torstai, maaliskuu 26, 2009

Prahan kevät

Laukun pakkaus on vielä aloittamatta: mitä kaikkea sitä tarvitsisikaan, juoksuvaatteet, kävelykengät, hammasharjan, päättäväisyyttä. 

On sentään hyvä laukku, Kervålta lainassa, lukon koodinkin muista. Kuskasin eilen vessapaperia ja varrasleipää Alepasta kotiintullessani. 

Monta muutakin tekemättä. Vielä pitäisi kirjoittaa, selvittää, hoitaa hommat kuntoon, jotta voi olla. 

Olenko lomani ansainnut? Ei kai niitä ansaita, niitä vain pidetään, otetaan irti se, mikä saadaan. Toivotaan, että tullaan takaisin hyvissä voimissa, reippaana, intoilevana, uusia ideoita pulppuilevana (eikä siis väsyneenä, reissussa rähjääntyneenä, liikaa olutta juoneena, tavarat kadonneina).

Huomenaamuna koneeseen, sama lento Maratoonarin kanssa. Hyvä niin, en tiedä majapaikkaa ja sen osoitetta, jätkien kanssa samassa kimppatilassa.  Onneksi muut hoitaa, olen surkea matkailija, viihdyn liian hyvin kotona.

Passin sentään etsin, printtasin lentodokumentit ja puolimaratonilmoittautumisen.

Enkä ole avannut Maahiselta lainassa olevaan Praha-kirjaa. Kai sitten lentokoneessa. 

Jos jalkani suorituksen jälkeen liian kipeät? Istutaan sitten, kahvilat ja kapakat, katutason kulttuuria. Josko vaikka lasihelmiä Rappiotädille. 

Kissa saa seurakseen omistajansa. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi, kun en vastaa kissan rapsutustoiveisiin kuin puolihuolimattomasti, vaikka se kehrää tuossa vieressä, laittaa tassun kädelleni, katsoo odottaen. 

Huomenna aamulla kentällä, ylihuomenna trikoissa toisaalla. Takaisin kotona muutama päivä myöhemmin. 

7 kommenttia:

kati kirjoitti...

Hyvää matkaa, nautihan Prahasta ja juoksusta! Hyvin se sujuu, kun malttaa ottaa rauhallisesti ja hakea itselleen sopivan, hyvän olon hölköttelyrytmin.

--KATA-- kirjoitti...

Ihanaa, pääset Prahaan! Hauskaa reissua, nauti kaikesta.

Marinadi kirjoitti...

Kati, tällä kunnolla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin ottaa erittäin rauhallisesti ja toivoa, että sillä tavalla pääsee maaliin!

Kata, eiköhän me hauskaakin pidetä :) Mun eka kerta kaupungissa, jätkät on siellä olleet useammankin kerran aiemmin, joten seuraan sitten vain heitä.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa matkaa ja onnea puolimaratoniin. Pitäkäähän huolta toisistanne!

Ja muista: jos jalat kipeytyvät kovasti, niin silloin ei sit todellakaan vaaputa lasihelmien perässä. Silloin otetaan rennosti mukavassa olutravintolassa:-)

Rappiotäti

Norppa, Noora kirjoitti...

Kuvia blogiin ja mahtavaa juoksua sekä superhyvää keliä!!

Halo Efekti kirjoitti...

Kuvia toivon minäkin näkeväni ja toivotan oikein kivaa reissua!

Jazmanaut kirjoitti...

Sano Prahalaisille terveisiä.

 
eXTReMe Tracker