Osta tai ota

Muutkin myyvät tavaraa muuton vuoksi, ja niin myös minä. Tuleva asuntoni on käytännössä kalustettu, ja ylipäätään minulla on liikaa kamaa. Joten siis:

- Iskun kahdenistuttava keltainen sohva on myynnissä Huuto.netissä, halvalla (eli parilla kympillä) lähtee uuteen kotiin. Kankaassa on nuhjuisuutta, mutta muuten hyvä huonekalu.

.
Seuraavat tavarat annetaan tai myydään sillä periaatteella, että maksa se, mitä maksat, tai ole maksamatta mitään, jos olet köyhä ja kiva ja tunnet tarvitsevasi juuri kyseiset asiat.

- Kirjoja ja cd-levyjä on liikaa. Allaolevassa kuvassa (suurene klikkauksella) osa, saa tulla hakemaan.


- Kaksi pientä (n. 100x75 cm) keltaista karvamattoa. Toinen on käytetympi, koska on ollut vessani lattialla, ja toinen vaarastossa viime ajat.- Vihertäväinen matto, koko 77x160 cm

- Paneeliverhot, eli 2 kpl molempia kuvan verhoja, koko n. 45x250 cm (ja kuten ryppyisyydestä voi päätellä, ovat olleet varastossa eli vähän käytetyt). - Täysin käyttämättömät (eli pakkauksessaan) Kirsch-paneeliverhojen ripustimet alalistalla, 60 cm, 2 pakettia, joissa molemmissa 2 kpl kyseisiä ripustimia

- Vaalea matto, koko 110x215 cm


- 120 cm leveä vaahtomuovipatja. Sen verran huono, että sillä on makuutettu vain vieraita, hehe.

- Läjä vaatteita (yleisesti ottaen kokoa 36 tai 38), käsilaukkuja sekä kenkiä (koko 38 tai 39). Kuvissa vain osa.
Lisäksi minulla on erinäistä pikkutavaraa (koruja, hiuslenkkejä ja muuta omituista) ja esimerkikiksi kassillinen tilkkuja.

Jos kiinnostaa, niin saa tulla katsomaan! Ajattelin nyt lauantaina pitää avoimet ovet ja näin pyrkiä eroon kaikesta, mutta mieluusti saa tulla jo aikaisemmin käymään. Postin kautta en nyt ehdi mitään lähettelemään, joten nouto Kalliosta Kustaankadulta on ainoa tapa.

Ja erityisesti kaikki tutut: vaadin, että tulette kierrättämään omaisuuttani!

Kaikki saa silti laittaa sähköpostia (marinadi(at)gmail.com).

"Vedä kuule ite stringit vaikka päähäs!"

Hölkötin uimastadionin lenkkipolulla nyt alkuillasta. Rinnalle juoksi keski-ikäinen mies, joka sanoi jotain. Koska kuuntelin kuulokkeilla radiota, en kuullut, mitä hän sanoi, joten tiputin kuulokkeet pois ja kysyin, mitä hän mahtoi sanoa.

"Sulla on liikaa vaatetta päällä."
"Öh?"
"Niin, Helsinki City Marathonillakin jotkut juoksi stringeissä."
En tietenkään juuri sillä hetkellä keksinyt mitään viiltävän nokkelaa.
"Eh, no sille linjalle en taida lähteä", kommentoin, pistin kuulokkeet takaisin korviin ja siirsin katseen lenkkipolkuun.

Miekkonen hölkötti edelle, ja tietysti minä kehittelin niitä lauseita, joilla moiseen idioottimaiseen heittoon olisi pitänyt vastata. On se kyllä kumma, että joku voi kuvitella olevansa edes mitenkään hauskan tai älyllisen oloinen, jos lenkkipolulla möläyttelee moisia tuntemattomille naisille.

Nyt ei ole enää asunnollani veljeäkään, jolle voisin tästäkin aiheesta avautua, sillä hän muutti tänään kommuuniinsa.

Karde on mun idoli

Olisihan sitä voinut toteuttaa illan alkuperäissuunnitelman, olla kotona ja kirjoittaa akateemisesti. Mutta kun kerran "Kari Haakana takaisin Facebookiin" -ryhmä kokoontui ja oli tiedossa jopa oluttarjoilua, niin en voinut välttää kiusausta.

Näin sain mm. oleellista perehdystä myös Bistro Kampissa -ryhmään.

Aiheeseen liittyen kerroin myös siitä, että yliopiston mailiosoite kerää minulla lähinnä spämmiä, ja yleensä vain suoraan deletoin kaiken. Tänään kuitenkin päätin vilkaista ajatuksella "tässä on nyt minulle kohdennettu mainontaa".

Otsikkokin lupasi:

"No more lonely nights!"

Ja lisää itse viestissä!

"Girls will go mad!
Friends will be jealous!
And you will Finally your new life! Like a real man with a real penis!"

Tätä odotellessa.

Toki yksinäiset yöt ovat mennyttä, koska pikkuveli majailee edelleen luonani ja kuten tunnettua, niin lisäksi lähitulevaisuudessa muutan yhteen nelijalkaisen otuksen kanssa.

Lisäys aamulla: Pistetään nyt tulevan asuinkumppanin kuvakin tänne. Minun sylissäni se ei tosin suostu istumaan.

Sulle salaisuuden kertoa mä voisin

Viikkovitonen muuttui tällä viikolla Vitokseksi ja kyseli salaisuuksista.

Minulle harvat asiat ovat varsinaisia salaisuuksia. On toki sellaistakin, mitä en halua kovin laajan porukan tietävän, mutta jotenkin ajattelen, että varsin vapaasti voin kertoa asioita kaveripiirissä.

Ystävistä Raudikko on tietysti vuosien varrella saanut kuulla eniten. Ei minulla ole syytä salailla häneltä mitään.

Toisille ystäville on tärkeää kertoa tietyistä elämänkuluista, toisille taas toisista. En edes osaa pitää suutani kiinni, vaan höpötän ties mitä, ja myös niitä itseni kannalta vähemmän mairittelevia. Se helpottaa omaa fiilistä.

Tämän vuoksi ihmettelenkin, että minulle kerrotaan niinkin paljon arkaluontoisempia tietoja. Ilmeisesti ainakin joskus juuri siksi, että itse jaarittelen kaikenlaista, ja toinen kai tuntee, että vastavuoroisesti hänkin voi paljastaa enemmän kuin mitä jollekin toiselle.

Toisaalta olen aina pitänyt kiinni siitä, että jos jokin asia on todellakin salainen, niin en sitä paljasta. On sellaisiakin.

Mutta monet jutut livahtavat suustani tyyliin "eräs tuttu kertoi" tai "yhdelle kaverille kävin niin", ellei nimenomaisesti sanota, että tätä ei sitten levitellä.

Joskus saan kuulla myös salaisuuksiksi luokiteltavia yksityiskohtia, jotka mieluummin olisin kuulematta. Toisaalta varmaan rasitan itse muita kertomalla sellaista, mikä ei heitä todellakaan kiinnosta.

Ja ne, jotka ovat kuunnelleet esimerkiksi minun ja pikkuveljen selostuksia samaan aikaan, ovat oletettavasti tiedostaneet, että se avoimuus on yksi yhdistävistä luonteenpiirteistämme.

Yrittäväistä kehitystyötä

Tässä elämänvaiheessa on mielenkiintoista kuunnella, kun tuttavat kertovat työpaikan virkistyspäivistä, syysjuhlista, hengennostatusluennoista ja muista vastaavista. Lisäksi tulevat vielä tiedotustilaisuudet, sisäiset palaverit, strategiapohdinnat, kahvitunnit ja muu organisaation toiminta.

Tässä itsellisen yrittäjän elämässä esimerkiksi työkykyä ylläpidetään niin, että kun aamulla toteaa sään mainioksi, fillaroikin yli kymmenen kilometriä ihan huomaamattaan ja raksuttelee aivojaan pohtien, mitä fiksua sanoisi ja kirjoittaisi.

Muutenkin meikäläisen firma panostaa henkilöston viihtyvyyteen sekä itsensä sekä osaamisen kehittämiseen. Tietysti näin, koska rahallisilla tienesteillä ei voi kehua, bonuksia ei makseta eikä mitään euroissa mitattavia etuja tarjota.

Mutta koska pitää luoda brändiä ja markkinoida, niin nykyaikaisesti menin nettiin ja olen nyt myös marikoistinen.fi (entinen Mari Koo-blogini muutti tuonne).

Lisäksi toiminnan perusperiaatteisiin kuuluu hyvien yhteistyökumppaneiden arvostaminen ja palautteen antaminen.

Joten kiitos Ilkka, sivujen säätäjä ja kaikinpuolin loistava tyyppi! En kehu tässä enempää, vaikka sen ansaitsisit.

- - -

Muistuttaisin nyt vielä, että kaikille avoin blogimiitti on perjantaina 5. lokakuuta. Tsekatkaa miittiblogissa myös Sippolan Lauran ja kumppaneiden Laulutupa-keikat.

Kamat kiertää

Perjantai-illan keskustelussa tuli puheeksi sukkien jättäminen lattialle. Minä nimittäin tunnustin tekeväni sitä, joten minun ja veljen sukat seikkailevat tällä hetkellä sekaisin pitkin asuntoani. Muut naiset kuitenkin väittivät, etteivät moista harrasta, vaan kyseessä on miehinen piirre.

Koska blogi on myös sitä varten, että selvitän ratkaisuja elämän suuriin kysymyksiin, niin nyt toivon kommentteja aiheesta. Siis jätättekö sukkia lattialle ja miten suhtaudutte siihen, jos toiset tekevät niin.

Sukat ovat toki asuntoni tämänhetkisessä tavarasekasortoisuudessa varsin pieni seikka. Mutta mahtuihan tämänkin päivän kahvivieras tänne, joten en huolestu.

Mutta jotta joku tolkku muuton alla tulisi, niin myyn tavaraa Huuto.netissä. Aloitan näistä:

- pieni ruskeaksi maalattu keittiönpöytä, alkuhinta 10 e (ei hintavarausta)
- kirjoituspöytä-hyllykkö-laatikosto -yhdistelmä, 50 e (ei hintavarausta)
- kukka-aiheinen sisustustaulu, 42x42 cm, lähtöhinta 8 e

Jos joku nyt kiinnostui, niin tavarat saa toki tulla katsastamaan ennen lopullisen ostopäätöksen tekoa.

Parin viikon sisällä pitäisi käydä läpi myös muuta roinaa. Astioista ja vaatteita on saatava vähemmäksi.

Ja joo, aion kyllä luopua joistakin kengistäkin. Minhille taisin jo luvata myydä yhdet saappaistani lopullisesti (ovathan ne olleet hänellä jo pari kuukautta hallinnassa, ja taitavat kuitenkin ilahduttaa enemmän häntä kuin minua), vaikka vaadin kyllä itselleni lainaoikeuden.

Säkenöivistä tyypeistä

Vanha totuushan on se, että jos haluaa kehittyä jossakin, vaikka tenniksen pelaamisen, kannattaa valita vastapelaajaksi joku itseään sopivasti parempi. Huonomman kanssa ei välttämättä kehity, ja liian hyvää vastaan voi olla turhauttavaa kamppailla (vaikka häneltäkin voi toki paljon oppia).

Eilen taas havaitsin, miten tämä toimii myös tiedonjaossa. Kun kuuntelee, miten toiset osaavat perustella näkemyksiään, mitä he kritisoivat ja poimivat kiinnostavimmat kohdat, niin tuntee itse oppivansa paljon.

Kannattaa siis viettää aikaa itseään fiksumpien seurassa, sillä silloin on pakko käyttää omiakin aivojaan tavallista tehokkaammin.

Sitä paitsi oli taas ihan hemmetin hauskaa. En ole koskaan nauranut niin paljon kansantaloustieteen äärellä kuin eilen.

Lisäksi sain vielä hyvää tsemppausta jatko-opintoja ajatellen. Ja oikeastaan muuhunkin elämään. Hienosti voisi ilmaista vaikka niin, että visiot kirkastuvat, tavoitteet selkiytyvät ja oman osaamisen kehittämiskohteet tarkentuvat.

- - -

Tänään olen ahdistunut lisää kulutustottumuksistani. Huoh. Epäilen, että omaatuntoani parannellakseni minun on muutettava syömistäni samaan suuntaan kuin pikkuveljellä, joka ei siis syö mm. lihaa. Mutta vielä en lupaa mitään. Enkä yhtä tiukkaa linjaa aio vetää.

Pullaa ilman rokotteita

Pikkuveli päätti tänään leipoa pullaa. Minä pyöräytin myös muutamia. Kuvasta saa arvailla, kumpi on kumman kätösten tekosia.

- - -

Minulta tiedusteltiin, onko jäykkäkouristusrokotukseni voimassa. Epäilen vahvasti, että edellisestä piikityksestä on jo varsin pitkä aika.

Pitänee hoitaa asia kuntoon ennen muuttoa. Muuton jälkeen olen luvannut myös aloittaa uuden blogin. En tosin itsestäni, vaan asuinkumppanistani kissasta.

- - -

Tänään julkaistiin "oikeassa paperilehdessä" tekstini, jonka olen saanut oikeasti blogaamisen ansiosta. Schizo-Janne halusi väistyä tästä tehtävästä ja kolosta tarjottiin minulle. Joten nyt olen yksi niistä "Suomen eturivin bloggaajista, jotka pitävät printtipäiväkirjaa ITviikossa". (Juu, kyllä siitä maksetaankin.) Tosin nimimerkkinä käytän Mari Koota, en Marinadia.

Minä kirjoitin tekstin otsikolla Skype-lähentelijät. Kirjoituksessa esiintyy muun muassa lause "Vähän sama asia kuin jonkun tuntemattoman läpsäisy takamukselle baarissa".

- - -

Ja edelleen pahoitteluni niille, jotka ravaavat täällä Blogilistan haamuilujen kautta. Olen Samia jo aiemmin asiasta infonnut ja hän on ongelmaa tutkaillut. Toivon mukaan ratkaisu löytyy.

Bush mielessä

Tänään pohdiskelin pikkuveljelle, että katuukohan George W. Bush joskus ammatinvalintaansa. Jos Bush illalla miettii, että hittolainen, olisi pitänyt jäädä vain ihan tavalliseksi senaattoriksi. Tai pysyä kokonaan poissa politiikassa. Ja varmaan hänkin joskus tuntee olonsa epävarmaksi ja surkeaksi. Ainakin toivon niin.

On muuten varmaan tylsää sekin, että jos googlaa oman nimensä, niin tulee hillitön määrä osumia, jotka vielä kohdistuvat itseensä.

Näin lohdutan mieltäni, jos tuntuu siltä, että stressaan liikaa tekemisillä tai tekemättä jäävillä. En kuitenkaan ole kovin merkittävä persoona tässä maailmassa. Samalla tolkutan, että tärkeintä on tehdä sellaisia, joista tykkää.

Ja kun luin, miten Kata oli ahdistunut työssään tekemästään virheestä, koin suurta sympatiaa. Kumma juttu, miten oma pieni moka saa omassa pienessä mielessä niin suuret mittasuhteet. Muiden virheitä osaa antaa anteeksi, mutta itselleen ei ihan noin vain.

(Tämä nyt oli vähän tällainen täyteblogaus, kun blogilista näköjään väittää taas Marinadin päivittyvän hyvinkin ahkeraan.)

Hyristen hautaan

Kävin tänään yliopistollisessa tentissä. Kysymys nro 3 oli tuo tämän kirjoituksen otsikko. Vastasin, että enpä muista, missä kohti luentokalvoja kyseinen sanapari esiintyi ja kenen sanoma se oli.

Olisi kai pitänyt muistaa, koska olin siitä tehnyt itse Jaikuun luennolla muistiinpanot, jotka löysin heti googlettamalla.

"Himanen: Suomen nykymenon jatkaminen tarkoittaa tietoyhteiskuntamme ja hyvinvointivaltiomme jatkamista nykyisenlaisena yhdistelmänä. Käytännössä tämä tarkoittaa "hyristen hautaan" -skenaariota, jossa kaikki toistavat, että hyvin menee ja että hyvinvointivaltio on säilytettävä."

Nyt ainakin muistan, jos vielä päädyn tentin uusintaan ja sama kysymys tulee uudestaan.

Se hyvä puoli tässä jatko-opiskelijuudessani on, että en todellakaan jaksa stressata siitä, pääsenkö kurssit läpi ja millä arvosanalla. Kun nääs tässä vaiheessa haluaisi ihan oikeasti oppiakin.

Rauhattomasti

Olen usein samaa mieltä kuin Oopa. "Jotenkin koko elämän tarkoitus tuntuu olevan rauhoittuminen."

Tänään, tai siis eilen, kellohan on jo vaikka mitä, en ole ehtinyt kovin paljon rauhoittua.

Tai no, lautapeli-ilta oli vei kyllä ajatukset kaikesta muusta. Esimerkiksi Ranskan vallankumoukseen ja mestaamiseen liittyvä korttipeli oli varsin nokkela ja viihdyttävä.

Mutta noin muuten tuntuu, että viimeisten 17 tunnin aikana aivot eivät ole saaneet tarpeeksi kaipaamaansa rauhaa. Niissä lähes sirisee.

Aamupäivällä kävin näyttämässä naamaani myös yliopistolla, ihan omalla laitoksella asti. Juu juu, kyllä tässä väitöskirjaprojektia tehdään. Juu juu, kyllähän kirjoittaminen minulta sujuu, mutta tieteellisen tekstin tuottaminen tuntuu niin mahdottoman vaikealta. Enkö voisi tehdä väikkäriäkin vain blogimuodossa ja tällä lailla keveästi kirjoitellen?

Oppiaineemme tutkija ystävällisesti kertoi, että Yliopisto-lehdessä oli siteerattu minua Kuluttaja - Nytin ansiosta, minä ja navat. Tittelinäni oli (sielläkin) tutkija. Äh. Tulee paineita olla tittelinsä veroinen.

Pikkuveljelle ehdotin, että hän voisi tehdä keittokirjan. Ruokaohjeiden tulisi olla sellaisia, että niistä syntyy mahdollisimman vähän tiskiä.

Mutta en toki halua valittaa siitä, että veli täällä kokkaa minulla hyviä kasvisruokia.

Nyt taidan sammuttaa aivojen sirinän painamalla pään tyynyyn.

Metsäläiset

Yli 20 kilometriä pyöräilyä, yli kaksi tuntia tallustelua Paloheinän metsiköissä suuntavaisto kadottaen, pieni läjä sekalaisia sieniä.

On meillä veljen (tänään häntä voisi kutsua vaikka Tatti-Matiksi) kanssa välillä tosi tervehenkisiäkin harrasteita: molemmat olemme lapsesta lähtien sienestykseen tottuneet, joten sunnuntain metsäpäivä oli jatkoa pitkille perinteille.

Veli lupasi hoitaa sienistä (tatteja, suppilovahveroita, karvarouskuja, pari limanuljaskaakin) jotain ruokaa viimeistään huomenna.

Nyt kyllä väsyttää. Ehkä en kuitenkaan ole vielä ihan palautunut leikkauksesta, joten moinen reippailuponnistus vei mehut aika tehokkaasti.

Blogiseurantaa Google Readerin avulla

Joskus aiemmin lupailin, että voisin perehtyä mystisten RSS-syötteiden maailmaan ainakin yhden blogipostauksen verran. Mitä, miksi ja kuinka eli tässä minun näkemykseni siihen, miksi käytän Google Readeria blogien seurantaan.

RSS:n symboli on tuo oranssi neliö. Sen näkee monilla sivuilla (esimerkiksi tässä blogissa oikeassa reunassa on tuo logo ja teksti "Subscribe in a reader") ja mm. käyttämässäni Firefox-selaimessani kyseinen logo ilmestyy osoiteriville, mikäli sivun sisältö on tilattavissa RSS-syötteenä.

Nopeampaa ja kätevämpää

Oleellista lienee ymmärtää se, että RSS:n avulla voit saada helposti tiedon sivun päivittymisestä (uutissivut, blogit jne.). Siis sivua ei tarvitse mennä katsomaan erikseen, vaan päivitykset voi koota yhteen paikkaan.

RSS:n hyödyntäminen nopeuttaa ja helpottaa melkoisesti omien suosikkisivujen seurantaa. Lukijaohjelman käyttöönottamiseen ja säätämiseen mieleisekseen menee toki aikaa, mutta kun sen saa tehty, niin sitten systeemin kätevyyden huomaa.

Blogilista.fi:n kautta en pystyisi kuitenkaan seuraamaan kuin osaa suomalaisista blogeista, mutta Google Readeriin voin koota ja jaotella blogit omalla haluamallani tavalla, niin kotimaiset kuin ulkomaiset. Tällä hetkellä Readerissani näyttäisi olevan noin 170 blogia, enkä tuota määrää voisi hallita mitenkään järkevästi ilman tätä systeemiä.

Google-tilin kautta käyttöön

Itse käytän siis Google Readeria. Muitakin vaihtoehtoja on, kuten esimerkiksi Bloglines, mutta en ole niihin perehtynyt. Selostukseni siis on nyt sikäli puolueellinen ja vain yhteen tapaan keskittyvä.

Jos sinulla on jo Googleen käyttäjätunnus (esim. gmail-osoite), niin sitten voit helposti ottaa lisäpalvelun käyttöön. Muutoin tietysti joudut luomaan ns. Google-tilin ja sinne sitten lisäämään yhdeksi osaksi Readerin.

Olen määrittänyt oman koneeni avaussivuksi personoidun Google Homepagen. Tälle sivulle olen koonnut uutislähteitä yms. päivittyvää tietoa. Yhtenä "laatikkona" on Google Reader. Näin siis yhdellä silmäyksellä voin tarkistaa uutisia eri lähteistä sekä mahdolliset blogipäivitykset.

Tästä kuva alla (klikkaamalla isommaksi), eli laatikoissa on eri uutislähteitä ja kolmantena vasemmalla Google Reader -osuus, jossa tilaamani blogit ovat. Nyt siellä on vain yksi lukematon.



Alla kuvaruutukaappaus siitä, miltä näyttää varsinainen Google Readerin sivu (tämäkin suurenee klikkaamalla):

Eli tilaamistani blogeista näkyy blogin nimi ja viimeisin otsikko. Nyt vain yksi on "tuore" eli minulta lukematta, ja se näkyy ylimpänä vaalealla pohjalla.

Kun klikkaan kyseisen lukemattoman (Erään Saaran) blogitekstin auki, on näkymä seuraavanlainen:

Readerin kautta ei siis siirrytä blogisivulle, vaan eri blogien tekstit voi nopeasti vilkaista. Toki jokaisesta menee linkki varsinaiseen blogiinkin, eli jos sinne haluaa siirtyä, niin se onnistuu vaivatta. Mutta esimerkiksi siis blogissa mahdollisesti olevia mainoksiakaan ei tarvitse katsella.

Olen siis luonut eri aihealueiden mukaan blogeille eri kansioita, esimerkiksi ystävien blogit, kulutusblogit, tutkimusblogit jne. Lisätessäni uuden blogin sijoitan sen myös uuteen kategoriaan.

Uutta luettavaa parilla klikkauksella

Blogin lisäys (ja siis periaatteessa myös minkä tahansa RSS-syötteen sisältävän sivun lisäys iGoogle-systeemiin) tapahtuu niin, että ollessani sivulla klikkaan osoiteriville ilmestyvää RSS-syötteen oranssia symbolia. Monilla sivuilla on itsessään myös näkyvissä RSS-symboli tilaamista varten. Marinadissa se on tuolla ylhäällä oikealla ja siinä lukee myös "Subscribe in a reader".

Tällöin avautuu seuraava sivu:
Klikkaan kohtaa "Add to Google Reader" ja näin blogi sitten siirtyy lukijaan, jossa voin määrittää sen haluamaani kansioon. Kansioita ei ole toki mikään pakko luoda, mutta oma kategoriointi tuo kuitenkin tolkkua sisältöjen hallintaan.

Uusia sisältöjä voi lisätä toki muutakin kautta, esimerkiksi kopioimalla blogin osoitteen ja liittämällä sen tilaukseen Readerissa.

Blogin voi poistaa seurannasta helposti. Mutta Readerin etu on sekin, että kun pitkään hiljaisena ollut blogi päivittyy, niin sen sitten havaitseekin. Itse ainakin aina välillä olen "siivonnut" Blogilista.fi:n suosikeista pois päivittymättömiä blogeja, mutta Readerissa ei samalla tavalla aiheuta henkistä haittaa, vaikka sinne jäisikin epäaktiivisia blogeja.

Omat heikkoutensa

Google Readerissa on tietysti huonotkin puolensa. Joskus päivitykset tulevat melkoisella viiveellä, esimerkiksi vasta seuraavana päivänä. Google Reader ei myöskään näytä blogipostauksen mahdollisia kommentteja. Ja toisten mielestä lukeminen varmaan on "tylsempää", koska blogien ulkoasut eivät Readeriin välity, vain tekstit.
Ja toki Readerikin joskus tökkii, eikä omien aivojen logiikka ole sama kuin järjestelmän.

Käyttöönotto ja Readerin opettelu vie tietysti myös oman aikansa.

Blogilista.fi:tä käytän tätä nykyä ennen kaikkea mahdollisten uusien blogien bongailuun ja yleiseen suomiblogisurffailuun.

Lisää tietoa

Googletuksella löytää perustietoja RSS:stä ja eri lukijoista, niin suomeksi kuin englanniksi. Aihetta on käsitelty vastikään myös Sun Äitis -blogissa.

Lisäksi Terapiaa blogillesi -blogi on erikoistunut neuvomaan kaikenlaisisa blogikysymyksissä. RSS on ollut aiheena monissa teksteissä, joten kannattaa vilkaista sinne.

You Tubesta löytyy myös video "RSS in Plain English", joka visuaalisesti selostaa sitä samaa, mitä olen tässä yrittänyt kertoa.

Mainittakoon tässä vaiheessa myös Blogispotti.fi -palvelu, joka on kokenut viime aikoina uudistuksia. Blogispotin blogihakemistossa on blogeja vielä alle sata, mutta esimerkiksi ns. tägipilvet ovat sellaista kaipaamaani blogien lukemista helpottavaa systeemiä, jota mieluusti käytän.

Pikkuveli valvoo

Koska itse osallistuin asumeemiin jo eilen, niin tällä kertaa Turistin kohdistamaan haasteeseen vastataan pikkuveljen vaatetus paljastamalla.

Eli pikkuveljen päällä näyttäisi olevan siniset farkut ja musta paita. Lisäksi hänellä on kuulemma bokserit, silmälasit ja sormessaan laastari.

Veli nimittäin leikkasi aamulla veitsellä sormeensa. Minä vastavuoroisesti puraisin kipeästi kieleeni (purkan jauhaminen on joskus vaikeaa).

Meillä oli eilen hauskaa. Hyvällä seuralla oli alkoholia suurempi osuus asiaan.

Ja tämä päivä on soljunut eteenpäin laiskasti. Eikä veljelläkään enää satu päähän.

Tukanleikkuupätkä

Pääsin kampaajalta pois, ja tukka on taas hieno. Kuva ei tosin ole kovin kummoinen, joten taas olen mielestäni livenä parempi kuin tässä blogissa.

Tänään pitäisi esitellä tukkaa ihan keskustassa, kun naapuri juhlii. Pikkuveli on avecini, joten en vastaa seurauksista, jotka koistismaisuutemme voi aiheuttaa.

Kriisi heitti tähänkin suuntaan alla oleven merkin, jonka suomennos (Allyn tekemä) kuulemma kuuluu seuraavasti:

"Nää palkitut eivät oo vaan niitten suosittujen pissisten kaa, vaan ottavat myös uuet lokit leikkiin mukkaan. Ne herättellee myöski järkevää keskustelua, vaikka kuka pistäis vastaan ja siltiki he saavat aikaan lähheisyyen ja ystävyyen tunnun."

Kiitän kauniisti! Kriisi oli myös listannut monta hyvää tyyppiä. Pistän omalta osaltani merkkiä eteenpäin Joonakselle, Ullalle, Auringonkukkametsään, Varapygmille ja Rappiotädille.

Blogiaddiktin asutunnustukset

Voi Janne, minkä teit! Ja voi minä, millainen nettinörtti! Haaste siis kuului

Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä.Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Tämä on jo nimittäin kaiken huippu. Päätin kampaajalla kokeilla, odotellessani hiusvärin vaikutusta, miten sähköpostin tsekkaus onnistuisi. Onnistuihan se, joo, joten Jannen asuhaaste tuli hetkellä, kun päälläni oli musta kaapu. Ja tukassa lappuja.

Tästä piti tietysti ottaa kuva.
Muuten asuuni kuuluvat tuttu oranssi hame ja tutut ruskeat, korkeakorkoiset avokkaat. Ja ruskea paita ja kirjava kaulakoru. Ja ruskeat alusvaatteet.

Jep jep. Tyyli ja nettiaddiktio.

Enkä nyt kyllä haasta ketään, koska pitää mennä tukanpesuun.

Flunssaisen puhetta

Muokattu hieman illalla

Pikkuveli ryystää mustaherukkamehua ja niistää nenää. Veli epäili, ettei minuun nyt tartu vellova syysflunssa, kun olen äskettäin lopettanut leikkauksen jälkeiset antibioottikuurit. Saa nähdä, kuinka tehokas vastustuskykyni on.

Veljeni on siis jämähtänyt luokseni majailemaan ennakoitua pidemmäksi aikaa. Hänelle tapahtuu muutenkin, joten kerrottakoon, että hän sai töitä. Itse asiassa työtarjouksia tupsahti enemmänkin. Ihmekös tuo, koska on yhtä hyvä tyyppi kuin siskonsa (ja yhtä vaatimaton).

Tänään menen tutustumaan Sanomataloon, kolmatta kertaa puolen vuoden sisällä. Kertaus ja opinnot ja niin pois päin, tiedättehän.

- - -

Sain idean just nyt:

Minä: Jos teen siusta blogihaastattelun?
Veli: Ai siekin? Vai ootko tehnyt niitä ennenkin?
M: Mukana oon ollut, mut en oo tehnyt.
V: Sen miekin muistan.
M: Miltä tuntuu olla Helsingissä?
V: Hassulta, eihän tässä mitään. Tällaista soljumista, miehän soljun missä vaan.
M: Miltä tuntuu lukea itsestään miun blogista?
V: No onhan sitä jo tottunut... Tosin nyt oon taas vähän kyllästynyt siun blogiin, en jaksa sitä niin lukea. Toisaalta onhan se kummiskin ihan kiva, että sisko huomioi veljeään joskus.
M: Sie oot käynyt työhaastatteluissa. Mitä kysymyksiä ja vastauksia on jäänyt mieleen?
V: Aika vähän on tehty edes kysymyksiä. Mie oon vaan höpötellyt siellä. Ei oo tullut mitään spesiaalia. Joskus aiemmin on kysytty, että miten jos puheenjohtaja sammuu, miten ryyppäät sen kanssa, kun oon hakenut yhdistykseen töihin.
M: Mitä vastasit?
V: Ryyppäänhän mie, mutten liikaa. Hoidan sammuneen puheenjohtajan hyttiin, jos ollaan laivalla.
M: Sie nyt jämähdit tänne miun luo.
V: Niin, en mie jaksa roudailla kamojani muualle. Sori, niin tässä kävi. Ehkä mie meen Jyväskylään viikonloppuna, niin ei tarvii koko ajan katella minua.
M: Kuten mie sanoin, niin sie oot vähän kuin huonekalu.
V: Niin, tämmöistähän tää on.
M: Miksi sie et jäänyt Jyväskylään?
V: Piti nähdä vähän uusia maisemia ja uusia työkuvioita. Ja onhan se kiva nähä vähän siskookin enemmän ennen kuin kuolla kupsahdetaan.
M: Miten sie oot kehunut ittees työhaastatteluissa?
V: Helvetin aikaansaava ja hyvä tyyppi. Osaan vähän kaikkea. Tai ei, en mie kyllä ole sanonut itteeni edes aikaansaavaksi (naurua). Mie vaan osaan! Onhan tuo tuntunut purevan. Sellainen ihmisten kanssa toimeen tuleva. En mie kyllä muista, onko tarvinnut edes kehua itteään, on ollu sillai vähän hassuja haastatteluja. Oon kertonut aiemmista proggiksista ja silleen.
M: Mitä oot sanonut tärkeimmäksi tekemäksesi?
V: Yleisesti Teatterikoneesta oon höpöttänyt. Siisteimmäksi jutuksi oon sanonut Ilosen talon, se oli duunina onnistunut.
M: Mitä mieltä oot kulttuurituottamisen nykytilasta Suomessa?
V: Vittu mikä kysymys! (naurua) Tätäkö ihmiset muka haluaa lukea siun blogista?! No onhan se vielä vähän lapsenkengissä, mutta aika nopeasti kehittyy. Aika vähän on sellaisia huippuosaajia.
M: Miksi siusta tuli kulttuurituottaja, mikä siinä kiehtoi?
V: Aattelin, että teatterin parissa tai sellaisessa vois olla kiva tehdä hommia. Totesin teatteriharrastuksissa, että tuottaminen on se, mitä osaan parhaiten. Ja oonhan sitä pienestä pitäen järjestänyt kaikkea, joten eihän se loppujen lopuksi mitään uutta ollut.
M: Sie oot nyt sinkku. Millaiset tytöt kiinnostaa?
V: Ihanat, älykkäät naiset. Ne, jotka on sarkastisia tai ymmärtää sarkasmia. Ai niin, se yks tärkee on se seikkailunhalu. "Spontaanius", se on kyllä ärsyttävä sana: moni sanoo sitä olevansa, mut ei ole. Nihkeet naiset ei kiinnosta.
M: Miten siut hurmataan?
V: Mie oon vähän kuin siskoni, en oo helppo vaan varma. Siihen ei hirveesti tarvita.
M: Muutat seuraavaksi kommuunityyppiseen asuntoon. Millä mielin?
V: Tosi hauskalla mielellä. (Sensuroitu osuus...) Siellä on varmaan aika hauskaa, onpahan ihmisiä ympärillä eikä tarvii pönöttää yksin. Ja siisti talo, tosi hieno.
M: No, eiköhän tää ollut tällä erää tässä. Juo mehua.
V: Voit pistää vielä, että ne ihanat, kauniit nätit, seikkailunhaluiset tytöt voi ottaa yhteyttä!

Lisäys myöhemmin: Siis veli ei etsi mitään mallimaisella tavalla kauniita neitoja. Pilkettä silmäkulmassa jne, se on ulkoisessa olemuksessa tärkeintä.

(Ja pikkuvelihän myös blogaa, tällä hetkellä Kulutusjuhlassa Eko-Mattina ja Bloggerin profiilissa on yhteystiedot. Ja kuvannut olen häntä mm. juhannusaattona).

Haastattelun innoittajana toimi Joonas ja hänen anonyymihaastattelunsa.

Tavarapaljouden keskellä

Tänään olin ajatellut, että voisin ryhtyä kirjoittamaan ns. tieteellisempää tekstiä englanniksi. Koska kynnys tähän toimintaan on valtaisa (en osaa, en kykene, ei vaan pysty!), huomasinkin käyväni läpi vaatekaappia. Olenhan muuttamassa kuukauden päästä, joten tavaraa on pakko karsia.

Nostelin kesämekkoja ja -hameita odottamaan ensi vuotta. Toiseen läjään siirsin vaatteita, joita a) en ole käyttänyt aikoihin, b) jotka eivät vain tunnu omilta tai c) eivät mahdu päälle (pari vuotta sitten mahduin numeroa pienempiin farkkuihin, eli sinkkuelämä on toden totta läskistyttänyt minua). Aika paljon meni siihenkin läjään.

Lisäksi vielä kävin läpi kenkävuortani. Sitäkin pitää pienentää. Samoin kirjahyllyä ja astiavarastoa pitäisi karsia. Ullakolla on myös kankaita ja muuta ylimääräistä.

Tämän vuoksi siis minulla olisi ns. kirpputoritavaraa. Olen vain liian laiska lähteäkseni myymään niitä mihinkään.

Niinpä ajattelin, että voisin järjestää avoimet ovet, tarjota kahvia ja pullaa ja pyytää tuttuja hakemaan ylimääräisiä pois, joko ihan ilmaiseksi tai sopimakseen katsomaansa korvausta vastaan. Voisi olla vaikka lokakuun blogimiitin jälkeisenä viikonloppuna (eli lauantaina 6. päivä tai sitten sunnuntaina), koska muutto on sitten seuraavalla viikolla. Saisin hyvän syyn leipoa ja hyvän syyn kutsua kaikki kylään vielä kerran tähän asuntoon. (Toki kaverit olette tulleita käymään jo aiemmin!)

Kohta pitäisi myös pistää huonekaluja myyntiin Huuto.nettiin.

Muuttaminen on kyllä ärsyttävää. Silti näköjään teen sitä parin vuoden välein. Nyt vielä muutan asuntoon, jossa tilaa on vähemmän.

Kaihoisasti muistelen vuotta 2000 ja sitä, kun koko omaisuus mahtui suunnilleen henkilöautoon muuttaessani siihen 20 neliön asuntoon Mannerheimintielle.

Kateuden ilmentymät

Sunnuntaisuomalaisessa Wilma Schlizewski väittää, että kateus kohdistuu taloudelliseen tai sosiaaliseen menestykseen.

"On jännä juttu, että ihmiset eivät ole koskaan kateellisia kekseliäälle tai älykkäälle ihmiselle. Sen voi kuitata toteamalla, että kyseisen ihmisen sosiaaliset taidot ovat mitättömät."

Olen kyllä tästä eri mieltä. Minä olen erityisen kateellinen älykkäille ihmisille. Sehän on jotain sellaista, mitä ei tuosta noin vain hankita: taloudelliseen menestykseen on helpompi päästä. Ja tunnen montä älykästä tyyppiä, joiden sosiaaliset taidot ovat myös erittäin hyvät.

Tässä jonakin päivänä pohdin ääneen pikkuveljelle, että missä vaiheessa kateus muuttuu ihailuksi tai toisinpäin, joten Schlizewskin pyrkimys määrittää kateutta on kyllä ihan toimiva:

"Joku psykologi voisi näppärästi piirtää viivan, jossa olisi kateuden alku- ja loppupää. Loppupää olisi tuhoavuudessa, ja alkupää sellaisessa kannustavuudessa, että mä kanssa."

Hämmentävää on miettiä sitä, että joku on todennäköisesti minullekin kateellinen jostain, sillä itsessään on vaikeaa nähdä mitään erityisen kadehdittavaa. Toki edelleen pidän itseäni aika hyvänä tyyppinä, mutta esimerkiksi elämäni saavutukset tai varallisuus eivät nyt niin ihmeellisiä ole, että kenenkään kannattaisi niitä kadehtia.

Mutta olenhan itsekin kateellinen varmaan kaikille tutuilleni jostakin: heillä on jokin osaamis- tai erityispiirre, jonka mieluusti ottaisin.

Kooditusta

Yliopiston tietoverkon silmukat vaativat vaihtamaan salasanan. Aamulla tein sen ja myöhemmin istahdin yliopiston tietokoneelle päästäkseni verkkoon.

Jatkuvasti meni salasana väärin. Kokeilin eri versioita. Mietin, että kylläpäs nyt fiksun salasanan kehitin itselleni, kun en sitä vain saa toimimaan.

Kunnes tajusin, että eihän tuohon ilmesty niin montaa täplää kuin kirjaimia pitäisi olla. Selitys oli siis yksinkertainen: näppäimistössä ei toiminut p-kirjain, eivätkä kaikki numerot.

Aina välillä ilahduttaa huomata, ettei vika olekaan itsessä.

Salasanoihin ja koodinumeroihin liittyen kerroin eilen, sunnuntaiseen ruokailuun suunnatessamme, että nykyisin tallennan ihmisten ovikoodeja puhelimeen heidän nimensä kohdalle. Kännykässäni kun jokaisen nimen kohtalta löytyy "Lisää tietoja", ja sen alle voisi pistää esimerkiksi videon, web-osoitteen, yrityksen, syntymäpäivän tai tehtävänimikkeen. En minä moisia jaksa puhelimeen tallentaa, mutta se alaoven tai portin pin-koodi on hyödyksi.

Että ihan vaan tiedoksi kavereille: jos kännykkäni varastetaan, niin voitte sitten syyttää minua siitä, että alaovistanne ramppaa sisään outoa porukkaa (tai siis muitakin kuin minä).

Pikkuveljeni majailee luonani edelleen, ja sinne hän jäi aamulla parvelle nukkumaan, kun oli valittanut kipeää kurkkuaan. Nyt päivällä sain viestin, että tuo Strepsilsejä. Perjantaina veli pyysi tuomaan kaljaa, joten nyt on vähän eri meininki.

Mutta siskohan tuo, mitä pyydetään, kunhan kotiin ehdin. Kotvasen kestää vielä.

Marinadi vastaa kohuotsikoihin

Toimittaja Sulopuisto oli löytänyt shokkiuutisen Aamulehdestä, pyysi kommenttiani ja julkaisi sen.

Hyväksyttävät totuudet

Tänään on näköjään lukupäivä, ja nyt pitänee lainata toista teosta:

"Hyvin suuressa määrin pyrimme tietenkin samaistamaan totuuden tarkoituksenmukaisuuteen - siihen, mikä käy parhaiten yksiin oman edun ja oman hyvinvoinnin kanssa tai mikä lupaa mahdollisimman vähän hankalia ponnistuksia tai epämiellyttäviä normaalin elämänmenon järkkymistä. Meistä on myös erittäin hyväksyttävää kaikki sellainen, mikä lisää eniten omanarvontuntoamme. - - - Kaikkein tärkeintä kuitenkin on, että ihmiset hyväksyvät parhaiten sen, mitä he ymmärtävät parhaiten."

"Monet syyt aiheuttavat sen, että ihmiset haluavat kuunnella sitä, minkä he hyväksyvät. Se palvelee omaa minää: ihmisyksilö on tyytyväinen tietäessään, että toiset ja kuuluisammat ihimiset ovat samaa mieltä hänen kanssaan."

Niin, mikä on vierasta ja outoa, sitä on vaikea hyväksyä.

Minäkin luen mieluusti esimerkiksi blogeja, joiden asenteet ja näkökulmat menevät oman maailmankuvani kanssa yksiin. En halua ärsyttää itseäni lukemalla esimerkiksi naisvihamielistä tekstiä, kun kerran muutakin on tarjolla.

Mutta silti on hieman sääli, että ihmiset (minä mukaanlukien) kovin nopeasti teilaavat kaiken sellaisen, mikä ei juuri siihen oman hyväksynnän piiriin kuulu. Tai sitä ei edes haluta kuunnella.

Tässä yhteiskunnassa kuuluu toimia ja ajatella tietyllä tavalla, ja heittäytyminen edes hiukan toisenlaiseen menoon on helposti muista epäilyttävää, jopa pelottavaa.

Lainaukset ovat kirjasta Runsauden yhteiskunta (John Kenneth Galbraith, suomennos vuodelta 1969). Galbraith oli siis taloustieteilijä, joka kuoli näköjään viime vuonna, ja teksti käsittelee taloudellista ja yhteiskunnallista käyttäytymistä. Mutta miksipä ei siitäkin voi ammentaa elämänviisautta.

Enkä todellakaan luule, että olisin kovin omaperäisiä keksinyt. Kuten Galbraithkin ilmaisee (ja sanaleikkinä voi tehdä muutokset kirjailijat=blogaajat, taloustieteilijäin=ihmisten):

"Omaperäisyyttä liioitellaan helposti, ja niin tekevät varsinkin kirjailijat ajatellessaan omaa työtään. Tässä tekstissä on ymmärtääkseni vähän sellaisia ajatuksia, jotka eivät ole tulleet toistenkaan taloustieteilijäin mieleen."

Tietäväiset

Tällä viikolla henkilö, jonka olen tavannut muutaman kerran ja jonka seurassa olen todennut viihtyväni, suositteli lukemaan Tommy Hellstenin Tietäjän (WSOY, 2002). Olimme keskustelleet kuluttamisesta ja kyseinen henkilö sanoi, että teoksessa oleva luku nimeltä Saarna olisi kannaltani hyvää tekstiä.

Tänään kävin lainaamassa kirjan, ja nyt, päästyäni kirjassa noin puoleen väliin, ymmärrän hyvin, miksi kirjaa minulle suositeltiin. Hellsten kirjoittaa olemassaolon kysymyksistä, ihmisyydestä, tästä ajasta ja esittää myös kulutusyhteiskunnan kritiikkiä.

Saarnassaan Tietäjä toteaa mm. seuraavaa:

"Olisi hirveää, jos paljastuisi esimerkiksi se, että olet yksinäinen ja kaipaat toisten seuraa. Olemme ajatelleet sinua, arvoisa yksinäinen. Myymme sinulle kulissit, joista voit rakentaa kodin. - - -
Sinä, joka koet tyhjyyttä ja mitättömyyttä, tule kirjaosastollemme ja hanki kalenterimme. Sinun tarvitsee vain täyttää se, piripintaan. Huolehdi siitä, että se täyttyy ja sinulla on kiire. Varmista, että sinulla ei ole missään nimessä aikaa pysähtyä pohtimaan tyhjyyttäsi, ja niin pääset siitä eroon."

Mietin henkilöä, joka kirjaa suositteli. Mietin sitä, mitä hänestä henkii. Välittömyyttä, tässä hetkessä olemista, sellaisten asioiden tekemistä, joista oikeasti nauttii.

Ja tajuan, miksi välillä kiusaannun hänen seurassaan: koen, että hän näkee lävitseni, havaitsee heikkouteni ja typeryyteni, kateellisuuteni, pätemisentarpeeni ja hyväksynnänkaipuuni, vaikka on tavannut minut vain muutaman kerran.

"Kummallista, ajattelin, kun lopettaa ajan hallitsemisen, sitä näyttää olevan loputtomasti. Samalla oli tunne, että juuri tässä näin, tässä hetkessä ja tässä paikassa, on hyvä olla. Ei tarvitse olla ensin tässä, jotta saisi tässä olemisen tehdyksi, ja sitten siirtyä toiseen paikkaan olemaan. Ei ollut mitään toista paikkaa eikä toista hetkeä. Oli tämä hetki ja tämä paikka." (s. 66)

Taas muistutuksia perusasioita. Siitä, mikä on oikeasti tärkeää. Ja jälleen maailmassani koetan laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin.

Kotoisa veli

Pikkuveli on majaillut luonani maanantaista lähtien. Hiukan hämmästelen, miten hyvin sopeudun hänen läsnäoloonsa kodissani. (Jos kehtaisin verrata veljeäni elottomaan esineeseen, sanoisin, että hän on kuin huonekalu, joka on aina ollut täällä).

Toki kyseessä on lähisukulainen, jonka kanssa on tottunut olemaan, ja tiedossa on sekin, että tämä on väliaikaista. Mutta silti. En ole vielä lainkaan häiriintynyt siitä, että tiskiä tuottaa kanssani joku toinen tai ne yksiön lattialla lojuvat sukat eivät olekaan välttämättä minun.

Ja on vaihteeksi mukavaa, kun on joku, jolle kertoa heti päivästä. Tai joku, jonka kanssa olla tietokoneiden äärellä, hiljaa molemmat, omiamme tehden. Joku, joka kokkaa ja jonka kanssa syödä.

Vielä en osaa ajatella, että veljeni todella jää Helsinkiin asumaan. Niin kauan olemme asuneet eri paikkakunnilla, että tuntuu oudolta, kun toinen onkin fillarimatkan päässä.

Pärstät kertoimella

Se on jo koukuttanut Turistin ja Lotan. Kriisikin tunnusti riskit. Hanna epäilee addiktioprosenttinsa olevan varsin korkea. PA:kin on siellä (ja kai pian omalla nimellään). Virkanainen ei ymmärrä, miksi hänen pitäisi olla siellä.

Facebook, Naamakirja, Pärstäkirja. Sille on tehty laulu, joka saa Marjutin hymyilemään. Janne miettii ystäviä ja "ystäviä".

Ja miten minulle on käynyt?

Tällä hetkellä minulla on kuusi ninja-, yksi piraatti-, kaksi vampyyri- ja kaksi zombiekutsua. Erilaisia muita pelejä on ehdoteltu ajanvietteekseni, mutta yhtään en ole kokeillut, ja kaikenlaisia lisähärpäkkeitä, joihin en ole perehtynyt. Sorry kaverit, ei ole vielä inspiraatio iskenyt.

Viisi ihmistä on ns. Superlatives-osiossa arvioinut, että heidän Naamakirjakavereistaan minä olen "most likely to get out of trouble by smiling" (siis oikeesti, olenko niin hymytyttö? Hurjaa!).

Stripparinimekseni valikoitui Mimi Sugarbutter. Siihen jotenkin sopivasti olen myös saanut yhden virtuaalidonitsin.

Kuulostaako tyhmältä? No, missäpä sitä järkeä olisi.

Vaihtoehtona olisi myös Arsebook.

Ja harmi, etten ole missään toimistossa. Naamapallo olisi aika kiehtovaa.

Fiksummat miehet

Olen joskus yksinasuvana harmitellut sitä, että kun kännykkä on jossain, ei ole toista puhelinta, jolla voisi soittaa ja niin löytää luurinsa.

Sen sijaan tuntemani nuoret miehet ovat tässä paljon fiksumpia. Nimittäin viikon sisään minua lähestyi kaksi eri henkilöä ns. pikaviestinmenetelmällä elikäs tietokoneiden kautta ja pyydettiin, että jos soittaisin hänen kännykkäänsä, kun sitä ei näy missään.

Toteutin toiveen, luurit löytyivät ja kaupan päälle vielä rupatteluhetket.

- - -

Hyvää kuuluu, kiitos vaan kaikille olotilaani tiedusteille. Väsyttää toki vielä ehkä normaalia enemmän ja antibioottitabletteja pitää edelleen nauttia se kuusi päivässä. Ja kun yritän kuroa kiinni menetettyjä päiviä, niin on kiirusta vähän kaiken kanssa.

Onneksi veli kokkailee. Lupasi tehdä tänään vielä omenapiirakkaakin.

Big Brotherista olen edelleen pihalla, vaikka Kriisin kirjoittelua olen yrittänyt jonkun verran seuratakin. Se oli tärkein BB-lähde aiemminkin, ja hyvää ei kannata vaihtaa.

Jostain pitäis vähän tienatakin

Pikkuveli muutti Helsinkiin, mutta nyt vain hänen tavaransa ovat päässeet tulevaan asuntoon. Niinpä veli majailee vähän siellä ja täällä, kuten siskonsa luona tällä hetkellä.

Lisäksi kulttuurituottaja etsii töitä. Veli vaikuttaa osuuskunnassa Raymond, ja sitä kautta voi ostaa palvelut, jos ei tahdo palkata häntä kokonaan.

Olemme itse asiassa veljen kanssa vähän samassa tilanteessa. Paitsi minulla on nyt firma elikäs toiminimi Viestimieli.

Hirmuisen iso kiitos kaikille lähipiirissä vaikuttaneille henkilöille, jotka ovat vakuuttaneet, että minusta on tekemään hommia "ihan ite". Ilman teitä en olisi uskaltanut.

Erittäin lämpöisesti ajattelen Oopaa (Viestimielen logo, käytännön toiminimiyrittäjäneuvonta) ja Ilkkaa (nettisivujen teknisen säätö). Ja Justinia, koska hänkin on joutunut uhraamaan aikaa yrityspohdintoihini. Lupasin jätkille, että huomioin heitä firman pikkujouluissa, sillä onhan moiset tietysti järjestettävä. Saa vähän säpinää.

- - -

Eilen kävin puhumassa Megapolis 2022 -tapahtumaa pohjustaneessa tilaisuudessa. Tuli taas tilaisuuden jälkeen mieleen kommentti, jonka sain kesällä eräältä mieheltä. Hänen mukaansa viihteellisyys henkii minusta joka tapauksessa, joten pitäisi panostaa asiallisuuteen. Nooh, ehkä minusta joskus tulee vähän vakavammin asiallinen, jos tilanne sen todella vaatii.

Ja pistäkääs tuo Megapolis kalentereihin eli 13. lokakuuta Vanha ylioppilastalo: tarjolla siis ilmaista ja varmasti antoisaa, kuluttamisen moninaisuutta pohtivaa keskustelua. Mukana monta kiinnostavaa tyyppiä, kuten Maria Veitola, Kirsi Piha, isä Mitro ja Osmo Soininvaara.

Terveydenhoidollista valistustyötä

Kävelin päivällä kohti Kallion terveysasemaa poistattamaan tikkejä, kun mieskaksikosta toinen, vanhempi ja päihtyneempi, pullo kädessään, kysyi kätevintä tietä Hakaniemeen. Neuvoin, ja mies ehdotti, että liittyisin seuraan ja nauttimaan puistoon hetkeksi virvokkeita.

"Nyt on tuo alkoholinkin käyttö kokonaan kielletty, koska olin viikko sitten leikkauksessa."
"Ai, mitäs sulta leikattiin?"
"Umpilisäke", kerroin ja vilautin paidanhelman alta tikkejäni.

Nyt toinen miehistä kiinnostui. Hän oli kuulemma aina vatsakipuisena miettinyt, miltä ja missä se umpilisäkkeen tulehdus tuntuu.

Valistin omakohtaisten kokemusten perusteella. Mies oli tyytyväinen saadessaan tietää, että tulevaisuudessa hän voi epäillä umpisuolta, jos voimakas kipu kohdistuu oikealle alavatsaan.

"Oon tosissaan aina miettinyt, että pitäis selvittää, missä kohdin se umpisuoli on, mutta en vaan oo saanut aikaan. Tosi hyvä tietää tää", mies nyökytteli tyytyväisenä teidemme erotessa.

- - -

Lisäys: Ai niin, Tepon mainio 100 tuntematonta -sarja jatkuu taas. Katsokaa, lukekaa, kommmentoikaa ja osallistukaa!
(Ja nyt lupaan lopettaa hetkeksi Teppoon linkkaamisen...)

Blogimiitti 5. lokakuuta

Nyt sitten taas kaikki blogilliset ja blogittomat: miitti perjantaina 5. lokakuuta ravintola Lufitissa. Lisätietoja miittiblogista ja tietoa saa levittää vaikka oheisella bannerillakin!

Tervetuloa!

Päivän teema eli asu

Sen kunniaksi, että Kuukausiliite julkaisi ison jutun muotiblogeista, niin minäkin esittelen päiväkävelyasuni. Hyvin sillä Kallion katusceneen solahti.

Lippis: vaihtokauppa Jaatsan kanssa eli hän sai minulta hatun ja minä häneltä, kirppiseltä ostettu

Paita: kirppikseltä muutamalla eurolla, tykkäsin väristä

Housut: markettikamaa

Kengät: Karhun tennarit, ostettu kesän alennusmyynnistä 50 eurolla

Meikki: ei ole

"Pukeutumiseni lähtökohtana tänä syyspäivänä on ehdottomasti mukavuus. Keskivartaloni on niin turvoksissa ja ompeleet edelleen näkyvissä, etten voi käyttää mitään tiukempaa.

Hattu on kätevä siksikin, että en jaksa laittaa tukkaa."

(Hesarin juttuun viitaten kirjoitin myös toiseen blogiini).

Kohtaaminen virkavallan kanssa

Eilen pysäytin poliisiauton Aleksis Kiven kadulla.
"Kun näin, että äsken tuossa Kustaankadulla poliisit pitkään jututti sellaista vähän outoa tyyppiä ja päästivät sen sitten menemään ja äsken se sitten meni tuohon autoon ja..."
"Ai tuohon? Selvä."

Ilmeisesti hiippari oli siis kulmilla laajemmin tiedossa. Ja poliisi sattui sopivasti siihen kohdalle, niin ei tarvinnut jäädä miettimään, että pitäisikö niille soittaa vai ei. Kun se tyyppi oli oikeasti sen verran oudon oloinen, että erottui jopa Kallion katukuvasta. (Tietysti se, että virkavalta oli sitä juuri jututtanut, sai tarkkailemaan vähän enemmänkin.)

Eli ansiokkaasti jo liikahtelen välillä asuntoni ulkopuolelle. Kieltämättä kauppareissutkin ottavat vielä voimille ja vatsanseutu on vieläkin leikkauksen jäljiltä niin turvonnut, että vaatevalinnoissa pääsee aika helpolla.

Tiskivuori olisi melkoinen, eikä kukaan ole ilmoittautunut tulevansa edes käymään. Hmph.