UOGB oli tietysti loistava. Lukekaa vaikka Kasasta Juhan kirjoitus konsertista.
Mutta hämmentävähän oli havainto Helsingin ukulelepiirien (jotka ovat ilmeisen pienet) osoittamasta kiinnostuksesta bändillemme, jonka jopa tuntemattomat tyypit ovat löytäneet Facebookista ja sen perusteella tunnistavat Pentelelen jäseniä.
Ja niin meitä sitten houkuteltiin soittelemaan FUNin meininkeihin.
Joten jos nyt haluaa hakea soittamisellaan kuuluisuutta, niin ilmiselvästi olisi tilaus Suomen Julia Nunesille. Siis naispuoliselle ukulelistille, joka soittelisi ja laulelisi videoita YouTubeen. Keikkaakin pukkais ihan varmasti.
Oopperan ennakkoon napsahtivat liput muutama tunti ennen esitystä. Tietysti siksi, että toveri Ville laulaa kyseisessä esityksessä. Koska ketään kaveria en saanut seurakseni, niin soitin tädilleni, joka mieluusti ilmoittautui mukaan.
Kohta suuntaan junaan ja käväisen tänään Tampereella töiden vuoksi. Sitten taas viikonloppua: ikävästi vielä on nuhaa ja tukkoisuutta, joten en pääse hölköttelemään lenkkejä.

3 kommenttia:
Kyllä vaan,
Keskiviikon Ukulele-esitys oli mainio. Yleisö oli hyvin mukana ja tunnelma mielestäni selvästi parempi kuin viime vuonna Tukholmassa. Ja viimeinen "yllätys"biisi oli tietysti hieno veto orkesterilta.
Eikä haitannut yhtään sekään, että istuimme pikku-Eevertin kanssa blogijulkkiksen vieressä. Mikähän tuollaisenkin sattuman todennäköisyys on? Ensi kerralla lupaan esittäytyä :)
T:
Eevertti
Täh, istuitte vieressä etkä sanonut mitään, vaikka tunnistit? Iik! :D Toivottavasti siis käyttäydyin suht asiallisesti eivätkä jutteluni tovereitteni kanssa olleet täysin idioottimaisia :)
Minusta on edelleen hämmentävää, jos ihmiset tuntevat naamani blogin perusteella (no on sekin hämmentävää, jos tunnistavat Pentelelen vuoksi).
Se setin viimeinen biisihän oli se sama, jolla Pentelele on aloittanut keikkansa. ELi siis UOGB oli ottanut mallia meistä :P
Se lienee noita julkisuuden kiroja, joihin sinun vain täytyy tottua ;)
Olit kaikin puolin oikein tyylikäs, ja olisi ehkä ollut minulta korrektia esittäytyä, kun kerran tunnistin sinut. En kuitenkaan tällä kertaa halunnut hämmentää sinua, ja viedä huomiota pois konsertista. Ensi kerralla sitten.
Ukulele orkesterista vielä: viime vuonna Tukholmassa törmäsimme bändin jäseniin konserttia seuraavana päivänä kaupungilla. Nyt Helsingissä olimme sattumalta samassa ravintolassa syömässä ennen esitystä. Tällä toisella kerralla tohdimme jo tervehtiä heitäkin :)
T:
Eevertti
Lähetä kommentti