Ihmissuhteita termarikahvilla

Luennassani on tällä hetkellä Johanna Sinisalon Lasisilmä (2006), jossa tv-tuotannon maailmassa työskentelevä henkilö toteaa:

Että ruvetaan helposti ottaan liian suoraan fiktiosta malleja siitä miten asioitten pitäisi olla, kehittyy ihan outoja odotuksia ja standardeja siitä mikä on oikeenlaista elämää. Ja kun ihmissuhteiden huippuhetkiin telkkarissa kuuluu timanttisormuksia samppanjalaseissa, ni onhan kauhee pettymys kun eka kundikaveri sanoo tykkäävänsä tytöstä jossain ratikan takasillalla.

Tämä taas liittyy siihen, että tuossa Koirablondin kanssa sunnuntaina pohdittiin, miten romanttisia treffejä ja tilanteita miehet voisivat naisilleen järjestää hyvin kevein kustannuksin.

Emme me vaadi timanttisormuksia. Sellainen kävelyretki rauhaisaan puistoon, kahvia termarissa ja miehen itse leipomat pullat (paistetut pakastepullatkin kelpuutetaan) olisi jo aikamoisen romanttista.

Tai mies laatisi vuosipäivänä runon tai biisin tai ottaisi valokuvan tai muovailisi savihahmon tai nikkaroisi leluhevosen tai askartelisi omaperäisen helmikorun lahjaksi sen sijaan, että pistäisi puolet kuukausipalkastaan siihen shamppanjaillalliseen kaupungin kalleimmassa ravintolassa.

Mutta lieneekö tämäkin sitten vain opittu populaarikulttuurista?
Tai ajan hengestä: pieni on kaunista, vähempikin riittää, aikaa ja slow-meininkiä rahan sijaan?
Sillä ovathan nämä mielikuvat ihmissuhteiden huippuhetkistä lopulta ympäristöstä ja kulttuurista imettyjä.

Mutta olisi se oikeasti aika romanttista, jos minulle vaikka ratikan takasillalla paljastettaisiin tykkääminen. Silloinhan sitä vähiten odottaisi. Kun ne shamppanjat kuplivat illallisella, niin silloin se on jo odotettu toteamus. (Toki en yhtään väheksy sitä, että minut vietäisiin hienoon ravintolaan...)

Monitasoista liikettä

Tänään kävin haeskelemassa sisäistä rauhaa Espoon puolella erinomaisen hyvässä seurassa. Käyskentelyä Olarin ympäristössä Koirablondin ja nelijalkaisen kanssa, reilu 30 kilometriä pyöräilyä (ja nyt oli se kypäräkin päässä, kun liikuin sporttisemmalla kaksipyöräisellä), piipahdus katsastamassa mm. Picassoa Didrichsenin taidemuseossa sadekuuron ajan, lueskelua ja kotitouhuilua.

Näin on hyvä.

Sattuvasti Nyt-liitteessä oli radiofilosofien Jukka Relanderin ja Tuomas Nevanlinnan vastaus kysymykseen "Mistä tunnet sä ystävän".

Jos ei koe itseään supertähdeksi, mutta kysymys tuntuu silti ajankohtaiselta, kannattaa muuttaa. Ystävät tulevat kantamaan huonekaluja (jos taas on supertähti, paikalle ilmestyvät vain liehittelijät, joten vastaus jää ikävä kyllä saamatta). Jos uutta asuntoa ei ole näköpiirissä, on parasta alkaa soitella poskeaan ihmisille. Liehittelijät hämmentyvät, viholliset (ja perheenjäsenet) suuttuvat. Ystävä sivaltaa takaisin, mutta lähtee silti kanssasi kaljalle.

Onneksi minun ei tarvitse turvautua poskensoittoon, koska tuo ensimmäinen vaihtoehto on näillä näkymin edessä syksymmällä.

- - -

En muista, että tätä päivää ennen kukaan satunnaisesti vastaan tullut vanhempi nainen olisi kertonut kondomikokemuksia. Kaikkea sitä Espoossa saakin kuulla.

"Koirani keräilee suuhunsa ihan mitä vaan. Pahinta oli kyllä se käytetty kondomi: kymmenen minuuttia sai tapella, ennen kuin sain sen pois hampaista. On ne kyllä kestäviä!"

Sisäistä rauhaa etsimään

Tänään minulle sanottiin, että minun olisi syytä keskittyä itseeni ja etsiä sisäistä rauhaa ja rakkautta. Aurastani ja minusta ylipäätään henkivä negatiivinen energia kertoo sisälläni olevasta isosta solmusta, tarkkaan ottaen navan tienoilla, joten nyt olisi aika koettaa saada selkoa elämään. Jos jatkan elämääni tämänkaltaisena, olen viiden vuoden päästä aivan loppu ja rikki.


Olen itsekäs, kuten länsimaalaisessa ajattelussa yleensä, mutta heikko nainen. Minun tulisi lopettaa myös baareissa pörräily, sillä sieltä ei löydy kuin rahan perässä juoksevia Nokia-insinöörejä.

En myöskään saa muilta ihmisiltä juuri mitään, vaan olen lähinnä antavana osapuolena. Siksi minun pitäisi avata sydämeni ja koettaa päästä eroon siitä pahasta solmusta ja liiasta turhasta hälystä ympärilläni. Pääni on jo täynnä, mutta sydämessä on tyhjää.

Ja kukas näin sitten kertoi? Olin lenkillä keskuspuistossa, kuulokkeet korvissa, kun viereeni pyöräili ei-suomalaisen näköinen, harmaapartainen mies. Hän hymyili, tervehti ja sanoi jotain, joten tiputin kuulokkeet pois korvista.

Mies kertoi englanniksi ihailevansa keskuspuistoa, olevansa Tiibetistä kotoisin oleva joogi ja opettaja. Nyökkäilin ja kysyin jotain, ja sitten mies sanoi olevansa myös selvännäkijä. Hän ei kuulemma tavallisesti pysäyttele ihmisiä näin, mutta nyt aurani näytti siltä, että olisi syytä. Tiedusteli horoskooppiani, sitä, onko minulla lapsia ja kysyi, josko haluaisin kuulla itsestäni, kun näytän olevani elämässä eksyksissä.

Pitihän moiseen suostua. Niin hikisenä istahdin puistossa olleen pöydän ääreen ja läväytin kämmeneni esiin miehen kosketettavaksi. Siitä se sitten alkoi, minun ja sisäisen maailmana tunnustelu. Mies kyseli kaikenlaista elämästäni, pääosin englantia käyttäen, välillä suomeksi, ja kommentoi ja esitti ajatuksiaan.

Puolisen tuntia kestänyt tilanne päättyi puhelinnumeron antamiseen: mies kertoi olevansa valmis jatkossa maksua vastaan auttamaan minua sisäisen rauhani löytämisessä, ensi kerralla voisimme, me ystävät, tutkailla vaikkapa käsieni viivoja ja niihin sisältyvää tietoa. Lopuksi tuli vielä tiivis haluas, jonka energiansiirron aikana minun olisi pitänyt tuntea lämpöä.

Koska olen kuitenkin varsin rationaalinen ja epähenkinen, niin tilanne lähinnä huvitti jälkeenpäin. Mutta vakavammaksi vetää se ajatus, että joskus heikkoina hetkinä tuollainen sympaattisen henkilön suorittama napani tökkiminen ja "sisälleni katselu" olisi varmasti tehnyt suuren vaikutuksen. Kenties olisin jo soittelemassa joogille ja toivomassa lisäopastusta.

On kai varsin selvää, jos pysäyttää kenet tahansa lenkkeilevän naisen ja toteaa tälle, että elämässäsi on solmuja, niin nainen myöntää tilanteen olevan näin. Ja mikäs siinä, jos toiset tulevat onnelliseksi etsiessään tuota kautta ratkaisuja elämän kysymyksiin. Ainakin vetoavampi tämä joogin tapa oli kuin vaikkapa jehovantodistajien.

Mutta itseäni en näe maksamassa jollekin siitä, että hän johdattelee minua henkiselle tielle. Enkä aio myöskään lähteä luostariin mietiskelemään (tämä erityisesti Joonakselle tiedoksi!)

Kyllä, elämäni on jonkinasteista myllerrystä, mutta niinhän se on melkein aina. Sisäistä rauhaa ja rakkautta etsiskelen mieluusti.

Askel aikuisemmaksi

Yksi aikuisuuden merkeistä ovat mielestäni lounastapaamiset. Siis kun sovitaan, että nähdään lounaalla jossakin ravintolassa, sen sijaan, että suunnattaisiin opiskelijaruokkimoihin.

Nyt voin kätevästi toteuttaa näitä lounastapaamisia keskustassa, kun oma arki ei enää vie Espooseen. Vähänkö tuntuu aikuiselta!

Tänään istuttiin lounaalla isoveljen, kauniimman kirjeenvaihtajattaren ja Koirablondin kanssa. Cafe Engelissä ruoka maistui, mutta juomaveden ja kahvimaidon sääntely melkein huvitti: pistäkää nyt ihmeessä ne vesikannut pöytiin ja sitä maitonekan kokoakin voisi kasvattaa, etenkin tuolla kahvin hinnalla (2,70 e).

Veljen kanssa jatkettiin vielä Tennispalatsiin: Oi maamme! -valokuvanäyttely oli oikein kiinnostava ja lämpöistä hilpeyttäkin herättävä. Kyllä se totuus on jo riittävän ihmeellistä, joten mitäpä sitä muuttelemaan, kuten Duane Hanson, jonka realistisia ihmishahmoveistoksia on myös nyt Tennarissa esillä, oli kommentoinut.
- - -

Lounastapaamisten lisäksi harjoitan toki myös kahvitapaamisia. Sen ansiosta sain eilen nähdä lähietäisyydeltä punaisen kulkupelin (en sentään uskaltanut koskea). Tapaamisen jälkeen piti selvittää sekin, miksi Sibelius-monumentin yhteydessä on myös säveltäjän pääkuva, eli siis asia oli niin kuin skootteristi epäili:

Paineet abstraktin ja esittävän taiteen kärjistetylle vastakkainasettelulle olivat olemassa, mutta tilanne ratkaistiin liittämällä teokseen Sibeliuksen muotokuvapää.

- - -

Blogissani aiemmin esittelemieni suunnitelmien sijaan en siis lähtenytkään tänään Naamoille. Uskon kuitenkin pikkuveljen hoitavan tämän tapahtuman sukumme mainetta kasvattaen.

Kesän lemmet

Sen jälkeen, kun Raudikko asteli avioon kesäkuussa ja itse pääsin kaasoksi, olen suhtautunut selvästi positiivisemmin kaikkeen häähöpinään ja muuhun romantiikkarallatteluun.

Niin kuin nyt vaikka Ihime ämmä ja Jazmanaut: onnea vaan vieläkin ihan hurjasti vastanaineille! Tai sitten se, että Turistia kosittiin.

Ja sitten suhteita, jotka eivät vielä ole ihan sormustenvaihdossa asti. SannaSaatana on alkanut puhua hanipuppelia. Entinen ikäkriiseilijä Kermakin on herkistynyt toteamaan rakkauden sokeuden. Viiru kertoo, miten ystävätär hössöttää ihanasti treffailun alkuvaiheessa. Tai kun Veloenan kirjoitus polveilee pohtimaan, miten ajautuu sanomaan rakastavansa toista.

Ah lempeä, tunteiden paloa!

Kuten toveri tänään treffisuunnitelman yhteydessä pohti, niin liikaa ei kannata miettiä. Sitä joko pitää tai ei. Siitä siis lähdetään. Ja kyynisyys heitetään nurkkaan. Kaikki on mahdollista.

Kommenttia kehiin

Kun itse on mönkinyt blogeissa jo ikuisuuden (varmaan neljä vuotta lukijana, kolme vuotta kirjoittajana), niin unohtaa, ettei kaikki tässä touhussa todellakaan ole selvää muille. Niin kuin esimerkiksi kommentointi: kuulemani mukaan joku olisi joskus halunnut kommentoida, mutta kun ei tiennyt, että miten.

Lähes jokainen meistä blogaajista tykkää, kun joku kommentoi eli kirjoittaa vaikka, että kiva lukea näitä juttujasi. On turhauttavaa kirjoittaa tekstejä, jos ne eivät herätä vastakaikua. Siis rohkeasti vaan kommentoimaan, jos vähänkään tuntuu siltä.

Kommentointi on helppoa, vaikka tämän ohjeistuksen perusteella todennäköisesti vaikuttaa aivan muulta, heh.

Kuka tahansa voi kommentoida

Tätä blogia, kuten useimpia muitakin suomalaisblogeja, voi käytännössä kommentoida kuka tahansa. Mitään kirjautumista mihinkään järjestelmään tai systemaattista saman nimimerkin käyttöä ei siis vaadita, vaikka toki oman netti-identiteetin kannalta se on järkevää.

Jokaisen blogikirjoituksen päätteeksi on Marinadissa vakiosti teksti "No comment" tai esimerkiksi "3 comments". Kun sitä klikkaa, pääsee lukemaan kommentit ja kirjoittamaan omansa. Kommenttien perässä on linkkiteksi "Lähetä kommentti", ja kun sitä klikkaa, avautuu kommentointiruutu (Leave the comment).

Tyhjään ruutuun kirjoitetaan haluttu kommentti. Ruudun alapuolella on "word verification" -osuus, jonka tarkoituksena on estää ns. spämmikommentit eli kaikenmaailman lääke- ja seksisivustomainostajat. Tähän ruutuun on yritettävä naputtaa yläpuolella näkyvät kirjaimet ja numerot. Systeemi tunnetaan myös nimellä CAPTCHA, ja kieltämättä se on hankala, mutta estää spämmit tehokkaasti.

Nimellä tai ilman

Seuraavaksi valitaan, onko kommentoija Blogger-tilin käyttäjä, "Other" vai "Anonymous". Jos olet luonut Blogger-tilin, niin sen kun vaan kirjaudut sisään (ja tämä ohjeistus lienee sinulle täysin turha).

Jos valitset "Other", niin pistät Name-kohtaan nimesi tai nimimerkkisi, nettisivu ei ole välttämätön.

Anonymouksena kommentoidessasi olet siis anonyymi, mutta toki silti voit lisätä nimmarisi esimerkiksi kommenttiviestiin. Anonyymikommentointia en suosittele, joku nimmari kannattaa aina keksiä. Toki voit halutessasi toimia aina vaikka eri nimimerkillä, jos et kehtaa jostain syystä tulla tunnistetuksia samalla nimellä.

Sitten voit joko samantien julkaista kommentin (Publish-painike) tai esikatsella sen (Preview). Jos homma ei toimi, tulee mahdollisesti ilmoitus esimerkiksi siitä, ettet ole onnistunut pistämään word verification -kohdassa oikeita merkkejä (ja tätä tapahtuu ainakin minulle usein).

Ja sitten kommenttisi pitäisikin näkyä tekstin perässä. Minulle tulee kommentista tieto sähköpostiini, ja kun ehdin, niin yleensä reagoin vastakommentilla.

Blogikohtaisia eroja

Jotkut blogaajista tai blogialustoista vaativat jonkinlaista kirjautumista, ennen kuin lukija voi kommentoida. Esimerksi osaa näistä Blogger-blogeista ei pääse kommentoimaan ilman, että on itse kirjautunut Bloggeriin (luulen, että joillakin bloginpitäjillä on tämä ominaisuus jäänyt huomaamatta päälle, koska se taitaa olla oletusasetuksena blogia luodessa, joten kannattaa tsekata ruksi kohdasta Asetukset - Kommentit).

Lisäksi blogikommenttijärjestelmissä on blogialustakohtaisia eroja. Esimerkiksi Kulutusjuhlaa pääsee kommentoimaan simppelisti, mutta sinne pitää antaa oma sähköpostiosoite.

Ja nyt kommentoimaan!

Eli jos et ole koskaan kommentoinut, mutta mieli tekisi, niin nyt on hyvä aika aloittaa vaikka tämän tekstin perään.

Vai oliko ohjeistus liian sekava? Pistä sitten sähköpostia, marinadi (at) gmail.com. Saa sinne mailata muutenkin.

Tiedostan, että tämä blogi vaikuttaa varmaan monen mielestä joltain blogiporukan sisäiseltä leikkikentältä, kun tunnen niin monta blogaajaa. Mutta siitä ei kannata piitata, vaan kommentointivapaus on yhtä suuri jokaisella, ja ilahdun niin tuntemattomien kuin tuttujen ilmaisuista.

Lisäksi olisi oikeasti mukavaa tietää sekin, ketkä live-elämästä tutut (kuten entiset työ- ja opiskelutoverit) jorinoitani lukevat.

Eilenkin tässä blogissa oli yli 400 kävijää mutta kommentteja tipahti vain yksi. Joten sikäli tässä blogissa ei juhlita kovin suurella kommentointiprosentilla verrattuna moneen muuhun, joissa käydään usein vilkastakin keskustelua.

Ja jokainen blogaaja varmaan on tunnistanut sen ilmiön, että joskus jokin aivan omituinen asia innoittaa monia kommentoimaan, kun taas toisinaan kukaan ei reagoi mitenkään, vaikka niin on tekstin julkaistuaan kuvitellut.

Senkin olen joutunut tunnustamaan, etten enää itse kommentoi niin aktiivisesti kuin aiemmin. Kun luettavia blogeja on kertynyt melkoinen läjä verrattuna parin vuoden takaiseen, niin ei vaan muka ehdi tai jaksa.

Lisäys vähän myöhemmin:

Tämä on suunnattu blogikommentoinnissa pidemmälle harjaantuneille. Ilkka kysyy bloginsa kommenttiosastolla:

BTW, onko kellään muuten tiedossa sellaista feed readeria, joka osaisi kunnolla
seurata blogikirjoitusten kommentointia? Google Reader ei tunnu ymmärtävän niistä mitään, minkä vuoksi suurin osa keskusteluketjuista menee nykyisin
sivusuun :-(

En osaa auttaa kommenttiseurannassa, mutta kiinnostaisi minuakin.

Soo soo!

Nimerkki Johnny on ollut kommenttiosastolla huolissaan kypärättömästä pyöräilystäni, ja täysin syystä toki. Eilen hän oli jopa onnistunut bongaamaan minut:

Näköhavainto Marinadista eilen: pyöräilemässä Helsingissä vihreässä puserossa jonkun henkilön seurassa - ja taas ilman kypärää! Soo, soo, juuri niillä lyhyillä kaupunkipyrähdyksillä sitä kypärää eniten tarvitaan. En epäile tasapainoaistiasi, mutta fysiikan laeille et mahda mitään, kun joku auto kääntyy yllättäen eteesi.

Niin, valitettavasti olen niin pinnallinen, etten ole vieläkään saanut hankittua kypärää, joka mielestäni sopisi sekä minulle että Jupiterilleni. Mutta älkää te muut olko samanlaisia, vaan pitäkää kypärät päässänne.

Ylipäätään "älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon" on todella kätevä lausahdus. Tähän pohjautuen annankin nyt seuraavan elämänohjeen:

Älä tutustu seinänaapuriin liian hyvin. Ensinnäkään se ei sovi suomalaiseen kulttuuriin. Toisekseen se voi johtaa tämänkaltaisiin tilanteisiin:

Ovikello soi aamulla yhdeksän jälkeen. Naapuri moikkaa ja kysyy: "Oisko sulla antaa taas lusikallinen instanttii?" (instant=pikakahvi). Tokihan minulla on.

Juttelemme lyhyesti ja kysyn, kuuliko Naapuri öiset jatkoni viikonloppuna. Oli kuulemma kuullut, mutta hänenkin mielestään on tärkeintä, että myös minulla on kivaa, ja eikä Naapuri muutenkaan olisi nukkunut.

Eli siis kolmantena seikkana tähän voisi lisätä senkin, että hyvät naapurisuhteet edesauttavat jatkojen pitämistä, ja sehän vasta paheellista toimintaa onkin. Pysykää erossa moisesta. Tai käyttäkää edes silloin kypärää tai peruukkia. Tai punaisia korokepohjaisia saappaita. Tai massiivisia olkatoppauksia.

Lisäksi vielä muutama tehkää toisin kuin minä -ohje:

- Pidä kotisi siistinä. Onhan se mukavaa, kun tavarat löytyvät vaivattomasti.
- Tee asiat nyt, älä vasta sitten, kun on ihan pakko.
- Älä roiku netissä tuntitolkulla (äläkä ainakaan kirjoittele blogia).
- Ja jos blogia kirjoitat, älä paljasta itsestäsi blogissa erinäisiä hölmöjä yksityiskohtia. Siitähän saattavat muut ajatella vaikka mitä!
- Pysy järkevänä ja tasapainoisena äläkä rakentele haaveita ja pilvilinnoja.
- Tee harkittuja ostoksia: ei ole pakko hankkia vihreitä Karhun tennareita vain siksi, että ne ovat alennuksessa puoleen hintaan ja olet joskus sellaisista sovittanut.
- Juo alkoholia vain maun vuoksi tai korkeintaan ruuan kanssa.

Yksi älykäs

Tämä piti blogata jo aiemmin, mutta nyt vasta tuli mieleen, kun Vesikeksi kirjoitti Kuopion Sokoksen vessoista. Eli kuva on Helsingin keskustan Kitty O'Shea's -baarin naistenhuoneen kopista. Siinä on siis vessapaperiteline.

Kyllä meinasi hermostuttaa, kun käsikopelolla systeemin alapuolelta yritin saada paperia ulos. Hetkinen siinä meni, ennen kuin tajusin, että paperi pitää kiskoa tuosta keskeltä ulos.

SmartOne, todellakin.

Samaisessa baarissa olen muuten onnistunut kastelemaan käsilaukkuni, kun heitin sen kopissa olleeseen lavuaariin huolettomasti. Hana toimi liiketunnistimella, ja sillä kertaa se todella toimi.

Peruukkeja ja muuta

Ei kykene parempaan nyt.

Minh, Kata (joka inhoaa tätä nimeä), Rappiotäti kahvittelijana, joku ulkopaikkakuntalainen, siis Kervå tai jotain, ja jotain.

Minua ei kutsuttu, mutta sattumalta fillaroin. Ja nyt olemme kodissani, koska pitäähän tämä esitellä.

Saarasta tykätään kaikki. Etenkin karaoken kera.

Jollain oli lyhytaikainen suhde johonkin. Pulp.

Lostiksenkin tukka oli illanvietossa mukana.

Suurena bonuksena: baarissa kohdattiin myös En vaan osaa.

- - -

Muokkaus aamulla:

Linkkejä lisätty ja tekstiä väännelty.
Todettu, että väsyttää vieläkin.
Mietitty, että onpa varmaan tosi hienoja kuvia jollain viime yöstä.
Hartiani kaipaavat hierontaa.
Täällä on lähes täysi tupakka-aski, jossa lukee "Fajcenia môze zabijat".

Kuvallisesti ilmaistuna

Ei sille mitään voi: kuvissa näytän hurjan paljon äidiltäni. Jostain syystä peiliin katsoessani en havaitse samaa yhteneväisyyttä, mutta pysähtyneissä kuvissa sen huomaa. Ja samaahan kaikki muutkin sanovat, äitiini olen tullut.

Tosin alla olevassa, Jarkon torstaina ottamassa kuvassa näytän kyllä just niin itseltäni.

Hoilotin tänään taas Tuure Kilpeläisen Holtiton sydän -biisiä, ja jäin miettimään, mitä on holtti? Tai millainen on holtillinen?

Tästä sitten tuli mieleen siinä fillaroidessa, että jos nyt kolauttaisin kalloni asfalttiin (juu, äiti, pitäisi sitä kypärää käyttää, mutta kun se ei sovi tyylillisesti yhteen Jupiterin kanssa ja on hankala noilla lyhyillä matkoilla) ja tämä jäisikin viimeiseksi blogitekstiksi. Että kylläpäs olisikin nerokasta, vai kenties jopa ennustavaa, kun olisin kirjoittanut holtittomuudesta.

No, tällä hetkellä elämä maistuu mansikoilta ja herneiltä. Ja muutenkin oikein makoisalta.

Blogilla ansaitsee medianäkyvyyttä

Kah, verkkohesarissa oli jo julkaistu juttu otsakkeella "Blogikirjoittelu ei elätä Suomessa". Minäkin siellä kommentoin, kun toimittaja lähetti Marinadille sähköpostia ja kysyi mielipidettä. Huomisessa paperilehdessä olen oletettavasti myös hymyn kera, eli siis kesäinen kuva pitäisi löytyä taloussivuilta.

Järjellisempiä ja pidempiä mielipiteitäni itse aiheesta eli blogilla tienaamisesta kirjoittelin tuonne toiseen blogiin. Juu, en tällä elä, mutta tämä onkin harrastus, josta saa jotain ihan muuta kuin kohennusta tilin saldoon.

(Justikselle kiitos tiedonvälityksestä! Olisi muuten mennyt ohi tuo verkkojulkaisu, kun Koirablondi tuli luokseni syömään.)

Hyvinsyötetty

Tänään(kin) olen syönyt hyvin, kiitos elintarvikkeiden kanssa ilmeisen taidokkaasti toimeentulevien ja myös blogaavien henkilöiden. Ekaksi päivällä sain pannaria ihan kotiin asti vietäväksi ja illalla ulkoilmaruokaa eli grillattua sapuskaa.

Vatsani siis möllöttää tyytyväisenä. Nam. Kiitos kaikille asiaan osallisille!

- - -

Mietin myös kynsieni lakkaamisen ongelmaa. Jostain oudosta syystä se jää aina liian myöhäiseen vaiheeseen, tai siis tajuaa, että kohta pitäisi lähteä, mutta haluankin vielä lakata kynnet. Yleensä seurauksena on se, että vähintään yhden kynnen pinta näyttää surkealta, koska ei ehdi kuivattaa lakkaa kunnolla.

Eli miksi en ole vieläkään oppinut, että kynnet voisi lakata silloin, kun aikaa on tarjolla? Esimerkiksi vaikka nyt? Tietokonetta pystyy kyllä naputtamaan, vaikkei se lakka olisikaan ihan kuivaa.

- - -

Lisäksi olen tullut siihen tulokseen, että lehtivalokuvajat ovat lähes poikkeuksetta varsin mukavaa sakkia. Olen heitä tavannut töitä tehdessä ja myös muualla, ja jotenkin tästä porukasta henkii sellainen sopiva tekemisen meininki ja tulevat vielä ihmisten kanssa toimeenkin. Se on paljon.

Kysyttävää?

kuinka valmistetaan marinadi
miksi kodinkoneet on valkoisia
miten kietoa huivi päähän
mistä jutella treffeillä
kuinka nopeasti tradenomiksi
miten pääsee petroskoihin
miksi mies iskee varatun naisen

netistä ei löydä mitään

- - -

Ylläoleva oli koonti kysymyslauseista, joilla tähän blogiin on kaikkitietävän Googlen avustuksella tultu viimeisen kuukauden aikana. Tai siis eihän tuo viimeinen ole kysymys, vaan älyllinen toteamus.

- - -

Hesarissa oli eilen juttua aiheesta paidattomat miehet ja terassit. Ja tästä tutkivasta journalismista on videokin. Tuttujen nännithän kiinnostavat aina, joten pakko oli katsoa.

Lutviutumista

Pikkuveli kokkasi ja lähti sitten liftaamaan Jyväskylään. Mutta reilun kuukauden päästä hän muuttaa huomattavasti lähemmäksi eli Helsinkiin. Hassu aatos, että veli asuu sitten fillarimatkan päässä.

- - -

Eilen eräs lauloi karaokea hienosti. Minä en. Lohduttaudun jälleen sillä, että olen kuulemma livenä blogiani parempi.

Illan mittaan käsiteltiin myös esimerkiksi paljasjalkaisuutta ja viinilaseja. Lisäksi kerroin, että operaatio koodinimellä "Metsäkissa Torkkelinmäellä" on edistynyt erittäin lupaavasti.

- - -

Vielä Skrubun viikkovitosen hengessä lausahduksia:

"Asiat lutviutuu"

"Älä ota elämää liian vakavasti. Et kuitenkaan selviä siitä hengissä."

"Jos se ei oo överit, se on vajarit."

"Älä kadu tekemääsi, kadu tekemättä jäänyttä."

"Ei kannata suihkussa itkeä, voi lattia kastua."

Soul Kitchenin terassille illalla

Tänä iltana kannattaa tulla Soul Kitchenin terassille puoli yhdeksän aikaan (saa ilmaantua myöhemminkin), sillä ainakin minä ja Haakana olemme siellä. Eli tämä on niin kuin julkinen kutsu kaikille!

- - -

Viime viikolla asunnollani kokkasi isoveli, tänään saman homman hoiti viime yönä luokseni saapunut pikkuveli. Kivoja nuo lähisukulaiset.

Taas kenkää

Veli kokkasi hyvin, oli uusia perunoita ja lihaisaa kastiketta ja kasvismättöä. Minä ja Naapuri söimme tyytyväisinä.

Sitten saattelin veljen Kurviin ja uusiin kyläpaikkoihin ja kuinkas sattuikaan, eksyin Lähetyksen kirpputorille.

Koska koskaan ei voi tietää, millaisia jalkineita tarvitsee (onhan täällä kotikulmillanikin runsaasti yrityksiä, joiden töissä voisin kuvitella käytettävän punaisia saappaita), käytin kahdeksan euroa.

Tanskaan en näitä aio kuitenkaan ottaa, kun veisivät matkalaukussa vähän liikaa tilaa.

- - -

Ai niin, minullahan on myös taas uusi blogimainen viritelmä, jotta voin kokeilla Taloussanomien Omaa sanaa ja lisäksi saan kirjattua muistiin muiden fiksuja, hauskoja tai hämmentäviä lausahduksia.

Rummutellen Redrumissa

Eilisilta meni Redrumissa ja Deerhoofin keikalla, tunnelmaa lämmitteli Cosmobile. Mitään en bändistä vielä viikko sitten tiennyt, mutta voitin sitten taas sisäänpääsyn (kannattaa kuunnella Radio Helsinkiä).

Kun festarointi jää tänä kesänä vähiin, niin livemusakiintiötä täytetään näköjään keikoilla notkumisella. Tosin houkuttelin eilen Leffamiestäkin Naamoille, jotta saataisiin noille festareille kaveriporukasta kattava edustus.

Keikka oli hämmästyttävän suosittu: kymmenen aikaan ovien auetessa jono oli pitkä ja oven ulkopuolelle taisi jäädä melkoisen suuri joukko liputtomia. Ja ei kai tuo ihme, kun bändiä oli hypetetty ja monen mukaan erityisen suuri meriitti oli se, että kyseessä on The Flaming Lipsien lämppäri ja suosikki.

No, ei se nyt ihan mun musaa ollut, mutta aika jees. Paremmat mietiskelyt bändistä voi lukea vaikka Jazmikselta. Kotiinpäin kanssani yhtä matkaa kulkenut rumpalipoika oli myös ihan fiilareissa, joten ilmeisen taitavaa se meininki oli.

Redrumissa olin nyt ekaa kertaa. Kelpo paikka, jonne voi kyllä mennä toistekin. Tosin bändeistä en siellä kyllä nähnyt yhtään mitään, kun en ihan lavan eteen ryysinyt.

Paikan tupakointipolitiikka hämmensi, sillä tupakoimatonta tilaa oli vain pienempi nurkkaus ja sauhuttaa sai muuten aika lailla vapaasti.

Tosin viimeviikkoisen Tavastia-kokemuksen jälkeen en ole lainkaan varma, onko röökinhaju niin vaarallista: aikamoinen hajujen kirjo nimittäin lähtee myös hikeä ja muita ainesosia ilmoille päästävistä, keikalla pomppivista ihmisolennoista.

Muutoin lähitienoilla olen tehnyt lainsäädännön muutoksista samoja havaintoja kuin Oopa.

Isoveli soitti äsken, tulee kokkaamaan luokseni. Eli kaverit, pian on täällä ruokaa tarjolla (ja tämä on ihan oikeasti kutsu, sapuskaa kahden aikaan kaikille nälkäisille)!

Ja minä lähden huomenna Tanskaan muutamaksi päiväksi. Hurjaa poistua Kalliosta niinkin kauas.

Kodin avoimet ovet

Olen pohdiskellut kotini merkitystä viime aikoina tavallistakin enemmän. Jossakin lehtihaastattelussa joku reilu kolmekymppinen miespoliitikko tms. totesi, että asuntoa valittaessa merkityksellistä oli ison illallispöydän mahtuminen. Näin hän voi avovaimonsa kanssa kutsua erilaisia ihmisiä viettämään aikaa yhdessä hyvän ruuan ja seuran kera.

Se olisi minustakin ihanteellista. Tosin mieluusti kutsun porukkaa, vaikka pöydän ympärille ei mahdukaan kuin muutama.

Minulle koti on siis paikka, johon ystävät ja tuttavat ovat myös tervetulleita. Ajatus siitä, että koti pitäisi jotenkin "rauhoittaa" vain omaan olemiseen, on vieras.

Montakohan ihmistä asunnossani on vieraillut viimeisen vuoden aikana? En tiedä, mutta aikamoinen lauma siitä kertyisi. On istuttu iltoja, kahviteltu, syöty, pidetty jatkoja.

Minä myös varustaudun siihen, että saattaa tulla vieraita lyhyemmälläkin varoitusajalla. Pidän mieluusti pakastimessa hätävaratarjottavaa, ja alkoholivarastojanikin mietin siltä kannalta, jos vaikka jatkot järjestetään joskus.

Ja jos joku, vaikka puolituttukin, tarvitsee yöpaikkaa, niin tarjoan mieluusti patjamajoitusta.

Oma osuutensa suhtautumisellani on varmasti maalla vietetyllä lapsuudella. Silloin sisään saattoi piipahtaa kyläläinen tai muu kulkija noin vain. Kaupunkilaisyksiössäni vierailijoiden määrä on kuitenkin melkoisesti pienempi.

Lisäys: Itse asiassa ne kaikki, jotka tämän lukevat ja uskaltavat myöntää käyneensä asunnossani, voisivat hihkaista kommenttiosastolle!

- - -

Anttilan levyhyllystä löytyi kahdeksalla eurolla Salem Al Fakirin tänä vuonna julkaistu levy, joka on ollut hankintalistalla. On se vaan niin hyväntuulista! Kelpaa kuunnella tällaisena sadepäivänä, kun istuu kotona ja koettaa (huom, siis en vieläkään lupaa mitään tekeväni) tehdä sellaisia askareita, jotka ovat jääneet aiemmin hoitamatta.

Kesäkavereita ja vähän enemmänkin

Koirablondi sai auton käyttöön, ja kun aamulla siirryimme kulkuneuvoon, hän ilmoitti pistävänsä soimaan heinäkuiseen elämääni sopivan biisin. Alkumatkan sitten raikasi PMMP ja Kesäkaverit:

Punaviini pilaa puseron
mennään kaupungille
ostan uuden paidan jostain.
Älä päästä irti, pidä kii.
Tällaista on ehkä olla nuori -
ilman huolta. Ota kädestä.

Pääsimme toki tänään varsin pitkälle eli noin 150 km päähän, Taalintehtaalle Kemiöön. Sinne suunnattiin, koska Maahinen puuhastelee kesäänsä taiteen parissa ja piti käydä tutustumassa meininkiin.

Lisäksi kuuntelimme M. A. Nummisen puheen ja söimme.

Tammisaaressa pysähdyimme juomaan kahvit ja ihastelimme idylliä.

Minun luonani söimme taas, koska ruokailu hyvässä seurassa on elämän suuria iloja.

Ruokalepohetkellä Raudikko viestitti olevansa Baritonin kanssa terassilla ja kysyi iltasuunnitelmia. Äsken Koirab poistui ja terassiviestittelevä (-viettelevä?) pariskunta saapuu pian tilalle.

Jopa on laiska, kepeämpi päivä,
sellainen, kun ei viitsi edes viheltää.

Tunnehehkutusta tässä ja nyt

Kun näin Me Naisissa haastattelun Ylen Mikael Jungnerin naisystävästä Maria Matthesista, niin ensiksi vain huokaisin tympääntyneenä. Että taas näitä tällaisia tapauksia, hehkutellaan lehdessä alle vuoden suhteen jälkeen ja hohhoijaa.

Mutta jotenkin jutusta henki vilpittömyys, joka onnistui kohdistumaan romanttiseen puoleeni ja aatteisiini siitä, että pitää elää nyt.

"Tietenkin olen törmännyt jo monta kertaa ympäristön mielipiteisiin: tuostahan nyt ei mitään tule. Mutta kun on tajunnut elämän haurauden, on turha miettiä, mikä kestää ja mikä ei. Tärkeää on vain tämä hetki ja rakkaat ihmiset tässä hetkessä. - - - Jos joku olisi näyttänyt minulle kymmenen vuotta sitten, mitä edessäni on, en olisi uskaltanut elää."

"Rakkaudesta puhuminen kuulostaa aina naiivilta. Mutta mikä muu saa ihmisen vahvimmat tunteet esiin?"

Niinpä. Ei pitäisi olla niin kyyninen. Pitäisi iloita siitä, kun toisista hehkuu tunteiden palo. Joten onnea vaan teille kaikille, jotka olette kesäromanssienne tai pidempien suhteiden pauloissa.

Nauttikaa, hihkukaa, näyttäkää.

B-luokan leffatähti

Ensimmäistä kertaa sain mennä Tavastian ovelle ja sanoa:

"Miulla pitäis olla nimi listassa."

Ja sieltä se löytyi, kuten myös varaus avecille. Kannattaa osallistua kilpailuihin.

Billy Talent oli energistä, toimivaa menoa. Olisi tietysti ollut hyvä, jos bändin biiseihin olisin perehtynyt etukäteen enemmänkin kuin vain niiden parin hitin verran.

Ennen keikkaa onnistuin bongaamaan kaupungilta sellaisen, jonka biisejä sentään vähän paremmin osaan. Lupasin Aksulle, että seuraavalle Helsingin keikalle (10. elokuuta Bellyssä) tulen sen verran ajoissa, että kuulen biisejäkin enkä vain tapaa häntä hikisenä.

- - -

Muita havaintoja näiltä päiviltä:

Olen käynyt ruokkimassa Torkkelin kissaa. Katti on lähinnä tuijotellut minua epäluuloisesti tai luikahtanut heti sängyn alle.

Minulle todettiin eilen, että viihteellisyyteni tunkee läpi joka tapauksessa, joten kannattaa muistaa panostaa vakuuttavaan asiantuntevuuteenkin.

Kirjastosetä oli Afrikka-reissaamisensa loppuvaiheessa päättänyt olla ajamatta partaansa. Näytti kummasti vanhemmalta.

Maarit Verrosen Osallisuuden tunto -kirja oli mainio. Verronen on ehdottomasti yksi kotimaisia kirjailijasuosikkejani.

Elämässäni on B-luokan leffan aineksia.

Huomenna on kaksi hienoa muusikkonaista eli Maritta Kuula ja Laura Sippola Libertessä. Taidan mennä paikanpäälle, jos suinkin.

Eipä taaskaan tiennyt tyttö

Eilenen aamu alkoi lievästi kurkkukipuisena, mutta muuten hyvin rauhaisasti. Jopa melkein tein jotain kansantaloudellisesti hyödyllistä, mutta onneksi vain melkein.

Sitten puolenpäivän jälkeen keskityin omaan sosiaaliseen elämään. Ensiksi seitsemän tuntia Kaisaniemen puistossa hyvässä seurassa. Sitten seuraavat noin kahdeksan tuntia mainioissa meiningeissä Kalliossa, terassilla, puistossa, minun luonani (muistona tästä mm. massiivinen punaviinitahra sohvallani ja suolaa lattialla), ja sitten vielä auringon noustessa taas puistossa.

Tanssahtelu on kivaa.
Musiikki on kivaa.
Yöllinen piirakkaleivonta on kivaa.
Pojat ovat kivoja, niin vanhat ystävät kuin uudemmat tutut. Eikä tytötkään yhtään hullumpia.
Peruukeista ja aurinkolaseista saadaan aina hupia. Jos niihin lisätään vielä joulukoristeita, verkkosukkia, korsetteja ja korkokenkiä, niin iloa on todella paljon.
Sadettajissa juoksentelu on kivaa.

Pippurivodka on sen sijaan pahaa.

Tänä iltana olen Tavastialla, kun satuin voittamaan sisäänpääsyn Billy Talentin keikalle.

Mutta eihän sitä tiedä, jos silti päätyisi taas neljän aikaan aamuyöstä nauttimaan kesästä Kalliosta.

Avainystävä

Pyöräilin tänään myöhään illalla Etelä-Haagaan, jotta sain haltuuni rautatieaseman säilytyslokeroon sopivan avaimen.

Avaimen väliaikaissijoituspaikaksi joutunut nuori mies ei ollut tuttujani, naaman sentään olin viikonloppuna nähnyt. Pari päivää säilytyslokerossa olleet, ystävälleni kuuluvat tavarat (vaatteita) käväisin hakemassa saman fillaroinnin yhteydessä.

Ja tätä kaikkea edelsi sählinki, muutamia puheluita ja useita tekstiviestejä.

Tämä myös vielä jatkuu pesulareissulla, sillä punaviinitahra hiukkasen haittaa valkean juhlavaatteen tyylikkyyttä.

- - -

Päivällä aloitimme speedminton-kauden. Lisäksi nelikkomme testasi hupaisan keinun, pyöräili keveässä kesäsateessa ja söi kimpassa valmistettua ruokaa. Tietysti ihan vain fiilistelimme kesää.

Tällaista lisää.

Hihityksestä hekotukseen

Eilen nauroin paljon. Ensin hihittelin Raudikon kanssa mm. Maliselle ja Hesarin mielipidekirjoitukselle, jonka otsikkona oli "Missä on naisten korkeampi moraali?".

Raudikko lähti Pohjois-Karjalaan, ja minä suuntasin Jaatsan luo, josta siirryimme ulkoilmaan ja liityimme suurempaan porukkaan.

Hervottomimman naurukohtauksen sain myöhään illalla, kun jätkät musisoivat ja Jaatsa hoilotti puosupojasta ja hänen Kanarialle päätymisestään.

Yöllä olin saanut vielä kännitekstarin. Jäi vastaamatta, koska a) en ollut kännissä, sillä kahvi ei humalluta ja b) nukuin viestin saapuessa.

Tänään olisi aikomuksena olla liikunnallisempi. Olettaisin, että nauruakin riittää.

Heinäkuun alku lupaa hyvää koko loppukesälle.

- - -

Ensimmäinen oli kirjoittanut hienosti. Etunimikaimani (hyvää nimipäivää sinnekin!) oli piirtänyt ja kirjoittanut hienosti.

Aksu oli hikisempi

Miten voi olla, että keikalla lausuttu epämääräinen lausahdus raikaa yllättävän kauas? En ehtinyt nähdä Aksun keikkaa, koska juhlin pitkällisemmin häitä, mutta silti "Aksu oli hikisempi" -kommenttini taisi kuulua yllättävän monen korviin.

Ja hän, joka tämän kommentin jälkeen tunnistettavasti sanoi nimeni ja jotain muuta, voisi ilmoittautua. Jäi vaivaamaan, että kuka.

Häissä sinällään oli kivaa. Vähän hämmentävää. Toiset kertovat lapsistaan. Minä kerron, ääh, en mistään.

Koirablondin kanssa suunnittelimme ainakin yhteisopiskelua ja automatkailua. Ja Ingengörille totesin, että hyvä.

Lux. Voih. Kyllä Kallio ja nämä kapakat ovat enemmän minua. Vaikka Raudikon kanssa kyllä varsin hupaisasti.

Sama mies kysyi ainakin kolme kertaa, mitä minusta tulee isona. Vastasin joka kerta, että onnellinen.