Roskiksesta kiekon perään

Jotkut ovat kuulemma tehneet kaikenlaisia heräteostoksia alennusmyynneistä, kun kerran halvalla saa. Minä sen sijaan dyykkaan oman taloyhtiön roskiksessa ja kannan kotiini ilmaiseksi tavaraa.

En käsitä, miksi joku heittää roskikseen täysin käyttökelpoisia vaatteita, muita tekstiilejä ja kodintavaraa. Kalliossa on useita paikkoja, jonne voi viedä vanhoja vaatteitaan niin, että ne päätyvät mahdollisesti vielä jonkinlaiseen hyötykäyttöön. Ei niitä saisi heittää kaatopaikkajätteeseen!

Siksi siis olen tonkinut roskalaatikolla ja puhissut ihmisten toiminnan järjettömyyttä. Pari muovikassillista tekstiilejä on pesty, jotkut napattu itselle, jokunen lahjoitettu kavereille eteenpäin, loput menkööt vaikka UFF:lle.

Yksi kesämekko oli malliltaan minulle vääränlainen, mutta tykkäsin helmassa olleesta kuviosta. Niinpä päätin olla hetken käsityöihminen ja muokkasin mekosta hameen.

Tuo nyt sivulla oleva liipake oli alunperin mekossa takana, mutta päätin tehdä siitä sivuosion. Mekossa kaulan ympärille kietaistavaksi tarkoiteusta kaistaleesta tein vyötäröosion. Ja näin siis roskisvaate muuttui varsin näppäräksi, pyöräilyyn sopivaksi hameeksi (kesähameissa on oleellista se, että ne päällä voi fillaroida ilman suurempia ongelmia).

Myös taustalla näkyvät kankaat on oman pihan roskiksesta kaivettuja. En vielä ole päättänyt, mitä näille tekisin: antaisinko eteenpäin retroileville ystäville vai pitäisinkö itsellä siltä varalta, että näitä tarvitsen (nykykotia kun en sen suuremmin esimerkiksi sisusta).

Roskiksesta poimin myös mm. sellaisen polvipituisen, naisten vihreänruskean Dieselin toppatikkitakin (koko M) tai mikä lienee. Se ei ole ihan minun tyyliäni, joten taitaa takkikin mennä eteenpäin parempaan kotiin. Jos joku on kiinnostunut, niin hihkukaa.

Tämän roskisdyykkailun lisäksi olen muun muassa urheillut eli juossut liitävän kiekon perässä. Siitä on myös todiste - katso video!

Kesäreissua kaksipyöräisillä

Takana on tervehenkisen reipas viikonloppu: parisataa kilometriä fillarointia, maalaismaisemia, auringonpaistetta, hikoilua, ruokaa, eläimiä ja kaikin puolin mainiota matkantekoa.

Matkaan lähdettiin siis perjantaina neljän jälkeen. Alkumatka ei ollut kovin lupaava: Helsingin pyöräilykartta ei tullut mukaan ja kun Viikin jälkeinen reitti oli ennestään tuntematon, niin ärsytti, kun vähän väliä piti ihmetellä, ollaanko nyt oikealla väylällä.

Ja sitten vielä matkakumppanille sattui rengasrikko juuri ennen kehä kolmosen ylitystä ja Hakunilaan siirtymistä. Onneksi herra oli varautunut vararenkaalla ja vaihtaminen sujui näppärästi.


Tämän jälkeen kaikki alkoi sujua. Päästiin pois kaupunkialueelta keskelle peltomaisemia, ja seuraava pysähdys tehtiin tankkaustarpeen vuoksi kyläkaupassa.


Kroppani ja tiukat pyöräilytrikoot eivät mielestäni sovi yhteen. Niinpä hankin alennusmyynnistä Nanson hellemekon, jonka äitiysmalli ja sopiva helma peittivät trikooshortsit. Tämän ansiosta en myöskään mielestäni näyttänyt liikaa sporttipyöräilijältä, vaan nimenomaan kesälomareissaajalta.

Aurinkorasvaa (suojakerroin väh. 20) piti tietysti matkan aikana laittaa runsain mitoin, kun mitään suojaavia hihoja ei ollut.

Tämän jälkeen Sipoossa tsekattiin vanha kivikirkko ja huristeltiin Paippisiin, jossa yöpaikka oli varattu maatilamatkailutilalta. Sauna, pulahdus veteen ja sitten oli valmis unille.

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Pornaisia. Totesimme heti alkuvaiheessa, että suunniteltu ajomatka Porvooseen on aika lyhyt (n. 50 km), joten teimme kiertoajeluita pitkin vähän pienempiä teitä. Tuorilan kotileipomolla pysähdyttiin syömään pullaa.

Askolassa etsimme uimarannan ja veteen pulahduksen jälkeen edessä oli Porvoonjokea seuraileva ajelu. Se olikin varmasti koko reissun vauhdikkainta menoa: hyvät alamäet ja kunnon tie siivittivät pyörät kunnon menoon. Ja minähän olin peesissä, joten pääsin vielä helpommalla.

Porvoossa majoituimme hotelliin hyvissä ajoin iltapäivällä. Pienen lepohetken jälkeen haluttiin ruokaa, ja päätettiin satsata hyvään ravintolaan.



Ruuan päälle kuljeskeltiin turistimaisesti Vanhassa Porvoossa. Piti myös soittaa Rappiotädille ja varmistaa, että kissan hoitotoimet Helsingissä olivat sujuneet ongelmitta. Iso kiitos vaan hänelle Villin kaitsemisesta!


Ruuan päälle otettiin hotellilla torkut ja päätettiin tehdä pyöräilylenkki Porvoon lähiympäristöön. Parinkymmenen kilometrin ilta-ajelulla nähtiin mm. hevosia.



Ja elukoitahan pitää reissussa aina kuvata: seuraavana päivänä rapsuttelin vielä kissaa Porvoon kirkon lähellä, ennen kuin jatkettiin matkaa kohti kotia.



Kävimme katsomassa Haikon kartanoa ja muita merenrantamaisemia. Vanhalla Porvoontiellä todettiin taas, että onpa matka tälle päivälle aika lyhyt. Tehtiin taas reittimuutos ja kiepsahdettiin ennen Söderkullaa pois päätieltä ja otimme tuntumaa mm. Gesterbyn mäkisyyteen.



Viimeinen pysähdys ennen Kalliota oli Kivinokka. Tutuistuimme tuoreiden mökkiläisten kesäpaikkaan ja sainpa lainata myös uimapatjaa meressä lillumiseen. Munkkikahvien antamalla energialla jaksoi polkea viimeiset kilometrit ja Torkkelin ylämäen.

Tänään, hyvin levätyn yön jälkeen, on hyvä fiilis eikä takamuskaan ole oikeastaan hellänä, vaikka jaloissa hiukan tuntuu harjoitettu liikunta. Seuraavaa pyörämatkaa ryhdyttiin suunnittelemaan tietysti samantien.

Kiitämme:

- pikkuveljeä pyöräilylaukkujen ja kartan lainasta
- Rappiotätiä kissan ruokinnasta ja hiekkalaatikon putsaamisesta
- suomalaista maalaisidylliä maisemien tarjoamisesta
- Ilmatieteen laitosta paikkansapitäneistä säätiedotuksista
- suomalaista vesijohtovettä nestehukan poispitämisestä

Moitimme:

- valtakunnallisten pyöräilyreittien vajavaista ja/tai huonosti havaittavaa merkintää: ne pienet ruskeat kilvet liian usein joko puuttuvat, ovat kulahtaneet tai näkyvät muuten huonosti

Vinkkinä muille:

- pyöräily, erityisesti hyvässä säässä, on erittäin mainio tapa nauttia kesäviikonlopusta kotimaassa, eikä se vaadi edes mitään erinomaista kuntoa
- viiltosuojatut ulkorenkaat ovat järkevä hankinta (minulla on ollut sellaiset nyt kolme vuotta, eikä ole tarvinnut kertaakaan paikata tai vaihtaa rengasta)
- hierontaöljy on millä tahansa yhteisreissulla hyvä idea, ja erityisen hyväksi se on tällaisilla liikunnallisilla matkoilla: iltaohjelmana voi hiukkasen hieroa toisen hartioita, niin sitten saa itsekin hierontaa

Parveilevat hellemmin

Takapihalla nautittua aamupalaa säesti tänään ääni, jonka kuulin ensimmäistä kertaa tänä kesänä: sadettaja jytkytti läheisessä puistossa.

Eilen takapihalla sen sijaan ihmeteltiin luontoilmiötä. Muurahaiset muuttuivat sankoin joukoin lentäviksi ja parveilivat kosioretkilleen.

Ja me ihmiset muuten vain taas parveiltiin.
"Moi, ootko kotona? Voidaanko tulla sun takapihalle siiderille?"

Nyt viikonloppuna en aio olla takapihallani. Sen sijaan takamukseni voi olla parin päivän päästä hieman hellempänä, kun on tuota hellettäkin.

Kysyväinen

"Onko sinun kyseenalaistettava kaikki?"
"No ei. Mutta melkein kaikki."

Kysymällä ihminen oppii. Kyseenalaistamalla toivottavasti kehittyy.

"Mutta kun ei minulla ole selviä vastauksia kaikkeen."
"Ei tarvitsekaan. Eihän niitä ole juuri mihinkään. Mutta pitää edes yrittää ajatella."

Se on minun tapani, yritys löytää vastauksia. Ärsyttää se itseänikin välillä: miksi ei voi vain olla, miksi pitää pähkäillä, ihmetellä, kysyä.

- - -


Eilen soittelin Raudikon kanssa, supistuksia ja lapsivettä. Tänään sain viestin, että tilanne oli johtanut odotettuun ja toivottuun lopputulokseen. Ja se on hienoa, vaikkakin hämmentävää: ystävä on nyt äiti.

Naaa'turisti

Nyt on taas näköjään muutama päivä hujahtanut vauhdikkaasti. Mutta minkäs sille voi, että on kivaa.

Perjantaina vietetiin Pihlajasaaressa porukalla leppoisa, aurinkoinen päivä, oikein sopivaa Radalla ja puskassa -kiertuemeininkiä. Näin pitkään (kahdeksan vuotta) on pitänyt Helsingissä asua ennen kuin tuonnekin tieni löysin, vaikka se oli helppoa: vesiteitse tapahtuva kuljetus on saatavilla sekä Kaivopuiston rannasta että Ruoholahdesta, meno-paluu maksaa vitosen. Suosittelen lämpimästi kauniiden kesäpäivien huviksi: saaressa on myös ravintola, mutta me tietysti kuskasimme mukana omat piknikeväät.

Pihlajasaaressa kävin elämäni ensimmäistä kertaa naturistirannalla. Ja kesän ensimmäistä kertaa uimassa.

Naaa'turistia oli sitten seuraavana päivänä Turistin polttareilla. Näin silläkin reissulla paljasta pintaa eli yhden miehisen nännin. Mut hauskaa oli!

Mietin pitäiskö sut jättää vai sua kosia

Sari meni ja läiskäisi tänne briljantin blogin plakaatin, kiitokset hänelle! Eilen mietin samoja tunnustuksia Kulutusjuhlan puolelle, ja aivot tuntuvat nyt olevan kovin tyhjät näiden jakamiseen. Kun hyviä blogeja on tunnetusti useita ja erilaisia arvonimiä olen jaellut sinne sun tänne ja tuntuu, että jos jonnekin kumartaa, niin sitten toisaalle pyllistää...

Joten sorry, nyt en kykene ja ehdi pohtimaan, keitä kaikkia haluaisin täällä ja tällä kertaa muistaa. Liian paljon blogeja, liian vähän aikaa täällä takapihalla läppärin kanssa istuskellessa. (Ja nyt on huono omatunto, kun ensimmäisen kerran jätän osallistumatta näihin plakaattien jakoihin. Äh.)

Sellaista arkista eloa edelleen. Otsikko viittaa päivän lässybiisiin (Aleksi Ojala - Jotain kaunista) ja ailahtelevaisiin ihmisiin. Minua ei siis ole jätetty eikä kosittu, vaikka muiden höistä ja lasten saamisesta onkin tällä viikolla juteltu useamman kerran.

Sen sijaan olen tehnyt vähän töitä, vaikka piti mukamas lomailla tällä viikolla. Sellaista se, yrittäjyys.

Huomenna on vuorossa Radalla ja puskassa -kesäkiertueen tutustumismatka Helsingin lähisaareen. Paistakoon aurinko piknikillämme!

Vähemmän lihaisa

Tuossa yhtenä päivänä Rappiotäti (juu, nähtiin viime viikollakin useamman kerran) kysyi, kuinka paljon lihaa nykyisin syönkään. En ole asiaa suuresti tarkkaillut, mutta epäilin lihaisia tuotteita menevän maksimissaan kerran viikossa.

En siis edelleenkään osta lihaa kotiin, mutta syön, jos eteen laitetaan tai saatan maistaa vaikka palan grillimakkaraa. Ravintoloissa ja muualla pyrin myös valitsemaan kasvis- ja kalaruokia. Tosin niissäkin on usein ikävät puolensa: märehtijöistä alkuperänsä saanut juusto, jota kasvisruokiin yleensä laitetaan reilusti, on ilmastonmuutoksen kannalta haitallinen tuote, ja kalantuotannossa on monia ongelmia.

Välillä voi mennä viikkoja ilman mitään lihaa, välillä tulee tilanteita, että huomaa syöneensä jotain lihaisaa useamman kerran viikossa. Olen ottanut pari periaatetta: en halua kokea mielettömän huonoa omaatuntoa siitä, jos joskus syön lihaa, ja lisäksi ennemmin syön lihan kuin heitän sen biojätteeseen.

Nykyisin menee siis paljon soijatuotteita (esimerkiksi rouhetta ja suikaleita tai paahdettuja soijapähkinöitä) ja tietysti kauden mukaan kasviksia ja hedelmiä. Pakastekasviksien sijaan pyrin suosimaan tuoreita, ja se nyt kesällä onnistuu vaivatta. Torilta on kiva noukkia tomaatit ja muut, ja samalla reissulla saa myös tuoretta kotimaista kalaa.

Palkokasvien monipuolisessa käytössä olen vielä noviisi, mutta koetan opetella. Leivänpäällysherkkuni on itse tehty hummus (keitettyjä kikherneitä, tahinia, öljyä, valkosipulia, sitruunamehua, pippuria...), ja toivon mukaan pääsen sitä taas pian mössäämään: sauvasekoittimeni nimittäin hajosi taannoin, mutta pikkuveli lupaili, että häneltä saattaa löytyä ylimääräinen laite.

Yksi paikka ja grilli

Mihin se viikonloppu taas hujahti? Ainakin olen syönyt hyvin (mm. grillattua taimenta, simppeliä perunasalaattia, grillattua halloumia sekä mansikkasoseella että grillatulla ananaksella, grillattuja kesäkurpitsoja...) ja juonut mm. sangriaa.

Lisäksi siinä sivussa on nautittu hyvästä seurasta ja ulkoilmasta. Myös tissit mainittiin, mikä erityisesti Mielittyä ilahdutti.

Olen myös hoitanut niitä kissoja. Siinä hommassa pääsee tietysti tutkailemaan kavereiden asuntoja. Näin ollen on vahvistunut näkemys siitä, että tuttavapiirissäni suositaan pressopannuja, jotain soitinta (kitara tms.) ja televisiottomuutta. Lisäksi erilaiset vanhat esineet (kirpputoreilta, sukulaisten nurkista, roskalavoilta) löytävät paikkojaan kodeista.

Tänään myös katsoin Lintsin läheiseltä kalliolta auringonlaskua. Totesin taas olevani kovin vaativa ja huono suunnittelemaan tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä. Turhan itsekäskin olen usein, ja ailahtelen.

Mutta sentään aika hyvä seuranainen.

Avainpelaaja

Nyt hallussani on avaimia useisiin kalliolaisasuntoihin. Sain eilen yhdet vara-avaimet siltä varalta, että omistaja jää lukkoje taakse, ja kahdet avaimet liittyvät viikonlopun kissanhoitotehtäviin.

Toinen hoidettavista nelijalkaisista on pieni ja siro, toinen isompi ja muhkeampi. Oikein kivoja elukoita toki molemmat. Ja minä alan olla aika ammattilainen kissavahtina.

Noin yleisesti olen jopa ollut urheilun parissa tekemisissä: pyöräillyt mm. Käpylään ja Maunulaan ja seurannut pari ottelua Helsinki Cup-jalkapalloilua.

Taitavia ne ovat, nuo nuoret eli tässä tapauksessa kymmenvuotiaat. Lisäksi pelit ovat sopivan mittaisia: kun koko ottelu on ohi tunnissa tai nopeammin, ei ehdi tylsistyä. Samoin aikuisten otteluita pienempi kenttä takaa sen, että tapahtumia riittää.

Jotkut vanhemmat tosin näyttävät ottavan jälkikasvunsa pelaamisen todella vakavasti. Katsojien puolelta latelee neuvoja ja komentoja, jotka ehkä voisivat jäädä huutelematta, kun kentän toisella laidalla kuitenkin seisoo se valmentaja, jonka hommaa pelin ohjaaminen käsittääkseni on.

Itsestäni tuntui hankalalta kannattaa kumpaakaan joukkuetta. Ketään tuttua poikaa ei kentällä ollut, ja kun kyse on lapsista, niin soisi kaikkien onnistuvan jollain tavalla. Vaikka onhan se tietysti niin, että jonkun on hävittävä, että toiset voivat voittaa.

Tänään pelikentälle kuului myös Bruce Springsteenin soundcheck. Itse asiassa konsertti taitaa nyt kuulua takapihalle. Joten siirryn sinne viettämään aikaa kissan kanssa ja lukemaan: viielä on vähän kesken Juha Itkosen Kohti.

Pyöreämpiä

Siihen on syynsä, etten blogissani ole viime aikoina kirjoitellut lenkkeilystä Raudikon kanssa. Iso syy on se, että välimatkaa kotiemme välillä on nykyisin noin 35 kilometriä. Toinen syy, kohtuullisen näkyvä sekin, on Raudikon vatsankasvatus. Sen tosin pitäisi päättyä lähiaikoina, toivottavasti kaikkien osapuolien kannalta positiivisesti.

Eilen kuitenkin kävin katsomassa sekä Raudikkoa, hänen kotiaan ja pyöristyvää olemusta. Kaikki näyttivät edelleen hyviltä.

Samaisella reissulla hankin uuden parvekekasvin eli auringonkukan. Minusta ne vain ovat jotenkin niin hienoja kesäkukkia, on kunnolla kokoa ja näköä, ei mitään hienostelevaa pikkusieluisuutta.

Enkä tänä vuonna mene Ilosaarirockiin. Sen sijaan viikonlopuksi lupauduin ruokkimaan kissaa. Se sopii vallan hyvin, sillä jälleen yhtenä yönä näin unta, jossa omistin kolme nelijalkaista karvapalloa.

Palloista puheen ollen: ostin elämäni ensimmäisen jalkapallon. Se on mallia reilu kauppa, sillä välillä ostan myös hyvää omaatuntoa. Enkä kuitenkaan palloista mitään tajua.

Rientävät päivät, vuodet ja ihmiset

Kesä rientää. Jotenkin päivät vain hujahtavat ohi: tapaa ihmisiä, istuu takapihalla, juo sangriaa, käy baarissa, onnittelee vanhentunutta, istuu puistossa, juo viiniä, syö sapuskaa, hölkkää lenkillä, katsoo leffan.

Mukavaa ja leppoisaa.

Tällä viikolla muistin ostaa naruamppelit kirpputorilta, joten mansikka ja mikä-lie-sinikukallinen-yrtti pääsivät roikkumaan Villin parvekkeelta. Mansikka on jopa tuottanut jo kaksi marjaa.


Tänään löysin oman kuvani Kluuvikadulta, sen opintoputken kohdilta. En nyt muista, mikä oli valokuvaajan nimi, mutta mielestäni hän otti kuvan joskus viime vuoden lopulla. Eli otti ensin kuvan ja sitten juoksi perään kysymään, voiko hän käyttää otosta tässä kyseisessä teoksessa.

Siellä on siis aika monta muutakin ihmistä.

Jos olisi reilut satatonnia

Naapurissa on asunto myynnissä. Siis tuo laitimmainen näistä neljästä sisäpihan alimman kerroksen kämpistä.

Jos minulla olisi ylimääräistä rahaa (tuollaiset 130 000 euroa), niin ostaisin oman siitä oman kodin. 33 neliötä, lautalattiat. Toki se putkiremppa tulee parin vuoden päästä, mutta silti: siinä saisi Torkkelinmäen parhaan sisäpihan.

Tästä kodista pitää muuttaa pois keväällä, kun vuokraisäntä palaa Suomeen. Olisi niin mainiota jatkaa elämää näissä tutuissa ympyröissä, ja samalla tietysti voisin aina välillä lainata Villi-kissaa itselleni.

Mutta valitettavasti lainanotto ei innosta (olettaen, että lainan ylipäätään saisin).

Jännittävää vain itsessään huomata, että vaikka aiemmin en ole ajatellut ostavani asuntoa, niin nyt se houkuttaisi. Ja ihan vain tähän taloon tykästymisen vuoksi.

Sahailua

Aivoni ovat liuenneet kesälomaolotilaan, vaikka ei ihan vielä pitäisi. Ei tästä ehkä voi syyttää sitä La Sega del Canto -kokoonpanon sahansoittoa, jota tiistai-iltana seurasin terassilla. Tai edes sitä lyhyttä valssin tanssahtelua, johon toinen duon jäsenistä minut vei.

Olen nukkunut paljon, ja silti väsyttää. Enkä tunne saavani juuri mitään aikaan ja ajatukseni ovat totaalisen tylsiä.

Kunhan vain olen. Vaikka siis pitäisi vielä hiukkasen pusertaa oikeasti, ennen kuin heittäydyn täydelliseen lomahengailuun ja aivot naksahtavat luvan kanssa off-tilaan.

Lisäksi olen havainnut olevani hetkittäin epäromanttinen ja huomattavan kyyninen. Hmph. Eihän sen niin pitäisi olla. Missä on taas ruusuilla tanssiminen? Hetkessä eläminen?