Viikonloppuna havaitsin, että kännykkäni näytönsäästäjäkuvaksi oli ilmestynyt otos Kari Haakanasta. Kannattaa näköjään jättää puhelin baarissa pöydälle, kun lähtee itse käväisemään jossain, niin saa ilahduttavia yllätyksiä.
- - -
Lauantai-iltana olisin halunnut Kissablondin kanssa mennä tsekkaamaan uuden kalliolaisbaarin, Pulmun (ex-Tokyo), mutta pieni baari oli niin täynnä, että ei sinne viitsinyt tunkea. Suuntasimme Kustaa Vaasaan havaitaksemme, että tietyt asiat pysyvät näköjään samoina vuodesta toiseen.
(Havaitsin myös erään blogineitosen, jolle en harmittavasti selviytynyt ajoissa juttelemaan).
Bänditovereiden kanssa syötiin sunnuntaina pelmenejä ja luotiin Spotifyyn Kesäbiisit-soittolistaa. Siinä ohessa opin, että Ne Luumäet on tehnyt Mari jumppaa -kappaleen. Että jos aloittaisin kuntosalitreenin, niin olisi musaa sitä varten.
Mutta tulisi nyt vaan se kesä, niin päästäisiin luukuttamaan kunnolla soittolistaa läpi. Tuo auringonpaiste on lupaava, mutta ei se vaan lämmitä tarpeeksi.

4 kommenttia:
Mihin unohtui linkki soittolistaan? :)
No eihän se soittolista vielä ole valmis :) Katellaan, jos sitten kesän oikeasti alkaessa sen pistäisi jakoon kaikille.
Mä en ainakaan ole koskenut sun kännykän asetuksiin esim. Mahdollistajajatkoilla.
Olli, en toki osaisi edes kuvitella, että sinä voisit tehdä jotain sellaista!
Lähetä kommentti