tiistai, maaliskuu 25, 2008

Sarvien kera

Eilen leivoin läjän voisarvia. En ollut tehnyt niitä vuosiin, mutta pitkästä aikaa päätin kokeilla. Sitä paitsi olin kutsunut Rappiotädin ja Ilkan (siis naapuri-Ilkan, ei se kommenttiosastollani toisinaan näkyvä Ilkka) päiväkahveille. Ilkkahan on vakiovieras, joka joutuu kutsutuksi tänne ja syömään leipomuksia kohtuullisen usein, koska asuu niin lähellä.

Päiväkahvit venyivät sitten vielä iltakahveiksi. Hyvä siis, että niitä sarvia tuli tehtyä runsaasti, niin riitti syötävää. Tosin Ilkka toi leipää, joten olisimme yönkin pärjänneet. Rappiotäti toi tulppaaneja, mutta niiden kelvollisuus muuksi kuin silmänruuaksi taitaa olla vähän kyseenalainen.

Kissakin löysi jonkun nakkipalan takapihalta, ja koska jouduin erottamaan elukan ja herkun Viltsun ruokavalion takia, niin kattihan oli sitten äreänä. Olisi se varmaan muutenkin, se ei osaa olla yhtään vieraskorea, mutta makkaran riistosta saa sopivan syyn umpimieliselle käytökselle.

Jotenkin siinä siis eilen päivä hurahti höpötellen. Käsiteltyjä aiheita olivat mm. yliopisto-opiskelu, kesä, väsymys, Tampere (Rappiotäti suunnitteli pyörähdystä sinne ja minä olen tunkemassa itseäni mukaan: mietittiin myös kunnon kiertuetta, eli "Rappiotäti & Marinadi On Tour 2008!"), leivonta, taukojen merkitys, Sampo-pankki, allergiat, käytettyjen kenkien myynti, Närpiön murre, pääsiäistraditiot, äänikirjat, Naisen unelmat, ikkunanpesu, tietotekniikkataidot, teemausteet, Taru Sormusten herrasta, Tanssii tähtien kanssa ja kukkapenkit.

8 kommenttia:

Ilkka kirjoitti...

Tosiaan hyvä välihuomautus ettemme me Ilkat mene vallan sekaisin :)

Tosin noi kokkaus/leipomuskertomukset saa mut kyllä kanssa haaveilemaan ihan irl-visitoinnista.

Toisaalta sittenhän siitä vasta sotku tulisi kun ei tietäisi kuka Ilkka nyt kulloinkin on käynyt visitoimassa :)

Marinadi kirjoitti...

No jaa, ei nämä leipomukset täällä niin ihmeellisiä ole, että kannattaisi liikaa fantasioida. Sitä paitsi täällä on vaarana se, että emäntä pistää muut tekemään ja itse vain huutelee ohjeita. Sitä voidaan nimittää myös koulutukseksi, mutta toisaalta myös vieraiden orjuuttamiseksi :)

Naapuri-Ilkkaan törmäsin tänäänkin, tosin ihan yllättäen ja Espoossa: hurjaa!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos jälleen hauskasta päivästä!

Noilla maratonvierailuilla ehtii kummasti sivuta aihetta kuin aihetta:-)


Rappiotäti

Marinadi kirjoitti...

Rappiotäti, kyllähän meiltä näköjään hyvin puheiden tasolla sujuu kaikenlainen maailmanparannus ja pohdinta :)

IORi kirjoitti...

Sekaisin Marista, eh.

Mutta joo, että näköjään pakoon ei pääse Espoossakaan.

N-Ilkka

Mari(nadi) Koo kirjoitti...

iori aka n-Ilkka: Niih, on se kumma juttu, että vaikka yrittää lähteä pois Kalliosta, niin silti vaan kohdataan :)

--KATA-- kirjoitti...

Saisko reseptin kiitos! Mun sarvet ovat aina ihan surkeita.

Marinadi kirjoitti...

Kata, minun sarvet on aika sellaiset perusohjeella tehdyt, eivätkä siis mitään rapean lehteviä croissantteja (se varmaan vaatisi jotain erikoistaitoja ja varmaan moninkertaista kaulimista). Mutta tällaisella ohjeella minä toimin:

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl sokeria
noin 1 l vehnäjauhoja
130 g voita tai margariinia

Väliin 50-100 gr voita tai margariinia (eli tarpeen ja fiiliksen mukaan...)
Voiteluun munaa

- Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää suola + sokeri. Sitten vehnäjauhoja ja pehmeä margariini, alusta taikina ja pistä kohoamaan.
- Kauli taikina (tai puolet siitä, jos on pieni leipomistila, kuten minulla) levyksi ja levitä sille voita niin, että kaksi kolmasosaa levystä peittyy.
- Taittele levy niin, että voitelematon osa jää voideltujen väliin (eli ensimmäikseksi se voitelematon käännetään keskiosan päälle ja sitten se toinen pääty siihen päälle).
- Toista kaulimista ja voitelua vielä kaksi kertaa.
- Kauli levyksi, josta sitten otetaan sopivankokoisia kolmionmuotoisia osioita ja rullataan ne sarviksi.
- Kohota sarvet hyvin ja voitele ne munalla.
- Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.
- Parhaimmillaan lämpiminä!

Ohjettahan voi soveltaa esim. niin, että pistää väliin myös juustoraastetta. Ja päälle voi ripoetella unikonsiemeniä, jos tykkää.

 
eXTReMe Tracker