Soittelu on, puolen vuoden jälkeen, edelleen hauska harrastus, jossa riittää paljon opeteltavaa. Keikat tuovat treenaamiseen ryhtiä: kun tietää, että pitää soittaa muillekin, niin on valmis panostamaan enemmän kuin mitä silloin, jos vain itseksemme rämpyttelisimme. Ehkä kesän mittaan saadaan jopa puistokeikka aikaan: rapujuhliin meidät jo tilattiin eilisillan perusteella.
(Tältä keikalta otettua videokuvaa ovat yhtyeen fanit jo päässeet ihailemaan Facebookissa. Sen laajemmalle internetiin bändimme ei toistaiseksi tuotantoaan julkaise.)
Hassua Karrin bileissä oli se, että moni paikalla olleista tunnisti minut Villin blogin vuoksi. Ei siis sen suuremmin edes tarvinnut esitellä itseään, kun kerran olen kissan väliaikaishuoltaja ja Karrin vuokralainen.
Myöhemmin illalla minut tosin tunnistettiin myös Rytmissä blogini vuoksi. Hämmentävää, mutta kivaa.
Eilen Helsinkiin saapuivat pikkuveli ja Tuula. En keikan vuoksi päässyt osallistumaan samaan taidetapahtumaan kuin he, mutta aamulla sentään suunnittelimme juhannuksen aikaan tapahtuvaa pyöräretkeämme Turun saaristoon. Jos jollakulla turkulaisella olisi lainata/vuokrata Tuulalle pyörää kyseiselle reissulle, niin mieluusti saa laittaa viestiä minulle.
Ja mainostan vielä: tiistaina kaikki Tavastialle!

0 kommenttia:
Lähetä kommentti