Eilen olin nukahdustilanteissa eli ensin Oopperan penkeillä katsomassa tanssia ja sitten illalla espoolaisessa salissa kuuntelemassa talousasiaa ja vähän viihdettä päälle (ja minulle tarjottiin vielä taksimatkat sinne ja takaisin, hurjaa!). Myönnän torkkuneeni molemmissa tilaisuuksissa, mutta kun väsytti ja minulla on tämä isältä peritty ominaisuus eli hyvät unenlahjat missä ja milloin vain.
Tanssijoissa on jotain kiehtovaa kurinalaisuutta. Ei sopisi sekään homma minulle. Mutta ei taida olla ihan lähellä sekään, että minusta tulisi espoolainen eläkesäästäjä.
Jotenkin minua hämmentää se, miten kehotetaan miettimään, millaisia unelmia haluan sitten joskus eläkkeellä toteuttamaan, kun sitten perään elämänfilosofisesti todetaan, että tee haluamasi asiat nyt, jotta ei tarvitse loppuikää harmitella. Sitä paitsi suhtaudun hyvin epäillen siihen, osaammeko ennustaa yhtään, millainen tämä maailma on noin 35 vuoden kuluttua.
Toisaalta tiedostan, että hyvähän minun on täältä huudella. Ja vähän pakkokin, etten ajaudu ristiriitoihin itseni kanssa. Kun on itse valinnut irtautumisen vakaan turvallisesta, hyvästä palkkatyöstä, jossa sitä eläkettä olisi kertynyt noin vain, ja heittäytynyt johonkin muuhun, niin ei kai sitä voi muuta kun vakuutella, että on tehnyt oikean ratkaisun.
Ja jos minulla olisi mahdollisuus, niin palkkaisin ensin Rappiotädin ja sitten Joonaksen, jo pelkästään ulkoisista syistä. Ja sitten voitaisiin pitää ainakin hyviä firman bileitä.
Lisäys: Se pitää tietysti kertoa tänään, etten kosinut ketään, joten ei ole tiedossa hamekankaita.
perjantai, helmikuu 29, 2008
keskiviikko, helmikuu 27, 2008
Nukkuessani olen parhaimmillani
On se tietysti pikkuisen masentavaa, kun häviävää illoin aamuin vanhemmille miehille. Vaikka se illan vastustaja toinen selitti ennen yhteenottoamme, että ranne on kipeä eikä toisella korvalla kuule. Voitti silti.
Ja aamulla sama laji, mutta eri mies. Veto oli poissa ja lähinnä kiroilin kiukkuisesti huonouteni vuoksi. Vastustaja sentään tajusi, että lienee parempi lopettaa ottelu ennen virallisen ajan päättymistä ja viedä minut kahville ja munkille ennen, kuin energia menee mittavasti miinukselle ja kiukku hallitsemattomaksi.
Näiden sulkapallo-otteluiden välissä vielä kävin kuuntelemassa ja katsomassa sitä Laura Sippolan &Tuki -keikkaa. Ah, viehättävä oli Laura taas, ja bändikin toimi niin hienosti.
Mutta yöunet siis jäivät liian lyhyiksi.
Nukkuessani kun kuitenkin olen parhaimmillani. Melko lailla hiljaa melko paikallani, korkeintaan vain tuhisen, ja näytän sekä kiltiltä että vaarattomalta.
Ja aamulla sama laji, mutta eri mies. Veto oli poissa ja lähinnä kiroilin kiukkuisesti huonouteni vuoksi. Vastustaja sentään tajusi, että lienee parempi lopettaa ottelu ennen virallisen ajan päättymistä ja viedä minut kahville ja munkille ennen, kuin energia menee mittavasti miinukselle ja kiukku hallitsemattomaksi.
Näiden sulkapallo-otteluiden välissä vielä kävin kuuntelemassa ja katsomassa sitä Laura Sippolan &Tuki -keikkaa. Ah, viehättävä oli Laura taas, ja bändikin toimi niin hienosti.
Mutta yöunet siis jäivät liian lyhyiksi.
Nukkuessani kun kuitenkin olen parhaimmillani. Melko lailla hiljaa melko paikallani, korkeintaan vain tuhisen, ja näytän sekä kiltiltä että vaarattomalta.
tiistai, helmikuu 26, 2008
Sotilasvaltio
Maailmassa on paljon asioita, joita en ymmärrä. Yksi niistä ovat sotilaallista kalustoa esittelevät paraatit. Tänään Helsingin ilmatorjuntarykmentin 70-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi Senaatintorilla on pyörä- ja panssariajoneuvoja ja monta sataa sotilasta. Juhuu ja jippii.
Eikö ne itsenäisyyspäivän paraatit riittäisi ihan hyvin, siis kerran vuodessa jossain kaupungissa vähän ylilentoja ja pyssymiehiä? Onhan noita sotamuseoita, jos välttämättä haluaa nähdä vihreän-ruskeita vehkeitä. Ja näkyy niitä muutenkin, suunnilleen vuosi sitten kuvailin puolustusvoimien menopelejä Arabiassa. Tai eikö se riittäisi, jos ne miehet tulisivat paikalle polkupyörillä? Miksi niitä panssariajoneuvoja pitää tuoda tukkimaan pääkaupungin keskustaa?
Tänään on muuten Sippolan Lauran levynjulkaisukeikka Libertessä. Ennemmin sinne kuin sotilaallisiin paraateihin. Libertessäkin on siirrytty siihen, että arki-iltoina keikat alkavat klo 21, joten ei mene liian myöhään.
"Here comes the sun", lauletaan radiossa. Ja kissa kehrää vieressä, tunkee omaa naamaansa vasten minun naamaani niin, että kirjoittaminen vaikeutuu.
Eikö ne itsenäisyyspäivän paraatit riittäisi ihan hyvin, siis kerran vuodessa jossain kaupungissa vähän ylilentoja ja pyssymiehiä? Onhan noita sotamuseoita, jos välttämättä haluaa nähdä vihreän-ruskeita vehkeitä. Ja näkyy niitä muutenkin, suunnilleen vuosi sitten kuvailin puolustusvoimien menopelejä Arabiassa. Tai eikö se riittäisi, jos ne miehet tulisivat paikalle polkupyörillä? Miksi niitä panssariajoneuvoja pitää tuoda tukkimaan pääkaupungin keskustaa?
Tänään on muuten Sippolan Lauran levynjulkaisukeikka Libertessä. Ennemmin sinne kuin sotilaallisiin paraateihin. Libertessäkin on siirrytty siihen, että arki-iltoina keikat alkavat klo 21, joten ei mene liian myöhään.
"Here comes the sun", lauletaan radiossa. Ja kissa kehrää vieressä, tunkee omaa naamaansa vasten minun naamaani niin, että kirjoittaminen vaikeutuu.
maanantai, helmikuu 25, 2008
Syöminen on hyvä harrastus
Aloitin päivän syömällä yhden appelsiinin. Ei ollut oikein nälkä, kun eilisilta vietettiin taas blinien parissa ja taas ne olivat täyttävää tavaraa.
Tämän jälkeen tiskasin hämmästyttävän hyväntuulisena. Kahdeksan hengen syöminkien jäljiltä likaisia astioita riitti, mutta koska oli ollut sen verran kiva ilta, niin ei se tiskaaminen ahdistanut (mutta toki tiskikone olisi ihan kätevä toisinaan...)
Pohdiskelinpa sitäkin, että noista seitsemästä asunnosta olleesta vain pikkuveljen olen tavannut yli kaksi vuotta sitten. Että kyllä sitä vanhallakin iällä voi tavata läjän mukavia ihmisiä. Elämäntilanteet muuttuvat, ihmisiä tulee ja menee, osa jää.
Mutta kauhean kivoja kavereita minulla, se on totta.
Blinit ovat kyllä mainiota porukkaruokaa. Ensi kerralla pitää tosin tehdä enemmän sienisalaattia. Sienet olivat Eestin Herkut -kaupan lasitölkkisäilykettä, alkuperä tuntematon, mutta ilmeisesti kukaan vieraista ei saanut pahempia hallusinaatioita tai myrkytysoireita.
Pikkuveli ilmoitti, että hän haluaisi tehdä tutkimuksen, jossa käsiteltäisiin 1800-luvun Suomen ja sitä, selvisivätkö itäsuomalaiset paremmin kurjista ajoista sienien ansiosta. Joku sitten totesi, että ehkä olisi syytä selvittää, johtuuko itäsuomalaisten väitetty iloisuus ja puheliaisuus sienten popsimisesta. Samoin keskusteltiin näkökulmasta, jonka mukaan sienet ovat pimeyden ruokaa.
No, hyvää se sienisalaatti oli. Muita lisäkkeitä olivat smetana, mäti, punasipuli, hapankaali, valkosipulisuolakurkut, sinappisilli ja etikkapunajuuret.
Ainoa ongelma blineissä on se, että tällaisen porukan ruokkimiseen tarvittava blinimäärä on melkoisen iso, joten paistamisvaihe sitoo yhden henkilön pannun viereen. Minähän tietysti ulkoistin tämän homman paremmin osaavalle.
Pagistaaniassakin oli tehty blinejä ja siellä valotetaan ruokalajia enemmänkin.
(Rappiotädillä oli muuten uudet, hienot villasukat. Erityisesti väritys sekä pitkä varsi saivat lisäpisteitä.)
Tämän jälkeen tiskasin hämmästyttävän hyväntuulisena. Kahdeksan hengen syöminkien jäljiltä likaisia astioita riitti, mutta koska oli ollut sen verran kiva ilta, niin ei se tiskaaminen ahdistanut (mutta toki tiskikone olisi ihan kätevä toisinaan...)
Pohdiskelinpa sitäkin, että noista seitsemästä asunnosta olleesta vain pikkuveljen olen tavannut yli kaksi vuotta sitten. Että kyllä sitä vanhallakin iällä voi tavata läjän mukavia ihmisiä. Elämäntilanteet muuttuvat, ihmisiä tulee ja menee, osa jää.
Mutta kauhean kivoja kavereita minulla, se on totta.
Blinit ovat kyllä mainiota porukkaruokaa. Ensi kerralla pitää tosin tehdä enemmän sienisalaattia. Sienet olivat Eestin Herkut -kaupan lasitölkkisäilykettä, alkuperä tuntematon, mutta ilmeisesti kukaan vieraista ei saanut pahempia hallusinaatioita tai myrkytysoireita.
Pikkuveli ilmoitti, että hän haluaisi tehdä tutkimuksen, jossa käsiteltäisiin 1800-luvun Suomen ja sitä, selvisivätkö itäsuomalaiset paremmin kurjista ajoista sienien ansiosta. Joku sitten totesi, että ehkä olisi syytä selvittää, johtuuko itäsuomalaisten väitetty iloisuus ja puheliaisuus sienten popsimisesta. Samoin keskusteltiin näkökulmasta, jonka mukaan sienet ovat pimeyden ruokaa.
No, hyvää se sienisalaatti oli. Muita lisäkkeitä olivat smetana, mäti, punasipuli, hapankaali, valkosipulisuolakurkut, sinappisilli ja etikkapunajuuret.
Ainoa ongelma blineissä on se, että tällaisen porukan ruokkimiseen tarvittava blinimäärä on melkoisen iso, joten paistamisvaihe sitoo yhden henkilön pannun viereen. Minähän tietysti ulkoistin tämän homman paremmin osaavalle.
Pagistaaniassakin oli tehty blinejä ja siellä valotetaan ruokalajia enemmänkin.
(Rappiotädillä oli muuten uudet, hienot villasukat. Erityisesti väritys sekä pitkä varsi saivat lisäpisteitä.)
lauantai, helmikuu 23, 2008
Punaviinin huulipuolet
Punaviinissä on se huono puoli, että hiukkasen rohtuneisiin huuliin siitä jää turhan selvät jäljet.Mutta on tässä viinin lisäksi oltu muutenkin kultturelleja eli vierailtu tänään Designmuseossa. Pääsi istumaan Kukkapuron tuoleilla ja tarrailemaan toisiinsa Takkiainen-vaatekappaleella. Tosin todettiin, että tuo vaate on käytettävyydeltään tosi hankala, sillä pelkkä pukeminenkin oli vaikeaa: riittäisi, että toinen hiha olisi tarrailevaa tyyppiä.
Esillä olleista kelpuuttaisin vallan hyvin sen kertakäyttömorsiuspuvun, jos nyt joskus menisin naimisiin. Mieluummin kyllä jotain muuta kuin valkoista, kiitos. Vaikka punaviinin väristä, niin ei sitten edes haittaisi, jos sitä häissä läikkyisi.
torstai, helmikuu 21, 2008
Maksa paukkuu pullasta
Taas aamulla ihan lehdestä luin, miten vaaroja täynnä on arkielämäni. Hesarin ruokasivujen mukaan kanelissa on maksalle haitallista kumariinia. Riskiraja noin 60-kiloisella aikuisella ylittyy syömällä 2-7 korvapuustia päivän mittaan.
Lauantaina taisin syödä neljä korvapuustia. Ne oli kyllä aika pieniä, eli ei mitään sellaisia lautasen kokoisia kuten eräissä kahviloissa. Mutta onhan arkiset elintarvikkeet jo aiemmin tässäkin blogissa todettu vaarallisiksi, kuten omenoiden siemenet.
On tämä elämä niin tappavaa. Onneksi sentään väittävät, että nauru pidentää ikää: tuolla Facebookin ihmemaailmassa on sellainen sovellus kuin "Compare People" ja yhtenä kohtana "a better laugh". Nooh, 12 verrannut minun nauruani jonkun toisen nauruun ja kaikki ovat olleet sitä mieltä, että minulla on parempi.
Kai se ainakin äänekäs on: muistelen Oopan joskus sanoneen, että osasi suunnistaa puistossa oikeaan paikkaan, koska kuuli minun nauravan.
Lauantaina taisin syödä neljä korvapuustia. Ne oli kyllä aika pieniä, eli ei mitään sellaisia lautasen kokoisia kuten eräissä kahviloissa. Mutta onhan arkiset elintarvikkeet jo aiemmin tässäkin blogissa todettu vaarallisiksi, kuten omenoiden siemenet.
On tämä elämä niin tappavaa. Onneksi sentään väittävät, että nauru pidentää ikää: tuolla Facebookin ihmemaailmassa on sellainen sovellus kuin "Compare People" ja yhtenä kohtana "a better laugh". Nooh, 12 verrannut minun nauruani jonkun toisen nauruun ja kaikki ovat olleet sitä mieltä, että minulla on parempi.
Kai se ainakin äänekäs on: muistelen Oopan joskus sanoneen, että osasi suunnistaa puistossa oikeaan paikkaan, koska kuuli minun nauravan.
keskiviikko, helmikuu 20, 2008
Tosi söpö
Eilen selasin kännykkäkuviani ja hymyilytti, kun löysin tämän otoksen puhelimestani:
Kuvan ottoaika paljasti, että tämä napattu Nosturissa pari viikkoa sitten keskiyön jälkeen. Vessakirjoitus se siis on.
Taannoin yliopiston vessan seinältä bongasin kirjoituksen, jossa kerrottiin totuus teekkareista:
"Teekkari ei ole mies vaan tosimies!"
"Teekkarit ovat yli-ihmisiä!"
Harmi, kun ei tullut otettua kuvaa siitä. Ensi kerralla sitten.
- - -
Ja nyt muuten takamukseni lepää Swopperilla. On tosi ryhdikäs olo, söpöydestä en ole niin varma.
Kuvan ottoaika paljasti, että tämä napattu Nosturissa pari viikkoa sitten keskiyön jälkeen. Vessakirjoitus se siis on.Taannoin yliopiston vessan seinältä bongasin kirjoituksen, jossa kerrottiin totuus teekkareista:
"Teekkari ei ole mies vaan tosimies!"
"Teekkarit ovat yli-ihmisiä!"
Harmi, kun ei tullut otettua kuvaa siitä. Ensi kerralla sitten.
- - -
Ja nyt muuten takamukseni lepää Swopperilla. On tosi ryhdikäs olo, söpöydestä en ole niin varma.
tiistai, helmikuu 19, 2008
Jaloitellen
Kävin tänään katsomassa mahdollista uutta työtuolia etutöölöläisessä liikkeessä, ja tilasin itselleni tuolin kotiin asti testikäyttöön. Täyttelin osoitelapun ja sovimme, että tuoli (kallis, mutta olen jo melkein varma, että sen haluan, jotta selkä pysyisi kohtuullisessa kunnossa jatkossakin, ja olen keksinyt kaikki hyvät perustelut tälle hankinnalle) tuodaan minulle huomenna.
Myyjä kysyi, tulinko julkisilla sinne.
"Joo. Tai siis ei, kävelin tänne", vastasin.
"Ai, no sehän on jo melkoinen matka Kalliosta." *
"No jaa, onhan nyt hyvä ilma ja kaikkea..."
Itse asiassa olin kyllä kävellyt ydinkeskustan kautta, koska olin lounastamassa Koirablondin seurassa. Ja sieltä Etu-Töölöstä sitten kävelin kotiin Töölönlahden kautta ja mietin jälleen kerran sitä, miten minusta on tullut kävelijä.
Helsinki sen on tehnyt, sillä täällä välimatkat ovat sopivat: puolen tunnin kävelymatka on passeli, vaikka ne ratikatkin kulkevat. Olen ennenkin kirjoittanut kävelynautinnoistani, ja jotenkin jalankulku on nyt vain korostunut, kun en enää kulje työhön toisen kunnan puolelle. Koska olen kärsimätön luonne, ennemmin kävelen kuin odotan ratikkaa, jos vain suinkin mahdollista ja sää ei ole aivan tolkuton. Ja polkupyörällä menen tietysti myös välillä.
Helsinkiläinen liikunnanopettaja Minna Laurinus-Lehtinen kommentoi Vihreässä Langassa (15.2.) seuraavasti:
Minun matkani kyläkoululle oli noin 500 metriä (ja yläasteelle ja lukioon 15 kilometrin päähän vei linja-auto). En siis valitettavasti pääse retostelemaan Mielenkiinnotonta-blogissa esitellyillä muisteluilla siitä, miten hiihdettiin kilometrejä susien vaaniessa.
Ehkä siksikin olen tällainen kävelijä, askeltaessaan aatoksiin vaipuva, kun ei ole tarvinnut lapsena pakollisilla matkoilla itseään rasittaa.
* Kävelymatkaa Torkkelinmäeltä Etu-Töölöön kertynee noin kolmisen kilometriä, keskustan kautta kiertäen varmaan puolisen kilometriä enemmän.
- - -
Tänä talvena en juurikaan ole pitänyt oikeita talvihattujani, sillä huopahattua ei kannata pukea päätä hiostamaan, mikäli lämpötila on plussalla. Tänään kuljin oranssissa päähineessäni, ja taas se tuntui herättävän huomiota.
Parikin lasta hihkui äidilleen, että kato, millainen hattu, onko se aurinko, ja mummoikäiset ihastelivat. Työtuoliliikkeessä miehet naureskelivat, että pitää varoa silmiä, ettei vaan sakarat tökkäile.
(Rappiotätihän joskus kommentoi hattua ilmoittaen, että se sopisi johonkin esitykseen, ja minä kerroin pitäväni sitä ihan vaan arjessa normaalina pukineena.)
Myyjä kysyi, tulinko julkisilla sinne.
"Joo. Tai siis ei, kävelin tänne", vastasin.
"Ai, no sehän on jo melkoinen matka Kalliosta." *
"No jaa, onhan nyt hyvä ilma ja kaikkea..."
Itse asiassa olin kyllä kävellyt ydinkeskustan kautta, koska olin lounastamassa Koirablondin seurassa. Ja sieltä Etu-Töölöstä sitten kävelin kotiin Töölönlahden kautta ja mietin jälleen kerran sitä, miten minusta on tullut kävelijä.
Helsinki sen on tehnyt, sillä täällä välimatkat ovat sopivat: puolen tunnin kävelymatka on passeli, vaikka ne ratikatkin kulkevat. Olen ennenkin kirjoittanut kävelynautinnoistani, ja jotenkin jalankulku on nyt vain korostunut, kun en enää kulje työhön toisen kunnan puolelle. Koska olen kärsimätön luonne, ennemmin kävelen kuin odotan ratikkaa, jos vain suinkin mahdollista ja sää ei ole aivan tolkuton. Ja polkupyörällä menen tietysti myös välillä.
Helsinkiläinen liikunnanopettaja Minna Laurinus-Lehtinen kommentoi Vihreässä Langassa (15.2.) seuraavasti:
"Nykyään aina mennään liikkumaan johonkin. Kukaan oppilaistani ei kävele koululta liikuntatunnille kentälle, jonne on 500 metriä matkaa, pari pysäkinväliä ratikalla. He ovat ihan hyviä liikkujia, mutta eivät tajua, että voisivat myös kävellä sinne."
Minun matkani kyläkoululle oli noin 500 metriä (ja yläasteelle ja lukioon 15 kilometrin päähän vei linja-auto). En siis valitettavasti pääse retostelemaan Mielenkiinnotonta-blogissa esitellyillä muisteluilla siitä, miten hiihdettiin kilometrejä susien vaaniessa.
Ehkä siksikin olen tällainen kävelijä, askeltaessaan aatoksiin vaipuva, kun ei ole tarvinnut lapsena pakollisilla matkoilla itseään rasittaa.
* Kävelymatkaa Torkkelinmäeltä Etu-Töölöön kertynee noin kolmisen kilometriä, keskustan kautta kiertäen varmaan puolisen kilometriä enemmän.
- - -
Tänä talvena en juurikaan ole pitänyt oikeita talvihattujani, sillä huopahattua ei kannata pukea päätä hiostamaan, mikäli lämpötila on plussalla. Tänään kuljin oranssissa päähineessäni, ja taas se tuntui herättävän huomiota.
Parikin lasta hihkui äidilleen, että kato, millainen hattu, onko se aurinko, ja mummoikäiset ihastelivat. Työtuoliliikkeessä miehet naureskelivat, että pitää varoa silmiä, ettei vaan sakarat tökkäile.
(Rappiotätihän joskus kommentoi hattua ilmoittaen, että se sopisi johonkin esitykseen, ja minä kerroin pitäväni sitä ihan vaan arjessa normaalina pukineena.)
maanantai, helmikuu 18, 2008
Menestyssarja aikapoimuissa
Eilen suunniteltiin mm. televisio-sarjaa, joka tapahtuu Kallion Torkkelinmäellä ja jossa päähenkilönä on kolmekymppinen nainen ja hänen hoidokkikissansa.
Yliluonnollisena elementtinä ohjelmassa toimii aikapoimu: välillä tunnit menisivät hämmästyttävää vauhtia. Aikapoimun aiheuttajana toimii päähenkilön ystävä (roolissa esim. Jenni Banerjee), jonka läsnäolo saisi myös kissan muuttamaan lopullisesti käytöstään niin, että entisestä äreilijästä tulee nössö ja kehräävä.
Sarjaan liittyy myös mm. palkkamurhaajan näköinen, mutta luonteeltaan lempeä kissan omistaja (rooli sopisi esimerkiksi Jarmo Mäkiselle).
Päähenkilö myös kirjoittaa blogia, jonka yli-innokas ihailija varastaa hänen lypsyjakkaransa sisäpihalta. Tämän, kuten monta muutakin asiaa, päähenkilö vuodattaa kissalle.
Että jos joku tv-tuotanto nyt tästä kiinnostuu, niin me Rappiotädin kanssa voimme tulla asiantuntijoiksi ja käsikirjoittajiksi: synopsis hiotaan nopsasti kuntoon. Tunnusbiisikin järjestyy, ja itse asiassa tv-sarjaan voisi kuulua kitaraa rämpyttelevä sivuhenkilö, roolissa esim. Kalle Ahola.
Yliluonnollisena elementtinä ohjelmassa toimii aikapoimu: välillä tunnit menisivät hämmästyttävää vauhtia. Aikapoimun aiheuttajana toimii päähenkilön ystävä (roolissa esim. Jenni Banerjee), jonka läsnäolo saisi myös kissan muuttamaan lopullisesti käytöstään niin, että entisestä äreilijästä tulee nössö ja kehräävä.
Sarjaan liittyy myös mm. palkkamurhaajan näköinen, mutta luonteeltaan lempeä kissan omistaja (rooli sopisi esimerkiksi Jarmo Mäkiselle).
Päähenkilö myös kirjoittaa blogia, jonka yli-innokas ihailija varastaa hänen lypsyjakkaransa sisäpihalta. Tämän, kuten monta muutakin asiaa, päähenkilö vuodattaa kissalle.
Että jos joku tv-tuotanto nyt tästä kiinnostuu, niin me Rappiotädin kanssa voimme tulla asiantuntijoiksi ja käsikirjoittajiksi: synopsis hiotaan nopsasti kuntoon. Tunnusbiisikin järjestyy, ja itse asiassa tv-sarjaan voisi kuulua kitaraa rämpyttelevä sivuhenkilö, roolissa esim. Kalle Ahola.
sunnuntai, helmikuu 17, 2008
Pannullinen
Näin yöllä unta, jossa ehkä olin tappanut jonkun naisen, mutta en ollut varma, enkä tiennyt, miten tilanteesta selviäisin, ja pelkäsin poliiseja, kiinnijäämistä, omaa käytöstäni. Ahdisti ja unimaailmalle tyypillisesti kaikki oli sekavaa.
Herätessäni oli se pienenpieni hetki, kun ei ole varma, onko unessa tapahtunut oikeasti totta vai ei. Onneksi ei ollut. Vain kurkku pienesti karhea, ei kai vain flunssa valtaamassa?
Ehkä uni jotenkin sai kimmoketta esimerkiksi eilen kirpputorilta hankitusta valurautaisesta lettupannusta. Kun Juttutuvan pöydässä oli puhetta, että voin tällä raskaalla esineellä tarvittaessa puolustautua.
Viti Cuulaksen eli MacBookini cd-asema on sitten näköjään rikki. Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan levy ei tule ulos. Rutinaa vain. Plääh. On kai kiikutettava kone huoltoon.
Jos joku nyt kutsuisi kahville, lähtisin. Tai voisin vaikka tarjota kahvit kotonani, koska tukka on likainen enkä jaksa pestä sitä. Mutta tarvittaessa voin tietysti vain kietoa jonkun huivin päähäni tai kiskoa pipon korivlle ja näyttää huolettomalta sunnuntainviettäjältä. (Minun oikeasti pitäisi kirjoittaa asiaa, mutta koska deadline ei ole ihan just nyt, niin mitään ei näytä tapahtuvan. Ja onhan sunnuntai.)
Herätessäni oli se pienenpieni hetki, kun ei ole varma, onko unessa tapahtunut oikeasti totta vai ei. Onneksi ei ollut. Vain kurkku pienesti karhea, ei kai vain flunssa valtaamassa?
Ehkä uni jotenkin sai kimmoketta esimerkiksi eilen kirpputorilta hankitusta valurautaisesta lettupannusta. Kun Juttutuvan pöydässä oli puhetta, että voin tällä raskaalla esineellä tarvittaessa puolustautua.
Viti Cuulaksen eli MacBookini cd-asema on sitten näköjään rikki. Kauko Röyhkän ja Riku Mattilan levy ei tule ulos. Rutinaa vain. Plääh. On kai kiikutettava kone huoltoon.
Jos joku nyt kutsuisi kahville, lähtisin. Tai voisin vaikka tarjota kahvit kotonani, koska tukka on likainen enkä jaksa pestä sitä. Mutta tarvittaessa voin tietysti vain kietoa jonkun huivin päähäni tai kiskoa pipon korivlle ja näyttää huolettomalta sunnuntainviettäjältä. (Minun oikeasti pitäisi kirjoittaa asiaa, mutta koska deadline ei ole ihan just nyt, niin mitään ei näytä tapahtuvan. Ja onhan sunnuntai.)
perjantai, helmikuu 15, 2008
Pom-pom-pom-sukkahousut
Sitä olen yhteiskäyttöpesukoneissa ihmetellyt, että miksi ensimmäisenä vaihtoehtona ja mahdollisesti oletuksena on usein 90 asteen pesu. Että kun ei sitä juuri koskaan käytetä, mutta jos ei tajua vaihtaa pesuohjelmaa, niin pyykit kutistuu.
Ei, minä en ole näin kertaakaan tehnyt, mutta tuli vaan mieleen pesukonetta käyttäessäni.
Sen sijaan kodinkoneiden parissa tehoimuri vetäisi sisäänsä sukkahousuni. Tuli siis vähän uudessa muodossa ns. sukkahousuahdistus (aiheeseen voi tutustua esim. Minhillä). Sopivasti radio soittaa nyt ns. sukkahousuheviä.
Tällä viikolla olen syönyt elämäni ensimmäisen pomelon. Oli hyvää. Pompompompom.
Ja sitäkin tänään mietin, että tykkään aika monesta asiasta ja ihmisestä.
Ei, minä en ole näin kertaakaan tehnyt, mutta tuli vaan mieleen pesukonetta käyttäessäni.
Sen sijaan kodinkoneiden parissa tehoimuri vetäisi sisäänsä sukkahousuni. Tuli siis vähän uudessa muodossa ns. sukkahousuahdistus (aiheeseen voi tutustua esim. Minhillä). Sopivasti radio soittaa nyt ns. sukkahousuheviä.
Tällä viikolla olen syönyt elämäni ensimmäisen pomelon. Oli hyvää. Pompompompom.
Ja sitäkin tänään mietin, että tykkään aika monesta asiasta ja ihmisestä.
torstai, helmikuu 14, 2008
Minä en voisi elää ilman minua
Illasta tuli yllättäen kulttuuripainotteinen, kun pikkuveli soitti ja kysyi teatteriin. Seurueen Arkkitonttu nimittäin oli erittäin hyvästä ja ansiokkaasta syystä joutunut perumaan osallistumisensa teatteri Takomossa esitettyyn Rumaan.
Blogitekstin otsikko viittaa kyseiseen esitykseen, ja siitä päästäänkin ystävänpäivään.
Koska en taaskaan ole muistanut ketään lähipiiriläistä ystävällismielisin tervehdyksin, niin saatte tasapuolisesti nauttia minun ja asuinkumppani-assistentti-karvaisen toverin yhteiskuvasta. Tätä suhdetta rakennettiin huolella, kivikkojen kautta, mutta todennäköisesti se kestää. Kuten ne tärkeimmät suhteet kaksijalkaisiin.
Blogitekstin otsikko viittaa kyseiseen esitykseen, ja siitä päästäänkin ystävänpäivään.
Koska en taaskaan ole muistanut ketään lähipiiriläistä ystävällismielisin tervehdyksin, niin saatte tasapuolisesti nauttia minun ja asuinkumppani-assistentti-karvaisen toverin yhteiskuvasta. Tätä suhdetta rakennettiin huolella, kivikkojen kautta, mutta todennäköisesti se kestää. Kuten ne tärkeimmät suhteet kaksijalkaisiin.
tiistai, helmikuu 12, 2008
Luonnollista järjestämättömyyttä
Talon pesukone on taas rikki. Voi rähmäke.
Tiskit pitäisi hoitaa.
Kissan kuraisista tassuista jääneet jäljet pestä pois.
Ja imuroida.
Paperit järjestellä.
Mutta onneksi Kaarina Hazardin lukemisen kautta voin ajatella, että mitäpä suotta (lainaus s. 98).
Ylipäätään havaitsin, että kiinnostukseni erilaisiin sisustuksellisiin asioihin on vankassa laskussa. Toki tämä koti on vain väliaikainen, mutta silti: lehtien sisustuskuvat eivät kiinnosta, puhumattakaan kaikenlaisista kotirompemainoksista. Ajatus Ikeaan menemisestä ahdistaisi. En halua uusi verhoja, maljakoita, tyynynpäällisiä, kynnysmattoa. (No, pari Taika-kulhoa lisää voisin ottaa.)
Onkohan naisellisuuteni vähenemässä? Vai liittyykö tämä nykyfiilikseeni siitä, että maailmassa on ylipäätään liikaa tavaraa, enkä haluaisi omalta osaltani tukea sen lisääntymistä?
Ehkä olen tähänastisen elämäni ajan halunnut olla siisti ja tyylikäs, mutta nyt kolmekymppisenä väistämättä puskee esiin se tosiasia, että olen tyylitön ja epäsiisti?
Tiskit pitäisi hoitaa.
Kissan kuraisista tassuista jääneet jäljet pestä pois.
Ja imuroida.
Paperit järjestellä.
Mutta onneksi Kaarina Hazardin lukemisen kautta voin ajatella, että mitäpä suotta (lainaus s. 98).
"Ja sitten, kuvitelkaamme yksin elävä nainen, hänen olohuoneensa lattia ja sille pyykkikasa, paperivuori tai vaikkapa kukkurallinen cd-levyjä. Ajattelemmeko, että hän on pyykkiä pesemässä, väitöskirjaansa tekemässä tai suomalaista poppia syvällisesti analysoimassa. Emme. Ajattelemme, ettei hän ole ehtinyt pestä pyykkiä, ettei hänen tutkimuksestaan koskaan tule mitään kun paperitkin ovat missä sattuu, ja meinaako se kirjahyllyn paikkaa vaihtaa kun kaikki levytkin ovat tuolla tavalla hajallaan. Naisen kodissa silmään pistävä toimen keskeneräisys kielii siitä, ettei nainen ole ehtinyt/pystynyt/jaksanut/viitsinyt panna kotiaan siihen kuntoon missä sen luonnon järjestyksen mukaan pitäisi olla. - - - Nainen siis saa silmissämme arvon sen mukaan, miten hän ja hänen ympäristönsä asettuvat, mies taas sen mukaan, mitä hän tekee."
Ylipäätään havaitsin, että kiinnostukseni erilaisiin sisustuksellisiin asioihin on vankassa laskussa. Toki tämä koti on vain väliaikainen, mutta silti: lehtien sisustuskuvat eivät kiinnosta, puhumattakaan kaikenlaisista kotirompemainoksista. Ajatus Ikeaan menemisestä ahdistaisi. En halua uusi verhoja, maljakoita, tyynynpäällisiä, kynnysmattoa. (No, pari Taika-kulhoa lisää voisin ottaa.)
Onkohan naisellisuuteni vähenemässä? Vai liittyykö tämä nykyfiilikseeni siitä, että maailmassa on ylipäätään liikaa tavaraa, enkä haluaisi omalta osaltani tukea sen lisääntymistä?
Ehkä olen tähänastisen elämäni ajan halunnut olla siisti ja tyylikäs, mutta nyt kolmekymppisenä väistämättä puskee esiin se tosiasia, että olen tyylitön ja epäsiisti?
maanantai, helmikuu 11, 2008
Juttua ja kuvaa
Joku aika sitten julkaisin täällä kuvan kuvaajasta, joka kävi räpsimässä otoksia minusta ja Villistä. Nyt niitä Janin otoksia on julki Keskisuomalaisessa.
Ja tietysti tekstiäkin elikäs haastattelun tehneen Mian tulkinnat minusta ja blogitoiminnastani.
(Suvikolle, tai vissiin hänen lähipiirilleen, kiitokset lehdistöseurannasta!)
Ja tietysti tekstiäkin elikäs haastattelun tehneen Mian tulkinnat minusta ja blogitoiminnastani.
(Suvikolle, tai vissiin hänen lähipiirilleen, kiitokset lehdistöseurannasta!)
sunnuntai, helmikuu 10, 2008
Pieniä ja vähän vanhempia
Tässä on taas pari päivää mennyt mukavaa haipakkaa ja sosiaalista elämä viettäen. Hirmuisen kivaa on ollut, se täytyy myöntää!
Perjantaina mm. ensi kertaa noin 18 vuoteen pidin alle vuoden vanhaa lasta sylissäni (kts. Suvikon kuva). Koska viime aikoina olen pidellyt sylissäni lähinnä erästä karvaista nelijalkaista, niin odotin tämän kaksijalkaisenkin minä hetkenä hyvänsä ponkaisevan vauhdilla lattialle. No, ei se sitä tehnyt, vaan oli ihan ihmisiksi.
Iltaisella sitten tapailin opiskelukavereita ja pikkuveljeä, jonka kanssa menin katsomaan joensuulaista Klaus Thunder & Ukkosmainetta. Keikka oli oikein mainio, hauskan rento meno ja tietysti välispiikit itäsuomimurteella lämmittävät aina mieltä.
Eilen pikkuveli vanheni vuodella. Tämän kunniaksi reipas joukkio kokoontui Kallioon luistelemaan. Aamulla pikkuveli oli kuulemma herätelty joukolla Marilyn-henkisesti, jonka ansiosta hänellä oli kunnon pusuhuulijäljet poskissaan. Jäällä sankari poseerasi mallikkaasti.
Tämän urheilusuorituksen jälkeen mentiin sauna Arlaan rentoutumaan.
Loppuillan juhlimisvaihetta vietettiin kommuunissa. Mieleen jäi mm. Facebook-Fitness -kaveri, puutarhatonttujen pelastamisoperaatiot, vaahtokarkit, diskopullo, siskon kasvien kuolettaminen etikkavedellä ja jalkahieronta.
Olin sanoittanut onnittelulaulun (mitään muuta lahjaa en tietenkään veljelle antanut), joka tyylikkäästi hoiloteltiin pariin otteeseen.
Perjantaina mm. ensi kertaa noin 18 vuoteen pidin alle vuoden vanhaa lasta sylissäni (kts. Suvikon kuva). Koska viime aikoina olen pidellyt sylissäni lähinnä erästä karvaista nelijalkaista, niin odotin tämän kaksijalkaisenkin minä hetkenä hyvänsä ponkaisevan vauhdilla lattialle. No, ei se sitä tehnyt, vaan oli ihan ihmisiksi.
Iltaisella sitten tapailin opiskelukavereita ja pikkuveljeä, jonka kanssa menin katsomaan joensuulaista Klaus Thunder & Ukkosmainetta. Keikka oli oikein mainio, hauskan rento meno ja tietysti välispiikit itäsuomimurteella lämmittävät aina mieltä.
Eilen pikkuveli vanheni vuodella. Tämän kunniaksi reipas joukkio kokoontui Kallioon luistelemaan. Aamulla pikkuveli oli kuulemma herätelty joukolla Marilyn-henkisesti, jonka ansiosta hänellä oli kunnon pusuhuulijäljet poskissaan. Jäällä sankari poseerasi mallikkaasti.
Tämän urheilusuorituksen jälkeen mentiin sauna Arlaan rentoutumaan.
Loppuillan juhlimisvaihetta vietettiin kommuunissa. Mieleen jäi mm. Facebook-Fitness -kaveri, puutarhatonttujen pelastamisoperaatiot, vaahtokarkit, diskopullo, siskon kasvien kuolettaminen etikkavedellä ja jalkahieronta.
Olin sanoittanut onnittelulaulun (mitään muuta lahjaa en tietenkään veljelle antanut), joka tyylikkäästi hoiloteltiin pariin otteeseen.
"Minä olen se Liperin Matti
se nauravainen Matti
Pitkän pojan se täytyy elää
oman mittansa mukkaan
Minä olen se eko-Matti
se kasvissyöjä-Matti
Ison pojan se täytyy syyä
vihreen näläkänsä mukkaan
Minä olen se taide-Matti
se kulttuurituottaja-Matti
Rokkipojan se täytyy nauttii
musamakunsa mukkaan
Minä olen se vaellus-Matti
se retkeilevä Matti
Rinkkapojan se täytyy reissaa
ilimansuuntien mukkaan
Minä olen se kämppis-Matti
se yhteisasuja Matti
Kommuunipojan täytyy tiskata
Villa Osmon mukkaan
Minä olen se synttäri-Matti
se lähes aikuinen Matti
Päivänsankarin täytyy juhlii
ikänsä voimien mukkaan"
torstai, helmikuu 07, 2008
Testikilometrien varrelta
"Suomen Gallupista, hyvää iltaa. Olisiko sinulla aikaa vastata Helsingin Sanomien Kuukausiliitettä koskeviin kysymyksiin?"
Olihan minulla. Tosin se puhelu oli sen verran pitkä, että samanaikaisesti ulkoilutin kissaa.
Sen ainakin tajusin, kuinka tehokkaasti ohitan erityisesti automainokset lehdissä. Ne näyttävät mielestäni niin samanlaisilta: kuva autosta, jossa on tummennetut lasit, taustana merta, vuoristoa tai ei mitään. Otsikoita, joissa kehutaan jotakin mullistavaa. Kun en ole kohderyhmää, niin ei vaan kiinnosta.
Kysymysten ansiosta tajusin myös taas sen, miten typeriä ne mainokset ovat. Vaikkapa Peugeot-mainos Kuukausiliitteen sivulla 6.
"Auto, joka tekee muista autoista vanhanaikaisia"
"95 % kierrätettävä"
"Energiaa säästävät renkaat"
"Palkittu moottoriteknologia"
"Kultainen ohjauspyörä -palkinto"
"2 miljoonaa testikilometriä"
"Täydet viisi tähteä törmäystestissä"
"Uusi Peugeot 308 on poikkeuksellinen kaikilta ominaisuuksiltaan. - - - - Tervetuloa koeajolle tutustumaan uuden ajan ajokokemukseen. Hinnat alkaen xxx e. NAUTI ELÄMÄSTÄ."
"edistyksellinen.fi"
Viime vuoden puolella mietin, miten kuvailisin itseäni, jos olisin asuntoilmoitus. Nyt voisi sitten ottaa mallia automainoksesta, joten mennään seuraavasti:
"Nainen, joka tekee muista naisista turhia."
"Kierrätä vaivatta - tämä on niin hyvä, että kyllä sen joku toinenkin huolii."
"Energiaa säästävät villasukat vakiovarusteena."
"Hopeinen lusikka -palkinto 800 metrin juoksussa Liperin koulujenvälisissä."
"Tervetuloa koeajolle! NAUTI ELÄMÄSTÄ. marinadi.blogspot.com"
keskiviikko, helmikuu 06, 2008
Halpaa yksityissoppaa
Eilen sovittiin iltaruokailua kotikulmien eli Kallion Soul Kitchenissä puoli yhdeksän aikoihin. Kun pääsin paikalle, ovessa oli lappu "Yksityistilaisuus klo 18-21". Narikassa näytti kuitenkin olevan vastaanottavaisen näköisiä miehiä, joten huikkasin ovenraosta ja kysyin, että vissiin yksityistilaisuus jatkuu.
"Tuu sisään vaan, meill on juhlat, mut jos kaksi euroa maksat narikkaa. Sillä saa sitten ottaa tuolta salaattia, leipää ja lohikeittoa sekä tietysti mieluisat juomat", portsarit valistivat.
Olin lievästi hölmistyneen hämmentynyt. Kahdella eurolla koko homma? Näin oli, ja iltapala kera viinilasin siis tuli hoidettua livekitaroinnin säestyksellä edullisesti.
Sen myöhempään iltaa ei tohtinut jatkaa, koska tänään oli aikainen herästys sulkapalloon. Seitsemältä olin siis jo mailan varressa ja taas totesin, että olisi ihan kiva välillä pelata sellaisen vastustajan kanssa, jonka voisin edes joskus voittaa. Tai edes yhden erän. Nykyinen vastus on liian taitava, jotta pisteitä pääsisin suuremmin kerryttämään.
Kun pelaamista on jo vähän oppinut, niin jatkuva häviäminen ottaa vielä enemmän luonnolle. Ne typerät omat virheet harmittavat, kun tietää, että ne virheet voisi välttääkin.
Sama kaava toistuu tietysti monessa muussakin asiassa: kun kuvittelee osaavansa sentään jo jotain, niin sellaiset pikkumokat, jotka aloitteljina olisi itselleen antanut anteeksi, ärsyttävät suuresti. Esimerkiksi jos leipoessaan mittaa väärin aineksia tms. Tai hyppää ajatuksissaan väärään raitiovaunuun. Tai kääntää yksinkertaisen englanninkielisen lauseen niin, että asiasisältö muuttuu toiseksi.
"Tuu sisään vaan, meill on juhlat, mut jos kaksi euroa maksat narikkaa. Sillä saa sitten ottaa tuolta salaattia, leipää ja lohikeittoa sekä tietysti mieluisat juomat", portsarit valistivat.
Olin lievästi hölmistyneen hämmentynyt. Kahdella eurolla koko homma? Näin oli, ja iltapala kera viinilasin siis tuli hoidettua livekitaroinnin säestyksellä edullisesti.
Sen myöhempään iltaa ei tohtinut jatkaa, koska tänään oli aikainen herästys sulkapalloon. Seitsemältä olin siis jo mailan varressa ja taas totesin, että olisi ihan kiva välillä pelata sellaisen vastustajan kanssa, jonka voisin edes joskus voittaa. Tai edes yhden erän. Nykyinen vastus on liian taitava, jotta pisteitä pääsisin suuremmin kerryttämään.
Kun pelaamista on jo vähän oppinut, niin jatkuva häviäminen ottaa vielä enemmän luonnolle. Ne typerät omat virheet harmittavat, kun tietää, että ne virheet voisi välttääkin.
Sama kaava toistuu tietysti monessa muussakin asiassa: kun kuvittelee osaavansa sentään jo jotain, niin sellaiset pikkumokat, jotka aloitteljina olisi itselleen antanut anteeksi, ärsyttävät suuresti. Esimerkiksi jos leipoessaan mittaa väärin aineksia tms. Tai hyppää ajatuksissaan väärään raitiovaunuun. Tai kääntää yksinkertaisen englanninkielisen lauseen niin, että asiasisältö muuttuu toiseksi.
tiistai, helmikuu 05, 2008
Torttuja ja kurssituksia
Hyviä runebergejä sitten vaan! Kuva on kyllä itse asiassa viikonlopulta, eikä torttuja ole yhtään jäljellä. Nautin siis vain digitaalista muistoa menneistä leipomisista.- - -
Kati haastoi: Ideoi 5-10 kurssia, joille haluaisit osallistua, ja haasta viisi muuta jatkamaan meemiä. Koska kurssille on kuulemma kivempaa osallistua kavereiden kanssa, ota omalle kurssilistallesi mukaan yksi haastajasi kursseista, jolle haluaisit myös osallistua.
1. Arjen organisointi. Huomaatko, että päivän mittaan et ole tehnyt niitä "hyödyllisiä" hommia, jotka piti hoitaa, kuten verotoimistoon soittaminen, tiskaus, tiedonhaku tai lääkäriajan varaaminen? Sen sijaan olet pörrännyt netissä, kirjoittanut blogia, silitellyt kissaa ja juonut kahvia. Kurssilla keskitymme siihen, että opiskelijat onnistuvat jatkossa heti aamusta tekemään hyödyllisiä asioita.
2. Lisämuistia koneeseen (Katilta poimittu, erittäin hyödyllisen kuuloinen!). Unohtuuko oma nimi, muista puhumattakaan? Tuottavatko vuosiluvut vaikeuksia? Menetkö kauppaan ja unohdat, mitä sieltä olit hakemassa? Kurssilla tehdään pienryhmissä yksinkertaisia harjoituksia ja pelataan muistipelejä.
3. Kaapinovien sulkeminen. Teoriassa se on helppoa: avaat kaapinoven, otat tarvitsemasi tavaran ja suljet oven. Käytännön harjoitusten kautta pyritään rakentamaan opiskelijalle toimintamalli, jossa prosessi sujuu luontevasti teorian mukaisesti. Harjoituksissa käytetään sekä liuku- että saranaovia.
4. Ryhdikäs olomuoto. Kurssi harjaannuttaa istumaan ryhdikkäästi millä tahansa tuolilla. Myös seisovassa asennossa selän suoristamiseen panostetaan. Pois löysä lökötys, tilalle reilu ryhti!
5. Näin pysyt hereillä missä tahansa. Väsyttääkö seminaareissa? Nukahdatko junaan? Lumpsivatko silmäsi teatterissa? Tällä kurssilla ei nukuta, vaan herätellään käyttöön tehokeinot, joiden ansiosta lukeudut jatkossa tilaisuuksien pirteimpiin hahmoihin!
6. Jätä viesti vastaajaan. Puhelinvastaajiin sönköttäminen on kurssin jälkeen mennyttä aikaa. Opettelemme, kuinka napakasti jätät vastaajaan viestin, joka tuottaa myös toivotun tuloksen eli viestin vastaanottaja reagoi siihen halutulla tavalla.
- - -
En haasta ketään, mutta ideoikaa ihmeessä, mikäli mieli tekee!
maanantai, helmikuu 04, 2008
Blinivampit
Söin tänään aamupalaksi vain appelsiinin ja join teetä. Vatsani oli nimittäin varhaiseen aikaan vielä kovin täysi edellisillan blineistä.
Nelihenkisellä joukollamme ei ollut varsinaisesti suurempaa kokemusta blineistä, mutta lopputuotokset saivat kyllä hyvän arvosanan. Pikkuvelikään ei (vielä) ole siirtynyt vegaaniseen ruokavalioon, joten ei tarvinnut tehdä mitään erityisiä sovelluksia taikinaan ja täytteisiin. Eli blinejä voisi tehdä toistekin, nyt kun on vauhtiin päästy.
Jos joskus näette naisia ajamassa traktorilla iltapuvut päällä Helsingissä, niin minä ja Rappiotäti olemme toteuttaneet yhden suunnitelmistamme.
Tosin silloin olisimme kenties "vamppeja". Kirja Sinulle (Kerstin Thorvall, 1966) viestii, että se olisi varsin vahingollista:
Vampinkynsistä tuskin olisi iloa silloinkaan, jos lähtisimme Färsaarille. Siinä ilmastossa ei onneksi olisi suurta vaaraa, että kävisi kuten Tuukalle eli rinkkaan pesiytyisi sitkeä sienirihmasto.
Nelihenkisellä joukollamme ei ollut varsinaisesti suurempaa kokemusta blineistä, mutta lopputuotokset saivat kyllä hyvän arvosanan. Pikkuvelikään ei (vielä) ole siirtynyt vegaaniseen ruokavalioon, joten ei tarvinnut tehdä mitään erityisiä sovelluksia taikinaan ja täytteisiin. Eli blinejä voisi tehdä toistekin, nyt kun on vauhtiin päästy.
Jos joskus näette naisia ajamassa traktorilla iltapuvut päällä Helsingissä, niin minä ja Rappiotäti olemme toteuttaneet yhden suunnitelmistamme.
Tosin silloin olisimme kenties "vamppeja". Kirja Sinulle (Kerstin Thorvall, 1966) viestii, että se olisi varsin vahingollista:
"On tärkeätä, että kynnet aina ovat puhaat ja kauniisti viilatut ja kiiltävät, mutta älkää yrittäkö kasvattaa pitkiä "vampinkynsiä". Ne vain murtuvat - ja näyttävät suoraan sanoen tympeiltä."
Vampinkynsistä tuskin olisi iloa silloinkaan, jos lähtisimme Färsaarille. Siinä ilmastossa ei onneksi olisi suurta vaaraa, että kävisi kuten Tuukalle eli rinkkaan pesiytyisi sitkeä sienirihmasto.
lauantai, helmikuu 02, 2008
Me ahkerat
Kutsuin Rappiotädin eilen iltapäiväkahviseuraksi. Päivä taittuikin leppoisasti jutellen iltaan asti, ja leipomani runebergintortut (ei karvasmanteliöljyä) olivat varsin onnnistuneita.
Sinällään huvittavan samanlaista tämä elomme on, kuin vaikka puoli vuotta sitten. Kesällä näköjään olimme suunnitelleet Pitkäveteiset-yhteisöä. Edelleen se sopisi meille vallan mainiosti.
Kun onhan se saavutus, jos sekä tiskaa että imuroi samana päivänä.
Puhuttiin myös älyllisistä touhuista. Älyttömistä touhuista. Ihmisten lokeroinnista. Kelasta. Rahasta. Sukupuolisesta häirinnästä. Netistä. Tiedon etsinnästä. Eläimistä. Ja mitä kaikkea muuta, biteistä Viipuriin.
Illalla uppouduin lukemaan kirjaa.
- - -
Ai niin, Tristan on organisoinut blogimiittiä eli lauantaina 16. päivä Juttutuvassa klo 19 alkaen, tuttuun tapaan kaikille avoin tilaisuus. Tarkoitukseni olisi yrittää ainakin piipahtaa paikalla.
Sinällään huvittavan samanlaista tämä elomme on, kuin vaikka puoli vuotta sitten. Kesällä näköjään olimme suunnitelleet Pitkäveteiset-yhteisöä. Edelleen se sopisi meille vallan mainiosti.
Kun onhan se saavutus, jos sekä tiskaa että imuroi samana päivänä.
Puhuttiin myös älyllisistä touhuista. Älyttömistä touhuista. Ihmisten lokeroinnista. Kelasta. Rahasta. Sukupuolisesta häirinnästä. Netistä. Tiedon etsinnästä. Eläimistä. Ja mitä kaikkea muuta, biteistä Viipuriin.
Illalla uppouduin lukemaan kirjaa.
"Aika kului ja me kuluimme ajan mukana, kuljimme kuten seurakuntalaisten laulu kirkossa kulkee, aina vähän laahaten ja hitaammin kuin kanttorin soitto. (Ja aina joku alkaa laulaa väärää säkeistöä.) Mutta kuljimmepa kuitenkin.
Minä olin pääasiassa tuskastunut. Selittämättömällä tavalla pettynyt. Kaikkeen. Ja minä sain kulumaan tuntikausia täysin tarpeettomiin asioihin, kuten esimerkiksi sen miettimiseen, kummalle puolelle päätä laittaisin jakauksen.
- Inka Nousiainen: Arvaa ketä ajattelen
- - -
Ai niin, Tristan on organisoinut blogimiittiä eli lauantaina 16. päivä Juttutuvassa klo 19 alkaen, tuttuun tapaan kaikille avoin tilaisuus. Tarkoitukseni olisi yrittää ainakin piipahtaa paikalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
