Vuosi sitten piti nauttia antibioottikuuri, kun kissanpureman vuoksi peukku turposi. Nyt vuorossa oli laajemmin käden alue. Puremajäljet näyttävät pieniltä, mutta kissan hampaiden ansiosta ovat yllättävän syvät ja elukan suussa on melkoinen basillivarasto.Lääkärireissua edelsi suunnilleen samanlainen tilanne kuin vuosi sitten. Paitsi nyt takapihalle jolkotelleita koiria oli vain yksi, tapahtuma-aika ilta ja iltaa viettämässä kanssani Rappiotäti, Kervå ja Petri.
Villi on noiden reviirilleen tulevien koirien suhteen sekopää. Ja minä tietysti säntään kaappaamaan kissaa kiinni ihmeemmin ajattelematta omia vammautumismahdollisuuksia: tärkeintä on, ettei eläimille käy mitään.
Onneksi tälläkin kertaa koira vain väisteli, eli ei alkanut puolustautumaan. Minä sain puremat siinä hetkessä, kun otin kissan kiinni ja puristin sen syliini.
Facebookissa Veloena vihjaisi, että kunnon vesipyssy vastaavien tilanteiden varalla voisi toimia katin rauhoittajana eli pitänee hommata sellainen. Olisihan siitä varmasti muutakin hupia.
Lisäksi nyt minä suunnistin lääkärille heti tapahtuman jälkeen. Jos olisin ollut itsekseni, olisin odottanut aamuun, mutta kaverit patistivat päivystykseen. "Marian päivystys - elämysmatka suomalaisen terveydenhuollon nykytilaan!" (Ei minun tarvinnut jonottaa kuin 1,5 tuntia, oli kai varsin rauhallinen arki-ilta, ja sitten Mannerheimintien apteekista antibiootit).
Tietokoneen naputtelu sujuu hitaasti. Illan ultimatepeliin minusta ei ole. Ukulelea ei voi soittaa tai leipää leikata.
Tiskien tiskaamattomuudelle on nyt hyvä syy.
Samoin lomailemiselle ja silkalle olemiselle.

9 kommenttia:
Ou
mai
f
god
mikä kuva! Huh-huh. Mut noinhan siinä käy jos ne oikeesti pääsee puraisemaan. Onneksi on antipojootit!
Ei mitään vesipistooleja. Tulee vielä poliisin karhuryhmä paikalle... Ja lehtiin otsikot: Pistooli-mimmi riehui Kalliossa!
Paras väline on sellainen suihkupullo jota käytetään esim. silityksessä ja pesuaineen levityksessä. Säädettavä suukappale mahdollistaa pitkän ja tarkan suihkun. Meidän kissa pakeni vuorille aikoinaan jo pelkän suihkupullon näkemisestä. Varmaan joku ehdollinen refleksi. Tai jotain ;)
Zepa, joo, tällä kertaa aika mehukas ote oli katilla kädestäni :/
Dårka, taidan kyllä luottaa vesipyssyihin, kaikkien otsikoiden uhallakin! Niiden kantavuus ja tarkkuus lienee kuitenkin parempi kuin suihkupullojen. Ja ne vaan on siistimpiä!
Kissat on kyllä pelottavia, kun ne sekoaa. Heidillehän kävi aikoinaan meidän Varjon kans vähän samoin, paitsi että jälki oli vieläkin kammottavampaa.
Vesiämpäri tai vesi-ilmapallot vois panna laatikkoon pihalle ja semmonen "Riko lasi tarvittaessa" tyyppinen kansi kehiin.
Piti vain tulla toivottamaan hyvää nimipäivää, kun päivällä unohtui!
Erikoon kätöset. Aika hurjaa kyl.
Jazmis, se Heidin tapaus on kyl hurjuudessaan omaa luokkaansa!
SÄ, kiitos vaan: kun erottiin, niin isäni soitteli onnitellakseen nimipäivästä. Ne kun sentään lukevat perinteisessä pöytäkalenterissa, toisin kuin lasten ja vaimon syntymäpäivät :)
Ilkka, nooh, parissa päivässä on jo paljon parannusta tapahtunut.
Vastaisuuden varalle suosittelen pitämään kotona Tea Trea -öljyä. Se on loistava aine moneenkin tarkoitukseen, mutta erityisesti kissan purema/raapimisjälkiin. Ei meinaan tulehdu, kun heti laitat tätä australialaista alkuperää olevaa ihmeainetta! Hoitoa kannattaa jatkaa muutaman päivän ajan.
Voisit kokeilla tukihoitona antibiootin kera tähänkin tapaukseen. Ehkäpä käden turvotus laskee nopeammin...
Anonyymi, kiitos vinkistä, pitääpä hommata. Joskus sitä on kaapeissa ollutkin jotain tarkoitusta varten, mutta ei tällä hetkellä löydy.
Turvotus on laskenut jo tosi hyvin, käsi näyttää olevan jo melkein ennallaan. Melkein saan puristettua nyrkkiinkin.
Lähetä kommentti