maanantai, elokuu 31, 2009

Sentit ovat tiukassa

On aika todeta, ettei elokuun läskimuutos -kampanjani juurikaan näy ulkomuodoissa. Rinnanympäryksestä on lähtenyt sentti, muutoin on vähän vaikea sanoa, onko lantio tai vyötärö kaventunut yhtään.

Mutta jos positiivisesti ajatellaan, niin ei läskiä ole tullut lisääkään.

Lisäksi vähäalkolittomuus sujui varsin hyvin. Täysin en ollut juomatta, mutta useilla baarireissuilla ja illanistujaisissa olin alkoholittomien juomien linjalla. Mutta tunnustan kyllä kuukauden aikana olleeni kahdesti hiprakassa (Flow-lauantai ja nyt viime lauantain Lammassaaren tanssit).
Myös makean syömisen vähentäminen on onnistunut varsin hyvin. Karkkeja ja pullaa on kulunut vähemmän, vaikka välillä niitäkin olen vetänyt.

Muuta ruokaa on sitten ilmiselvästi kulunut liikaa, jos kerran olisi pitänyt saada läskiä vähemmäksi. Eli kun kuitenkin olen ollut pippaloissa sun muissa, niin napostelen niissä liikaa, vaikka arkisyömiset menisivätkin kohtuudella (usein silti tunnustan mussuttaneeni turhanpäiväisen paljon). Ruoka kun vaan on niin hyvää.

Liikunnan määrä on ollut kiitettävää. Viimekin viikolla joka päivä jonkinlaisen hien hankin: lyhyttä juoksulenkkiä, ultimatea, yksi sauvakävelykin. Samoin olen ollut tyytyväinen siitä, että olen pilatesliikkeitä jaksanut tehdä useita kertoja viikossa.

Mutta siis: vatsaa on täytetty liialla ruualla. Nyt pitäisi varmaan ottaa käyttöön ruokapäiväkirja. Mutta en tiedä, olenko niin motivoitunut siihen. Harkitsen nyt vielä ainakin yön yli. Että josko sitä kuitenkin vaan hissunkissun toivoisi muutosta tapahtuvan tälläkin tavalla.

Koska vähäalkoholisuus on tuntunut toimivalta, niin sitä linjaa aion jatkaa. Eli sori vaan kaverit, aion edelleen olla usein tylsä ja ottaa sen kolmosoluen sijaan tumman alkoholittoman tai kahvin.

Tosin syyskuu näyttää alkavan runsaalla rientojen määrällä. Ne eivät siis todellakaan kavenna kroppaa.

Yksi näistä riennoista on tietysti tulevan lauantain blogimiitti. Hienoa, että Pörrö ja Kriisi kunnostautuivat miitin järjestelyihin!
Tosin itse olen siellä Facebookin kutsussa "ehkänä", kun eihän sitä koskaan tiedä... Mutta toki pyrin saapumaan paikalle, jotta muutkin voivat tarkistaa läskitilanteeni, ehheh.

5 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Minä taisin löytää itselleni eilen liikuntaratkaisun ja se on Zumba. Kirjoitinkin siitä blogiin, että hauskaa oli ja varmaan kilotkin tippuu sen kanssa helpommin. :)

OutiV kirjoitti...

Mari, voin lämpimästi suositella ilmaista www.kiloklubi.fi -sivustoa. Ruokapäiväkirjan pitäminen on omaa painoani pudottanut jo parin kilon verran kolmessa viikossa. Enkä herkuista ole luopunut! Samalla tuo ohjelma ohjaa tekemään oikeita valintoja, enempi kasviksia ja kuituja, tarpeeksi rasvaa ja proteiineja. Tsemppiä projektille!

Marinadi kirjoitti...

Outi, onnea uuteen liikuntaharrastukseen! Kuten olen maininnut, niin minulla tuo liikunta ei ole mikään ongelma. Tosin olen huono osallistumaan tiettyyn aikaan tietyssä paikassa oleviin harrasteisiin, joten siksi lenkkeilyt sun muut sopii paremmn.

Outi, no mullahan on jossain vanhat omat excelini, joihin aikoinaan kirjasin ylös syömiset ja kulutukset. Silloin sit olinkin lopulta timmimmässä kunnossa kuin koskaan, mut koin sen kirjaamisen kuitenkin vähän ahdistavaksi.
Ja sen verran silloin tuli ravintotietoutta omaksuttua, että perusfaktat on hallussa. Esim. aamupuuronihan on jo pitkään ollut legendaarinen yhdistelmä puuroa, öljyä ja raejuustoa :)
Ja kun en lihaa syö juuri koskaan, niin esim. proteiinin saanti pitää tietysti huolehtia muulla tavalla. Kasviksia nyt tulee päivässä aina vähintään se puoli kiloa helposti :)

Mulla hoikistuminen vaatii kyllä pitkälti luopumisen herkuista. Kun en kuitenkaan ole niin kovin suuri ihminen, niin joudun kyllä vertailemaan: syönkö, esim. 300 kcal sisältävän piirakkapalan tai pienen karkkipussin vai kunnon lautasellisen sosekeittoa. On helpompi olla ilman herkkuja kuin yrittää säännöstellä ne niukasti: kroppani hinkuu sokeria ihan liikaa, jos sen päästää siihen tilaan.

kati kirjoitti...

Hmm. Ainakin minulla painonhallinnan kestoratkaisuna toimivat ruokarutiinit: arkena syön saman päivärytmin mukaan osapuilleen saman verran joka päivä (vähän liikuntamäärän mukaan säädellen), viikonloppuna vapaammin.

Viikolla siis tiedän suurin piirtein, mitä kulloisenakin päivänä aion syödä ja mihin aikaan sen sijaan, että menisin tuntemusteni ja mielitekojeni mukaan. Välillä mielitekojakin on toki kuunneltava - kyse ei siis tosiaan ole mistään tiukasta "ruokavaliosta" - mutta sekin sopii kuvioon, kun perusrytmi on kohdallaan. Ja välillä on kaikenlaista ohjelmaa, ja ruokailu sitten sen mukaista.

Niin, arkiruoankin on tietysti oltava hyvää ja täysipainoista! Silloin ei kärsi nälästä eikä mistään holtittomista ruokahimoista.

Tällä reseptillä painoni on pysynyt jotakuinkin samassa jo monta vuotta, enkä sano tätä kehuakseni; minäkin tykkään ruoasta niin paljon, että ilman rutiineja löytäisin aina syyn syödä ja syödä sitten vielä vähän lisää... Mutta mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle; kokeilemallahan itse kukin löytää sen parhaan tapansa elää ja voida hyvin. Ja sinullahan nuo palikat ovat kaikkinensa aika hyvin kohdallaan!

Marinadi kirjoitti...

Kati, itse asiassa mulle vuosien varrella paras painonhallinnan keino on ollut parisuhde :) Eli sinkkuna alan pulskistua: baarielämää, yksinäistä kotimässytystä jne. Jos sen sijaan vietän aikaani sporttisen miekkosen kanssa paljon, niin pysyn ihan huomaamatta itselleni mieluisissa mitoissa. Varmaan vaikuttaa sekin, että seurustelu tuo tiettyä tyytyväisyyttä ja yleistä tasapainoisuutta elämään.

Toiset kuulemma laihtuu sinkkuuntumisen myötä, kun "palaavat markkinoille", mutta mulla siis menee päinvastoin. Että pitäis siis hommata joku miekkonen :)

Ja eihän minulla ole siis todellakaan ollut kyse mistään kovin merkittävistä pulskistumisista. Näissä mitoissa olen ollut esim. kymmenkunta vuotta sitten (tosin silloin olin armoton sohvaperuna), välillä vaan ehdin sen muutaman sentin laihtua. Ja sitten taas läskistyä.

No nyt olen todennut, että tätä aihetta en enempää blogiini kirjoita. Tällä tavalla koko touhu saa ihan liian suuren huomion merkittävyyteensä nähden...

 
eXTReMe Tracker