maanantai, huhtikuu 13, 2009

Fillaria rassaten

Takapihan kesäkausi on nyt virallisesti avattu. Tänään sinne kokoonnuttiin fillareiden rassailun merkeissä, kun Mace opasti meitä vähemmän taitavia. 

Olli myös kunniakkaasti grillasi, kuten kuvasta näkyy (kuvat otti Rappiotäti). 

Päivä oli harmillisesti hieman viileä, mutta yllättävän mukavan rentouttavaa hommaa ketjujen putsaus ja ruuvien kiristely. Vaikka hajonneet renkaat taidan jatkossakin paikauttaa muilla, niin silti huomasin tykkääväni tästä puuhastelusta. Kuten ukulelea soitellessa, niin myös fillaria rassatessa muut asiat unohtuvat ja kokee saavansa jotain aikaan.

Minullahan on kaksi pyörää: seitsenvaihteinen Helkama-hybridi ja ladosta haltuuni päätynyt vanha poikien Jupiter. Helkamalla poljen, kun matka on pidempi ja tarvitaan nopeutta sekä tehokkaita jarruja: hankin sen aikoinaan työmatkapyöräilyä varten. Persoonallisemmalla Jupiterilla fiilistellään lumettomaan aikaan, ajellaan rauhaisasti ja nautiskellaan. 

Luulen ja toivon, että tulevana kesänä taitan taas lukuisia kilometrejä näidän molempien kyydissä. 

Lisäksi veikkaan, että takapihalla vietetään hetki jos toinenkin. Tulisi vaan se kesä. Pian. Kiitos. 

Kuvasta (
mukana Mace, Petri ja minä) kannattaa tietysti huomioida erityisesti uusi suosikkipäähineeni eli raitapiponi. 

Jos äiti tietäisi, että istun kyseinen hattu päässä jopa ruokailutilanteissa, niin tiedän, että tulisi melkoisia huomautuksia: 31-vuotias ja tuollainen villapipo päässä sisätiloissa! 

Ja nyt vaan jään odottamaan, että äiti lukee tämän tekstin ja nuhtelee minua pipollisuudestani.


5 kommenttia:

Jazmanaut kirjoitti...

Toi Jupiter on ihan sika hieno. Jos joskus siihen tympäännyt, niin!!!

Ai että Mace, tuo vanha sivaritoveri!
Kyl on pienet nää meitin piirit :D

Marinadi kirjoitti...

Jazmis, enpä usko, että ihan pian Jupiteriin kyllästyn :)

Ja maailma on usein kovin pieni! Mulle Mace on tullut tutuksi internetistä.

Anonyymi kirjoitti...

Puolustus:
"Kädet eivät nouse ylemmäksi, joten piti joko olla pipo päässä sisällä tai ulkona ilman sitä."

Marinadi kirjoitti...

Anonyymi, jotenkin tuntuu, ettei tuo selitys mene äidilleni läpi... Ehkä vain vetoan siihen, että kunnioitan suuresti käsityötä ja sen myötä myös tätä kivaa pipoa?

mace kirjoitti...

@jazmanaut ei ole pienet piirit, on ihmisen kokoiset ;)

 
eXTReMe Tracker