Eilen, kiskoessani kumisaappaita jalkaan, sain mieleeni nuoruusmuistoja (kyllä tässä on jo vanha!) Siis silloin, kun minä olin teini, ei ollut todellakaan trendikästä käyttää Nokialaisia jaloissaan, vaan märkyydessäkin lompsittiin tennareissa.
Aika monella taisi tosin olla purjehduskengät: olihan niissä sentään jotain vetistä fiilistä. Niitäkään jalkineita minä en tosin omistanut.
Nooh, joskus kuitenkin oli todella märkä päivä, ja kaverini tuskaili yläasteellamme tilannetta. Hän ilmoitti, että kumisaappaiden laittaminen on vähän noloa, mutta voisi tehdä sen seuraavana päivänä, mikäli minäkin tekisin niin. Minä tietysti suostuin.
Seuraava aamu koitti kuitenkin huomattavasti kuivempana. Kumisaappaita ei sään vuoksi oikeastaan olisi tarvinnut. Mutta koska olin tehnyt lupauksen eikä silloin vielä ollut niitä nokialaisia, joilla olisi voinut pistää kaverille tekstarin ja varmistaa asukoodin, niin vetäisin saappaat jalkaan.
Kaverilla tietysti oli jotkut tavalliset kengät. Kun ei ollut märkää.
En tiedä, onko tapahtuma osoitus tyhmyydestäni ja jääräpäisyydestäni. Vai solidaarisuudesta ja lupauksien pitämisestä silloinkin, kun se ei kokonaisuudessaan ole kovin järkevää, jos ei haitallistakaan.
torstai, tammikuu 31, 2008
tiistai, tammikuu 29, 2008
Lorvailun tohtori
Jos kuulette joskus tällaista biisinä, niin Teosto-provikat sanoituksesta tulevat sitten minulle:
Oikeastihan siis kyseessä oli pikainen sanailu, jonka tekaisin, kun kysäistiin. Pitäähän nuorilla olla harrastuksia.
Ja sitä paitsi onhan elämäni melkoistan lorvailua. Huomaan helposti ahdistuvani, jos kalenteri täyttyy liikaa menoista: pitää olla aikaa vain olla.
"toiset organisoi elämän
mä jouten päivän vietän
en kuulu niihin kiireisiin
jotka juoksee palaveriin"
Oikeastihan siis kyseessä oli pikainen sanailu, jonka tekaisin, kun kysäistiin. Pitäähän nuorilla olla harrastuksia.
"tunnen tämän alani
hinnoittelen aikani
laiskottelun maisteri
pian lorvailun tohtori"
Ja sitä paitsi onhan elämäni melkoistan lorvailua. Huomaan helposti ahdistuvani, jos kalenteri täyttyy liikaa menoista: pitää olla aikaa vain olla.
maanantai, tammikuu 28, 2008
Pitäis olla jotenkin niin
Eilen kävin DocPointissa katsomassa On the Way to Paradise'n. Yli kahdeksankymppinen tanskalaispariskunta, heidän pitkä parisuhteensa, vanheminen, tunteet, vaikeudet, onnellisuus, elämä. Ei minusta siis ollut katsomaan mitään yhteiskunnallisesti merkittävää, globalisaatio- tai yksityiskritiikkiä läpikäyvää dokumenttia, vaan sen sijaan uppouduin tuohon tarinaan.
Vanha pari oli hämmentävän avoin. He muistelivat menneitä, myös niitä vaikeita aikoja, mutta elivät myös tässä päivässä ja valmistautuivat vanhenemisen tuomiin vaikeuksiin. Illalla nukkumaan mennessä vaihtoivat suukon ja toivottivat hyvää yötä, päivän askareissa auttoivat ja tukivat toisiaan, hassuttelivat ja puhuivat vakavia.
Se oli suloista. Sellaista minäkin tahtoisin vanhana. Vaikka vanhuus onkin pelottavaa, sillä se muuttaa olemusta ja johtaa väistämättä myös kuolemaan.
Viikonloppuna luin myös Jarkko Tontin Luokkakokous-kirjan. Kolmekymppisyyden teemat olivat tutut, ja siinäkin oli mukana kuolemaa. Mutta on aina hauskaa löytää kirjoista kuvauksia itselle tutuista paikoista.
Vanha pari oli hämmentävän avoin. He muistelivat menneitä, myös niitä vaikeita aikoja, mutta elivät myös tässä päivässä ja valmistautuivat vanhenemisen tuomiin vaikeuksiin. Illalla nukkumaan mennessä vaihtoivat suukon ja toivottivat hyvää yötä, päivän askareissa auttoivat ja tukivat toisiaan, hassuttelivat ja puhuivat vakavia.
Se oli suloista. Sellaista minäkin tahtoisin vanhana. Vaikka vanhuus onkin pelottavaa, sillä se muuttaa olemusta ja johtaa väistämättä myös kuolemaan.
Viikonloppuna luin myös Jarkko Tontin Luokkakokous-kirjan. Kolmekymppisyyden teemat olivat tutut, ja siinäkin oli mukana kuolemaa. Mutta on aina hauskaa löytää kirjoista kuvauksia itselle tutuista paikoista.
"Aina kun ylitin Pitkänsillan Hakaniemeen, tuntui että saavun rehevämmän olemisen alueelle. Enemmän surua, vähemmän huolta, vähemmän kaivertavaa pelkoa siitä, ettei ole muiden veroinen. Sen sijalla rotevaa pystypäisyyttä. Epävarmuuden sektori alkoi heti Kaisaniemestä, Kruunuhaka oli teeskentelijöiden teemapuisto, kalpean keskiluokan hautausmaa."
sunnuntai, tammikuu 27, 2008
Varmuutta ja välineitä
Eilen puheissa vilahteli mm. naisten kondomin käyttöä ja tulevaisuusahdistuksia. Eli miten se naisten varmuusväline toimii (olen aiheesta viime aikoina keskustellut aika monen kanssa) ja pitäisikö elämässä saada aikaa jotain merkityksellistä (tästäkin on helppo puhua tuttavapiirissä).
Kerroin Leffamiehelle kuulumisia ja epäilyksiäni siitä, että jospa meneekin ihan pieleen. Leffamiehen kommentti oli kuitenkin kovin rauhoittava: kun on tuntenut minut jo puolet eliniästäni, mutta ei kuitenkaan jatkuvasti ole kanssani tekemisissä, pystyy ehkä näkemään sellaista, mille itse olen sokea, ja tuuppaisee parilla ohimenevällä sanalla juuri oikein. Ja järkitasolla tiedän huolehtivani paljon turhia, mutta tunnetasolla epäilee kaikkea, ennen kaikkea itseään.
Toisaalta mietin myös sitä, että entä jos saa kaiken sen, mistä haaveilee, mutta ei silti tule onnelliseksi? Sittenhän sitä vasta onkin solmulla.
Pikkuveljen kanssa puheet käsittelivät, elämän merkittävien tekemisten lisäksi, niitä normaaleja aiheitamme, eli ruokaa ja kulutusta. Jään odottelemaan härkäpapuvinkkejä siltä suunnalta.
Kerroin Leffamiehelle kuulumisia ja epäilyksiäni siitä, että jospa meneekin ihan pieleen. Leffamiehen kommentti oli kuitenkin kovin rauhoittava: kun on tuntenut minut jo puolet eliniästäni, mutta ei kuitenkaan jatkuvasti ole kanssani tekemisissä, pystyy ehkä näkemään sellaista, mille itse olen sokea, ja tuuppaisee parilla ohimenevällä sanalla juuri oikein. Ja järkitasolla tiedän huolehtivani paljon turhia, mutta tunnetasolla epäilee kaikkea, ennen kaikkea itseään.
Toisaalta mietin myös sitä, että entä jos saa kaiken sen, mistä haaveilee, mutta ei silti tule onnelliseksi? Sittenhän sitä vasta onkin solmulla.
Pikkuveljen kanssa puheet käsittelivät, elämän merkittävien tekemisten lisäksi, niitä normaaleja aiheitamme, eli ruokaa ja kulutusta. Jään odottelemaan härkäpapuvinkkejä siltä suunnalta.
lauantai, tammikuu 26, 2008
Hatullinen aurinkoa
Päiväkävelylle piti päästä, kun aurinko harvinaislaatuisesti loimotti. Joten kuukauden muotiblogiosio:Hattu kirpputorilta joskus muinoin, varmaan pari-kolme euroa, valmistaja Isohella Oy. Koska pääni on pienikokoiseksi naiseksi suhteellisen iso (koko 57), miesten hatuista löytyy usein minulle sopivia.
Huivi on suhteellisen eettis-ekologista tuotantoa, koska sen on valmistanut äitini (lankojen alkuperästä en tietysti tiedä mitään). Halvalla sain, eli en maksanut mitään.
Pikkuveli ilmoitti tulevansa luokseni seitsemän jälkeen ja haluaa ruokaa silloin. Sitten lähdetään loppuillaksi Gloriaan DocPoint-festareiden klubille. Soittaahan siellä se Mikko Torvisen viihdeorkisterikin.
perjantai, tammikuu 25, 2008
Tuohista tekstiä
Olin illalla raahustamassa kengät kostuneina, kankaista kauppakassia kantaen, kun liikennevaloissa havaitsin tutun hahmon. Mentiin sitten "yksille". Onneksi matemaattinen taitoni on aina ollut heikonlainen, joten suotta sitä laskemaan sen tarkemmin.
Siinä tuli rupateltua esimerkiksi viestinnän tallentumisesta. Kerroin sen, kuinka minä muinoin sain eräältä inttipojalta tuohelle raapustetun viestin hänen metsäleiriltään. Olin tietysti lumoutunut, kun nuori mies näin omaperäisesti minulle viestitti. Se puunpalanen varmaankin on vielä tallessa kotikodissa Liperissä, mutta miten käy vaikka niille tekstiviesteille, joita nykyiset inttipojat lähettävät tyttösille?
Oikeaa kirjettä en ole saanut aikoihin, vaikka silloin nuorena niitä rustaili paljon. Yhteydenpito on nyt niin toisenlaista. Kortteja joskus sentään lähetellään: sen vuoksi olen saanut esimerkiksi tekstiviestin, jolla on kysytty postiosoitettani. Kuinka moni enää pitää aktiivisesti yllä kavereiden kotiosoitteita, kun ei niitä kovin usein tarvitse?
Minulla on vieläkin lähettämättä osoitteenmuutoskortit, vaikka vielä jokunen vuosi sitten olin muuton yhteydessä tarkka siitä, että kyseiset kortit lähetin sukulaisille ja kavereille. Nyt ajattelen, että kyllä he osoitteeni tarvittaessa jostain löytävät tai voisin ilmoittaa muutostani yhdellä sähköpostilla (tätäkään en tosin ole tehnyt).
Eilen olisi muuten olut jäänyt juomatta, jos veripalvelu olisi huolinut lahjoitukseni. Kysäisin viime vuoden puolella yliopistolla olleesta verenluovutustilaisuudesta, miten kauan pitää olla luovuttamatta umpilisäkeleikkauksen jälkeen, ja silloin kerrottiin neljän kuukauden riittävän. Mutta eilen sitten sanottiin, että kuusi kuukautta pitää odotella. Nyt on mennyt vasta viisi.
Verestä on kuitenkin taas pulaa, joten käykääs te, jotka voitte.
Siinä tuli rupateltua esimerkiksi viestinnän tallentumisesta. Kerroin sen, kuinka minä muinoin sain eräältä inttipojalta tuohelle raapustetun viestin hänen metsäleiriltään. Olin tietysti lumoutunut, kun nuori mies näin omaperäisesti minulle viestitti. Se puunpalanen varmaankin on vielä tallessa kotikodissa Liperissä, mutta miten käy vaikka niille tekstiviesteille, joita nykyiset inttipojat lähettävät tyttösille?
Oikeaa kirjettä en ole saanut aikoihin, vaikka silloin nuorena niitä rustaili paljon. Yhteydenpito on nyt niin toisenlaista. Kortteja joskus sentään lähetellään: sen vuoksi olen saanut esimerkiksi tekstiviestin, jolla on kysytty postiosoitettani. Kuinka moni enää pitää aktiivisesti yllä kavereiden kotiosoitteita, kun ei niitä kovin usein tarvitse?
Minulla on vieläkin lähettämättä osoitteenmuutoskortit, vaikka vielä jokunen vuosi sitten olin muuton yhteydessä tarkka siitä, että kyseiset kortit lähetin sukulaisille ja kavereille. Nyt ajattelen, että kyllä he osoitteeni tarvittaessa jostain löytävät tai voisin ilmoittaa muutostani yhdellä sähköpostilla (tätäkään en tosin ole tehnyt).
Eilen olisi muuten olut jäänyt juomatta, jos veripalvelu olisi huolinut lahjoitukseni. Kysäisin viime vuoden puolella yliopistolla olleesta verenluovutustilaisuudesta, miten kauan pitää olla luovuttamatta umpilisäkeleikkauksen jälkeen, ja silloin kerrottiin neljän kuukauden riittävän. Mutta eilen sitten sanottiin, että kuusi kuukautta pitää odotella. Nyt on mennyt vasta viisi.
Verestä on kuitenkin taas pulaa, joten käykääs te, jotka voitte.
torstai, tammikuu 24, 2008
Kuvaajat on niiiiiiin kivoja!
Olen joskus ennenkin kehunut lehtikuvaajia: hauskaa ja rentoa porukkaa, sillä eihän työssä epäsosiaalinen tyyppi pärjäisi.
Nyt ammattialan kehujen kohteena on Jani Laukkanen. Ei oltu koskaan tavattu, mutta hän saapui luokseni kuvaamaan minua (ja Villi-kissaa, heh) joskus tulevaisuudessa Keskisuomalaisessa olevaan, blogiaiheiseen juttuun.
Ja olipas kivaa! Juotiin kahvit, kuvattiin, höpistiin ja Jani tietysti imarteli minua (ja Villi-kissaa) ja kuvauksellisuuttani ihan täysillä. Ehdotin, että jos minä voisin ottaa hänestä kuvan blogiin julkaistavaksi ja Jani oli heti valmis roolinvaihtoon. Ohessa siis tulos, eli otin Janista kuvan hänen kamerallaan.
(Tiedoksi kuvausharrastajille: kamera oli joku iso ja hieno, ja joku irtosalama seistä nökötti sängyllä kuvauksen ajan. Juu, en aio ryhtyä kuvaajaksi, älkää peljätkö.)
Nyt ammattialan kehujen kohteena on Jani Laukkanen. Ei oltu koskaan tavattu, mutta hän saapui luokseni kuvaamaan minua (ja Villi-kissaa, heh) joskus tulevaisuudessa Keskisuomalaisessa olevaan, blogiaiheiseen juttuun.
Ja olipas kivaa! Juotiin kahvit, kuvattiin, höpistiin ja Jani tietysti imarteli minua (ja Villi-kissaa) ja kuvauksellisuuttani ihan täysillä. Ehdotin, että jos minä voisin ottaa hänestä kuvan blogiin julkaistavaksi ja Jani oli heti valmis roolinvaihtoon. Ohessa siis tulos, eli otin Janista kuvan hänen kamerallaan.
(Tiedoksi kuvausharrastajille: kamera oli joku iso ja hieno, ja joku irtosalama seistä nökötti sängyllä kuvauksen ajan. Juu, en aio ryhtyä kuvaajaksi, älkää peljätkö.)
tiistai, tammikuu 22, 2008
Lusmuiltua mutua
Tänään taas juttelin blogeista ja netti-identiteeteistäni. Että tämä Marinadi on sellainen, joka on vähän hömppää, kepeää ja hymytyttöilyä. Sanoin, että joskus se rooli rasittaa ja olen toisinaan harkinnut anonyymin nillitysblogin perustamista.
Vastapuoli ehdotti, että jos vaikka kerran kuussa tiettynä päivänä, kuten kuukauden ensimmäinen maanantai, rykäisisin pihalle aina koko neljän viikon ärtymystarpeeni. Ei olisi hullumpi ajatus. "Marinamaanantai" tai jotain vastaavaa.
Mutta tänään on kuitenkin tiistai eikä mikään ärsytä. Olen toki hiukkasen häpeissäni siitä, että akateemisen lukupiirimme tiimoilta olen taas jättänyt lukematta lähes kaiken. Joten joudun kohta taas vain lusmuilemaan kuppilassa ja olemaan kateellinen muille, jotka ovat ahkeria ja tehokkaita ja hallitsevat hienojen termien käytön sekä muistavat nimekkäiden tutkijoiden pääajatukset (kuten syntagmaattisen suuntauksen näkemykset tai Durkheimin anomian käsitteen).
Lähdenpä tästä siis viisastumaan. Ja todennäköisesti myös hekottamaan, koska tämä lukupiirimeininki on varsin hillitöntä menoa.
Mutta nyt kannattaa vastata Hesarin Päivän kysymykseen. Vaikka toki eräs miespuolinen, arvostettua journalistista blogia pitävä henkilö onkin minua minua valistanut, että ehkäisy on aina hintansa väärti.
Vastapuoli ehdotti, että jos vaikka kerran kuussa tiettynä päivänä, kuten kuukauden ensimmäinen maanantai, rykäisisin pihalle aina koko neljän viikon ärtymystarpeeni. Ei olisi hullumpi ajatus. "Marinamaanantai" tai jotain vastaavaa.
Mutta tänään on kuitenkin tiistai eikä mikään ärsytä. Olen toki hiukkasen häpeissäni siitä, että akateemisen lukupiirimme tiimoilta olen taas jättänyt lukematta lähes kaiken. Joten joudun kohta taas vain lusmuilemaan kuppilassa ja olemaan kateellinen muille, jotka ovat ahkeria ja tehokkaita ja hallitsevat hienojen termien käytön sekä muistavat nimekkäiden tutkijoiden pääajatukset (kuten syntagmaattisen suuntauksen näkemykset tai Durkheimin anomian käsitteen).
Lähdenpä tästä siis viisastumaan. Ja todennäköisesti myös hekottamaan, koska tämä lukupiirimeininki on varsin hillitöntä menoa.
Mutta nyt kannattaa vastata Hesarin Päivän kysymykseen. Vaikka toki eräs miespuolinen, arvostettua journalistista blogia pitävä henkilö onkin minua minua valistanut, että ehkäisy on aina hintansa väärti.
maanantai, tammikuu 21, 2008
Missistä leipään
Kävin tänäänkin samaisessa Nolla-ravintolassa. Siis en kyllä ymmärrä, miten on päässyt käymään niin, että tuonimisessä paikassa olen ollut jo kolme kertaa viikon sisään (viime viikolla siis söin siellä hevosta lounaaksi, sitten lauantai-iltana pikkuveljen ehdotuksesta siellä). Tänään istuin ihan vain kahvilla.
Ehdin siinä seuralaista odotellessani vilkaista Iltalehteä, näköjään jotain uusia missejä ollaan taas valitsemassa. Miten voi olla, että ne neidot näyttävät niin vanhoilta, vaikka ikää on vain parikymppiä? Tai siis ovathan he sorjia ja siroja, mutta ne kampaukset ja meikit ovat vaan jotain muuta kuin nuorekasta.
Aaah, naapurista kysellään, tykkäänkö kuminasta leivässä ja luvattiin tuoda minulle tuoretta leipomusta. Nam! On tuo Ilkkakin ehdottomasti suosikkejani blogaavissa nuorissa miehissä.
Ja nyt se lämmin leipä tuli ja näyttää niin herkulliselta, että on pakko ryhtyä syömään.
Ehdin siinä seuralaista odotellessani vilkaista Iltalehteä, näköjään jotain uusia missejä ollaan taas valitsemassa. Miten voi olla, että ne neidot näyttävät niin vanhoilta, vaikka ikää on vain parikymppiä? Tai siis ovathan he sorjia ja siroja, mutta ne kampaukset ja meikit ovat vaan jotain muuta kuin nuorekasta.
Aaah, naapurista kysellään, tykkäänkö kuminasta leivässä ja luvattiin tuoda minulle tuoretta leipomusta. Nam! On tuo Ilkkakin ehdottomasti suosikkejani blogaavissa nuorissa miehissä.
Ja nyt se lämmin leipä tuli ja näyttää niin herkulliselta, että on pakko ryhtyä syömään.
sunnuntai, tammikuu 20, 2008
Trenditiedottomat
Eilen istuttiin kaukana Kalliosta ravintola Nollassa, ja todettiin, että kovin oli trendikästä väkeä. Siis sellaista, josta tulee mieleen mainostoimistoporukat tai muuten vaan vähän tyylikkäämmät.
Meidän pöydän porukka ei tietysti ihan tältä näyttänyt. Pikkuveli esitteli vatsaansa ja minä hienoja kumisaappaitani, joita epäiltiin jopa mahdollisesti sopivan trendikkäiksi kyseiseen baariin. Merkki nimittäin on Katja of Sweden, ja siinä sitten mietittiin, että jospa se on joku hienompikin. Googletus paljasti, että kyseessä on ihan oikeasti vähän tasokkaampi firma. No, vitosella minä ne mustat, sääriin hyvin istuvat ja esimerkiksi oranssin hameen kanssa vesisateisiin päiviin sopivat saappaat kirpputorilta sain, eli taas sattui tietämättömälle hyvä tuuri.
Ennen tätä baarivaihetta kävin Koirablondin kanssa teatterissa. Nähtiin Villisorsa, joka oli ihan kelvokas. Ei mikään huippunäytelmäelämys, mutta jännitettä oli sen verran, etten nukahtanut.
Mutta taas väsyttää, vaikka nyt nukuin vallan mainiot yöunet, eikä kissakaan aamulla herätellyt vaatimalla ulos. Kai se on painuttava ajoissa petiin, jotta jaksaa ensi viikolla tehdä kaiken, mitä pitää.
Meidän pöydän porukka ei tietysti ihan tältä näyttänyt. Pikkuveli esitteli vatsaansa ja minä hienoja kumisaappaitani, joita epäiltiin jopa mahdollisesti sopivan trendikkäiksi kyseiseen baariin. Merkki nimittäin on Katja of Sweden, ja siinä sitten mietittiin, että jospa se on joku hienompikin. Googletus paljasti, että kyseessä on ihan oikeasti vähän tasokkaampi firma. No, vitosella minä ne mustat, sääriin hyvin istuvat ja esimerkiksi oranssin hameen kanssa vesisateisiin päiviin sopivat saappaat kirpputorilta sain, eli taas sattui tietämättömälle hyvä tuuri.
Ennen tätä baarivaihetta kävin Koirablondin kanssa teatterissa. Nähtiin Villisorsa, joka oli ihan kelvokas. Ei mikään huippunäytelmäelämys, mutta jännitettä oli sen verran, etten nukahtanut.
Mutta taas väsyttää, vaikka nyt nukuin vallan mainiot yöunet, eikä kissakaan aamulla herätellyt vaatimalla ulos. Kai se on painuttava ajoissa petiin, jotta jaksaa ensi viikolla tehdä kaiken, mitä pitää.
lauantai, tammikuu 19, 2008
Kuin elokuvaa
Eilen matkattiin kehä kolmosen ulkopuolelle. Siellä pimeydessä kuski jossain vaiheessa totesi, että kauhuleffat alkavat usein juuri näin: ollaan tienpätkällä, keskellä ei mitään, ei näy valoa, vettä vihmoo ja ihmetellään, että onkohan tämä pieni hiekkatie se, joka vie perille.
Onneksi loppuilta oli sitten kaikkea muuta kuin kauhuleffaa. Mielettömän hyviä ruokia ja maistuvaa seuraa. Eli vatsan kannalta kiintoisa ilta: maha on täynnä ja sitten nauraa niin, että siihen sattuu.
Turistilan vierestä olisi kuulemma tontteja myytävänä, joten kenties joukko bloginpitäjiä vielä hommaa sinne kunnon kyläyhteisön, jossa kasvatetaan lampaita, kanoja ja muita elukoita, joiden kinginä toimii Kakkelson-koira. Muita lemmikkien nimivaihtoehtojahan ovat mm. ATM ja Mummo.
Onneksi loppuilta oli sitten kaikkea muuta kuin kauhuleffaa. Mielettömän hyviä ruokia ja maistuvaa seuraa. Eli vatsan kannalta kiintoisa ilta: maha on täynnä ja sitten nauraa niin, että siihen sattuu.
Turistilan vierestä olisi kuulemma tontteja myytävänä, joten kenties joukko bloginpitäjiä vielä hommaa sinne kunnon kyläyhteisön, jossa kasvatetaan lampaita, kanoja ja muita elukoita, joiden kinginä toimii Kakkelson-koira. Muita lemmikkien nimivaihtoehtojahan ovat mm. ATM ja Mummo.
torstai, tammikuu 17, 2008
Pihvistä päivän pelastuksiin
Kävin tänään syömässä hevosta lounaaksi. Oli varsin kelvollinen pihvi.
Itsehän en ole enää muutamaan kuukauteen juurikaan ostanut lihatuotteita kotiin ahdistuttani tarpeeksi ilmastonmuutoksesta ja muusta maailman menosta. Sen sijaan syön lihaa, jos sitä tarjotaan, ja esimerkiksi joulun aikaan ostin pienen kimpaleen kylmäsavustettua poroa ajatuksella, että poro on possua parempaa.
Tänään valitsin hevospihvin, koska se on mielestäni varsin eettis-ekologista: heppoja ei kasvateta lihan vuoksi, vaan muista syistä, ja jos niitä raatoja ei käytetä hyödyksi, niin suotta hyvät lihat menevät hukkaan.
Eilen sulkapallon jälkeen päädyin katselemaan televisiosta öljyä, sen maailmanvaltaa ja siitä johtuvia ongelmia käsittelevää dokumenttia. Jep, taas omat valinnat tuntuivat täysin turhilta kaiken muun ja hullun maailman keskellä. Mutta kovistelen itseäni uskomaan, että en voi vaatia muutoksia, ellen itse tee jotain.
- - -
Qimki kehui, että mun blogi tekee hänen päivänsä. Ah! Villin blogi sai jo aiemmin vastaavia tunnustuksia, joten jakelin kukkapuskia siellä. Pistetään nyt vielä muutama lisää:
Kirjeenvaihtajaveli - Perhe on parhaus, ainakin useimmiten
Narratiiveja - Ihminen, joka kirjoittaa siskostaa lämpimästi ja polkupyöräilee, ei voi olla paha
Kriisi - Napakkaa ja nasevaa aiheesta kuin aiheestaSivusta - Blogi on hermolevolla, mutta uskollisena jaksan odottaa
Pohdiskeleva liftari - Teppo ja Sata tuntematonta ja muut asialliset jutut
Tutkijankammion portailla - Sarin opiskelua ja muuta elämää on ilo seurata
Ja kaikki suosikkimieheni, joista muutamien blogeja edustavat Pää auki, Vuhvuh, Skrubu, Haakana, Junakohtaus, Polkkapossu, Erkka ja Monimuotoinen.
Itsehän en ole enää muutamaan kuukauteen juurikaan ostanut lihatuotteita kotiin ahdistuttani tarpeeksi ilmastonmuutoksesta ja muusta maailman menosta. Sen sijaan syön lihaa, jos sitä tarjotaan, ja esimerkiksi joulun aikaan ostin pienen kimpaleen kylmäsavustettua poroa ajatuksella, että poro on possua parempaa.
Tänään valitsin hevospihvin, koska se on mielestäni varsin eettis-ekologista: heppoja ei kasvateta lihan vuoksi, vaan muista syistä, ja jos niitä raatoja ei käytetä hyödyksi, niin suotta hyvät lihat menevät hukkaan.
Eilen sulkapallon jälkeen päädyin katselemaan televisiosta öljyä, sen maailmanvaltaa ja siitä johtuvia ongelmia käsittelevää dokumenttia. Jep, taas omat valinnat tuntuivat täysin turhilta kaiken muun ja hullun maailman keskellä. Mutta kovistelen itseäni uskomaan, että en voi vaatia muutoksia, ellen itse tee jotain.
- - -
Qimki kehui, että mun blogi tekee hänen päivänsä. Ah! Villin blogi sai jo aiemmin vastaavia tunnustuksia, joten jakelin kukkapuskia siellä. Pistetään nyt vielä muutama lisää:
Kirjeenvaihtajaveli - Perhe on parhaus, ainakin useimmiten
Narratiiveja - Ihminen, joka kirjoittaa siskostaa lämpimästi ja polkupyöräilee, ei voi olla paha
Kriisi - Napakkaa ja nasevaa aiheesta kuin aiheestaSivusta - Blogi on hermolevolla, mutta uskollisena jaksan odottaa
Pohdiskeleva liftari - Teppo ja Sata tuntematonta ja muut asialliset jutut
Tutkijankammion portailla - Sarin opiskelua ja muuta elämää on ilo seurata
Ja kaikki suosikkimieheni, joista muutamien blogeja edustavat Pää auki, Vuhvuh, Skrubu, Haakana, Junakohtaus, Polkkapossu, Erkka ja Monimuotoinen.
tiistai, tammikuu 15, 2008
Hakukoneoptimointi
Hesarissa oli viime vuoden loppumetreillä juttusarja, jossa muutamasta kulttuurialan ihmisestä oli tehty muistokirjoitus, vaikka he vielä vankasti olivat hengissä. Ei minulla ole mitään aikomusta hautaan kovin pian hölkätä, mutta aina voi leikitellä ajatuksella, mitä itsestä kirjoitettaisiin, kun ei ole itse itsestään kertomassa yhtään mitään.
Yritin siis kirjoittaa omaa muistokirjoituta. Mutta ei siitä mitään tule. En minä osaa katsoa itseäni niin, ettei tekstistä tulisi ihan älytön. Tai no, haittaisiko, jos se olisi ihan hölmö? Muistokirjoitukset kun tuppaavat olemaan välillä aika paatoksellisia.
En silti todellakaan keksi, mitä niin merkittävää olisin tehnyt, että se kannattaisi ylöskirjoittaa, vaikka isoveli tuossa äskettäin juuri kuvailikin erästä henkilöä sanoen, että hänellä on "Koistismainen itseluottamus".
Sisarussarjamme tuntuu nimittäin niittävän mainetta sillä, että löydämme itsestämme positiivisia puolia silloinkin, kun muut eivät niitä tajua, heh. Tällä hetkellä koistismaisena lentävänä lauseena:
- - -
Otsikko ei liity mitenkään tähän tekstiin. Se on laitettu täysin Erkan innoittamana. Hakukoneoptimointi, hakukoneoptimointi, hakukoneoptimointi.
Yritin siis kirjoittaa omaa muistokirjoituta. Mutta ei siitä mitään tule. En minä osaa katsoa itseäni niin, ettei tekstistä tulisi ihan älytön. Tai no, haittaisiko, jos se olisi ihan hölmö? Muistokirjoitukset kun tuppaavat olemaan välillä aika paatoksellisia.
En silti todellakaan keksi, mitä niin merkittävää olisin tehnyt, että se kannattaisi ylöskirjoittaa, vaikka isoveli tuossa äskettäin juuri kuvailikin erästä henkilöä sanoen, että hänellä on "Koistismainen itseluottamus".
Sisarussarjamme tuntuu nimittäin niittävän mainetta sillä, että löydämme itsestämme positiivisia puolia silloinkin, kun muut eivät niitä tajua, heh. Tällä hetkellä koistismaisena lentävänä lauseena:
"Mulla on niin seksikäs ääni, että on pakko muuttaa sitä baarissa, ettei vastakkaisen sukupuolen edustajat mene ihan sekaisin."
- - -
Otsikko ei liity mitenkään tähän tekstiin. Se on laitettu täysin Erkan innoittamana. Hakukoneoptimointi, hakukoneoptimointi, hakukoneoptimointi.
maanantai, tammikuu 14, 2008
Hölkäten hautaan
Tänä aamuna aloitin viikon silittämällä Villi-kissaa. Olen siis palannut vakioasuntooni Torkkelille ja katti suhtautuu minuun edelleen myötämielisesti eli pomppasi viereeni kerjäämään rapsutuksia. Kehräävä kissa on vaan niin suloinen otus!
Ja hyvin taas nukutti, kun on täällä niin rauhallistakin! Tosin hyvin nukutti väliaikaismajoituksessakin: tunnetusti koisin missä vaan melkein miten päin vain, tyytyväisenä siitä, että saa nukkua.
Mutta pesutuvan pyykkikone ja kuivausrumpu ovat rikki. Sieltä löytyy lappu "Huolto tilattu 9.1.". Toivottavasti huolto hoitaisi hommansa pian, likapyykkiläjääni olisi syytä madaltaa lähiaikoina.
- - -
Tänään mietin, olenko tyydynkö joissakin asioissa liian vähään. Siis että pitäisikö olla kunnianhimoisempi tai vaatia enemmän elämältään ja arjeltaan. Kun jotkut vaikuttavat siltä, että he ääneekkäästi menevät ja ottavat, tavoittelevat korkeuksia ja jopa saavat niitä. Ja minä vain möllöttelen pääosin tyytyväisenä tässä omassa, pienessä arjessani.
Tuli mieleen päivän lyhyellä hölkkälenkillä, kun ajattelin, että toiset sentään treenaavat maratoneja varten. Minä vain lönköttelen. Että näinkö se koko elämäni sitten menee: hölkötellen (tai kävellen tai sauvakävellen), ja toiset tavoitteelliset porhaltavat ohi ja vetävät ne maratonit.
- - -
Nyt olisi ehkä aika päivän ensimmäiselle kahville.
Ja hyvin taas nukutti, kun on täällä niin rauhallistakin! Tosin hyvin nukutti väliaikaismajoituksessakin: tunnetusti koisin missä vaan melkein miten päin vain, tyytyväisenä siitä, että saa nukkua.
Mutta pesutuvan pyykkikone ja kuivausrumpu ovat rikki. Sieltä löytyy lappu "Huolto tilattu 9.1.". Toivottavasti huolto hoitaisi hommansa pian, likapyykkiläjääni olisi syytä madaltaa lähiaikoina.
- - -
Tänään mietin, olenko tyydynkö joissakin asioissa liian vähään. Siis että pitäisikö olla kunnianhimoisempi tai vaatia enemmän elämältään ja arjeltaan. Kun jotkut vaikuttavat siltä, että he ääneekkäästi menevät ja ottavat, tavoittelevat korkeuksia ja jopa saavat niitä. Ja minä vain möllöttelen pääosin tyytyväisenä tässä omassa, pienessä arjessani.
Tuli mieleen päivän lyhyellä hölkkälenkillä, kun ajattelin, että toiset sentään treenaavat maratoneja varten. Minä vain lönköttelen. Että näinkö se koko elämäni sitten menee: hölkötellen (tai kävellen tai sauvakävellen), ja toiset tavoitteelliset porhaltavat ohi ja vetävät ne maratonit.
- - -
Nyt olisi ehkä aika päivän ensimmäiselle kahville.
sunnuntai, tammikuu 13, 2008
Sosiaalista
Ihmiskunnan Petjan organisoimassa blogiäänestyksessä Mieto marinadi sai Sosiaalisimman blogin arvonimen. Tätä mieltä oli ollut kymmenen prosenttia kyseiseen sarjaan äänestäneistä.
Kiitos vaan kaikille, jotka syystä tai toisesta näin ovat asian mieltäneet! Petjahan antoi kullekin vapaat kädet määritellä, mitä "sosiaalisin" tarkoittaa, joten itse kukin voi sitten tästä vetää omat johtopäätöksensä.
Lieneekö niin, että blogipersoonani Marinadi mielletään sosiaaliseksi blogihörhöksi miittien sun muiden vuoksi, ja näin ollen bloginikin ajatellaan sosiaaliseksi. Eihän tässä blogissa kuitenkaan käydä erityisen vilkasta keskustelua, eikä tämä kosketa laajempia blogijoukkioita samalla tavoin kuin esim. Valokuva- tai Runotorstai.
Kulutusjuhla sai kunnian olla Vuoden ryhmäblogi, josta tietysti olen ylpeä ja kiitän myös muita kulutusjuhlijoita siitä, että ovat olleet menossa mukana.
Onnittelut myös muille voittaneille, kuten Vuoden blogin arvonimen jakaneille Kemppiselle ja SusuPetalille!
Tällaisen blogiäänestyksen mielekkyyttä ja toteutusta pohdin sitten toisessa blogissani. Kunhan jaksan. Nyt menen nukkumaan.
Oli nimittäin vallan mainiot valokuvanäyttelyn avajaiset Kaapelitehtaalla. Menkää katsomaan Machoja sinne: toinen kuvaajista, Johanna, on ottanut myös tuon sivupalkissa näkyvän kuvani ja toinen, Karoliina, sattumalta kuvasi minua kesällä Hesarin juttuun fillarin kanssa. Mutta ennen näitä otoksia neidot siis reissasivat Balkanilla ottamassa kuvia miehistä.
- - -
Lisäys seuraavana päivänä: blogiäänestyspohdintani on nyt pistetty julki.
lauantai, tammikuu 12, 2008
Murteellista etohommaa
Isäni viisikymppinen veli matkusti pidemmäksi aikaa samoille nurkille kuin Justin ja aloitti blogin kuulumisia jakaakseen. Kävin kommentoimassa blogissa, ja setä pisti sitten minulle sähköpostia, jossa blogikirjoittamisen olemusta pohti seuraavasti:
"Sinänsä mielenkiintoista, miten etohommalla tulee ihan jakamisen olo".
Kysyin sitten väliaikaismajoittajaltani, tietääkö hän, mitä tarkoittaa etohomma. Hän kysyi, liittyykö se jotekin oto-hommaan (oman toimen ohessa). Kerroin, että eipä oikeastaan, ja selvensin eto-termiä kertomalla, että esimerkiksi isäni voi sanoa seuraavasti:
"Moisen etoasian vuoksi piti lähteä Joensuuhun, vaikka kehtuutti!"
Kymenlaaksolainen nauroi, eikä tajunnut silti, joten selitin eton ja kehtuuttamisen.
Etohomma on homma, joka tuntuu melko turhanpäiväiseltä eli etoasia on mitätön pikkuasia. Kehtuuttaminen tarkoittaa tunnetta, kun ei vaan huvittaisi tehdä mitään.
Tällaista murrepuhetta siis tällä kertaa. On meillä kyllä kivoja, näppäriä sanoja kotikonnuilla.
"Sinänsä mielenkiintoista, miten etohommalla tulee ihan jakamisen olo".
Kysyin sitten väliaikaismajoittajaltani, tietääkö hän, mitä tarkoittaa etohomma. Hän kysyi, liittyykö se jotekin oto-hommaan (oman toimen ohessa). Kerroin, että eipä oikeastaan, ja selvensin eto-termiä kertomalla, että esimerkiksi isäni voi sanoa seuraavasti:
"Moisen etoasian vuoksi piti lähteä Joensuuhun, vaikka kehtuutti!"
Kymenlaaksolainen nauroi, eikä tajunnut silti, joten selitin eton ja kehtuuttamisen.
Etohomma on homma, joka tuntuu melko turhanpäiväiseltä eli etoasia on mitätön pikkuasia. Kehtuuttaminen tarkoittaa tunnetta, kun ei vaan huvittaisi tehdä mitään.
Tällaista murrepuhetta siis tällä kertaa. On meillä kyllä kivoja, näppäriä sanoja kotikonnuilla.
perjantai, tammikuu 11, 2008
Nuoruuden innolla
Eilen eloon tuli iso kauhallinen nuorta energiaa Vaskivuoren lukion Footloose-musikaalin ensi-illan johdosta. Kai sitä on jo itse vanha, kun on niin suloista nähdä nuoria lavalla ja muistella, millainen itse oli tuonikäisenä. Ja hämmästyttäähän se maalaislukion kasvattia, että jossain lukiolaisilla on todellakin mahdollisuus tehdä jotain tuollaista.
Kyseessä oli tietysti jälleen kerran ilmaista kulttuuria (kiitos asianosaiselle!), jota nautittiin mm. pikkuveljen seurassa. Samalla tuli tavattua henkilö, joka tunnisti minut Kulutusjuhla-blogin perusteella. Se on kyllä edelleen jännää, kun ennestään tuntemattomat kertovat, että luen blogiasi. Harvoin sitä tapahtuu, mutta aina siitä yllättyy.
Pikkuveljelle kommentoin, että minun lukioluokallani tuollaisen musikaalin tekeminen olisi voinut olla aika ongelmallista myös henkilökemioiden vuoksi. Luokkahenki kun oli joidenkin näkemysten mukaan itkettävän huono. Minusta kyse oli ihan normaalista useiden kymmenien, sattumalta yhteenpistettyjen, ihmisten yhteisöstä, jossa kaikki ei älyttömästi tykkää kaikista.
Kolme lukiossa vietettyä vuotta tuntuvat nyt ylipäätään hämmentäviltä. Säännelty arki, koulutehtävät, koeviikot, kuunteluluokassa kuulokkeet päässä istuminen, omassa porukassa notkuminen välitunneilla, linja-automatkat, käsin aineiden kirjoittaminen, tytöt-pojat-ja-tykkääminen, ruotsin verbitaivutukset, aulan naulakot, matematiikan kaaviot, pulpetissa istuminen ja kaikki se muu.
Tuulahdus siitä eilen tuli mieleen. En sitä kaipaa, mutta kai silloinkin oppi ja kasvoi.
Kyseessä oli tietysti jälleen kerran ilmaista kulttuuria (kiitos asianosaiselle!), jota nautittiin mm. pikkuveljen seurassa. Samalla tuli tavattua henkilö, joka tunnisti minut Kulutusjuhla-blogin perusteella. Se on kyllä edelleen jännää, kun ennestään tuntemattomat kertovat, että luen blogiasi. Harvoin sitä tapahtuu, mutta aina siitä yllättyy.
Pikkuveljelle kommentoin, että minun lukioluokallani tuollaisen musikaalin tekeminen olisi voinut olla aika ongelmallista myös henkilökemioiden vuoksi. Luokkahenki kun oli joidenkin näkemysten mukaan itkettävän huono. Minusta kyse oli ihan normaalista useiden kymmenien, sattumalta yhteenpistettyjen, ihmisten yhteisöstä, jossa kaikki ei älyttömästi tykkää kaikista.
Kolme lukiossa vietettyä vuotta tuntuvat nyt ylipäätään hämmentäviltä. Säännelty arki, koulutehtävät, koeviikot, kuunteluluokassa kuulokkeet päässä istuminen, omassa porukassa notkuminen välitunneilla, linja-automatkat, käsin aineiden kirjoittaminen, tytöt-pojat-ja-tykkääminen, ruotsin verbitaivutukset, aulan naulakot, matematiikan kaaviot, pulpetissa istuminen ja kaikki se muu.
Tuulahdus siitä eilen tuli mieleen. En sitä kaipaa, mutta kai silloinkin oppi ja kasvoi.
torstai, tammikuu 10, 2008
Joku vitun blogipostaus
Mikä lie, mutta tänään on jotenkin omituisen vittumaiset pätkät tarttuneet silmiin.
Ensiksi Rosetta Kivi pisti esiin Kiitti vitusti -videon. Tommy Tabermannin esityksen olin kyllä kuullut varmaan Radio Helsingin Paskalistan kautta, mutta kieltämättä sen yhdistäminen South Parkiin toi oman lisäsäväyksen.
No sitten radio soittikin biisiä, jonka tahdissa olen ennenkin hyräillyt. Eli Mikko Torvisen Viihdeorkisterin Haistakaapa vittu.
Ja sitten vielä yhdestä blogista läiskäistiin esiin Ketosen & Myllyrinteen Palaveri, jossa tittelit heitetään ns. vittuun.
(Sori äiti tämä ruma kielenkäyttö! Mutta kun totuus on, että kyllä minäkin sitä vittua sanailen, joskus ihan huomaamatta. Että valitettavasti nyt tällä kertaa tällaista.)
Ensiksi Rosetta Kivi pisti esiin Kiitti vitusti -videon. Tommy Tabermannin esityksen olin kyllä kuullut varmaan Radio Helsingin Paskalistan kautta, mutta kieltämättä sen yhdistäminen South Parkiin toi oman lisäsäväyksen.
No sitten radio soittikin biisiä, jonka tahdissa olen ennenkin hyräillyt. Eli Mikko Torvisen Viihdeorkisterin Haistakaapa vittu.
Ja sitten vielä yhdestä blogista läiskäistiin esiin Ketosen & Myllyrinteen Palaveri, jossa tittelit heitetään ns. vittuun.
(Sori äiti tämä ruma kielenkäyttö! Mutta kun totuus on, että kyllä minäkin sitä vittua sanailen, joskus ihan huomaamatta. Että valitettavasti nyt tällä kertaa tällaista.)
Jaakko Teppo vuoden pohjoiskarjalaiseksi
Olipas mennä merkittävä asia kotikonnuilta ohi, mutta onneksi Halo Efektissä viisastuin: parhaillaan on menossa Karjalaisen järjestämä Vuoden pohjoiskarjalainen -äänestys. Viidenkymmenen ehdokkaan joukossa on myös kansantaiteilija Jaakko Teppo numerolla 37.
Halo Efektin ansiosta löysin tieni myös Facebookin Jaakko Teppo -ryhmään.
Olisihan tuolla ehdokaslistassa tietysti muitakin ansioituneita (kuten Joensuun Popmuusikoiden toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen tai Nightwishin Tuomas Holopainen), mutta hei, on sitä Jaakko Teppoa sen verran tässäkin blogissa kuunneltu (kuten vaikka kesällä).
Haastan äänestämään ainakin Katin, Jormasen, molemmat veljeni ja muut liperiläistutut, Virkanaisen, Marjutin, Ullan, Mikon ja muut, joilla on jonkinlaista suhdetta Pohjois-Karjalaan.
Halo Efektin ansiosta löysin tieni myös Facebookin Jaakko Teppo -ryhmään.
Olisihan tuolla ehdokaslistassa tietysti muitakin ansioituneita (kuten Joensuun Popmuusikoiden toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen tai Nightwishin Tuomas Holopainen), mutta hei, on sitä Jaakko Teppoa sen verran tässäkin blogissa kuunneltu (kuten vaikka kesällä).
Haastan äänestämään ainakin Katin, Jormasen, molemmat veljeni ja muut liperiläistutut, Virkanaisen, Marjutin, Ullan, Mikon ja muut, joilla on jonkinlaista suhdetta Pohjois-Karjalaan.
keskiviikko, tammikuu 09, 2008
Rahasta kirjoittamista
Olihan se hieno tunne, kun ensimmäistä kertaa näki oman juttunsa ja nimensä sen alla lehteen painettuna. Kyseessä oli Liperin paikallislehti Kotiseutu-uutiset, jonne nuoruusvuosinani jotain kirjoittelin ja sain ihan rahaakin.
Tosin ensimmäisen kerran tienasin kirjoittamisella, kun lähetin maakuntalehti Karjalaisen nuortensivulle mielipiteitä ja huonoja runoja . Lehti maksoi niistä muistaakseni peräti 90 markkaa eli noin 15 euroa per julkaistu pätkä, joka oli minulle tietysti iso raha. Mutta ne julkistin nimimerkillä: eihän sitä teini kehdannut omalla nimellään mitään sellaista pistää levitykseen.
Sittemmin oma nimi on näkynyt lukuisten juttujen alla ja eri lehdissä. Se on osa ansaintaa ja arkea, eikä enää aiheuta ylpistelyfiilistä: lehtijutut ovat kertakäyttökamaa, eikä tavallinen lehdenlukija yleensä edes kiinnitä huomiota siihen, kuka jutun on kirjoittanut.
Tänään nimeni näkyi ensi kertaa Hesarin Hinta&Laatu -sivujen kirjoittajana. Kieltämättä siitä koen jonkinlaista ylpeyden läikähdystä. Olenko nyt ihan oikea, vakavasti otettava kuluttajatoimittaja?!
Niille, jotka eivät toimitustyön kanssa ole tekemisissä, kerrottakoon freetoimittajan juttujen teosta käytännön esimerkkinä se, miten minun tekstini on nyt Hesarissa:
Otin yhteyttä Hinta&Laatu -sivujen toimitukseen sähköpostilla ja kerroin juttuideoitani. Tietysti myös toin julki omat taustani eli toimittajakokemuksen, kuluttajaekonomian opinnot ja Kulutusjuhla-blogin. Juttuideoistani kiinnostuttiin ja niistä sitten neuvoteltiin jutut (tarkennettiin näkökulmaa, sovittiin palkkioista jne).
Kuluttajuuteen liittyvistä aiheista kirjoittaminen on minulle tietysti mieluista ja varsin helppoa. Eloni aikana olen laatinut tekstejä myös sellaisista aiheista, joista minulla ei ole ollut oikeasti mitään käsitystä, ja se on turhauttavaa. Kuluttajakysymyksissä minun ei tarvitse penkoa perusasioita ja melko vaivatta keksin, mistä tai keneltä missäkin aiheessa kannattaa lisätietoja kaivella.
Mutta eihän tämä oman toiminimen alla juttujen kirjoittaminen aina silti suurta riemua ole. Työtä kuitenkin, välillä nihkeää sellaista. Jos tavoittelisin edes samaa tulotasoa kuin entisessä vakipalkkatyössäni, niin hommiakin pitäisi tehdä enemmän. Eikä mistään palkkatyön eduista ole tietoa: ei työterveyshuoltoa, ei palkallista neljän viikon kesälomaa, ei tukea virkistystoimintaan jne.
Mutta nyt sentään puuhastelen asioiden parissa, jotka koen hallitsevani ja jotka kiinnostavat. Ja ajankäytössäni on runsaasti vapautta.
Tosin ensimmäisen kerran tienasin kirjoittamisella, kun lähetin maakuntalehti Karjalaisen nuortensivulle mielipiteitä ja huonoja runoja . Lehti maksoi niistä muistaakseni peräti 90 markkaa eli noin 15 euroa per julkaistu pätkä, joka oli minulle tietysti iso raha. Mutta ne julkistin nimimerkillä: eihän sitä teini kehdannut omalla nimellään mitään sellaista pistää levitykseen.
Sittemmin oma nimi on näkynyt lukuisten juttujen alla ja eri lehdissä. Se on osa ansaintaa ja arkea, eikä enää aiheuta ylpistelyfiilistä: lehtijutut ovat kertakäyttökamaa, eikä tavallinen lehdenlukija yleensä edes kiinnitä huomiota siihen, kuka jutun on kirjoittanut.
Tänään nimeni näkyi ensi kertaa Hesarin Hinta&Laatu -sivujen kirjoittajana. Kieltämättä siitä koen jonkinlaista ylpeyden läikähdystä. Olenko nyt ihan oikea, vakavasti otettava kuluttajatoimittaja?!
Niille, jotka eivät toimitustyön kanssa ole tekemisissä, kerrottakoon freetoimittajan juttujen teosta käytännön esimerkkinä se, miten minun tekstini on nyt Hesarissa:
Otin yhteyttä Hinta&Laatu -sivujen toimitukseen sähköpostilla ja kerroin juttuideoitani. Tietysti myös toin julki omat taustani eli toimittajakokemuksen, kuluttajaekonomian opinnot ja Kulutusjuhla-blogin. Juttuideoistani kiinnostuttiin ja niistä sitten neuvoteltiin jutut (tarkennettiin näkökulmaa, sovittiin palkkioista jne).
Kuluttajuuteen liittyvistä aiheista kirjoittaminen on minulle tietysti mieluista ja varsin helppoa. Eloni aikana olen laatinut tekstejä myös sellaisista aiheista, joista minulla ei ole ollut oikeasti mitään käsitystä, ja se on turhauttavaa. Kuluttajakysymyksissä minun ei tarvitse penkoa perusasioita ja melko vaivatta keksin, mistä tai keneltä missäkin aiheessa kannattaa lisätietoja kaivella.
Mutta eihän tämä oman toiminimen alla juttujen kirjoittaminen aina silti suurta riemua ole. Työtä kuitenkin, välillä nihkeää sellaista. Jos tavoittelisin edes samaa tulotasoa kuin entisessä vakipalkkatyössäni, niin hommiakin pitäisi tehdä enemmän. Eikä mistään palkkatyön eduista ole tietoa: ei työterveyshuoltoa, ei palkallista neljän viikon kesälomaa, ei tukea virkistystoimintaan jne.
Mutta nyt sentään puuhastelen asioiden parissa, jotka koen hallitsevani ja jotka kiinnostavat. Ja ajankäytössäni on runsaasti vapautta.
tiistai, tammikuu 08, 2008
Häiritsevän hitaat
Onneksi harvat ihmiset ovat kokonaisvaltaisesti hitaita. Siis sellaisia, että he puhuvat hitaasti, tekevät päätöksiä hitaasti, kävelevät ja syövät hitaasti, kirjoittavat nimensä kassakuittiin hitaasti, lakaisevat hitaasti jne.
Minulla kun menisi hermot heidän kanssaan. Kestän sen, että joissakin asioissa on hidas, ja ymmärrän, että monessa päätöksessä pitkällinen harkinta (joka minun silmiini näyttäytyy hitautena) on tärkeää. Mutta jos toiminta on aina ja kaikessa minun mielestäni hyvin verkkaista ja jaarittelevaa, niin en kestä. Tekee mieli hoputtaa, pistää vauhtia rattaisiin.
Sinällään hitaus elämässä on toki hienoa kaiken hektisyyden keskellä. Monessa asiassa minä varmaan edustan tätä slow-ajattelua. Aamulla herättelen itseäni usein hitaasti ("joko nousis? äh, en vielä, makaan vielä vähän täällä peiton alla") ja osaan varata vaikkapa ruuanlaittoon aikaa, jottei tarvitse syödä vain jotain, jonka saa viidessä minuutissa nenän alle. Samoin pidän illanvietoista, joissa vain ollaan ja turistaan, tai pitkiksi venyvistä hetkistä maisemia katsellen.
Aloittamisessa olen usein luvattoman hidas. Mutta sitten, kun oikeasti toimin, niin pyrin rivakkuuteen. Se on varmaan hitaista ihmisistä usein liian hätäistä hötkyilyä ja he haluaisivat toppuutella. Myönnän, että tapani tuottaa myös huolimattomuusvirheitä ja sen sellaista, mutta en vaan jaksa nyhjätä asioiden parissa niin pitkään.
Kun tekee nopeasti jotain pois alta, pääsee nauttimaan slow-elämästään.
Minulla kun menisi hermot heidän kanssaan. Kestän sen, että joissakin asioissa on hidas, ja ymmärrän, että monessa päätöksessä pitkällinen harkinta (joka minun silmiini näyttäytyy hitautena) on tärkeää. Mutta jos toiminta on aina ja kaikessa minun mielestäni hyvin verkkaista ja jaarittelevaa, niin en kestä. Tekee mieli hoputtaa, pistää vauhtia rattaisiin.
Sinällään hitaus elämässä on toki hienoa kaiken hektisyyden keskellä. Monessa asiassa minä varmaan edustan tätä slow-ajattelua. Aamulla herättelen itseäni usein hitaasti ("joko nousis? äh, en vielä, makaan vielä vähän täällä peiton alla") ja osaan varata vaikkapa ruuanlaittoon aikaa, jottei tarvitse syödä vain jotain, jonka saa viidessä minuutissa nenän alle. Samoin pidän illanvietoista, joissa vain ollaan ja turistaan, tai pitkiksi venyvistä hetkistä maisemia katsellen.
Aloittamisessa olen usein luvattoman hidas. Mutta sitten, kun oikeasti toimin, niin pyrin rivakkuuteen. Se on varmaan hitaista ihmisistä usein liian hätäistä hötkyilyä ja he haluaisivat toppuutella. Myönnän, että tapani tuottaa myös huolimattomuusvirheitä ja sen sellaista, mutta en vaan jaksa nyhjätä asioiden parissa niin pitkään.
Kun tekee nopeasti jotain pois alta, pääsee nauttimaan slow-elämästään.
sunnuntai, tammikuu 06, 2008
Rattoisan makeaa
Poimintoja viikonlopusta:
Ostin vaahtokarkkeja, viinirypäleitä, suklaata ja kuohuviiniä sekä kylpyvaahtoa. Tämän lisäksi hankin kaksi lippua elokuviin (Cassandra's Dream) ja käytin pankkikorttiani mainion illallisen maksamiseen (Sundman's Krog) minulle ja seuralaiselleni.
Käytin useita kertoja sanaa "rattopoika".
Katsastin Spencer Tunickin Helsinki-kuvat Galleria Forsblomissa Pohjoisespalla. Edelleenkään en löytänyt itseäni valokuvista, sillä olin vain sitä suurta massaa kaukana kuvaajasta. Ilmoitin kuitenkin, että mikäli joku haluaa ostaa minulle jotain 17 000 euron arvoista, niin ennemmin Tunickin teos kuin vaikkapa timanttikaulakoru.
Vein pikkuveljelle maton ja lahjoitin kommuuniin keltaisen kahvinkeittimen.
Kulttuuria tuli lisää Espoon puolella Emmassa. Tykkäsin mm. installaatiosta nimeltä Punainen huone. "Still going strong" -teos jäi mieleen hauskana. Casino-installaatio toi ensimmäiseksi mieleen meren. Kolmiulotteisuutta kokeiltiin lasien ja ilmaanpiirtelyn avulla. Opin, että museossa esillä olleessa Saastamoisen kokoelmassa oli kolmen eri hailuotolaistaiteilijan teoksia. Hämmästelin Helinä Rautavaaran elämää.
Tämän päälle söin mustikkapiirakkaa, pikkuveli esitteli uuden rinkkansa, tutustuin majakan kuvilla varustettuihin alushousuihin ja kerroin traumani, joka oli syntynyt, kun kuvittelin hörppääväni purkista omenamehua, mutta se olikin paistorasvaa.
Ja juuri äsken kuuntelin hihkumista "Näyttäkää tissejä!"
Tämä viikonloppu ansaitsee huippuarvosanan.
Ostin vaahtokarkkeja, viinirypäleitä, suklaata ja kuohuviiniä sekä kylpyvaahtoa. Tämän lisäksi hankin kaksi lippua elokuviin (Cassandra's Dream) ja käytin pankkikorttiani mainion illallisen maksamiseen (Sundman's Krog) minulle ja seuralaiselleni.
Käytin useita kertoja sanaa "rattopoika".
Katsastin Spencer Tunickin Helsinki-kuvat Galleria Forsblomissa Pohjoisespalla. Edelleenkään en löytänyt itseäni valokuvista, sillä olin vain sitä suurta massaa kaukana kuvaajasta. Ilmoitin kuitenkin, että mikäli joku haluaa ostaa minulle jotain 17 000 euron arvoista, niin ennemmin Tunickin teos kuin vaikkapa timanttikaulakoru.
Vein pikkuveljelle maton ja lahjoitin kommuuniin keltaisen kahvinkeittimen.
Kulttuuria tuli lisää Espoon puolella Emmassa. Tykkäsin mm. installaatiosta nimeltä Punainen huone. "Still going strong" -teos jäi mieleen hauskana. Casino-installaatio toi ensimmäiseksi mieleen meren. Kolmiulotteisuutta kokeiltiin lasien ja ilmaanpiirtelyn avulla. Opin, että museossa esillä olleessa Saastamoisen kokoelmassa oli kolmen eri hailuotolaistaiteilijan teoksia. Hämmästelin Helinä Rautavaaran elämää.
Tämän päälle söin mustikkapiirakkaa, pikkuveli esitteli uuden rinkkansa, tutustuin majakan kuvilla varustettuihin alushousuihin ja kerroin traumani, joka oli syntynyt, kun kuvittelin hörppääväni purkista omenamehua, mutta se olikin paistorasvaa.
Ja juuri äsken kuuntelin hihkumista "Näyttäkää tissejä!"
Tämä viikonloppu ansaitsee huippuarvosanan.
perjantai, tammikuu 04, 2008
Millaisen seiväshyppääjän Suomi menettikään
Kahviteltiin toissapäivänä Helsinkiin vierailulle tulleen Wirallisen isoveljen sekä asuntoni omistajan eli Villin isännän kanssa. Jossain vaiheessa totesin, että olisi pitänyt nuorena ryhtyä harrastamaan seiväshyppyä, koska siinä lajissa naisten SM-tasolle olisi päässyt muutama vuosi sitten helposti.
Isoveli ehdotti dartsia tai biljardia, kun niissäkin naisten taso on kuulemma sellainen, että puolentoistavuoden aktiivisella treenillä voisi mahdollisesti kehuskella olevansa Suomen huippua.
Koska en kuitenkaan kaipaa tällaisia uusia harrasteita, en aio ryhtyä treenaamaan. Sitä paitsi olen todella huono biljardissa, joten hermot menisivät välittömästi.
Olisin toki varmasti ollut myös huono seiväshypyssä. Todennäköisesti olisin myös loukkaantunut. Tosin biljardipalloilla ja darts-tikoilla voi taatusti aiheuttaa itselleen ja lähiympäristölle merkittäviä vammoja.
Tänään kävin joulutauon jälkeen testaamassa sulkapalloa. Kivaa huomata, että siinä sentään kehittyy, ja toistaiseksi olen säästynyt myös vääntyneiltä nilkoilta, revähtäneiltä lihaksilta tai massiivisilta ruhjeilta.
Ja edelleen olen väliaikaismajoituksessa. Onneksi täällä palvelu pelaa. Patjakin on kivasti futon eli on kuin kotonaan.
Sitä paitsi eilen töllötin täällä Rimakauhua ja rakkautta: olihan se edelleen hyvä, mutta ehkä kestän senkin, etten jää uudelleen koukkuun tv-sarjaan.
Isoveli ehdotti dartsia tai biljardia, kun niissäkin naisten taso on kuulemma sellainen, että puolentoistavuoden aktiivisella treenillä voisi mahdollisesti kehuskella olevansa Suomen huippua.
Koska en kuitenkaan kaipaa tällaisia uusia harrasteita, en aio ryhtyä treenaamaan. Sitä paitsi olen todella huono biljardissa, joten hermot menisivät välittömästi.
Olisin toki varmasti ollut myös huono seiväshypyssä. Todennäköisesti olisin myös loukkaantunut. Tosin biljardipalloilla ja darts-tikoilla voi taatusti aiheuttaa itselleen ja lähiympäristölle merkittäviä vammoja.
Tänään kävin joulutauon jälkeen testaamassa sulkapalloa. Kivaa huomata, että siinä sentään kehittyy, ja toistaiseksi olen säästynyt myös vääntyneiltä nilkoilta, revähtäneiltä lihaksilta tai massiivisilta ruhjeilta.
Ja edelleen olen väliaikaismajoituksessa. Onneksi täällä palvelu pelaa. Patjakin on kivasti futon eli on kuin kotonaan.
Sitä paitsi eilen töllötin täällä Rimakauhua ja rakkautta: olihan se edelleen hyvä, mutta ehkä kestän senkin, etten jää uudelleen koukkuun tv-sarjaan.
torstai, tammikuu 03, 2008
Kylmä mutta halpa
Ehkä tuon edellisessä tekstissä mainitun aiheen vuoksi ajatukset ovat hiukkasen jossain muualla. Tai sitten syy on Juniksessa. Siksi tämänkin otsikon tajuamiseen meni hetki aikaa:
Sitä paitsi tähän blogiin on taas viime aikoina päädytty sanalla 'farkkupeppu' ja sanoilla 'farkkupeppu kuvia', 'farkku pyllyt' ja 'netin farkku pyllyt'. Hämmästyttävää näihin nähden on, että hakusanoissa on myös 'gaussin käyrä ja älykkyys'.
Tavallista kamaa sen sijaan ovat 'himoitsen tätiäni', 'Ilosaarirock tissit', 'päässä viiraa', 'osta maitolava', 'miten pussailla kunnolla' ja 'rintsikoiden avaaminen yhdellä kädellä'. Tällaistahan se internet on, ja etenkin blogit.
- - -
Annoin muuten isoveljelle, joka on parhaillaan vierailemassa Helsigissä, joululahjaksi Naisasialiitto Unionin kauppaaman, Marianne Valolan suunnitteleman Naisten päivä -heijastimen. Ainoa ongelma on se, ettei isoveli (luokanope) kuulemma voi pitää tätä heijastinta työpaikallaan, joten lahja lähtenee kiertoon.
Mallihan on siis sellainen mitvitmäinen.
Olisin antanut samanlaisen heijastimen myös Junikselle, mikäli olisin häntä joulunaikaan nähnyt. Mut ei niin ei.
- - -
Vielä lisäys tähän sarjakuvaan. Elämä on niin hottista näinä ilmastonmuutosaikoina!
Sitä paitsi tähän blogiin on taas viime aikoina päädytty sanalla 'farkkupeppu' ja sanoilla 'farkkupeppu kuvia', 'farkku pyllyt' ja 'netin farkku pyllyt'. Hämmästyttävää näihin nähden on, että hakusanoissa on myös 'gaussin käyrä ja älykkyys'.
Tavallista kamaa sen sijaan ovat 'himoitsen tätiäni', 'Ilosaarirock tissit', 'päässä viiraa', 'osta maitolava', 'miten pussailla kunnolla' ja 'rintsikoiden avaaminen yhdellä kädellä'. Tällaistahan se internet on, ja etenkin blogit.
- - -
Annoin muuten isoveljelle, joka on parhaillaan vierailemassa Helsigissä, joululahjaksi Naisasialiitto Unionin kauppaaman, Marianne Valolan suunnitteleman Naisten päivä -heijastimen. Ainoa ongelma on se, ettei isoveli (luokanope) kuulemma voi pitää tätä heijastinta työpaikallaan, joten lahja lähtenee kiertoon.
Mallihan on siis sellainen mitvitmäinen.
Olisin antanut samanlaisen heijastimen myös Junikselle, mikäli olisin häntä joulunaikaan nähnyt. Mut ei niin ei.
- - -
Vielä lisäys tähän sarjakuvaan. Elämä on niin hottista näinä ilmastonmuutosaikoina!
keskiviikko, tammikuu 02, 2008
Sukkaa sukkaa, enemmän sukkaa
Tulipas sähköposti:
Enhän minä nyt sentään sukkiani myy, vaikka kyseinen mies lupaakin maksaa vähintään 9 euroa/pari (raitasukista enemmän) ja mieluusti ostaisi 5-10 paria kerrallaan.
Ajatus siitä, että joku tuntematon mies kierrättäisi sukkiani omiin tarkoituksiinsa, on vaan jotenkin pikkuisen liikaa. Ei kykene, ei millään, ellei niitä euroja kertyisi merkittävästi enemmän...
"Olisitko kiinnostunut vaivattomasti hankituista lisätuloista ??
Nyt se on mahdollista kauttani ja aika helpolla tavalla. Ostan käytettyjä likaisia naisten nilkkasukkia, polvisukkia, ylipolvensukkia ja erilaisia sukkahousuja !
Ja makselen kyllä ihan hyviä hintoja. Ostan luonnollisesti vain vähintään 16 vuotta täyttäneiltä, mieluiten täysi-ikäisiltä !
Etsin uusia myyjiä/sukkatoimittajia myös näin internetin kautta. Mailiosoitteesi sain (poimin) joltakin nettisivulta tai jostakin netti-ilmoituksesta (jos ihmettelet, miksi kirjoitan juuri sinulle.) Jos olet kiinnostunut lisätuloista ja kaupankäynnistä, lukaise alla oleva ja ota minuun yhteys mailina."
Enhän minä nyt sentään sukkiani myy, vaikka kyseinen mies lupaakin maksaa vähintään 9 euroa/pari (raitasukista enemmän) ja mieluusti ostaisi 5-10 paria kerrallaan.
Ajatus siitä, että joku tuntematon mies kierrättäisi sukkiani omiin tarkoituksiinsa, on vaan jotenkin pikkuisen liikaa. Ei kykene, ei millään, ellei niitä euroja kertyisi merkittävästi enemmän...
tiistai, tammikuu 01, 2008
2008
Hieman puolenyön jälkeen tein Käpylän Taivaskalliolla kärrynpyöriä. Pitihän sitä, koska viime vuonna uudenvuodenyönä liikuin samaan tapaan Hakaniemessä. Tänä vuonna minulla ei tosin ollut päällä korkokenkiä, mekkoa eikä edes peilipallokorviksia.
Iltaa istuttiin pikkuveljen asuinpaikassa. Mietittiin pienessä porukassa mennyttä vuotta ja elämänkulkua ja tulevia aikoja. Minä ja veli olimme viiden hengen seurueessa ainoat, jotka tiesimme ja tunsimme toisemme jo vuosi sitten.
Niin se elämä heittelee. Ja heittää eteen uusia ihmisiä ja tuttavuuksia. Kuten vaikkapa nykyisen asuntoni omistajan kissoineen: tänään tosin minä lähdin kodista muihin majapaikkoihin, kun kyseinen henkilö itse on Suomessa visiitillä. Mutta silkkaa onnekasta sattumaa oli hänenkin tapaamisensa sekä asunto- ja kissa-asioiden järjestäminen eli operaatio Metsäkissa Torkkelinmäellä.
Valtaosa ihmisistä on aika hyviä tyyppejä. Vai törmäänkö minä vain poikkeuksellisen paljon sellaisiin? Maailma ei toki aina tunnu niin hyvältä, ja itsensäkin valtaa joskus huonousfiilis, mutta silti.
On sitä kaikenlaista, jonka ansiosta hymyilyttää.
Iltaa istuttiin pikkuveljen asuinpaikassa. Mietittiin pienessä porukassa mennyttä vuotta ja elämänkulkua ja tulevia aikoja. Minä ja veli olimme viiden hengen seurueessa ainoat, jotka tiesimme ja tunsimme toisemme jo vuosi sitten.
Niin se elämä heittelee. Ja heittää eteen uusia ihmisiä ja tuttavuuksia. Kuten vaikkapa nykyisen asuntoni omistajan kissoineen: tänään tosin minä lähdin kodista muihin majapaikkoihin, kun kyseinen henkilö itse on Suomessa visiitillä. Mutta silkkaa onnekasta sattumaa oli hänenkin tapaamisensa sekä asunto- ja kissa-asioiden järjestäminen eli operaatio Metsäkissa Torkkelinmäellä.
Valtaosa ihmisistä on aika hyviä tyyppejä. Vai törmäänkö minä vain poikkeuksellisen paljon sellaisiin? Maailma ei toki aina tunnu niin hyvältä, ja itsensäkin valtaa joskus huonousfiilis, mutta silti.
On sitä kaikenlaista, jonka ansiosta hymyilyttää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
