keskiviikko, syyskuu 23, 2009

Sauna ja elämä

Olen viimeisen neljän päivän aikana saunonut kolmessa eri saunassa. Yleensä en juuri lauteilla istu (talossamme ei ole saunaa enkä ole muutenkaan mikään himosaunoja), mutta jos mahdollisuus tarjoutuu, ei minua suuresti tarvitse houkutella.

Tässä viimeisimmässä saunassa eli hotellin kiukaan läheisyydessä ryhdyin muistelemaan sitä Kuukausiliitteen juttua, jossa henkilö oli laskenut kaikki elämänsä saunat. Omalla kohdallani urakka tuntuu kovin vaativalta, mutta ajattelin muistella edes ne saunat, joissa olen tämän vuoden pääsiäisestä eteenpäin käynyt.

Niitäkin kertyi peräti kymmenen: pääsiaissauna Markuksen mökillä, Visulahdessa huhtikuun lopulla, äitienpäivän aikaan Liperissä kesämökillä, toukokuun lopulla Rajaportin sauna (edit: muistan nimen aina väärin!) Tampereella, syntymäpäivänäni Arlan saunassa, juhannuksena saaristolaissauna, Turussa Samppalinnan uimalassa.

Ja siihen päälle nämä kolme viimeisintä: Pukinmäen saunareissu, eilinen tamperelaissauna ja tänään hotellisauna.

Oopa olikin silloin Kuukausiliitteen ilmestyessä laskenut oman elämänsä saunoja ja muistanut hyvin 66.



6 kommenttia:

madde kirjoitti...

Rajaportin sauna
http://www.pispala.fi/rajaportinsauna/index.php

Marinadi kirjoitti...

Taas muistin nimen väärin :D

Tiina kirjoitti...

Mäpäs näin sut tänään (torstaina) joskus siinä viiden aikoihin Tampereen rautatieaseman lähettyvillä.
En kuitenkaan tohtinut tulla nykimään hihasta tai mitään, kun olit kiireisen näköinen (puhelimessa) enkä tiedä olisitko tiennyt kuka edes olen. :D

Marinadi kirjoitti...

Tiina, minä se epäilemättä olin: olin jättänyt lompakkoni Aamulehden toimitukseen ja soittelin sen perään sit asemalla :)
Ensi kerralla tervetuloa vaan nykimään hihasta!
Ja juu, Tampereella tuli tanssittuakin :)

Anonyymi kirjoitti...

No niin. Korjasit sitten Rajaportin.
Nyt jäi kaivelemaan, mitä alunperin kirjoitit..

Ilkka kirjoitti...

"Saunaan vain, tänne tullaan eikä olemaan..."

 
eXTReMe Tracker