Johtotehtäviin

Nyt minulla on taas uusi titteli: puheenjohtaja. Helpostihan näitä saa, kun itse pistää yhdistyksen pystyyn, eivätkä muut perustajäsenet edes ehdottaneet ketään toista. Tosin pikkuvelihän totesi, että ei sillä puheenjohtalla niin väliä, vaan paljon tärkeämpää on, että rahastonhoitaja on fiksu.

Yhdistystä perustamisen aikana nautittiin perustarjoilujen lisäksi myös Kamaa ja Pilvekettä. Kyllä ne virolaiset osaa!

Mutta nyt pitää taas vaihteeksi suunnata kehä kolmosen ulkopuolelle. Siis Puskaan. Siellä voi sitten hoilottaa vaikka sitä Kesän lasta.

Vaikka kyllä se Eleonoora Rosenholm teki torstaina Tavastialla vaikutuksen esiintymisellään (Risto oli tietysti loistavan hiostavaa). Ehkä siis voisi laulaa, että Kiltti vai tuhma.

"kiltti olen tuhma toisinaan, neiti Tsekyl sekä Haid
kaksi tyystin eri persoonaa, töissä päivin, toinen öin käy

mulle sanoo kaikki kuuluisuudet aina,
mun pitäis soittaa pianolla, näyttelijä,
tanssija tai malli olla, joku suuri joka muistetaan
vaan en jaksa niin aikaisin nousta, en varhain käydä maaten
pääsen helpommalla kun juhlin ja jatkoilla näytän mitä täällä jo osataan
mitä täällä jo osataan!"

Pitkää mustaa karvaa

Koska kaikki eivät luo Villin blogia, niin julkaisen tämän kuvan nyt täälläkin. Eli ensi talven trendipäähine on aitoa lammasta oleva georgialaistuote, joka sekä kerää katseet että lämmittää pään. Toimii myös varaperuukkina.

Kiitos vuokraisännälle, joka lahjoo minua loistaville tuotteilla!

Etukäteen hän kysyi sähköpostitse, pidänkö enemmän mustasta vai valkoisesta ja lyhyestä vai pitkästä karvasta. Minulla ei ollut aavistustakaan, mistä mahtaa olla kyse, mutta nyt se siis selvisi.

Sivystyneesti

Eilen emännöin taas yhdet illanistujaiset luonani. Tällä kertaa kyseessä oli ns. akateeminen lukupiirimme: kun paikalla ei ollut yhtään miestä, niin tilaisuus oli lähinnä "naiset on lukeneet yhden tekstin ja ne puhuu vähän siitä ja sitten paljon muusta ja syö ja juo".

Mutta hemmetin kivaa oli taas. Kuten on noin ziljoona kertaa tullut todetuksi, niin itseään fiksumpien seurasta saa paljon irti. Pohdinnat polveilivat laajasti: yleissivistyksen syntymistä, akateemista kirjoittamista, ajattelun kehittymistä, lemmikkien merkitystä (eli runsaasti Villi-kissan kehumista), verkko-opetusta, köyhäilyä, ihmisten kohtaamista.

Jostain mystisestä syystä olin kuitenkin vielä Rytmissä valomerkin aikaan toisen lukupiirin edustajan kanssa.

Päätimme iltaa pohdintaan siihen, miten edelleen se ydinperhe on yhteiskunnassa tuettu ja tavoitelluksi nähty, vaikka moni (erityisesti nainen) elää ihan mieluusti itsekseen. Tai että parisuhde voi olla toimiva, vaikka ei asuta saman katon alla ja nukuta samassa sängyssä.

- - -

Tähän päivään on tiedossa muutama oikein mukava kohtaaminen. Ensinnäkin vuokraisäntäkin tulee nimittäin Suomeen ja toivottavasti ehtii moikkaamaan kissaa ja minua illalla. Niin, minulla on tunnetusti niin kiva vuokraisäntä, että odotan jo innolla näkemistä.

Ja sen jälkeen Tavastialle tanssaamaan.

Jälleen juhlitaan

Eilisillan edustaminen oli suorastaan voitokasta: Kulutusjuhla voitti Digitoday'n Blogit kunniaan -kisassa yhteiskuntablogit-kategorian yleisöäänestyksen. Ja minähän tietysti tuuletin tätä. Yllättäen lupasivat vielä palkinnoksi kannettavan tietokoneen, jolle pitää nyt miettiä jatkokäyttöä: minullahan on jo tunnetusti se MacBook eli Viti Cuulas.

Mutta sain syyn kuvauttaa itseni Haakanan rinnalla.

Kuvan otti Mielitty, jonka kanssa oli ilo sipistä ja supista ja puhua mm. kengistä. Siinä viininjuonnin lomassa.


Tästä sai sitten jälleen syyn toimia emäntänä eli järjestää juhlat. Samalla päätettiin pikkuveljen kanssa virallistaa Kulutusjuhla-yhdistyksen perustaminen, jota olemme jo jonkin aikaa suunnitelleet, ja niputetaan juhlinta ja yhdistyksen perustamiskokous samaan aikaan ja paikkaan. Eli perjantai 30. päivä klo 19 ja minun kotini, tervetuloa!

Paikalle ilmaantuminen velvoittaa ainoastaan juhlimaan, mutta mieluusti toki aloitteleva yhdistys värvää jo heti innokkaita toimijoita ja ottaa vastaan ideoita.

- - -

Ja erityisesti kommenttiosaston ahkeroijat: huomioikaahan myös Eufemian organisoima blogikommentoijatapaaminen.

Tiukat paikat

Ah, olen pikkuisen ylpeä itsestäni ja siitä, että olen tehokkaasti saanut jopa muutettua tekemättömiä tehdyiksi. Lisäksi minulla on lippu Tavastialle torstaina: siellä on esimerkiksi Risto.

Vetäisin pitkästä aikaa jalkaani farkut. Nämähän ahdistavat. Johtunee siitä, että ovat suoraan pesusta, ei kai Radalla ja puskassa -kiertue voi pulskistuttaa olemustani, häh? Sitä paitsi eilenkin kävin lenkillä, eli lisää syitä olla ylpeä.

Kesäajassa loistava puoli on löysät ja keveät vaatteet, ja normaalistihan luuhaan arkipäiviä pitkässä, orassisävyisessä intialaishameessa. Se on kiva, pehmoinen eikä ahdista. Lisäksi kesätarpeisiin on useampi mekko ja kaapumainen asuste, joissa voi liihotella menemään ilman ahdistuksia.

Mutta nämä farkut... Taidan sittenkin vaihtaa toiset housut illaksi, ettei tarvitse nappeja availla kesken kaiken. Se ei tiettävästi tee kovin hyvää vaikutusta ihmisjoukkojen keskellä, ellei nyt satu olemaan tietyntyyppisessä työssä, jossa vaatteiden riisuminen on olennainen osa työnkuvaa. Ja minä en ole.

Ehtoisasti emännöinti

Minulle tulee nykyisin Martat-lehti (kiitos äiti!), ja siinähän komeili kannessa otsikko "Oletko hyvä emäntä?"

Koska olen viime aikoina vaihtanut ajatuksia juhlien hyvistä emännistä ja isännistä parin tutun kanssa, niin käänsin jutun esiin. Perusasiaa siitä, miten hyvä emäntä valitsee sopivat tarjottavat, jutustele kaikille vieraille, johtaa juhlaa kuin kapellimestari (mutta varsin huomaamattomasti) jne.

Vain hiukkasen sivuttiin mielestäni erittäin oleellista tekijää eli vieraita.

Hyväksi emännäksi tuleminen vaatiin usein vuosien työn. Siis sen, että tutustuu hyviin tyyppeihin, joita on kiva kutsua istumaan iltaa tai juhlimaan mitä tahansa. Kun kasassa on hyvä porukka, niin kyllä ne kemut siitä sujuvat.

Tietysti sukujuhlien kannalta oleellista on syntyä sopivaan sukuun, jossa hautajaisissakin on hauskaa (kuten Koistisilla). Tähän on valitettavasti vaikeahkoa itse vaikuttaa.

Minusta emännöinti on kivaa ja varsin vaivatonta, oli sitten kyseessä enemmän valmistellut juhlat, hetken mielijohteesta kootut bileet tai baari-illan jatkot. Tietysti stressaan aina tarjoiluista, mutta se ratkeaa yllätystilanteissa esimerkiki popcorneilla, oliiveilla, fetajuustolla, hapankorpuilla, hummus-mössölläni... Mitä nyt sattuu kaapissa olemaan.

Sitä paitsi on kiva järjestää juhlia, niin saa sellaiset kuin itse haluaa. Ja jos on omassa kodissa, niin ei tarvitse edes lähteä mihinkään (myönnän, että bileiden jälkeiseen tiskivuoren selvittämiseen voi sitten mennä vähän aikaa eikä ne pullotkaan palaudu kauppaan aina heti seuraavana päivänä, mutta se nyt on pieni haitta!).

Oulu ja lentävät

Päivän reissulla matkalukemisenani oli kirja, jossa on hieno omistuskirjoitus.
Tai no, paras omistuskirjoitus. On siinä tietysti muutakin hyvää kirjoitusta.

Oulu oli aurinkoinen. Taksikuski sellaista puheliasta sorttia, tiesti Liperistä Vaivion kylän.

Kävin puhumassa blogeista ja sitten tapasin blogitutun. Hän suorastaan hehkui (keijupölyä?), ja ihmekös tuo, sen perusteella, mitä kertoi kultanapeista. Tapaaminen oli valitettavan lyhyt, mutta kenties ja toivottavasti taas pian uudelleen.

Avaimeni meinasin unohtaa kiinni oululaiseen tietokoneeseen: pieni muistitikku avaimenperässä on periaatteessa hyvä idea, mutta huolimaton mieleni ei osaa huolehtia tavaroistaan. Onneksi toiset olivat tarkkoina.

Lentokoneessa mietin aina, että entä jos tämä putoaisi. Toisaalta tunsin pientä huonon omantunnon nakerrusta, kun lentämällä tein tuon matkan. Että näin sitä kulutetaan luonnonvaroja.

Ennen Helsinkiin laskeutumista lennettiin pääkaupunkiseudun yllä niin, että onnistuin paikantamaan kotitalon katon. Kyllä Torkkelinmäki näytti hienolta myös sieltä ilmasta käsin.


- - -

Eilen näin lounaalla Koirablondia. Hän ystävällisesti tarjosi jäätelön Espalla jälkiruuaksi. Valitettavasti erittäin epäystävällinen lokki teki törkeän hyökkäyksen takaapäin ja sinne meni se suklainen pallo.

Pitäkää siellä siis varanne, ne lokit ovat todella röyhkeitä. Itse syön jäätelöni tästä lähtien jossain muualla kuin Kauppatorin tai Espan suunnalla.

Naama töllössä

Kävin esittämässä tv-uutisiin ajatuksiani netistä kuluttajien tiedonlähteenä ja siitä, miten yritykset hyödyntävät kuluttajakeskusteluja. Uutisiin asti päätyi yksi lauseeni.

Voi katsastaa YLEn Areenasta (sieltä minäkin sen katsoin, eihän täällä mitään tv-uutisia ns. livenä seurata). Melko tarkalleen lähetyksen puolessa välissä on naamani. Ja tietokonetta naputtavat käteni.

Tyrkky pomppii

Pikkuveli totesi eilen Tavastialla ekan biisin jälkeen, että on ryhdyttävä kunnonkohotukseen, jotta jaksaa kesän festarit pomppia.

Ja kyllähän siellä porukka Disco Ensemblen tahtiin pomppikin, ja varmaan myös pikkuveli sai hyvää liikuntaa. Virkanaista en tosin havainnut, sen sijaan laumoittain bändin jäsenten näköisiä nuoria poikia. Ja trendikkäitä tyttöjä. Minä, vanhaksi itseni tuntenut, päädyin keikalle yllättäen ylimääräisen lipun houkuttamana.

Bändi oli toki energinen ja reipas ja pisti jalat vispaamaan, mutta ne biisit: siellä on joukossa muutama loistokipale, mutta keikalla tuntui, kuin olisivat soittaneet samaa kappaletta monta kertaa. Myönnän, etten ole tutustunut Disco Ensemblen tuotantoon kovin hyvin, joten ne nyanssit jäänevät huomaamatta.

Illan pohdintoihin kuului myös tyrkkymäisyyteni. Edellisenä iltana olin saanut kommentin, että olen tyrkky, ja myönsin näin olevan. Nyt vain pitäisi määritellä, miten paljon tyrkkymäisyys on negatiivista ja kuinka paljon positiivista ja kuinka tyrkky loppujen lopuksi olen.

Ja siitä kunnonkohotuksesta: tiistaina aloitettiin potkimalla jalkapalloa Käpylässä, ja päätettiin tehdä toiminnasta jatkuvaa. Joten kiinnostuneet voivat ilmaista itseään ja tulla mukaan tiistai-iltaisin kahdeksalta.

Huomenna olen Oulussa. Hurjaa.

Hyvät syyt ja selitykset

Tuli eilen todistetuksi muutama asia.
Ensinnäkin maanantai on vallan mainio päivä järjestää juhlia.
Toisekseen kissan syntymäpäivät ovat hyvä syy järjestää juhlia.
Kolmanneksi kissasynttäreillä meno voi olla tosi hauskaa, vaikka itse päivänsankari olikin välillä melkoisen äreä.

Viimeinen vieras (tuttu Radalla ja puskassa -kiertueelta) lähti tuossa äsken aamukahvien jälkeen. Kiitokset hänelle ja kaikille muille katin ikääntymistä juhlistaneille noin viidelletoista henkilölle: elämää ei pidä ottaa niin vakavasti, etteikö voisi karvaisen asuinkumppanin merkkipäivää viettää hyvässä meiningissä.

Taisin myös lupailla grillijuhlaa takapihalla kesän mittaan. Mikä ettei, kyllä tällaisen toveriporukan mieluusti kutsuu istumaan iltaa (ja yötä...).

Toki nyt pikkuisen väsyttää, joten eiköhän me tuon kunnioitettavaan ikään päässeen karvaläjän kanssa taas oteta nokoset.

Joogi-selvännäkijä häiritsee edelleen nuoria naisia

Eilen tipahti kommentti melkein vuoden takaiseen blogikirjoitukseeni, jossa kerroin keskuspuistossa kohtaamastani ulkomaalaissyntyisestä miehestä, joka sanoi olevansa joogi ja selvännäkijä. Hän analysoi auraani ja lateli elämänviisauksia ja näkemyksiä minun toiminnastani suorasukaisesti ja tarjosi rahaa vastaan lisää "neuvontaa". Minua tilanne ja höpinät lähinnä huvittivat.

Kommentin jättänyt, lenkillä ollut nuori nainen, oli eilen kohdannut saman tyypin ja hiukkasen ahdistunut tilanteesta, mutta oli helpottunut, kun löysi tekstini ja siihen liittyneet kommentit. Jo silloin viime kesänä kävi kommenteissa ilmi, että sama äijä oli ladellut "totuuksiaan" monelle muullekin härskiin tapaan.

Eli siis kertauksen vuoksi: jos kohtaat kyseisen tyypin, muistaakseni sanoi nimekseen Giri, niin ei kannata ottaa jorinoita millään lailla vakavasti, vaan kannattaa vaan pyrkiä sivuuttamaan koko äijä.

Jos minä törmäisin häneen uudestaan, niin tivaisin, miksi ihmeessä hän kehtaa levittää tuota sanomaansa nuorille naisille noin törkeästi. Tietysti meillä kaikilla on omat sisäiset solmumme ja on helppo höpistä yleispätevää löpinää länsimaisen elämäntavan turmiollisuudesta, mutta herkemmässä mielentilassa ne äijän turinat voivat jäädä vaivaamaan ihan väärällä tavalla. Mitenkään kannustavaa ja empaattista hänen toimintansa ei ole.

Ilmeisesti hän on monille ollut myös todella törkeä, erityisesti seksuaalisuuteen liittyvissä aiheissa, joten senkään vuoksi minä en epäröisi ladella suoria sanoja.

Perjantain puh(t)eet

Suomi hävisi Venäjälle, kuulin takapihalla äsken, kun jollain naapureista oli ikkuna auki ja hän antoi tilannetiedotuksen ilmeisesti kännykkään.

Minua tämä tieto ei hetkauttanut: luin lehtiä ja söin popcorneja, kissa ulkoili ja kiipesi taas puuhunkin, jostain kuului iltaa viettävien ihmisten ääniä. Ja on tuo takapiha niin kiva, vehreä, siellä kokee olevansa vähän suojassa, vaikka onkin keskellä Suomen tiheimmin asuttua aluetta.

Tänään istuin Rappiotädin kanssa kahvilla. Huomasin kuljettaneeni taskussa pyykkipoikia, mutta kai sitä voisi turhempiakin tavaroita pitää mukanaan.

Tiettyä telepatiaa koin myös. Puhuttiin Rappiotädin kanssa, että entä jos ja miksei, ja sitten plim, samaan iltaan kyllä ja aivan (ärsyttävän mystisesti kirjoitettu, täytyy myöntää).

Mutta nyt soitti pikkuveli ja sai helposti houkuteltua minut lähibaariinsa, jossa en ole koskaan käynyt. Eli siis lähden yöpyöräilylle sinne. Näin se maailma kuljettaa.

Aina vähän erimailla

Tämän ja eilispäivän samankaltaisuuksiin on kuulunut aikainen herääminen, pyöräily jonnekin, siellä työpuuhastelua ja pyöräily takaisin. Näin se arki toisinaan toistuu samankaltaisena, vaikka tietysti minäkin kertoisin kaikille, että kuinka näissä hommissa ei ole koskaan kahta samanlaista päivää (kenellä muka on?).

Koska arvostan työni liikkuvuutta ja joustavuutta, niin siirryin sängylle tietokoneen kanssa. Karvainen pomo halusi tunkea väliin. Näin siis ylin johto patisti minut lepotauolle.

Mutta tuosta pyöräilystä. On se vaan ärsyttävää, miten huonosti pyöräteillä on kylttejä siitä, mihin kukin tie johtaa. Ei luulisi olevan iso homma tehdä pääkaupunkiseudun kaupunginosista niitä pieni kylttejä niin paljon, että niitä voisi laittaa reilusti tuonne pyöräilyväylille. On kohtuutonta olettaa, että vain muutamien paikannimien perusteella osaisi suunnistaa perille.

Ja taas kaipasin niitä tyylikkäitä pyöräilyvaatteita. Siis sellaisia ei-sporttisen näköisiä, mutta sporttisesti toimivia: hengittäviä, tuulta ja mieluusti pientä sadettakin pitäviä, helppohoitaisia, kivantuntuisia päällä.

Mietin sitäkin, miten ikävää on navakka vastatuuli ylämäessä. Pitäisi olla aina niin, että ylämäessä on myötätuuli.

Lisäksi näin tänään hammasrivistön. En kuitenkaan koskenut.

Etäisesti selkeät

On hyvä, että elämässäni on tiettyä selkeyttä ja onnistumisen tunnetta. Kuten vaikka kissanruuan hankinta: pitää mennä erikoisliikkeeseen ja pyytää virtsakivivaivaiselle sopivaa sapuskaa. Helppoa ja yksinkertaista ja hoituu rahalla.

Tai selkeää sekä onnekasta on myös se, että piipahtaa kirpputorille toiveena löytää tarjotin takapihakahvitteluja ajatellen, ja löytää sekä tarjottimen että mekon/tunikan. Että ihan näköiseni vaate siinä odotti.

Näihin voi turvautua, helppoihin ja yllättävän hyvin järjestyviin asioihin.

Ja tästä voi tietysti päätellä sen, että kaikki ei aina solju ihan yhtä mutkattomasti. Niin kuin vaikka puhuminen. Se on joskus yllättävän vaikeaa, jopa minulle.

Tai siis ääntä yleensä lähtee, mutta se, että puhuisi oleellisista ja tärkeistä, eikä vain lörpöttäisi mistä sattuu ja miten vaan.

Helpompaa tietysti olisi, jos tietäisi, mitä haluaa sanoa. Tai tietäisi, mitä ylipäätään haluaa.

Muita havaintoja

- Luettu kirja: Hanna-Riikka Kuisman Käärmeenpesä
- Muurahaistilanne: Yksittäisiä yksilöitä vaeltelee, mutta joukot ovat kadonneet
- Posti: Saatu ihan oikea käsinkirjoitettu kirjelappu, joka päättyi sanoihin "-- tai heitä roskiin"
- Flunssa: Kaihertaa kurkkua edelleen
- Liikunta: Polkupyörä on edelleen aivan mahtava keksintö
- Ansainta: Edessä kaksi päivää, jolloin pitää ahkeroida
- Ravinto: Vuohenjuustoa ja salaattia, leipää, paljon suklaata, omenoita, chai lattea
- Odottelua: Oman inspiraation, yhteydenottojen, tietojen, ajatusten selkeytymisen.

Musiikin myönteiset meiningit

Musiikista en paljon ymmärrä, kunhan vain tykkään tai en tykkää. Mutta Tiedeuutisten julkaiseman pätkän mukaan musiikkia kannattaa käyttää:

"Musiikin harrastus vähentää stressiä ja masennusta, parantaa kaverisuhteita sekä vahvistaa itsetuntoa ja sosiaalisuutta. Erityisesti naiset hyötyvät sosiaalisten ja psykofyysisten assosiaatiotunteiden, kuten stressiä lievittävien, masennusta parantavien ja kipua lievittävien, kuuntelukokemuksien tunnevaikutuksista. "

Musiikinopettaja Kari Suonniemi vahvistaa väitöskirjassaan (tiivistelmä ja koko työ pdf:nä), että musiikinkuuntelussa koetaan musiikintyylistä riippumatta paljon tunnekokemuksia, kuten iloa, surua, mielenkiintoa, hauskuutta ja rakkautta. Rapin ja teknon kuuntelijat kokivat poikkeuksellisesti seksuaalisuuden ja aggression muita ryhmiä voimakkaammin.

Minulla soi musiikki, näin päiväsaikaan yleensä Radio Helsinki, usein taustalla. Toisaalta viihdyn välillä myös hiljaisuudessa. Tyylillisesti suvaitsen mielelläni musiikkia laidasta laitaan, fiiliksen, päivän ja tunnelman mukaan.

Ja miten musiikki toimii livenä? Käpylän kommuunissa tästäkin keskustelimme sunnuntaina. Nuoruuden keikkoihin ja keikkapaikkoihin (kuten Joensuun Kerubi) liittyy niin positiivisia muistoja, että on syytä epäillä ajan kullanneen kokemuksia.

Ja niin, musiikkia tarvitaan edelleen myös ihmissuhteiden vuoksi. Kappeleilla ja valinnoilla sanotaan jotain sellaista, mitä ei muuten osaa ilmaista.

Yksi musiikillinen heikkouteni ovat ruotsalaiset påppaajat. Kesäbiisiksi voisi siis mennä Håkan Hellström ja För en lång lång tid. Kesäbiisihän ei saa olla liian raskas tai rankka, vaan sellainen, jonka tahtiin voi tanssahdella öissä paljain varpain.

Mökkiromantisoinnista stalkkeripainajaisiin

Eilen fillaroitiin Roihuvuoreen katsomaan japanilaishenkistä puutarhaa ja kirsikkapuiden kukintaa. Suurin loisto kukista oli hävinnyt, mutta tulipa tämäkin paikka tutuksi.

Kiinnostavammaksi osoittautui kuitenkin Kivinokan kesämaja-alue. Paljon pieniä mökkejä niin lyhyen matkan päässä omasta kodista: sellaisen minäkin voisin huolia kesäpaikaksi. Ei tarvitsisi matkustaa mihinkään kauas, vaan voisi pyörällä piipahtaa majalla, ja koska tilaa olisi vähän, niin sinne ei edes voisi hankkia mitään ylimääräistä.

Nautittiin Kivinokassa myös pullakahvit: myyjä ilmoitti kahden annoksen hinnaksi kuusi euroa, mutta kun havaitsi kädessäni vitosen setelin, niin ilmoitti, että tuo riittää. Näin sitä pientä asiakasta ilahdutetaan.

Tämän jälkeen pyörät kääntyivät Käpylään, piknikille ja pikkuveljen kommuuniin. Siellä vierähti leppoisasti aikaa ja tajusin, että veljeni kasvattama parta onkin punainen.

Ennen nukahtamista myös katsoin videon, jossa pikkuveljeni kertoi urheilusuorituksestaan (siis muut liikkuivat, ja pikkuveli istui ja tarinoi punnerrusmenneisyydestään). Samalla sukunimellä varustettujen henkilöiden urheilua tuli vielä lisää, sillä kuuntelin, kuinka Ville Koistisen tekemisistä puhuttiin. Jääkiekko ei kyllä kiinnosta yhtään, mutta en ole voinut välttyä tuolta sukunimikaimalta.

Tämä kaikki tuskin kuitenkaan aiheutti yön painajaistani, jonka päähenkilö oli minua stalkannut mies. Heräsin unen siinä vaiheessa, jossa mies oli asunnossani ja yritin huutaa apua, muttei ääntä tietysti lähtenyt yhtään. Uh. En tykkää kauhuleffoista, en edes omissa unissani.

Katson maalaismaisemaa

Toteutimme Rappiotädin kanssa Radalla ja puskassa -kiertuettamme menestyksekkäästi maalla vuorokauden ajan. Siellä näimme myös hevosen. Ja traktorin.

Oli leppoisan mukavaa ja rennon letkeää, kuljeskelua metsätiellä, istuskelua nurmikolla ja juttelua mm. sienistä. Totesimme Rappiotädin kanssa, että ajattelemmme 60 sekuntia minuutista ruokaa, jonka vuoksi suuri osa puheistamme käsitteli syömistä. Toki myös söimme paljon, mm. aivan loistavaa puuroa.

Isot kiitokset ihmiselle, joka on ne ansainnut.

Radalla ja puskassa 2008

Eilen Rappiotäti soitti iltapäivällä ja pyysi Rytmiin kahville, kun hänellä oli siinä sopivasti tunti tai puolitoista aikaa. Niin oli minullakin.

Mutta niin taas pääsi aikapoimu tai jokin muu mystinen ilmiö yllättämään, sillä puoliltaöin havaitsimme olevamme kalliolaisbaarissa, eikä kumpikaan meistä ollut toteuttanut niitä alustavia suunnitelmia, joita illalle oli ollut.

Sen sijaan ideoimme kesäkiertuettamme, jolle keksimme jo nimen: Radalla ja puskassa 2008. Eilisilta toimi ikään kuin lämmittelynä (Hakaniemi-Torkkelinmäki-Flemari-Vaasankatu). Kallion lisäksi yritämme päästä kesän mittaan ainakin Tampereelle ja Savoon. Kiertuepaidat ja -blogi pitäisi tietysti myös hommata.

Ensimmäinen kiertuekuva on ohessa: nyt vain odottelemme, että kyseinen olutmerkki ilmoittautuu sponsoriksemme. Toki muutkin saavat tehdä ehdotuksia, sillä eihän tällainen kiertue halpaa hupia ole.

Yllättäen olemme tänään suuntaamassa jo ensimmäiselle Kallion ulkopuoliselle paikkakunnalle. Maalle.

Sikäli hyvä siis, että kävin myös kampaajalla tänään. Kelpaa heilutella tukkaa luonnossa.

Humputtelijan jumputukset

Minäkin tein testin.

95% - Ulospäinsuuntautuneisuus

Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

15% - Psykoottisuus

Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

39% - Neuroottisuus

Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

13% - Valheasteikko

Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva.

Eli siis ennenkaikkea olen lörpöttelevä humputtelija. Ja sitten sen jälkeen kärsin morkkiksesta.

Tuon testin mukaan taitaa olla aika vaikea saada sellaisia tuloksia, joiden mukaan olisi hurjan ihana ja mukava ihminen. Tai siis jotka näin äkkiseltään voisi niin lukea. Joskus vuosi sitten minua kuvailtiin lepattajana, ja sehän taitaisi sopia tuohon.

Sairastilatiedotusta sen verran, että tilanne on varsin hyvä, eli en ole joutunut vain makaamaan sängyssä. Ja muutenkin, tuleehan se viikonloppu taas ja sairastaminen nyt ylipäätään on turhauttavaa.

Ja muutaman kerran olen pistänyt soimaan tuon Death Cab for Cutie'n I will Possess Your Heartin. Onhan se vähän pitkä, mutta ei elämässä aina niin kiire tarvitse olla, vaan voi vaan antaa basson jumputtaa.

Köhinää ja kirjoja

Uhkaavasti näyttää flunssa hiipivän kimppuun. Kurkku on karhea ja vähän niiskututtaa. Onhan tässä koko talvi mennyt ilman sairauksia. Ensi viikolla en oikein ehtisi makailla sängyssä, joten sietäisi tulla taudin nyt, jos on tullakseen.

Mutta päätin siis tänään ottaa rauhallisesti, luvan kanssa. Siis itse annoin itselleni luvan, kukapa muukaan.

Se tarkoittaa minun tapauksessani mm. teetä, makailua sängyllä, kirjoja ja kissan rapsutusta. Luin loppuun Kreetta Onkelin Tervetuloa paratiisiin -novellit ja lisäksi kokonaisuudessaan Maarit Verrosen Saari Kaupungissa.

Erityylisiä tekstejä, erilainen tapa kertoa, mutta molemmista tykkäsin.

Miten sitä toiset osaavat kirjoittaa niin hyvin? Oma rävellys tekstien parissa tuntuu kovin turhalta sen jälkeen, kun lukee muiden taitavia sanailuja. Joo, tokihan siinä on töitä tehty, kirjoitettu ties kuinka paljon, opeteltu, hiottu, kustannustoimittaja parantelee, mutta silti.

Kirjoista puheenollen: viime aikoina olen sattuneista syistä muistellut myös Bernard Werberin Muurahaiset -teosta (jonka jatko-osa oli huomattavasti heikompi, eli kannattaa lukea vain tuo pääteos).

Kyseisen, jokunen vuosi sitten lukemani kirjan vuoksi suhtaudun asunnossa näkyviin muurahaisiin huomattavasti sympaattisemmin kuin mitä olisin tehnyt ennen kirjan lukemista. Muurahaisten touhujen seuraileminen sai aivan uusia näkökulmia. Siinä sivussa kirja myös varmasti opetti minulle huomattavasti hyönteistietoutta.

Muurahaisia ei asunnossa enää ole niin paljon kuin viikko sitten, mutta edelleen niitä näkyy. Olen koettanut löytää kohdat, josta pienet eliöt asuntoon tulevat ja ripotella erityisesti ulkoseinän viereen runsaasti sekä kanelia, suolaa että leivinjauhetta. Ilmeisesti se on siis jonkin verran tepsinyt, mutta ei saa muurahaisia pysymään poissa.

Mutta siis kirjat ovat vaarallisia, sillä ne saattavat muuttaa omaa ajattelua ja suhtautumista.

Korvasienestäjien saaliita nauttimassa

Pikkuveli ja muu kommuunin väki oli viettänyt vappuajan tervehenkisesti metsässä. Sieltä oli löydetty myös korvasieniä, ja sain kutsun tulla syömään keittoa. Oli herkkua kera sipulisämpylöiden.

Ja vaikka ensivaikutelma sherrystä oli liimainen haju, niin kyllä se ruuan kanssa maistui. Jälkkäriksi vielä chilistä suklaakakkua ja vaniljakastiketta. Ah nam!

On se veli aikamoinen kokki, pakko myöntää. Ruoka nyt ylipäätään on hieno asia, ja vielä kivempaa, kun se tarjoillaan hyvässä seurassa.

Lisäksi järjestivät vielä iltaan jännittävän loppuhuipennuksen. Käytiin ihmettelemässä naapurissa, miten palomiehet moottorisahailivat nosturin kyydissä puuta, joka oli haljennut ja jonka pelättiin navakassa tuulessa kaatuvan. Hurjaa menoa Käpylässä!

Pätkässä eläen

Joanna Palmén kirjoittaa Ylioppilaslehdessä pätkäelämän myönteisyydestä:

"Olemme tietenkin hirvittävän itsekkäitä, vastuuttomia, ahneita ja pullamössöjäkin, minä ja uusi ystäväni. Pakenemme todellisuutta, emme halua kasvaa aikuiseksi emmekä kestä arkea. Mutta toisaalta, mikä olisi ollut vaihtoehto? Sama epävarmuus ja lisäksi stressiä ja kärsimystä?"

Kolumni muistuttaa minun ja Rappiotädin keskusteluja siitä, minkä miellämme elämässä oikeasti tärkeäksi (ja kuten arvata saattaa, se ei ole 7,5 tuntia päivässä tehtävä toimistotyö).

Ja kyllä, tunnistan itsessäni vastuuttomuuden ja arjen kestokyvyttömyyden. Hämmästelen, miten ihmiset uskaltavat tehdä lapsia. Tai miten he pystyvät vuosikymmenten avioliittoihin, asumaan ja olemaan yhdessä jatkuvasti. Kuinka määrätietoisesti jotkut tekevät uraa ja suunnittelevat kesälomiaan. Kertovat varmoina työhaastatteluissa, missä he näkevät itsensä viiden vuoden kuluttua.

En yhtään tiedä, mitä sitä viiden vuoden kuluttua haluaisi elämässään olevan. Viisi vuotta sitten varmaan osasin vastata uskottavammin, ja oletettavasti itsekin uskoin niitä toivovani. Mutta tässä välissä on tapahtunut sen verran, että se onnellisuuden hakeminen on suuntautunut vähän toisin.
Ehkä viiden vuoden päästä on taas ihan jotain muuta. Ehkä minusta tulee vähemmän itsekäs, ehkä osaan tehdä parempia kompromisseja, ehkä hingun suurempia omaisuuksia, kuljen tyytyväisenä kiireisessä elämässä.

Mutta juuri nyt on melkoisen hyvä näin. Epävarmuuden sietää, koska mikään ei kuitenkaan ole varmaa. Ja kivaa olisi kiva olla, koska ei sitä tiedä, miten käy ja milloin, kuten Annareetta sanallistaa.

Lisäys:

Ja Jazmishan taas otti minusta kuvan. Tuolla otoksella voisi varmaan hakea jonkinlaista uraa!

Pingviinin matkassa

Eilen Vaasankatu 10:ssä (ent. matkatoimisto Zerkalon toimitila) avautui Pingviinin matka -valokuvanäyttely, ja sitä piti tietysti juhlistaa. Vein taiteilijalle lahjaksi henkselit, jotta voi paukutella niitä.

Eli siellä ne Venäjällä kuvatut otokset roikkuvat ohikulkijoiden ihasteltavina koko kuukauden. Taiteilija Kykkänen itse oli kirjaillut näyttelystään seuraavasti:

"Jari luo Vaasankadulle jotain mitä pitäisi luoda kaikille maailman kaduille. Hän tuo esiin ihmisen onnen ja epätoivon yhdessä pixelissä. Ja viereiseen pixeliin hän on kätkenyt elämän tarkoituksen. Jarin kuvat kasvavat ympäröimään katsojansa tavalla joka saa rakastamaan jokaista solua itsessään ja jokaista molekyyliä ympärillään."

Mutta taiteen jälkiseurauksena tämä päivä on osaltani ollut taas hyvin hidas ja saamaton. Ulkona on onneksi kiva istua, kun muuta ei jaksa. Tänään hyväksi havaittuja pysähdyspisteitä olivat mm. Karhupuiston lippakioski ja Alppipuisto.

Ja tietysti oma takapiha, jossa eilenkin vierähti lähes työpäivän verran aikaa.

Kuohari, kalja, Jallu ja GT

Vappu alkoi eilen livemusiikin parissa eli kuuntelemalla Baritonin laulun A-tutkintosuoritusta. Hyvältä kuulosti ja näyttikin: kun joku osaa ja nauttii siitä, mitä tekee, niin se on hienoa seurattavaa.

Illemmalla seurasin Jazmanautin kutsua ja päädyin hupaisaan porukkaan ensin ulkoilmaan (ja Jazmis näköjään onnistui ottamaan minusta myös asiallisen kuvan) ja sitten sisätiloihin. Lämpöiset kiitokset myös rouvalle. Ja tietty vielä jatkojen jatkojen järjestäjälle, jonka sohvalle tosin meinasin (taas) nukahtaa.

Iltaa ilahdutti myös pari kännipuhelua. Vain pari! Luulisi, että niitä saisi vappuna vähän enemmän.

Toisin kuin Kervålla, minulla on yo-lakki, mutta en tiedä, missä se on. Myönnän pitäneeni sitä päässäni useampana vappuna, mutta enää vuosiin en ole kokenut valkohattuisuutta tarpeelliseksi. Kahdessa edellisessä muutossa kyseinen päähine on myös ollut se, joka on jäänyt vanhaan asuntoon ja seuraava asukas on soitellut perääni ilmoittaen, että täällä on omaisuuttasi. Ilmiselvästi hattuni siis haluaa tulla kadotetuksi.

Eräs ystäväni hukkasi kymmenisen vuotta sitten yo-hattunsa vappuna Jyväskylässä. Kävi sitä vielä kyselemässä pari päivää myöhemmin poliisilaitoksella, mutta yhtään löytölakkia ei sinne ollut kulkeutunut.

Tänään on väsyttänyt, mutta sentään kykenin kuljeskelulle Kallion ympäristössä ja istuskelemaan puistossa. Lintsin vieressä näkyi eläimiä ja ihmisiä, joten piti ikuistaa se hetki, kun poliisit poseeraavat.


Omassa kodissani on nyt runsaasti kutsumattomia vieraita. Pienet mustat muurahaiset vilistelevät pitkin lattiaa ja pöytiä. Aikaisempina keväinä niitä ei kuulemma tässä asunnossa ole ollut, mutta selvästi ovat vähän liian aktiivisia.

Kokeilin jo levittää kanelia pitkin lattioita, koska nettimielipiteiden mukaan se voisi olla yksi vahva mauste, joka murkkuja karkottaisi. Mutta eipä näytä menoa paljon haittaavan, sen sijaan kodissani tuoksuu jouluisalta.

Jään tarkkailemaan tilannetta ja mikäli näyttää siltä, että muurahaiset meinaavat vallata kämpän liian totaalisesti, on kai ryhdyttävä rajumpiin toimiin.