 

- - -

Ja jos joku sattui huomaamaan eilisen Hesarin Hinta & laatu -sivuilta jutun, jossa käsiteltiin lemmikkien hintoja, niin tiedoksi: vaikka juttu oli minun kirjoittamani, niin en ollut keksinyt sitä otsikointia. 

Minulle ei tulisi mieleen verrata kissanhoidon ja auton hankinnan kustannuksia. Onhan kissasta paljon iloa verrattuna johonkin nelipyöräiseen. (Sitä paitsi se auton käyttö vasta maksaakin.) Vertaus oli tehty tietämättäni ja näin sen itsekin ekan kerran vasta lehdestä.

Ja mitä tulee lemmikeistä koituviin kustannuksiin: erot ovat suuria, jutussa nyt vain laskettiin yhdet vaihtoehdot ja haluttiin osoittaa se, ettei kissakaan tule niin halvaksi  kuin moni ehkä kuvittelee. Kissa kun on sapuskan suhteen tarkempi ruokittava kuin vaikkapa koira. 

Tuo meikäläisen hoidokki on erikoisruuilla. Yksi märkäruokapussi maksaa n. 1,40 euroa, ja niitä menee 1-2 päivässä. Lisäksi sitten tulevat esimerkiksi kuivaraksut ja kissanhiekat. Raapimispuu on tosin takapihalla ja ihan ilmaiseksi!

Valssi tanssitaidottomille

Kun Vesikeksikin kommenteissa kyseli, niin kerrotaan: oli se tanssaaminen Vallilan Tangon tahdittamana lauantaina kivaa! Pitäisi käydä enemmänkin tuollaisissa menoissa, niin pysyisi ehkä jonkinlainen tanssikyvykkyys yllä. 

Valtaosan ajasta partnerina toimi pe3, joka jopa pikaopasti argentiinalaisen tangon askelia ja muutenkin vei oikein mallikkaasti. Sain alkuun kuulla, että pyrin vähän liikaa hallinnoimaan, mutta otin kommentista opikseni ja sitten homma lähti sujumaan hieman paremmin.

Alkuiltaan kuului hieman virallisempaakin opetusta, siihen tyyliin, kuin mitä Jupu on kuvaillut. 

Seurueeseen kuuluivat myös Rappiotäti ja Pekka (kiitokset suklaasta, kuohujuomasta ja vahtilapusta!), joiden kanssa jo vitsailtiin, että ensi kesänä lähdetään kiertämään lavatansseja asuntovaunun kera. Nooh, ei nyt ehkä ihan Tangomarkkinoille, mutta jos nyt edes joskus johonkin tansseja harjoittelemaan. 

Kivaa oli sekin, että sain ulkoiluttaa pilkullisia flamencokenkiäni. Ne ovat selvästi mainiot tanssikengät myös näihin suomalaisiin lavatansseihin. 

"Ja yhden väitteen vielä laulaa tanssitaidoton
Alku kangerrella saa, jos loppu kaunis on"

- J. Martikainen

- - -

Tänään sain kukkia. Eivät liittyneet mitenkään tanssimiseen, vaan ennemminkin pyykinpesuun.

Haastattelussa Just Sopivasti: Korean pullaisasti

Hei Justin. Kiva kun pääsit syömään pullia. 

Kiitos. 

Tää olikin eka kertas tässä mun asunnossa. 

Kävin kerran ikkunan takana kun tulin Suomeen, mutta et ollut kotona, kun olit Rytmissä. 

Ehkä tätä ei pitäis ajatella haastatteluna, vaan vain höpistä jotain ja aatella, ett sä vain näpytät jotain. (hahhaa,kuulostipa tyhmalta)

No miltäs tuntuu olla Suomessa?

Kylmältä. Vaikka eihän täällä niin kylmä ole. Kulttuurishokki on tullut vähän viiveellä. Aluksi kaikki tuntui tosi helpolta, mutta nyt huomaa, että arki alkaa hieroa hikistä kämmentään vasten kasvoja. Nyt pitää rakentaa noita peruspalikoita, duunia ja asuntoa, jotain virityksiä onkin jo olemassa. 

Mitäs fiiliksiä jäi reissusta?

Fiilikset on hyvät. Hauskaahan tossa on se, että menin puoleksi vuodeksi. Mut silloin alunperin laitoin kämpät ja tavarat pois, eikä ollut pakottavaa tarvetta tulla takaisin. Ja sit se reissu rupes venymään, melkein puoltoista vuotta. Oli vapauttavaa, kun ei ollut pakko tulla, mut olis ollut mahdollisuus. Osittain tulin takaisin itsestä riippumattomista syistä. Kun toinen osapuoli ei hoitanut esim vakuutuksia kuntoon, niin oon ollut ulkomailla ilman vakuutusta 

Paitsi etuhampaat meni rikki, niiden korjaus maksoi Etelä-Koreassa 40 euroa. 

Osaat sie nyt koreaa?

Vähän. Osaan lukea, mutta. Nyt se on mulla vähän samanlainen kuin jonkun toisen kielen, osaan sen kirjoitusjärjestelmän, nyt pitäis opetella sanoja ja kielioppia. 

Porukasta oli hieman huvittavaa, kun lähdit opettamaan kamppailulajia Etelä-Koreaan.

Jujuhan oli se, että haluttiin englanninkielentaitoisia opettajia. Eli yhdistää kamppailulajin ja englannin opetusta, että lapset saa tuplahyödyt. Uusi aspekti itselle oli se lasten opettaminen: se oli yllättävänkin antoisaa. 

Täällä voisin kuvitella tekeväni jotain samanlaista. En tiedä, olisiko siitä ammatiksi asti, mutta voisin kuvitellaottavani jotain lasten ryhmiä opetettavaksi. En tiedä, olisiko se helpompaa täällä. Mulla oli se käsitys, että englannin osaamisen taso olis ollut korkeampaa, mutta usein mentiin elekielellä. 

Just Sopivasti -blogi oli välillä hiukkasen hiljainen. 

Se oli. Jossain välissä jaksoi miettiä, miten sitä aktivois. Mutta ei siitä suurempia paineita viitsinyt ottaa. 

Sit mulla oli toinen blogi, johon kirjoitin Koreasta juttuja, niin siihen tuli sit ongelmalliseksi se, etten halunnut niitä mun työhommia setviä siellä. Esimerkiksi se, mitä silloin kirjoitin Koreasta, on toisenlaista, kuin mitä nyt kirjoittaisin, eli kun on elänyt ja kokenut asiat kokonaan, niin siitä tulee toisenlaista. 

Kävijämäärät on laskeneet selvästi. Nyt ne on tietty nousussa. 

Mut sen lupaan, että jos se blogi loppuu, niin se lopetetaan. Sen vois kaikki tehdä; lopettais bloginsa kunnolla eikä vain hiivuttais. 

Sulle muuten maistuu toi mehu. 

Nestehukka, ehkä eilisestä johtuen. Tuttavapariskunta piti bileet, joissa oli yhdistetty molempien valmistujaiset ja tupaantuliaiset. Viini virtasi ja hauskaa oli. 

Meinaat sä tulla seuraavaan blogitapaamiseen?

Milloin se on?

Kahden viikon päästä lauantaina, Weeruskassa.

Jos oon Helsingissä, niin joo. Onks miittejä ollut miten aktiivisesti?

Välillähän oli enemmänkin.

NIin, silloin 70-luvulla kun me aloitettiin. 

Onhan noita useampiakin vielä vuosittain, mut toki se on vähän erilaista nykyisin, ja monet tapaa pienemmissä porukoissa.  

Käydäänkö siellä se keskustelu vieläkin, että en viittinyt tulla paikalle, kun en tiennyt millaisia tyyppejä täällä on. Kun on uusi ryhmä ja ei voinut tietää. Vaikka eihän se mun mielestä ole sen kummempi ryhmä kuin mikä tahansa muu porukka, liikuntaporukka tms. 

Uusia tyyppejä ei kuitenkaan niin suuresti tule, tai siltä itsestä tuntuu, kun jumiudun samojen vanhojen tyyppien kanssa... 

Itsehän siinä ei näe mitään ihmeellistä, yksi syy ottaa lauantaina kuppia. 

Voimme siis toivoa, että Just Sopivasti tulee miittiin ja kaikki fanit ryntäävät paikalle sankoin joukoin.

Niin, meillä on siis se pitkä yhteinen historia sieltä 60-luvulta. 

Aikana, jolloin virvoitusjuomia sai apteekista ja koiran kesyttäminen kotieläimeksi oli aluillaan. 

Me on tunnettu vajaat neljä vuotta, vuodesta 2005. 

Se oli syysseminaari. Aika rientää. 

Mehän emme muutu. Yhtä hyvännäköisiä ja fiksuja aina. 

Ja mä nuorrun kaiken aikaa. 

Niin, no, kieltämättä välillä miettii, onko tässä päässyt tapahtumaan yhtään kehitystä. 

Paperillahan tässä on tapahtunut kaikennäköistä. Mähän oon ehtinyt vallan tehdä asioita. Mutta taas se, että itse tietää, mitä asioita ei ole tehnyt sinä aikana. Että olisko sen pitänyt. En tiedä. Kaipa sen ajan ja intohimon löytää niille asioille, jotka kokee tärkeäksi. Tai sitten vain ajelehtii, kuten mulle on käynyt, löytää itsensä hullunkurisista paikoista ja tilanteista.

Muutaman kerran, kun mä muutin Geojen saarelle, asuin siellä harjoituspaikassa, jossa toimistoon rakennettiin oma huone. Siellä oli talvi ja siellä oli kylmä. On jäänyt mieleen, kun opettelin suihkun käyttöä. Se oli yleisessä tilassa, jossa oli ikkuna rikki eli oli kylmä. Ja toisella kerralla lämmin vesi loppui ja juoksin sit peiton alle ja jouduin kysymään itseltäni, miks mä oon täällä. Se oli karmea tilanne, mutta niin aika on kullannut senkin muiston. 

Se oli henkisesti raskasta aikaa, koska ei oikein muodostunut sosiaalisia suhteita. Ainoat kontaktit siellä oli sellaisia, joiden englannintaito oli aika rajallinen. Oli se sulkeutunut aika itselle, mutta toisaalta siitä näki itsestään toisen puolen. Vaikka on sosiaalinen ja arvostaa ihmisiä ja ystäviä, niin yllättävän pitkään sitä selviää, vaikka sitä sosiaalisuutta ei ole. Löytää itsensä lueskelemasta kirjoja ja mietiskelemästä muita asioita. 

Niin, välillä muistellut lämmöllä niitä meidän yhteisiä hetkiä, kahvitteluja ja kävelyjä, kun asuttiin täällä Kalliossa lähekkäin.

Kyllä, tästä herkustahan sä pääset taas osalliseksi sen muutaman viikon, kun oon täällä Kalliossa asumassa. Sitten suurella todennäköisyydellä siirryn jonnekin radan varteen. 

Töölönlahti taidettiin kiertää muutamaan kertaan. Se oli sitä 80-luvun alkua, kun sä oot aloitellut sun firmaa ja mä oon antanut sulle hyviä vinkkejä. 

Nii---iiin. Kiltisti sä tänäänkin tulit, kun vonkasin, että tuu. 

Mitäpä sitä ei pullan vuoksi tekisi. Ekat laskiaspullat tänä vuonna. 

Kehu niitä nyt vähän.

Olivat hyviä, lämmöllä ja rakkaudella tehty. Saitsä siihen sen monotoonisen otteen, millä ton sanoin?

En. 

Kuten tässä on tullut ilmi, niinolet vanhan polven bloggaajia. Miks aloitit aikoinaan?

Siihen on ollut hirveen monta syytä. Yksi oli se, että halusin kerätä linkit jollekin sivulle. Toinen syy oli se, että halus kirjata jotain ajatuksia ylös ja kattoa, onko ajatukset muuttuneet vuosien saatossa johonkin suuntaan. Mutta toisaalta, en tiedä, kuinka paljon se on toteutunut. 

Siihen aikaan oli aika anonyymi ja tietyistä asioista ei pystynyt kirjoittamaan.

Tosin sen kanssa on paininut tähän päivään asti. Omia vanhoja blogikirjoituksia en ole lukenut juuri koskaan, eli siinä mielessä ei ainakaan toinen tavoite ole tottunut.

Tekniikkaa ei pitäis syyttää, mut ei alusta oikein tuossa toiminut. Postaukset hukkui linkkien sekaan, olis voinut ottaa toisen blogin, johon olisi kirjoittanut vaikka harvemmin. Voishan sen tehdä nytkin, mut oldschoolina on niin jumiutunut, yhden blogin mies. 

Mistä tulikin mieleen, että oon kirjoittanut myös Kulutusjuhlaan, jonne en ole aikoihin kirjoittanut mitään. Sun veljes kanssataisin jutella pari viikkoa siitä, ett voisin jotain peruskulutusjuttua matkalta. 

Kirjoita ihmeessä. 

Mitäs tykkäät mun paidasta. 

Hieno. Voitais ottaa siitä kuva tänne. 

Todellakin. 

Olisko sulla jotain sanottavaa tähän loppuun?

Ehkä se toinen blogi pitää perustaa. Järjestää nimikilpailu, johon voi osallistua sms-viesteillä, 1,30 e/kpl, ja voittaja saa julkaista oman tekstinsä Just Sopivassa.

No ei vai. 

Mikä tää haastattelujuttu on?

No kun ei mulla enää ollut mitään sanottavaa itse, niin aattelin haastatella täällä käyviä tyyppejä, jos muistan ja jaksan ja tyypit suostuu. 

Kuka näitä haastatteluja teki aiemmin?

Hurina. 

Niin, me oltiin sen haastateltavina kerran. Tää oli vasta toinen blogihaastattelu, vaikka oon vuodesta 2003 kirjoittanut. Huoh. 

Harjoittelua vaativaa

Tiedättehän: päivien aikana pohmpahtelee päähän vaikka mitä, josta ajattelee voivansa kirjoittaa blogiin ja sitten kun lopulta pääsee blogiinsa asti, ei päässä ole enää mitään. 

Kerrottakoon ainakin se, että pikkuveljen kanssa käytiin keskiviikkona leffassa ja eilen torstaina Tero-Petrin soolokeikalla. Molempien tilaisuuksien jälkeen vielä juteltiin ja maailma parani piirun verran. Ja kun ei tällaiseen sitten jatkossa ole mahdollisuuksia veljen tamperelaistumisen vuoksi (vaikka sillä heti maanantaina onkin työmatka Helsinkiin). 

Lisäksi minulta on tiedusteltu, kuinka treenaukseni maaliskuun lopun puolimaratonille edistyy. Ei kovinkaan kehuttavasti: käyn kyllä liikkumassa lähes päivittäin, mutta esimerkiksi tämän aamun reilu puolituntinen hölköttely ei kyllä vielä valmenna tuollaiseen parinkymmenen kilometrin matkaan kovin tehokkaasti. 

No, eipä ole reissuun houkutellut Kykkänenkään saanut treeniohjelmaansa kulkemaan. 

Toinen treenausta vaativa asia on tietysti ukulele. Lupauduimme yksityiskeikalle parin kuukauden päästä, ja se tilaisuus on sen verran hieno, että kannattaisi vähän jo osatakin rämpytystä. Tuossa se ukulele pöydällä lepäilee ja odottaa, että harjoittelisin sointuja. 

Huomenna ajattelin osallistua Vallilan Tangon tahdittamiin Kuohu-tansseihin. Minähän en osaa tanssia (huolimatta siitä, että olen useamman kerran ollut perustanssikurssilla), mutta onneksi tässä asiassa voi syyttää miestä. Ja ihan oikeasti sillä on merkitystä, miten mies vie: olen joskus ollut niin taitavan tanssijan pyörityksessä, että olen voinut kuvitella itsekin osaavani tanssia. 

Paljon olisi siis harjoiteltavaa. Monessa muussakin asiassa kuin lenkkeilyssä, ukulelen soitossa ja tanssimisessa. 

Ruokaisia kysymyksiä

Mikä ero on perunasosekeitolla ja perunavellillä? 

Ovatko tomusokeripaketistani löytyneet muurahaiset kuolleet aikoinaan onnelliseen sokerihumalaan? (Ötököitähän vilisti täällä huhti-toukokuussa).

Miten wasabiherneet maistuvatkin niin hyviltä, vaikken muuten wasabista erityisesti intoile? 

Ja mikä on Leivon leipomon suklaakauralastujen salaisuus?

Miksi joinakin aamuina mikrokaurapuuro on niin paljon parempaa kuin toisina?

Yhdistävät lenkit

Perjantaina istuttiin iltaa Rappiotädin, vuokraisännän ja pikkuveljen kanssa. Viikon päästä pikkuveli asuu jo pysyvästi Tampereella, joten näitä iltoja ei enää ihan tuosta noin vain äkkiseltään järjestetä. Harmi.

Ja tänään pikkuveli täyttää vuosia. Siitä aina tajuaa, kuinka vanha itsekin on: ei voi enää olla kovin nuori, jos velikin lähenee kolmekymppisyyttä.

Lauantaina menin taas vaihteeksi kivassa naisporukassa Rytmiin. Siellähän sitten oli myös vuokraisäntä, jota tietysti säntäsin jututtamaan (kun eihän Karri todellakaan ole "vain" vuokraisäntä). Karri esitteli minut tutulleen ja kehui, miten hän on kauttani tutustunut mukaviin ihmisiin, kuten se edellisilta veljeni ja Rappiotädin kanssa.

Seuraavana päivän höpötin asiaa Rappiotädille puhelimessa. Hän totesi, että niin, olethan sinä sellainen ihmisten yhdistäjä.

Vaikea minun on mieltää itseäni erityiseksi yhdistäjäksi. Mutta kai siinä niin käy, kun itse tutustuu siellä ja täällä ihmisiin ja kutsuu mieluusti enemmänkin porukkaa vaikka kotiinsa.

Ja sitten tajusin, että pikkuvelihän on tässä suhteessa samanlainen. Hän tapaa ja tutustuu, on helposti lähestyttävä, sosiaalinen ja yleisesti hyvänä tyyppinä pidetty nuorimies.

Että kai se on tämäkin perheestä lähtöisin. Ovathan vanhempammekin aika ahkeria olemaan monessa mukana ja kotikodissamme piipahteli usein vieraita. Joten oma sosiaalisuuteni ei tunnu edes kovin mittavalta sosiaalisuudelta.

Aikoinaan (pari vuotta sitten) Qtea kirjoitti Tipping Point -kirjasta:

"Oli kiva havainto, että Marinadi on juuri sellainen connector, kuin mistä Tippingissä puhutaan, sellainen, joka on yhteydessä tosi moneen ihmiseen ja jonka tekemillä ja sanomilla asioilla on oikeasti vaikutus toisiin ihmisiin. Jos Veloena olisi mainstreampimpi (tai vähemmän tietoinen omasta erilaisuudestaan :P) niin Veloena olisi myös, ehdottomasti."

Kommentoin jo silloin, että en osaa ajatella itseäni tuollaiseen rooliin. Kai tämäkin johtuu siitä, etten kovin tietoisesti ole yhteydessä laajempaan ihmisjoukkoon. Ihmisiin nyt vaan sattuu välillä tutustumaan. 

Vaikka jollain tasolla varmasti haluankin vaikuttaa ihmisiin (sisäinen opettajani tai jotain), niin silti tuntuu vieraalta, että sanomisillani olisi oikeasti merkittävää vaikutusta. 

Hintatietoiset taiteenkuluttajat

Olen kahtena aamuna peräkkäin joutunut olemaan jossain klo 9. Ja se tuntuu. Ei sovi minulle, kun olen tottunut hitaisiin aamuihin ja kiireettömiin lähtöihin.

Eilen aamulla väsymys painoi siksikin, että olin ollut edeltävänä iltana taidenäyttelyn avajaisissa (käykää, jos Töölössä liikutte). 

Avajaisten jatkoilla baarissa totesin seuralaiselleni Koirablondille (joka ei enää nykyisin ole kovin blondi), että katos, tuossa on juomien poistomyyntilista ja siinä olisi joku cava 18 e/plo. Jotkut kuulemma säästävät shampanjassa, mutta me siis säästimme juomalla kuohuvaa. On se hienoa, kun baarissa saa alkoholia alennuksella.  

Tästä huolimatta olin tietysti tunnollinen yksinyrittäjä ja reippaana luennoimassa internetistä seuraavana aamuna yhdeksältä. 

Lisäksi nautin eilenkin taidetta vierailemalla Ateneumissa. Kuukauden ensimmäisen keskiviikon ilmaissisäänpääsy ja hienoja japanilaisia valokuvia. 

Ja tänään taas piti sännätä ajoissa ylös ja opiskelemaan. Ja huomennakin on tekemistä ihan tarpeeksi. 

(Varoitus herkille lukijoille: seuraava osuus sisältää tekstiä, joka ei sovellu henkilöille, jotka eivät halua kuulla juttuja naisten hormonitoiminnasta.)

Eräästä luotettavasta lähteestä (=kaverin blogi) justiinsa luin, että kuukautiset alkaa varmasti, jos laittaa valkoiset alushousut. En ollut mitenkään aktiivisesti odotellut menkkoja, mutta sattumalta vedin lenkille jalkaani ne valkoiset sporttialushousut, joita käytän äärimmäisen harvoin. Ja kas, niinhän siinä kävi! 

Olen kuullut väitettävän, että esimerkiksi samassa taloudessa asuvilla naisilla kuukautiskierto tuppais menemään samansuuntaiseksi. Joku muinainen ihmislaumasysteemi tms. Päteeköhän sama myös blogiyhteisöön? Että tässä voin vain seurailla kaverin ilmoituksia omasta tilastaan?

Tämä päivä

Suomalainen päivä -kirjoituskutsun innoittamana kunnon päiväkirjailua tänään:

Heräsin aamulla tavallista aikaisemmin, koska pohdin liikaa työasioita. Ennen sängystä nousemista harjoitin ns. rapsutteluterapiaa eli silitin kehräävää kissaa ja lässytin sille. 

Tein 20 minuutin pilatekseni, kävin suihkussa ja söin aamupalaksi mm. edellisiltana leipomiani sämpylöitä. Aamupäivällä tein sekaisin ansio- ja kotitöitä sekä muuta puuhastelua: pyykkäystä, imurointia, puhelinpalaveria, ideointia, Facebook-viestintää, blogin kirjoitusta ja blogien lukemista, nettipörräämistä, tiedon hakua, sähköposteja. 

Puolen päivän jälkeen kävelin Kalliosta Kruunuhakaan Yritystoiminta ja ihmisoikeudet -seminaariin ja ensimmäistä kertaa tänä vuonna käytin aurinkolaseja, kun oli niin kirkas paiste. Olin sopinut näkeväni siellä myös ystävää eli Koirablondia. Kirjoitin seminaarista muistiinpanoja Jaikuun ja tein siitä myöhemmin tekstin viimeisimpään blogivaltaukseeni.  

Seminaarin jälkeen istuimme Krunikassa kahvilla ja vaihdoimme kuulumisia sekä turisimme muita asioita. Kävelin sitten takaisin Kallioon ja poikkesin kirpputorilla ostamassa rottinkisen pyykkikorin (joka ei oikeasti ole pyykkikori, mutta minun käytössäni sillä on tämä rooli), teesiivilän ja vihreän hatun. 

Kotona hoidin sähköposteja, söin, ulkoilutin kissaa ja sen sellaista. Tsekkasin mm. urkintalaki.fi -sivuilta tv-mainosvideot ja totesin, etten valitettavasti voi osallistua torstain mielenosoitukseen muiden menojeni vuoksi. 

Soitin kissan ja asunnon omistajalle ja kerroin, että hän voi noutaa oman pyykkikorinsa omaan käyttöön, kun nyt hankin oman. Sovimme, että hän tulee yhdeksän aikaan moikkaamaan minua ja nelijalkaista. 

Makoilin ja luin kirjaa vähän aikaa. Päätin sitten lähteä lenkille. Kävin hölkkäämässä miellyttävässä pikkupakkasessa, kiersin pari kertaa uimastadionin ympäri menevän polun. 

Kotona kävin suihkussa ja kirjoitin taas blogia ja pistin musat soimaan Spotifysta. Vuokraisäntä saapui yhdeksän aikaan. Kahvini oli loppu, joten joimme kaakaota ja rupattelimme. Annoin hänelle myös puutarhalehdet, jotka ystäväni oli jättänyt tänne välitettäväksi vuokraisännälleni eteenpäin. 

Vierailijan lähdettyä vilkaisin nettitapahtumia ja päätin kirjoittaa tämän tekstin. Kohta aion siirtyä vaakatasoon lukemaan ja nukkumaan. 

Haastattelussa Pe3: Videotutkimuksesta ruotsiin

Viime yönä asunnollani kävi useita vieraita, mutta olosuhteet olivat sellaiset, ettei haastattelujen tekeminen tullut edes mieleen. 

Tänään sen sijaan on hieman rauhallisempaa. Iltavieraana on Pe3. 

Milläköhän kysymyksellä aloittaisin tän... 

No miten sä esittelisit itses blogini lukijoille?

Varmaan tota... Mä oon tällainen videotutkija, vuorovaikutussuunnittelija ja yleismies, tai generalisti. Nykyisin reipas Kallion asukas. 

Niin, itse asiassahan me asutaa hyvinkin lähekkäin. 

Viereisissä kortteleissa. 

Sulla on parempi näköala kuin mulla. 

Niin, merinäköala. Mut ei oo sit samanlaista sisäpihaa. 

Kuten sanoit, niin oot videotutkija ja pörräät paljon internetissä. Mikä näkemys sulla on blogeihin?

Blogeilla on kyl oma paikkansa netissä, vaikka on tullut kauheesti kaikkee muuta, Facebookia ja mikrobloggaamista. Ite tykkään kyl lukea blogeja. 

Mut et kauheesti kirjoita. Oot kyllä suunnitellut. 

Suunnitellut joo... Se on niin työlästä. 

Miltä videomaailma internetissä sit näyttää?

Varmaan tänä vuonna yhä enempi video tulee mukaan kaikenlaisiin nettiasioihin, yhdeksi osaksi. Sitä mä vähän koetan miettiä ja tutkia, mikä se videon rooli sen kaiken rinnalla on. 

Että vaikka se Porkkanamafian video: se on hyvä esimerkki sellaisesta todella tehokkaasta videosta, jolla on ollut paljon vaikutusta. Se on toiminut aika hyvänä konkretisoijana, mitä on Porkkanamafia ja millaista osallistuminen on. 

Jos samasta asiasta ois kirjoitettu teksti, niin kuvassa on hyvä meininki, musa soi, tietynlainen huumori päällä. Jos se idea olis selitetty tekstimuodossa, niin se olis monitulkintaisempi. Jännä, että Suomenkin porkkanamafiayhteisö on pystynyt tekemään päätöksiä siitä, mitkä on porkkanamafian juttuja ja mitkä ei. Se liittyy siihen videoon, se on lyönyt lukkoon sen, mitä on Porkkanamafia. 

Mut tää on mulla väikkärissä tutkinnan alla, ei ole mielekästä katsoa niitä videoita irrallaan muusta. Netissä on kaikenlaisia toimijoita ja video on siellä yhtenä osana rinnalla. On mielenkiintoista, mitä netti maailmalle tekee: yksi isoimmista vaikutuksista on se, että organisoitumisen kustannukset, raha tai aika, on jatkuvassa laskussa. 

Aikaisemmin pullonkaulana on ollut tekniikka ja käyttöliittymät, nyt ollaan luottamuksen ja toimintakulttuurin alueelle. Videolla voi olla selkeä rooli siinä. Se auttaa verkostoa, miten sen nyt sanois... kuvaamaan itseään ja tekemään sen asian ymmärrettäväksi ja lähestyttäväksi.

Mulla itellä on ollut aikoinaan tosi hassuja kokemuksia, kun on lukenut jonkun tyypin, nettiaktiivin ajatuksia, eikä oo ihan tajunnut niitä tekstejä, onpa radikaali tyyppi tai jotain. Sit kun on nähnyt sen tyypin puhumassa videolla ihan jostain muusta, niin on tajunnut ihan uudella tavalla, mitä se edustaa. Kun ihmiset puhuu ja sen näkee, millainen se tyyppi on, niin siinä tulee sitä kontekstia ja ymmärrystä siihen, mikä sillä tyypillä on se agenda. 

Olipas pitkä vastaus. Hyvä niin. Sä teet väikkäriä TaiKissa, miks sä oot sinne päätynyt?

Mä oon kaikkee muutakin kokeillut. TaiK on ollut kiva ympäristö, siellä on ihmisiä, jotka on kiinnostuneita samoista asioisa. Sellainen humaani meininki. On siellä tietty huonojakin puolia. Välillä siellä on aika lapsellista osastojen välistä kinaamista. 

Mut joo, mähän oon Aalto-korkeakoulun kannattaja. Se on hyvä juttu, ett laajennetaan vähän piirejä ja koetetaan tehdä monialaisesti asioita ja juttuja. 

Me miettittiin vähän aikaa sitten, milloin on tavattu ekan kerran naamakkain. Sä muistit sen paremmin. 

Se oli Kuntatalolla, oliks se joku tämmönen työpajaseminaari aiheesta osallistuva ennakointi. 

Mut netistä tiesimme toisimme. 

Tiesit sä muka mut?

Tiesin Jaikusta. 

Jaiku oli silloin jo olemassa. 

Niin, eihän siitä ole kuin vuosi. 

Oon aloittanut jaikuilun varmaan joskus pari vuotta sitten. Kevät se oli. Voi voi, siinä on paljon kerennyt tapahtua, tuntuu pitkältä ajalta. 

Niin, mä en kyl muista, mitä me juteltiin, mut oltiin ekoina paikalla ja juotiin aamukahvia. 

Varmaan puhuttiin internetistä. Kysyinköhän sulta, mitä blogimaailmassa tapahtuu tai jotain sellaista. 

No tässä vuoden mittaan on nähty vähän aktiivisemmin. 

Jopa kadullakin törmätty. 

Useitakin kertoja. Ja lenkkipolulla. 

Jep. 

Sä olit myös blogipikkujouluissa. 

Blogaajat on kiinnostavia. 

Miksi?

Kiva nähdä, minkänäköisiä ihmisiä ne on. Nyt en kyl kauheesti seuraa suomalaisia blogeja, kun ei ehdi lukee kaikkea, mitä sinne rss-readeriin on tilannut. 

Mut Helsingissähän on kaikenlaisia skenejä. Oon yrittänyt vähän tsekkailla, mitä missäkin on menossa. Viimekin viikolla oli tää aika uusi ixda.fi -porukan ilta, vuorovaikutussuunnitellua, ja samaan aikaan oli Open Coffee. Nyt on ollut aika paljon noita tollasia ite järkättyjä tapahtumia. 

Sä oot myös puhunut ruotsia täällä mun luona. 

Niin mut sitä mä en itse muista. Muuta kuin sen, että olin hyvin huolestunut tämmöisestä demokraattisuudesta ja dialogista ja ihmisten kuuntelemisesta. 

Mä oon sentään Ruotsissa käynyt ala-asteen. Se on ollut vielä sitä aikaa, kun Ruotsissa on oltu oikein mallimaa näissä tiedostavissa asioissa. Jonkin verran niitä siellä perusopetuksen puolella sai havaita. Muun muassa sitä, kuinka paljon yhden panssarivaunun hinnalla voi rakentaa kaivoja ja tämmöstä. 

Ihan mahtava juttu oli siellä kerran, kun koko koulu kutsuttiin jumppasaliin. Ovella sai arpalipukkeen. Siellä oli koulun kovaäänisin opettaja poimimassa osan näistä, jotka voitti niissä arpajaisissa, keskelle jumppasalia katettuun juhlapöytään. Muut vain laitettiin sinne salin reunoille istumaan. 

Me saatiin täytekakkua ja muuta, ja muille annettiin vaan vettä. Kun ne riittävän kovaäänisesti protestoi, niin sit jaettiin näkkileipää. Kaikki oli sit mulle raivona, koska olin ainoa meidän luokalta sitä täytekakkua syömässä. 

Tommosta tehtiin meillä rippileirillä. 

Ai jaa. 

Mitä sä oot mieltä siitä Sarasvuon Figthclub-kampanjasta? Sehän on aiheuttanut vähän liikehdintää Jaikussa, rupesin just miettimään, mitä mieltä siitä olis. 

No mä katoin sen videon ja totesin, että en ole kohderyhmää. 

Se oli aika semmonen... Vähän väkivaltainen suorastaan. 

Siitä tuli sellainen veren maku suussa-fiilis eikä se sais olla urheilun pointti. Mut en mä sen tarkemmin ole siihen perehtynyt. 

Niin, en mäkään. 

Säkin oon viettänyt tipatonta sen ruotsin puhumisen jälkeen. Mut tossa äsken totesit, että eilen ois tehnyt vähän mieli kaljaa. 

Joo, ei se tipattomuus oo kestävä ratkaisu. Kylhän sitä jos baariin menee, niin sit rupee tekemään vähän mieli. Baarissa kuuluu, että kädessä on jotakin. 

Olin sun seurana, kun oltiin Kuudennella ja joit sitä alkoholintonta olutta. 

Siitä tuli vähän outo fiilis, kun ei tuntunut päässä yhtään. 

Sä olet myös kerran tokaissut, että Mari ei harrasta häpeää, mutta oot joutunut toteamaan, että harrastan. 

Ehkä se häpeä tulee välillä viiveellä. 

Niinpä. 

Mut sehän on hirmu kätevää, että monella häpeä voi toimia sellaisena toiminnan esteenä. ett jos se silleen siirtyy hamaan tulevaisuuteen, niin sit se ei estä mitään. 

Sun kanssa tehnyt oon tehnyt asioita, joita ei kovin monen kanssa ole tehnyt. 

Kuten?

Viettänyt jouluaattoillan, leiponut karjalanpiirakoita, tehnyt lumiukkoa. Ja puhunut ruotsia. Tosin silloin oli Rappiotätikin paikalla. 

Se mistä susta aina tulee mieleen, on sun pohdiskelevuus ja analyyttisyys. Ja sit se, että saatat kysyä jotain syvällisempää ja pitäis pystyä keksimään joku hyvä, perusteltu vastaus.

Joo, kyl se varmaan riippuu tilanteestakin. Oon kyl kova tekemään havaintoja, ja ne havainnot jää mieleen, ja sit niitä saattaa joutua joskus pohdiskelemaankin. Sen takia mä varmaan väikkäriäkin teen, ett pitää saada vähän näihin nettiasioihin ja yhteiskunnan rakennemuutoksiin jotain valoa. 

Itse funtsailen näitä mun elämäntapoja. Niin, kuinka paljon pitää tehdä töitä ja mihin aikaan pitää herätä ja mikä on semmoinen... Oon jopa ihmetellyt, mikä on tämmöinen asia kuin itsekuri. Se kuulostaa nihkeeltä asialta, mut semmoinen sana on kuitenkin olemassa. Pitääkö olla itsekuria? Kuinka eri asia se on kuin keskittymiskyky? 

Oot sie tullut jo johonkin johtopäätökseen?

En oo. Mulla on nyt menossa iso kokeilu elämässä. Herään tosi aikaisin ja urheilen tosi aikaisin aamulla. Koetan suunnitella omia tekemisiäni silleen, etsiä sopivaa tasapainoa. Mulla on priorisointiperiaate eli ahdistuksen perusteella priorisointi. 

Ett jos sä keksit noihin jotain lisävaloa, niin... 

Enpä taida keksiä, sori... Enkä keksi nyt enää mitään kysyttävääkään. 

Kuvateksti: Haasteltu on juossut Cooperissa viimeksi tulokseksi 3010 metriä

Haastattelija on juossut Cooperin vain matolla kolmisen vuotta sitten, ja ilman testiäkin tietää, ettei pysy haastatellun perässä.