keskiviikko, heinäkuu 08, 2009

Materiaalista

Jo viime kesänä puhisin, miten taloyhtiömme roskiksesta löytyy kaikenlaista käyttökelpoista, erityisesti vaatteita.

Sama meno jatkuu tänä vuonna: olen viime viikkoina kaivellut roskista useamman hyväkuntoisen, kivan vaatekappaleen, pessyt ne, ottanut omaan käyttöön tai pistänyt eteenpäin.

Harmi, kun meillä ei ole sellaista roskakatosta, johon voisi viedä laatikon ja lapun, että "Hyväkuntoiset vaatteet tähän, jos ette itse jaksa niitä viedä oikeaan kierrätykseen asti".

Kuvassa näkyvä paita on roskiksesta. Sen sijaan varvastossut (99 e) ostin eilen, ja olen nyt ihastunut niillä tassutteluun. Tiukempi kuluttaja-analyysi on varmaan laadittava Kulutusjuhlan puolelle, kunhan näistä FiveFingerseistä kertyy enemmän kokemusta.

Ja näiden seuraksi on jossain välissä saatava ns. ninja- eli rapu- eli tabi-kengät.

Lisäksi ostin eilen synttärilahjaksi saamaani ukuleleen uudet kielet (GHS Hawaiian ukulele black nylon, set No. H10), koska ne myyntikappaleessa olevat pitää vaihtaa parempiin. Minä en tietysti sellaista vaihtoa osaa tehdä, vaan homman hoitaa bändimme taiteellinen johtaja.

Meillähän on keikka lauantaina, mutta käsivammani vuoksi emme ole voineet harjoitella. Tänään olisi tarkoitus kokeilla soittelua, ja uskon sen sujuvan vallan hyvin. Siis käden osalta, muutoinhan soitto tuskin kulkee lennokkaasti, kun sitä harjoittelua on viime aikoina ollut aivan liian vähän.

Marian traumapäivystys muisti minua 17,50 euron laskulla. Mutta minun tapauksessani vuokraisäntä Karri haluaa maksaa kissavammoista aiheutuneet kulut, joten sikäli summa ei ole omasta kesäbudjetista pois.

Materiaalista keskustelua eli sosiaalisen median markkinointiin yms. liittyvää kävin eilen myös Tuijan ja Helenen kanssa, ja Tuija otti juttua videollekin. Kun illalla katsoin videota parin ystävän seurassa, niin sanoin, että olemukseni ja tyylinihän on flirttaava lähes koko ajan! Tuollainen oman höpöttelyn katsominen on paljastavaa.



8 kommenttia:

Tarmo Thorström kirjoitti...

Ostin itse muutama viikko sitten FiveFingersit (Classic-malli) ja olen kyllä tykännyt aivan tolkuttomasti! Kulutusjuhlan arviota odotellessa, että voin viitata siihen tutuille jalkineita promotessa :)

Tinka kirjoitti...

Hassut tassut/kengät! :D Eipä ollu vielä tätä ennen tullukaan vastaan.

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Tarmo ja Tinka: minä olen näiden tossujen ostoa suunnitellut jo viime kesästä, kun näin yhdellä tutulla tämäntyyppiset. Lopultakin sitten sain oston toteutettua.

Olen jo tietysti heti alkuun jättänyt noudattamatta tossujen mukana tulluttu suositusta: pitäisi kuulemma ekoilal viikoilla käyttää näitä vain 1-2 tunnin jaksoissa, jotta jalan lihakset tottuvat. Minä en malta jättää noin lyhyeen käyttöön :) Ja pitäisi päästä testaamaan myös maastojuoksussa.

minh kirjoitti...

Kuuntelin töissä viikko-pari sitten(?) kun olit radiossa ja siellä olit aika flirttailevan kuuloinen, mutta se ei ole ollenkaan huono asia, vaan päinvastoin! Ja sitäpaitsi sulla on miellyttävä ääni radiossa(päinvastoin kuin eräillä, jotka ovat silti haaveilleet koko ikänsä radio-dj:n työstä...)
-minh-

Olli Sulopuisto kirjoitti...

Niin ootkin flirttaileva.

Marinadi kirjoitti...

Minh, kiitti, kai sitä pitää flirttimäistä tyyliä pitää myönteisenä ominaisuutena :)

Mullahan on pieni kompleksi radiohaastatteluiden ja muiden nauhoitusten suhteen, sillä opettelin sanomaan r-kirjaimen oikein vasta 25-vuotiaana (tai no, oikein ja oikein, enemmän oikein kuin ennen). Niinpä hermoilen puhetyylistäni ja ärrästä ja nopeudestani (innostuessani höpötän ihan mahdotonta vauhtia).
Ääneni on ilmeisesti naiseksi matalahko, ja sitähän pidetään yleisesti radiossa miellyttävänä.

Olli, minkäs sitä flirttiydelleen voi!

Sun äitis kirjoitti...

voi sitä varmaan flirttaavaksikin kutsua. Minusta esiintymisesi oli ilmeikästä ja eloisaa. Sitä katsoessani taas mietiskelin Tuijan ammattitaitoa: olit minusta Tuijan haastattelussa vielä luontevampi kuin omissa videoblogauksissa.

T. sä n97:lla (on tää aika hankalaa tottumattomalle).

Marinadi kirjoitti...

SÄ, kiitti vaan! Muiden haastateltavana on helpompaa olla kuin itsekseen löpistessä. Siinähän toinen on viemässä juttua eteenpäin ja itse voi vaan jutustella. Omissa blogauksissa on yksin ja ihan sen varassa, mitä päähän sattuu pälkähtämään. Juttelutilanne on luontevampi ja paljon normaalimpi kuin yksinpuhelu :)

 
eXTReMe Tracker