Mahdollisesti mainontaa

Kysymykset esitettiin ruotsiksi ja vastailin sovitusti suhteellisen sujuvasti suomeksi. En siis vieläkään osaa puhua ruotsia riittävän hyvin, mikä ei liene yllätys.

Kotimatkalla en meinannut huomata Zepaa, kun vain tuijottelin katuun ja kuuntelin musiikkia. Raisan sentään aamulla tajusin jo useamman metrin päästä (tosin Raisan aurinkoista huudahdusta olisi ollut vaikea olla huomaamatta).

Postiluukusta oli tiputettu Image. Kansi vetää puoleensa: kenkäsuunnittelija Minna Parikka ja kenkiäkenkiäkenkiä!

Uutena kolumnistina mainio Heli Roiha:

Niiden (naistenlehtien) mukaan minun ei pidä kertoa tunteistani, vaan odotella Väinön metsästäjänvaiston heräävän. Toinen ei voi torjua, jos hän ei tiedä, että hänellä on mahdollisuus torjua. Avoimuus on hieno asia, kunhan toinen on avoin ensin.

Kulutusjuttuja: palkintohulluutta, hypistelyn ylistystä, Roopen Mokan kolumni luksuksesta, Zukale&Huovialan sukkahousuja.

Ja sitten vanhoja laitteita ja niihin liittyviä tuntemuksia käsittelevä juttu. Siihen on haastateltu kenties yhtä Suomen makeimmista professoreista, Jaakko Suomista, Turun yliopistosta.

Usein tekniikkaan liittyy konkreettinen tekeminen. Muistot kanavoituvat tapahtumien yksityiskohtiin ja laitteen laukaisevat nostalgisen kokemuksen.

Mutta mikä pettymys: Jaakosta ei ole kuvaa! Kun kerrankin olisi ollut proffa, joka olisi istunut loistavasti Imagen tyyliin, höh.

Tätä ei korvaa edes se, että Jude Law on päässyt poseeraamaan lehden sivuille.

- - -

Illalla Töölönlahden ympäri, reipasta kävelyä ja pientä pompahtelua, koska kroppa ja mieli sitä vaativat.

Mielessä vastakohtaisuuksia: kylmää suun täydeltä saunan hiostavuudessa, epäonnistuneita valokuvia onnistuneista hymyistä, kotihiiriä ja maailmanmatkaajia, nolla ja sata, helppoa elämää ja rankkaa murjontaa.

Tänään tuntuu, että kaikki voisi olla mahdollista.
Ehkä jopa se, että puhuisin ruotsia jonakin päivänä sujuvasti.

Tai sitten jotain aivan muuta.

Persoonallisuustestailua jälleen

Loppurutistelin kasaan kirjareferaattia, mutta väliin koin tarvitsevani muuta puuhailua. Niin etsiydyin tekemään persoonallisuustestiä, joka vuoden 2005 puolella taisi olla blogeissa kovasti esillä. Silloinhan syntyi myös Blogipersoonablogi.

Tein tuolloin testin, mutta mielestäni vähän hutaisten, ja tuloksena oli ESTJ - Ekstrovertti-Havaitsija-Ajattelija-Järjestelmällinen. Jokin tuloksessa tuntui vieraalta, mutta en vaivautunut kokeilemaan silloin uudelleen. Nyt tein testin suomenkielisen version, ja tuloksena oli ESFJ- Ekstrovertti-Havaitsija-Tunteva-Järjestelmällinen.

Muutos on pieni, mutta sentään jotain: ajattelijasta tuntevaksi. Koska nykyisin Marinadin lukijakunnassa on huomattavasti sellaisia, jotka tuntevat minut ihan oikeasti, jätän heidän arvioitavakseen, pitääkö luennehdinta paikkansa.

Muutamia poimintoja:

"ESFJs are people persons – they love people. They are warmly interested in others.- - - The ESFJ’s strong desire to be liked and for everything to be pleasant makes them highly supportive of others. People like to be around ESFJs, because the ESFJ has a special gift of invariably making people feel good about themselves. - - -
The ESFJ takes their responsibilities very seriously, and is very dependable. They value security and stability, and have a strong focus on the details of life. - - -

ESFJs are warm and energetic. They need approval from others to feel good about themselves. They are hurt by indifference and don’t understand unkindness. They are very giving people, who get a lot of their personal satisfaction from the happiness of others. - - -

All ESFJs have a natural tendency to want to control their environment. Their dominant function demands structure and organization, and seeks closure. ESFJs are most comfortable with structured environments. They’re not likely to enjoy having to do things which involve abstract, theoretical concepts, or impersonal analysis. - -

ESFJs respect and believe in the laws and rules of authority, and believe that others should do so as well. They’re traditional, and prefer to do things in the established way, rather than venturing into unchartered territory. - - -

ESFJs at their best are warm, sympathetic, helpful, cooperative, tactful, down-to-earth, practical, thorough, consistent, organized, enthusiastic, and energetic. They enjoy tradition and security, and will seek stable lives that are rich in contact with friends and family."

Ei hatuta lainkaan

Eilen metrossa pikkutyttö katseli minua ja hattuani.
"Aurinko", kuului hiljainen toteamus.

Kirjakaupan kassatyttö tänään ostosten maksamisen yhteydessä:
"Onpas kiva hattu! Onko se huovutettu? Tosi hieno!"

Leppävaaran Galleria-ostarin lähistöllä pyörivät vakioluuhaajat:
"Hei, kattokaa, millainen hattu tuolla tytöllä on!"

Miespuolinen insinööri-työkaveri:
"Miten tuo käyttäytyy vesi- tai räntäsateessa? Kestääkö se sen vai meneekö nuo ulokkeet ihan lörpälleen?"

Lähikaupassa törmään vielä Naapuriin.
"Siis mikä ihme sulla on päässä?!"

Itse en vain enää muista, että hattuni on ilmeisesti kohtuullisen hyvin katukuvasta erottuva. Liian helposti sitä tottuu moniin asioihin. Mutta jokainen kommentti on hymyilyttänyt.

Tosin tänään ovat suupielet olleet yläasennossa muutenkin.

(Psst, erityisesti Väriaalto: haksahdin taas ostamaan kengät...)

Pelasta netti blogeilta!

Blozakstan iskee, tähtää, osuu ja kolisee!

Tavoite? Saada blogien määrä puolittumaan vuoteen 2008 mennessä. Koko Blozakstan on saatava tuhottua, kestäköön kuinka kauan tahansa. Kun viimeinenkin blogggaaja lopettaa, minä olen paikalla ja sammutan valot. Miksi? Suomalaisista blogeista 99,5% on täyttä kuraa. Blogit ovat modernin yhteiskunnan syöpä. Kaikille ei tule antaa oikeutta suoltaa tuotoksiaan muiden luettavaksi.

Puhdas netti lapselle,
sano ei blogeille!

Ja saa vielä bannereitakin ihan noin vain, jee!

Säteilevää myötämäkeä

Jos olisi kliseinen, voisi liukurilla laskemista verrata moneen asiaan.

Että lähteä pitää ja kokeilla, edes joskus. Antaa mennä, on turha jarrutella tai yrittää edes kauheasti ohjata (kunhan varoo kolhimasta matkalla muita), pitää nauttia siitä niin kauan kuin kestää, ja usein käy kuitenkin loppujen lopuksi hyvin, pehmeä tömähdys lumeen tai vauhti vain tyssähtää. Mahdolliset muutamat mustelmat vain kertovat siitä, että on ainakin yrittänyt.

Enkä vammaudu, vaikka liukuri käskee käyttämään kypärää. "Unsuitable for steep slopes", liukurissa sanotaan myös, mutta en tiedä, mitä steep tarkoittaa, joten en välitä. (Tarkistin sen nyt, eli jyrkkiin mäkiin ei saisi mennä. Missäköhän menee jyrkän ja loivan raja?)

Tarjoilen laskukumppanilleni itsetekemiäni suklaamuffineja ja kaadan termospullosta chai lattea. Nautimme ne talviauringon loisteella pulkassa istuen mäen päällä, muiden ihmisten puuhailuja seuraillen ja sitäsuntätä jutellen.

Pakkasesta huolimatta olo on lämmin.

Lisäys klo 23.24: Laskutoverin mukaan mäki täytti jyrkän kaltevuusasteen. Voin siis todeta, että ihan turhaan niitä varoitustekstejä liukureihin tarrataan, kun kaltaiseni eivät kuitenkaan usko.

Kahvi liidättää

Koska Koirablondi on nykyisin viisas ja kypsä, toimimme aikuismaisesti. Syötiin salaattia ja patonkia ja juotiin kahvia.

Päätimme piipahtaa Kampin Teerenpelissä (savuton ja KoiraB:n kotimatkan varrella), join kahvia.

Vaasankadulla poikkesin Kustaa Vaasaan, jossa oli yksi tuttu kahvikupillisen ajan juteltavaksi.

Nykyisin Harjun nuorisotalon, entisen ruumishuoneen, eteen lennähti vielä lumienkeli. Tästä uhkaa tulla lauantaisten kotiinpaluiden tapa.













Taidan sittenkin juoda teetä seuraavaksi.

Kivat kaikille kahvin kera

Vatsa täynnä minulle tarjottua ruokaa talsin talvisessa auringossa kotia kohden. Hakaniemessä Rytmin kohdalla totesin tarvitsevani päivän ensimmäisen kahvikupillisen. Istuin baariin ikkunapaikalle ja hajamielisesti lueskelin, välillä tuijottelin ulos ikkunasta ympyrätaloa kohden, ohikulkevia ihmisiä tarkastellen.

"Tää on tosi kiva päivä. Mä oon niin onnellinen", selän takaa, viereisestä pöydästä, alle kaksikymppinen tyttö selitti toiselle.

Tuollaisen kuuleminen, tuntemattomasta suusta, kasvoista, joita ei näe, läikähdyttää.
Sitä kohdin, tavoitellen, välillä pahasti haparoiden.

Rytmistä lähtiessäni satoi jo lunta, taas uutta puhdasta.

- - -

Vietän tipatonta viikkoa. Tähän asti on sujunut hyvin, vaikka eilenkin istuin baarissa. Mutta hyvä seura korvaa paljon alkoholin humalluttavuudesta.

Hyvä seura jatkuu, kun Koirablondi tulee illalla käymään. Myös tipattomuuden olisi tästä huolimatta pysyttävä voimissaan.

Silti en pitäisi mahdottomana piipahtamista myös jonnekin asuntoni ulkopuolelle. Mahdolliset kalliolaisbaarittelijat voivat siis yrittää ottaa yhteyttä, mikäli seuraamme sattuisivat kaipaamaan.

Ja nyt huomaan, että housuissani on reikä. Sauma on ratkennut vetoketjun alta. Höh.

Syke tasaantuu

Kotiopiskelupäivän hyviä puolia on se, että voi lähteä lenkille silloin, kun huvittaa. Tällä kertaa päätin köyttää itseeni pitkästä aikaa sykemittarin, mutta ennen kuin kaikki oikeat osaset löytyivät, käsiini kulkeutui printti, joka sai virnuilemaan.

Kyseessä oli Joonaksen tekemä aikaan, olemiseen ja välittämiseen liittyvä kaavio. Koska löysin sattumalta myös sinitarraa, ripustin kyseisen teoksen vessaan. (Niin, kaikenlaista sitä minäkin tulostan ja esille laitan).

Päivän kannanotto:
Miksi lehtien mielipidekirjoituksissa julkaistaan ikä, jos kyseessä on alle täysi-ikäinen? Mitäs tasa-arvoa se on? Vaadin kaikkien iät näkyviin tai sitten nuoretkin ilman ikää.

Lisäksi päivän pohdinta:
Jos tekisin Runotorstain ponnistus-aiheen innoittamana runon, jossa kaalikeittodieetillä neljä päivää ollut nainen ratkeaa ahmimaan, niin kuinka moni kuvittelisi sen olevan omakohtaista? Siis kaalikeitto on toki hyvää, mutta ei minun itsekurini mihinkään pelkkään keiton mättämiseen riittäisi.

Ja vielä tulevaisuuden suunnittelua:
Pitäisikö sunnuntaina mennä pulkkamäkeen? Minne: voiko Alppipuistossa liukoroida ja pulkkailla? Eihän minulla ole viikonlopuksi suurempia mitään suunnitelmia, joten sikäli kaikki olisi mahdollista (ja miksei minua ole kutsuttu mihinkään?).

Koska kaikki tietysti janoavat myös sykemittarini kertomia lenkkeilytietoja, niin tässä ne:
aika 53 min, keskisyke 145, kulutetut kcal 349. Tästä se uusi uljas liikuntameininki ja terve elämä taas lähtee rullaamaan (joopa joo).

Kallion laatutyypit

Menin Oopan kanssa kahville Kolaan. Kamera räpsyi. Huomioikaa, ettei huuliherpestäni näy otoksessa (tosin ette voi tietää, kuinka paljon kuvaa on käsitelty). Kiitos lääketeollisuus ja Aclovir-emulsiovoide, nyt minua voi taas pussailla!

Cappuccinon jälkeen join toffeeteetä maidon kera. Ei lainkaan hullumpaa.

Päivän shoppailuihin kuului myös Damn Seagulls'in eilen julkaistu levy. Ai kun mie siitä tykkään. MySpacesta voi kuunnellakin.

listen up, here's my confession
i can see some of it in myself
sometimes i feel like i'm under pressure
to be just like everyone else

Damn Seagulls: Quality People

Kunnossapito paranee

Piipahdin kirpputorille ja löysin viiden euron hatun. Minulla on jo ennestään oranssi, huovutettu ns. antennipäähine, mutta siinä ulokkeita on vain kaksi. Tässä uudessa harava-antennissa pääni kunnossapito paranee entisestään, sillä varmasti pystyn vastaanottamaan yhä tehokkaammin erilaisia viestejä.

Kaikenlainen kesäkuntoon-meininki lienee tällä hetkellä kiivaimmillaan, kun PA:kin höpisee jostain vatsalihaksista. Näin ollen päätin, että ensi juhannuksen jälkeen lanseeraan Talvikuntoon-kampanjan.

Kampanja sisältää ainakin kunnon karvoituksen kasvattamista ja lämmittävän rasvakerroksen kehittämistä. Pitää ehkä hankkia myös arkkupakastin, jossa voin heinäkuun helteillä nauttia rommitoteja ja vaipua kesäuneen.

Joten jos joku havaitsee Helsingissä "Ei kesäkunnossapitoa" -kyltin, niin olen kovin kiinnostunut. Saa olla Turusta tai Tampereeltakin. Ehkä jopa Jyväskylästä.

Toisaalta Talouselämä uutisoi, että Mari menee ympäri maailmaan, joten ehkä otan globaalin lähtökohdan. Eli tutut, pitääkä silmät auki ja kunnossapito mielessä esimerkiksi Irlannissa, Thaimaassa, Namibiassa ja Sri Lankassa.

Toiset tekee paremmin

”Kuvittelin sinut käsityöihmiseksi”, kertoo illan uusi tuttavuus. Luulo on täysin ymmärrettävä, sillä nuoren naisen etukäteistiedonmuruna on toiminut lähinnä tekemäni kettuheijastin.

Istuessamme runotapahtuman jälkeen pöydässä toteamme Helsingin yhdeksi hyväksi puoleksi verrattuna Rovaniemeen sen, että täällä on kohtuullisen paljon kivannäköisiä nuoria miehiä. Ei tarvitse tuijottaa aina vain samoja.

Tämä toteamus jää Maahiselta kuulematta. Hän sen sijaan on onnistunut muodostamaan runokisasta mielipiteen, toisin kuin me naiset. Maahisen mielestä kakkosen olisi pitänyt olla ykkönen.

Oli mielenkiintoista kokea ensikertaa, miten runot taipuvat eri tavoin kuultuna kuin luettuna. Toiset toimivat, joistakin ei saa otetta, vaikka voin kuvitella, että kirjan sivuilta voisin niihin osata tarttua.

Lisäksi on hauskaa nähdä ihmiset runojen takana: perinteisemmät runotyttö ja -poika, hauskuuttavan nuoren miehen, luontorakkaan naisen. Kolmanneksi tulleen Jukka Viikilän haastatteluhetkellä puhutaan myös hänen blogistaan.

Ostan Runot 2007 -antologian, vaihdan muutamia sanasia Timon kanssa, moikkaan myös Tirppaa, juon kahvia, kuuntelen Röyhkää.

Koska Jaatsa haluaa käyttää uuniani (tähän on hyvä selitys), lähden pois varhaisessa vaiheessa ja kävelen Kallioon. Töölönlahden rantamilla mietin jälleen kerran, että onneksi on runsaasti hyviä valmiita runoja, niin minun ei edes tarvitse yrittää.

On ihan sama uskooko psykiatriaan
vai horoskooppeihin, nainen sanoo
ja soveltaa molempia sopivasti

Heli Haltia

Poispeittyvää

Ulkona on valkoista ja aamuisen Kallion liikenteen äänet vaimentuneet. Mietin astellessani lumeen, miten lohdullista on, että vaikka jäljet nyt jäävät, ne voivat peittyä tai pyyhkiytyä pois. Eikä sitten enää ole mitään, korkeintaan muisto tästä aamusta. Ja muistoihin ei liikoja kannata luottaa.

"Lumivaippa" kertoo jo sanana jotain, se on pehmeä, turvallinen ja imaisee sisäänsä. Siihen voi heittäytyä selälleen ja tehdä kunnon enkelin. Tai ehkä vain maata ja katsoa taivasta.

Onnee ois.

Ja jos sen vielä tekisi toisen, tärkeän kanssa: tietäisi, ettei tässä kylmässä ole kuitenkaan yksin. Kun kosteat lapaset olisi riisuttu, voisi viileät kädet voi työntää toisen paidan alle.

Ehkä vielä joskus jonkun kanssa. Siihen asti lämmittelen kylmiä varpaita villasukissa.

Huonot huulet

Peili paljasti aamulla raa'an totuuden: herpesrakkula oli päättänyt pilata hymyni ilman mitään ennakkovaroitusta, kuten kuumotusta tai tykytystä. Miehet sentään aiheuttavat yleensä molempia, ennen kuin sotkevat elämääni.

Koska tapahtuma ei ole mitenkään ainutkertainen, kaivelin kätköistä Zovirax-tuubin ja länttäisin voidetta huuleen.

Muistelin, että ainahan näissä voiteissa sanotaan, kuinka pitäisi käyttää muutamassa kuukaudessa avaamisen jälkeen (lääketeollisuuden propagandaa, pyh), joten mielenkiinnosta vilkaisin pienellä präntättyä päiväystä: 11/2003.

Ikäkriisi-ihmiselle muutama vuosi ei tunnu missään. Enkä ennenkään ole menehtynyt vanhentuneisiin lääkitysrasvoihin.

- - -

Nauru ei raikunut eilenkään siitä huolimatta, että kyseessä piti olla "vapauttavan ja hervottoman komedian".

"Mutta silti, kiitos tästä illasta, vaikka näytelmä oli sontaa", Koirablondi tokaisi, kun olimme esityksen jälkeen eromassa.
"On aina välillä hyvä nähdä, ettei muutkaan tee elämässä kovin tasokkaita asioita. Ja me siitä maksetaankin", vastasin.

Vertailu kannattaa aina. Kun välillä joutuu kosketuksiin huonojen tekeleiden tai typerien ihmisten kanssa, niin muistaa taas arvostaa niitä hyviä hetken verran vähän enemmän.

Mutta toisaalta kauneus on katsojan katseessa ja makuja on moniin suihin.

Harmi vain, että huuliherpeksen akuutti vaihe ei tee kenestäkään vetovoimaisemman näköistä.

Lukua ja kinkeröintiä

Upeaa, kun häikäisee. Siis aurinko, en minä tai ajatukseni. Ihmettelen lähinnä, miten omituisille kiemuroille omia mietintöjäni väännän.

Luku- ja pikkuhuonehenkisen Viikkovitoskimaran tahtiin talven kunniaksi:

1. Onko sinulla vessassa lukemistoa? Jos on, niin kerro toki mitä.

Luen yhä uudelleen ja uudelleen seinälleni laittamiani, ravintola Zetorin kalenterista irrotettuja "horoskooppeja". Kertaus on vessahuumorin äiti.

2. Mitä muuta säilytät vessassa?

Ihan perusjuttuja, ns. kauneudenhoitotuotteita, laastaria, nenähuuhtelukannua, hammaslankaa... Lisäksi seinillä on pari postikorttia, julistetta ja Spencer Tunicin otos Helsingistä: olin joukkoalastonkuvatilanteessa mukana, mutta omia tissejäni kuvasta en ole löytänyt.

3. Onko bloggaaminen out? Intohimotonta? Höpöhöpöä? Merkityksetöntä?

Ei vielä, ainakaan omassa elämässä. Kiinni roikutaan, välillä tosin intohimo on varsin vähäistä. Mutta siitä se taas roihahtelee.

4. Mitä mieltä olet videoblogeista? Videobloggaatko? Seuraatko videoblogeja?

Jos joku tietää jonkun loistokkaan, niin saa vinkata. Olen tosin laiska katselemaan mitään liikkuvaa kuvaa ruudulta. En videoi enkä seuraa.

5. Suihku vai amme?

Tällä hetkellä suihku. Amme olisi välillä ihana, voisi lillua lämpimän kylpyvaahdon keskellä ja levätä.

- - -

Blogien kyläkinkeröinnistä

Pikkuveli huomautti perjantaina, että blogissani on nykyisin liikaa kaikenlaista höpinää toisista blogaajista. Näin on päässyt käymään, koska olen tutustunut blogikirjoittajiin ja sattumoisin olen tekemisissä heidän kanssaan aika paljon. Sen sijaan en edes raportoi samalla tavalla blogittomien kavereiden tapaamisesta.

Mutta täytyy myöntää, että hetkittäin ärsyttää itseänikin. Että jos sitten vaikka muuttaisin Marinadin tyylin päivänpoliittisten kysymysten pohtimiseksi, nasevaksi huumoriksi, lyyriseksi tarinoinniksi tai muka-syvälliseksi naputteluksi. Enkä jatkuvasti linkkaisi muihin tyyliin "tälle laitoin ruokaa ja tuon kanssa join kaljaa".

Tietysti olen liian itserakas ja kykenemätön moiseen (vaikka hiukkasen sitä asiaa naputtelen noissa toisissa blogeissa). Tykkään kirjoittaa näin. Tykkään siitä, että olen tutustunut lukuisiin ihmisiin blogin avulla. Kivaa, että näitä kirjoituksia luetaan. Ja jopa kommentoidaankin.

Marinadi on nettipersoonani, joka on yleensä hymyileväinen ja kiva. Kateellinen, inhottava, valittava ja kiukutteleva puoli näkyy varsin harvoin.

Ylipäätään on aina kiehtovaa ajatella, mitä ihmiset jättävät elämästään blogissa kertomatta. On asioita, joista en tänne ilmaise mitään, ja ne usein olisivat varmasti kiinnostavampia kuin arkiset sepustukseni. Eli siinäpähän arvailette. Tosin tietysti minut tuntevat osaavat lukea jotain rivien välistäkin.

Vielä tiedoksi sekin asia, jota minulta välillä kysellään: minulle ei tule juuri koskaan esimerkiksi sähköpostia satunnaisilta tai säännöllisemmiltä, tuntemattomilta blogin lukijoilta.

En ole saanut pyyntöjä treffeille, saati mitään loanheittoa tai muuten epämääräisempää viestintää anonyymeiltä ärisijöiltä tai nimimerkillisiltä kiusanhengiltä.

Blogini on siihen kai liian mieto ja nettipersoonani särmätön. Tai sitten en edes tajua, jos joku täällä oikeasti vittuilee.

Iättömästi jees

Havaitsin vasta aamulla tekstiviestin, jonka olin yöllä saanut vastauksena ikäkriiseilevään viestiini:

"Turha valittaa, jos on MISSÄÄN IÄSSÄ noinkin jees. Eikä 30 ole edes yhtään paha ikä naiselle, prkl."

Joonas, voi tätä lämpimän ailahduksen määrää, jonka sait minussa aikaan. Kiitos, sinulla on kyllä kohteliaisuudet hallussa ja olet tositosi jees.

Oma kolmekymppiseni tulee täyteen kesällä, mutta selkeästi asia on jollain lailla mieltä vaivannut viimeisen viikon. Vaikka en missään nimessä haluaisi palata parikymppiseksi minäksi. Ja ikä on edelleen vain numero.

Hupsista hiutaleet hämmentää

Hups, tuli talvi Kallioon.
Hups, iski hämmennys.
Hups, oli pakko tehdä lumienkeli kirkon portaille.

Käläkälä-ämmänä

Turku on kiva paikka käydä. Ainakin eilisillan perusteella. Kolmekymppinen lahjottiin hyvässä porukassa ja mainiossa meiningissä.

Mahtavaa oli tavata herra Polkkapossu (ja hänen viehättävä seuralaisensa), sillä tähän asti olin valitettavasti onnistunut kohtaamisen välttämään yhdistävästä tekijästämme huolimatta.

Koisiin valtionjohdolle lahjoitin Uusipaavalniemen kirjan (vaalikirjaksi vallan luettava!) Uusiksen nimmarilla. Tämä kovakantinen pääsee kuulemma Koisiin valtionkirjaston pääteokseksi. Sikäli helppoa, ettei kirjastossa ole mitään muita tuotoksia tarjolla.

Eräs nuorimies oli kovin huolissaan siitä, pääsenkö johonkin turvallisesti nukkumaan. Pääsin.

Ja tapasin sittenkin Vt:n, joka jäi minulla palveluksen velkaa. Keskusteluissa mainittiin mm. humala, krapula, tissit, Sellisti ja pekoni. (Vt ei ole kuvassa, ei myöskään pekoni.)

Palaan Helsinkiin tänään, ettei Turku imaise liian tehokkaasti mukaan.

Länsirannikon älyllinen kutsu

Olen tuntenut tänään itseni tosi fiksuksi ja pohdiskellut, että elämän mielenkiintoiset ajat ne vain jatkuvat. Mutta ei huolta, olen lähdössä ihan pian Turkuun. Älyllisyys siis laskenee väistämättä, mutta toivottavasti mielenkiintoisuus säilyy.

Vt:n tapaamista minun lienee turha toivoa, paitsi telepaattisesti krapulassa huomenna, mutta ehkä joku muu turkulainen blogaaja eksyy siihen akateemisen kellarikapakkaan (jonne pitää suunnistaa kuulemma suoraan Kupittaan asemalta) ja tunnistaa minut peilipalloista. (Tiedän, että tätä lukee Turusta joku muukin kuin Qtea!.)

Isoveli oli jopa runoillut illan kunniaksi. Onko teitä muita, jotka tunnustatte blogaavat siskot ja veljet? Meidän kolmikkohan kokonaisuudessaan vaikuttaa blogosfäärissä, pikkuveli tosin vain puoliaktiivisena ekokuluttajana ja toisinaan kommentoivana Koistisena.

Ja pikkuvelikin on tänään Turussa, kuinkas sattuikaan! Ja hänen hurmaava tyttöystävänsä, aina yhtä sympaattinen Väriaalto. Wowjee!

Suojaheitto jäytävään pesään

Koska päivään kuului ylimääräistä aikaa kynän ja paperin kera, ilman nettiyhteyttä tai virikkeellistä kommunikaatiota, päätin tehdä jotain hyvin poikkeuksellista. Kirjoitin runon. Kiusaan sillä myös blogini lukijoita.

Jäytävä

Kaiho kairaa
sade poraa
ikävä säätää
yöllä jäätää.

Pettää käytävä.

Mene lämpimään
näe lempeään
sisään valon
suven talon.

Tykkää pitävä.


Noin lyyrisenä olin tänään. Minulla ei ole mitään käsitystä oikeasta runojen kirjoittamisesta, joten ihan vapaasti saa arvostella kaikista tyylivirheistä ja latteuksista. Ja mistä tahansa: runoilijaa minusta ei tule.

Tämähän voisi mennä myös Runotorstain Miksi-kimmokkeen alle. Joo, sovitaan niin.

- - -

Curlingin kokeilemattomuus lienee pian jo häpeä. Joten kun tilaisuus tuli vastaan, niin minä liu'uin jäällä ja kuuntelin mm. Uusiksen vinkit.

Sinällään kiva laji, että parissa tunnissa huomasi kehittyneensä jo kummasti, vaikka onnella oli edelleen osansa heittojen onnistumisessa.

Paratiisin kolmospolttopisteessä

Olen ennenkin kertonut, että harrastan itselleni maksuttomia kulttuuririentoja. Tänään tarjoajana oli työnantaja (minulle annettiin lippu yhteen rivin reunuspaikkaan, eikä näin tullut tarvetta avecin etsimiselle), siis ikään kuin edustustehtävä samalla.

Tykkäsin Paratiisisaaresta. Näppärää sanailua, hienot lavastukset, hyvät näyttelijät, tässä ajassa oleva aihe.

Mutta puvustuksessa oli pieni häiritsevä seikka.

Toinen näytelmän naisista kulki korkeakorkoisissa umpinaisissa avokkaissa, vaikka oltiin tropiikkimaisen helteen paahtavan keskipäivän auringon alla. Vaikka ne jalkineet olivat mielestä todella hienot, niin en minä niitä sentään tuossa säässä bungalowilla pyöriessäni pitäisi. Varvassandaalit ovat silloin paras valinta.

- - -

Koska kyseessä oli siis edustustehtävä, piti silittää paitaa päälle. Sain siihen aikaan reiän: eihän se huonolaatuinen kangas kestänyt kolmen pisteen lämpötilaa.

Sen sijaan itse kestin teatterin jälkeen kolmosoluttuopin (tummaa Velkoa). Toiseen en sentään sortunut, näin keskellä viikkoa.

Vaarattomat tuholaiset

Ensimmäisessä unessa metsästin vessan lattialta sokeritoukkia. Niitä vain vilisti koko ajan lisää sitä mukaa, kun hukutin näitä pieniä, epätoivottuja lemmikkejä wc-pönttöön.

Seuraavassa unessa vonkasin tuttua vastakkaisen sukupuolen edustajaa Porthanian kahvilassa mm. ilmoittamalla, että voisin yrittää tehdä spagaatin, mutta olen pukeutunut liian kapeaan hameeseen.

Epäilemättä molemmilla unilla on totuuspohjaa (kyllä, asunnossani on sokeritoukkia ja miesten epätoivoinen vonkaus on tunnettu ominaisuuteni). Niiden esiintyminen samana yönä saa miettimään, yrittikö alitajunta taas vihjailla minulle jotain.

Onneksi eivät sentään olleet vyöihrakuoriaisia.

- - -

Ilkka epäili kommenteissa eilisen kuvitukseni vuoksi, että olen ryhtynyt myynyt blogisieluni markkinataloudelle ja myynyt mainostilaa. Ei nyt sentään.

Kyllä tämä blogi on ihan vain itseni mainostusta varten. Paitsi jos hinnasta sovitaan. Ja halvalla lähtee, voin luvata, sekä minä että blogimainostila.

Näköjään sukumme filosofinen ajattelu sujuu paremmin isoveljeltäni. Tästä huolimatta veikkaan, ettö pyrimme koko sisaruskolmikko tulevana perjantai-iltana turkulaisessa akateemishenkisessä kellarikuppilassa ratkomaan olemassaolon ongelmat.

Tällaisissa yrityksissä olemme tunnetusti tosi hyviä. Valitettavasti lopputulokset ovat toistaiseksi olleet jotain samansuuntaista kuin molemmissa unissani: ratkottavia ongelmia tunkee koko ajan lisää tai sitten yritys saa epätoivoisia mittasuhteita ja on tuomittu epäonnistumaan.

- - -

Päivän ilmainen mainos: Cyan oli aika näppärästi sanaillut ihmissuhteista.

Pidänkin toimivista asioista

Koska sateinen sää jatkuu, voin kertoa yhden eilisistä esitelmöinneistäni työpaikan kahvipöydässä. Ensimmäisen poikaystävän kanssa jouduin toteamaan sen valitettavan tosiseikan, että kun pituuseroa on kolmisenkymmentä senttiä, on turha toivoa, että saman sateenvarjon alla seisominen suojaisi itseään yhtään kastumiselta.

(Tässä tuli myös paljastettua se, että minulla on jo kauan ennen Joonasta ja PA:ta ollut omituinen heterofiksaatio itseäni selvästi pidempiin miehiin. Tai no, sinällään minulla on omituinen fiksaatio, että olen kiinnostunut miehistä. Toki myös Rappiotäti on aivan lumoava.)

Keskustelun yhteydessä minua valistettiin, että on aivan samantekevää, minkä pituinen se nainen on. Sontikka on kuulemma aina syytä luovuttaa suosiolla kokonaan toiselle.

Onneksi olen nykyaikainen nuori nainen ja tiedän, että aina kannattaa kuljettaa käsilaukussa tarvittavaa suojautumisvälineistöä. Tällöin ei tarvitse välittää miehistä ja heidän tarjoamastaan puutteellisesta turvasta.

- - -

Heräsin aikaisin, mutta saavutettu hyöty jäi hieman heikommaksi: työpaikan ovet eivät aukene minullekaan ilman avaimia ennen kahdeksaa, ja ne oikeat avaimet jäivät ilmeisesti viettämään vapaa-päivää. Ennen seitsemää sain siis odotella jotakuta toista innokasta työntekijää.

Mutta tulipa ulko-ovella seistessä luettua Arno Kotron kolumni Metrosta.

Ainakin omaan ateismiini mahtuu se mahdollisuus, että maailmankaikkeudessa vallitsee jokin meille täysin tuntematon äly tai periaate. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että se olisi yhdenkään uskonnon jumala. Mikäli jokin kosminen arkkitehti ja intelligenssi on olemassa, emme tiedä emmekä ymmärrä siitä yhtään mitään.

Vanha sirkusstara nieleskelee

Tänään olen tuntenut itseni vanhaksi. Nytkö se ikäkriisi jumautti halolla päähän?

Sen kunniaksi nappasin kirjakaupan alelaarista Kati Kovácsin Miestennielijäksi sirkukseen.

"Ihmisen täytyy seurata unelmaa jos sellainen on... Yksi suuri unelma minulla on kyllä aina ollut... tulla miestennielijäksi sirkukseen!"
"Kadut ovat täynnä miehiä! Olen onnentyttö! Nieleminen voi
alkaa... Yksi...
Älä heiluta niitä koipias tai tukehdun...
kolmekymmentäviisi..."
"Miehistä saa mahanpuruja ja sydämeen tulee ikäviä sivuääniä."

Ylhäistä alamaisuutta Koisiissa

(Päivitys 15. päivä: linkki Rahinaan korjattu)

Räntäsateessa tepsutin keskustaan kirjasto 10:in ja lainasin muun muassa Muskan levyn. Eilen nimittäin huomattiin, että Populuksen listalla on Jari ja Mari, ja pakkohan se on opetella.

You Tubesta löytyvä Johnny and Mary -versio on kovin nakuttava, mutta toki tuosta videosta saa koreografiaan vinkkejä. Pitänee laittaa peruukki päähän, niin voin kammata tukkaa samoin kuin videon nainen.

Lisäys 1: Suosittelen kuitenkin etsimään käsiin Placebon versiota biisistä, se rokkaa! (Kiitokset Rahinalle!)

Tulevana viikonloppuna tätä show'ta ei ole tarkoitus vetää, sillä pitäisi matkustaa Turkuun. Siellä juhlitaan Koisiin valtion tiedonantajan syntymäpäivää ja silloin musiikki on ennemmin Anthraxia kuin Muskaa. Ehkä sitten myös selviää, mikä olikaan oma toimenkuvani kyseisessä oligarkkisessa diktatuurissa.

Juuri nyt minulle sopisi "mariseva mäkättäjä", "virallinen valittaja" tai "nahkean surkea narri", koska epäilin tänään, että minusta tulee tässä omassa elämässäni epätoivoinen, ruikuttava ämmä. Tähän on viitteitä, jos vaivaudun muistelemaan joitakin viime aikoina suustani päästämiäni puheita.

Ex-A ei tosin pitänyt skenaariotani todennäköisenä, joten tällä kertaa uskon häntä. (Enkä minä nyt oikeasti ole niin paljon marissut, mutta kun en haluaisi marista sitäkään vähää.)

Lisäys 2: Koisiin kuningas ystävällisesti ilmoitti nimityksestä, tosin jätin heti vienon muutospyynnön. Perjantaina voin yrittää demilitarisoidulla vyöhykkeellä käännyttää Keisaria omalle kannalleni, ellei hän sitä ennen taivu.

Piirakkavisiot toteutuivat loistavasti

Eilen perinneleivottiin ja hienostihan se sujui. Olen ylpeä tästä tiimistä, joka antoi panoksensa yhteisen vision toteuttamiselle. He käyttivät resurssejaan ja osaamistaan huipputuotteiden luomiseen innovatiivisesti ja ilman muutosvastarintaa.

Takaisin Kalliosta paljastui karjalanpiirakkataitaja. Sinällään siis hänen käyttöönsä luovuttamani essun viesti oli harhaanjohtaja.

Rappiotäti oli ensikertalainen ja innokkaana oppijana pääsi juonesta kiinni, vaikka ensin leipoja pyöritti enemmän itseään kuin pulikkaa.

Pagisijan itäsuomalaisen käsistä syntyi kauniin pyöreitä pohjia vinhaa vauhtia, sen verran tuttua puuhaa oli hänelle kyseessä.

Joonakselle lainasin leivonta-asuksi sadetakkikankaasta tehdyn, kirpputoriltani löytämäni, malliltaan hiukan epäilyttävän essun. Joonas toimi mm. munavoimestarina.

Hurina ehti mukaan vasta loppumetreillä ihmettelemään leivonnan saloja. Mutta syöminenhän oli pääasia, ja siihen vaiheeseen tuli sitten pari blogitontakin paikalle. Joonas ja Hurina siirtyivät luotani toisaalle, joten valitettavasti ei Joonaksen kanssa päästy karaokeen.

Lisäksi opastin piirakkaleivonnan ohessa Naapurille dallaspullien tekoa, joten niitä saatiin seinän toiselta puolelta sijaitsevasta uunista.

Ihan kuin kotona Pohjois-Karjalassa! Piirakat olivat sekä hyvännäköisiä että maistuivat mainolta.

Kiitos siis teille, että minulla on tänäänkin paljon syötävää: en muistanut, että olisi pitänyt tyrkätä näitä leipureiden mukaan, mutta tulkaa käymään, jos vielä haluatte.

Koska ilmeisesti kiinnostusta vastaaviin leipomustoimintoihin on muillakin, niin lupaan, että tällaista harrastetaan myös jatkossa.

- - -

Illalla nautinkin sitten vähän enemmän nestemäisiä viljatuotteita. Mutkien kautta sain toimitettua lupaamani heijastimen Zepalle (sorry, kun meni niin hankalaksi!). Vein Vt:n terveiset Kervålle, ja pikaisesti moikkasin blogaavia neitosia. Paikalle ilmaantui myös loppuillasta pelottavaksi sanomani Junis. Muutoin olin blogiepäsosiaalinen ja ravasin Weeruskan ja Populuksen väliä itseäni etsien (Illan karaokebiisikseni valikoitui Ultra Bra ja Sinä lähdit pois).

Populukseen päätyi lopulta blogaavan porukan lisäksi esimerkiksi lukioaikainen ystäväni, jonka tapaaminen oli jotenkin hämmentävää. Yksi tutuista miehistä lupaili järjestävänsä minulle treffit kaverinsa kanssa, jonka nimen yhteydessä hän käytti määrettä "Pitkä". Parempi kai se kuin "Lyhyt".

Miss Lipstikka kaljoitteli TÖÖLÖSSÄ!

Lähdettiin Töölön baareja katsomaan. Nähtiin kaksi. Eräs toi mukanaan tyylikkään Polaroid-kameran, josta riitti suuresti iloa.

Kotiseuturakkaus kuitenkin lopulta voitti, ja päädyimme lähikaraokeeni Kallioon (no se Populus tietenkin).

Jonkinlainen vuodenaikateema iski, sillä yksi veti Marraskuun, toinen Paratiisin ja minä Kevään.

Kaikki olivat hurjan kivoja, niin blogaavat, bloggaavat kuin blogittomat. Halihali, pusipusi ja hirnauskis.

Illan merkittävästä älynväläyksestä voin kiittää Veeraa, joka oli keksinyt Miss Lipstikka -arvonimen, koska sitä kotipaikkani tyttötitteliä en koskaan onnistunut hankkimaan.

Lipstikka eli liperi tai rohtoliperi, Levisticum officinale (via):

Vaikka lipstikka on vahvavartinen, niin se vaatii tuennan korkeutensa takia. [161 cn ei nyt niin korkea varsin ole, mutta tuentaa vaaditaan erityisesti esimerkiksi kärrynpyörien jälkeen]
Kuivina kausina pitää kastella tai se "nahistuu". [Jepjep, kastelu on hyvästä, nahistuneena on vielä tavallistakin tylsempää katseltavaa]
Lipstikka on voimakastuoksuinen ja -makuinen, joten pitää olla varovainen ettei käytä sitä liikaa.[Ehdottoman järkevää, on kyllä tuhtia ainetta]
Lipstikkaa voi käyttää joko tuoreena tai kuivattuna. [Suosittelisin itse tuoreena]

Tänään leivotaan karjalanpiirakoita (vatruskat on peruttu, leivontaan saa vieläkin ilmoittautua). Sitten mennään Weeruskaan, ja sinnehän ovat tervetulleita kaikki.

Riskinä on toki se, että taas innostutaan Populukseen.

Työt, tekijät ja kiittäjät

Onneksi on yrityksiä, jotka konkreettisesti kiittävät tärkeintä voimavaraansa. Joten Rahina, nauti vain tyytyväisenä oma annoksesi tuoremehua. (Siis oikeasti: nyt joku manageeri on tulkinnut johtamisoppeja mielenkiintoisella tavalla).

Mutta uutta manageerausta vissiin tarvittaisiin myös kotimaiseen sukupuolten koti- ja ansiotyön jakoon, mikäli jälleen kerran vellovaa keskustelua on uskominen. Miksi naiset tekevät enemmän ja tykkääkö ne siivota ja onko miehet laiskoja ja kuka harrastaa ja ketä alistetaan.

Tunnustan olevani perinteisen kotityöjaon kasvatti: äiti tarttuu imuriin, isä kumartuu auton konepellin alle. Enkä varmasti pääse tietystä roolittelusta koskaan irti.

Yksinasuessa sotken itse ja siivoan itse. Jos asunnon jakaisin jonkun toisen kanssa, sotkisin vähemmän ja siivoaisin kenties enemmän, "koska niin kuuluu tehdä". Mäkättäisin toiselle, jos sen sukat lojuvat lattialla, mutta tälläkin hetkellä nojatuolillani oleva vaateröykkiö saa jatkaa rauhassa elämäänsä ja villakoirat viihtyvät sohvan takana.

Jos mies neuvoisi minua mikrokuituliinan käytössä, pyykinpesuaineen valinnassa tai pölypunkkien kuolettamisessa, hermostuisin: "kyllä minä nämä osaan".

Moniin kotitöihin liittyy kai se tunne, että olisin vähemmän nainen, jos mies tekisi kyseiset hommat noin vain minua paremmin. Vastaavasti oletan miehen osaavan porata reikiä seinään kätevämmin kuin minä, eikä haittaa ole siitäkään, jos mies hallitsee tietokoneen kovalevyä.

Sama fiilis tulee, kun Oopa kertoo kosmetiikankäytöstään: on hienoa, että miehet pitävät ihostaan huolta, mutta samalla minusta tuntuu, että jos hän miehenä tekee tuon, niin naisena minun pitäisi läiskiä naamaani vielä vähän enemmän kaikenlaista.

Mutta siis kaikesta huolimatta antaisin miehen vapaasti puuhastella kotona. Jos ruuanlaitto on hänellä hallussa, niin tehköön pois: minä voisin välillä kokkausta ja leivontaa harrastaa. Pyykkikoneen ja imurin käyttöosaaminen on nykymiehelle itsestäänselvyys siinä, missä minulla pysyy vasara kädessä. Tiskikone on parisuhteen onnelle tärkeä tekijä. WC:n puunaus sujuu keneltä tahansa.

Ja tarvittaessa voi palkata siivoojan, jos varallisuus siihen riittää, sanoo nimimerkki "Gradun (pdf) väänsin kotityön teettämisestä".

Itseni tosin palkitsen jotenkin muuten kuin lasillisella appelsiinimehua.

- - -

Mutta ehdottomasti hymyn tuo huulille Jukkapojan radio Helsingissä ahkerasti viime päivinä soinut uusi sinkku, ilmeisesti nimeltään Pläski.

Saa olla pikkuisen tuhti - - -
Pylly ylös tuolista, sen on oltava pikkusen paksu

Sopii mainiosti vuodenvaihteen laihdutusotsikoihin ja varusmiesten munkkehin.

Rusinoita kermavaahdosta

Tänään ajatukset eivät ole olleet sen älyllisempiä kuin muulloinkaan. Joten:

• Miksi kuivatut viinirypäleet ovat rusinoita (ja vielä montaa sorttia, sulttaanat, korintit, muscatelit), mutta muut kuivatut hedelmät ihan vain niitä kuivattuja ananaksia, banaaneja, taateleita jne?
• Miltä tuntuisi lillua kermavaahdossa ja miksi ihmeessä kukaan sitä haluaisi tehdä?
• Miksi välillä on kauhea ikävä veljiä, vaikka he ovat toisinaan rasittavia juntturoita siksi, että tietävät minusta liikaa?
  
• Miten paha mieli Bushille tuli siitä, että hän myönsi Irak-virheitä?
• Jos löytäisi asunnostaan alushousut, joiden olettaisi kuuluvan tietylle henkilölle, mutta sillä hetkellä, kun ne palauttaisi, kävisi ilmi, että väärälle tyypille niitä tyrkyttää, niin mitä sitten sanoisi?
• Miksi näyttää omituiselta, kun joku on puhelinkopissa ja puhuu kännykkäänsä, sillä onhan se ihan järkevää toimintaa?
  
• Sopisikohan minulle täyskalju?
• Jos teoksen nimi on "Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet", avaan sen sattumanvaraisesta kohdasta ja luen "Ja hän herättää sinut ja hymyilee kuin olisit joku toinen", niin pitäisikö se ottaa vihjeenä?
  
• Olisikohan siivottava?

Kepeä askel

En muista, milloin viimeksi olisin tehnyt lenkkini yhtä hymyileväisenä. Jo lenkkareita jalkaan sitoessa oli mainio fiilis, joka varmasti johtui viime päivinä nautituista ystäväkontakteista. Päivän auringonpaiste ja illan kuiva, kaikinpuolin mainio hölkkäsää vielä maustoivat hyvää oloa.

Girls just wanna have fun raikasi korviin Aleksis Kiven kadun alkupätkällä. Laakson kentän liikennevaloissa hytkyin If you want my body and you think I'm sexyä. Ruskeasuon viljelypalstojen kohdalla kokeilin samba-askeleita jonkun latinohenkisen musiikin kera, ja hevostalleilla annoin lanteiden veivata Elvikselle. ABBA ja Knowing me, knowing you tahdittivat uimastadionin laitamilla. Lenkin viimeisenä hitaana hoilotin Alphavillen Forever Youngia.

Toki lenkin voi vain hölkätä, mutta miksi tyytyä siihen, jos voi välillä myös tanssia, pomppia, ottaa laukka-askeleita, heittää kärrynpyörän, heiluttaa käsiä korkealla, laulaa ja nostella polvia?

Parin kuukauden päästä olisi aika uusia vuoden takainen Cooperin testi. Tiedän, että kuntoa kohottaakseni minun pitäisi muokata liikuntaharrastustani (intervalliharjoittelua, lihaskuntotreeniä jne.), mutta tykkään tällaisesta. Ei minulla tälläkään kertaa sykemittari ollut mukana mittaamassa, mutta veikkaan, että sydän pompahteli silti reippaasti.

Iloa sen pitää olla.

Auringon loistetta

Hämärien päivien jälkeen häikäistymiseen riittää näköjään jo sekin, että katselee toimistokopperostaan ulos.

Antaa tuulla vaan. Kunhan vain myös loistaa välillä.

Saapua saavat nuo synkimmät pilvet

Mutta ne tytöt olivat kertoneet
surullisiakin juttuja
ja toisaalta
illoista rannalla
jolloin mikään ei voisi olla paremmin

"Mulla on ollut sua ikävä", Koirablondi sanoo, kun sohvalla, myöhään illalla, nojailen päätäni häneen.
"Mullakin sua."

ihmiset vetävät naruista
vakavia koiria ulkoilutetaan

Eikä kyse ole siitä, että olisimme olleet erossa tai vihoissa. Syksypuoli vain vei ajan yhteisolemiselta. Nyt KoiraB:n työkiireet ja niistä aiheutuneet lemmikinhoidolliset ratkaisut antoivat hyvän syyn viettää pari yötä samassa asunnossa.

aamulla juovat kahvia
ja yhä heitä vain väsyttää

Heräämisen jälkeen luen KoiraB:lle ääneen juttua bussin sisälle pissanneesta humalaisesta miehestä. Nelijalkainen touhottaja pyörii pöydän alla. Kaivelen kaapista vihreän villatakkini lainaan (hassua ajatella, että nyt KoiraB on töissä minun vaatekappaleeni päällä, toivottavasti se lämmittää).

tänään voisimme istua pihalla
ja kuunnella
musiikkia
kuin kesällä

Jottei menisi ihan vain ultrabraluiksi, niin päivään sopii myös Martikaisen Jarkko ja Myrsky.

Menneisyyden toivot, tulevaisuuden vangit

Iltalenkillä koira touhotti ja me juttelimme samoja tuttuja. Työ, arki, onnellisuus, itselle ja muille asetetut vaatimukset, miehet, menneet, tulevat, Helsinki, sosiaalisuus, vaikeudet, voimavarat, yksinolo, toiveet.

Aamulla radiosta lemmenlaivaa.

Love, exciting and new
Come abroad, we're expecting you
Love, life's sweetest reward
Let it flow, it floats back to you

"Voi miten tästä tulee viime kesän alku mieleen", tokaisen ja naureskelen muistolle kesäkuuta värittäneestä karvamankasta, josta kyseistä kappaletta kuunneltiin lukuisat kerrat.

Kun oli aurinko, lämpö, oleminen, energia, ilo, nauru.

Nyt on jatkuva hämäryys, tihku, väsymys, syvät huokaukset, riittämättömyyden tunne. Vaikka toki niitä pilkahduksiakin ja hyvää tekeviä osasia.

Kun painan aamulla oveni kiinni, tekisi mieli vielä kääntyä niillä kahdeksan sentin koroilla ja mennä halaamaan, meidän molempien voimaannuttamiseksi.

Mutta jäi tekemättä. Harmi. Virtuaalisuus ei vielä korvaa kaikkea.

- - -

Sitten pari muuta asiaa:

Blogimiitti-blogin puolella on ilmoitus ensi lauantain kokoontumisesta Kalliossa, jos on joltakin kiinnostuneelta jäänyt huomaamatta.

Samaisessa blogissa huhuillaan myös itäsuomalaisia, jotka olisivat kiinnostuneet tapaamaan esimerkiksi Mikkelissä.

Oopalle sellaiset terveiset, että voi lopettaa sen googletuksella ja tisseillä leikkimisen.

Isompi veljeni aktivoituu blogirintamalla ja omalle tyylilleen uskollisen vaatimattomasti, eli kohteena on vain universumi.

Missistä mun arkkiin

Veera oli kommenttilaatikossaan tituleerannut minua "miss Liperiksi". Tässä yhteydessä haluankin tuoda julki sen tosiseikan, että en koskaan edes osallistunut paikalliseen neitokilpailuun eli Suvisoututyttöilyyn. (Suvisoutu oli nuoruudessani Liperin kesän ykköstapahtuma: tätä huikeaa jännitysnäytelmää erilaisine sivujuonteineen ei enää järjestetä).

Mutta sen sijaan eräs turkulainen (siis aivan joku muu kuin se, joka myös Veeran kommenttilaatikossakin esiintyy) on kutsunut minua toistuvasti suur-Liperin prinsessaksi.

Ja kuten blogini himofanit muistavat, on herra Junakohtaus kommentillaan langettanut minulle arvonimen Kallion kuningatar.

Luonnollisesti monarkiani nimelliseksi ja nautintoaineelliseksi esimerkiksi otan Bloody Maryn, koska siniverisyyttä en liiemmin arvosta.

Kruunu minulla jo on. Enää puuttuvat vain kuningas, valkoinen ratsu, linna, hovineito, narri ja uskolliset alamaiset.

Melankolian karkoitus

Sain riittävän hyviä uutisia ja menin moikkamaan Jaatsaa. Kierros Töölönlahdella, tutut, kaipaamani ronskit jutut miehen suusta: ei mitään ympäripyöreää lässytystä, vaan ansaittua sopivaa tylytystä, ja niin mittasuhteet pääsevät kohdilleen.

Kotiin kuljen hymy huulilla, kun mietin, millaista esiliinaa Jaatsa suunnitteli lauantain piirakkaleivontaan tuunaavansa.

Toki mielessäni vielä matalapaineen tuulahduksia, pieniä pelkoja, epäilyksiä ja harmaata huolestuneisuutta, mutta ne tungetaan omiin lokeroihinsa ja käsitellään, mietitään ja valmistellaan. Sitten ehkä jopa toimitaan.

Huomenna lisää hyvää, kun saan vieraita. Odotettavissa ainakin rönsyilevää puhetta ja puruluun järsintää.

Rakkaudesta ruikuttajat, halusta ulvojat
Kiertää kaupungin sydäntä vaanien verta
Omiin synkkiin linnoihinsa vallitusten taa
Pelokkaammat piilee hautomaan haamujaan

Maailmako painajainen, josta ei voi herätä
Elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä

CMX: Melankolia

Kukin vuorollaan vaikuttaen

Herään puoli seitsemältä, kun tuntematon numero soittaa. Kissablondi kyselee, tiedänkö hänen kännykästään. Veikkaan sen löytyvän karaokebaarin tiskin takaa latauksesta, sillä sinne KissaB sen vei ja lähtiessäni hän väitti hoitaneensa asian. Neito on tyytyväinen tietoon ja uhkaa tulevansa noutamaan puhelimen pikimmiten baarin auetessa.

Puhelun päätyttyä huomaan saaneeni tekstiviestin. Tärkeän ihmisen kysymys "oletko hereillä?" ja sana 'kriisi' saavat huolestumaan, ja kiroilen mielessäni, etten ole herännyt tuohon pari tuntia aiemmin. Lähetän pari viestiä ja pyydän soittamaan heti, kun.

Puhelua ei tietenkään tähän aikaan kuulu, mutta en saa nukuttua. Toivon asioiden olevan hyvin. Uskon, ettei mitään älyttömän pahaa ole, koska muutoin hän olisi soittanut minulle. Mutta jotain on, sillä hän ei viestejä ihan pienessä humala-angstissa lähetä.

Enkä enää saa unta, vaikka olen nukkunut vain muutaman tunnin. Toisen kriisiytymisen pohtiminen saa omat eiliset jutut väistymään taka-alalle.

Istumista irkkupubissa ja Hal Sirowitzia ("Vaikka suhteemme ei kestäisikään, hän sanoi, ainakin sinä olet saanut siitä jotakin - pitkän, mukavan tauon masturboimisesta"), positiivista kaavan toistamista, Cola-Ollin aiheuttama naurukohtaus, katkarapupiirakkaa, hiljaisuutta.

Sitten laadukasta punaviiniä laadukkaassa seurassa pehmeällä sohvalla, asiakaspalvelupuhetta, siisteysihastelua, tukkakeskustelua.

Itseni siirtäminen karaokebaariin ja Kissablondin ja seurueen mukaan. Yritin puhua pois mielessä painanutta, mutta en onnistunut. "En näköjään voi olla kattomatta sun rintoja" -kommentti ja kuivaa siideriä. Illan viimeinen biisi:

Tunteet vain haaveita on,
ne kulkee kuin tuiskut ja tuulet.
Ja rakkain on tuntematon,
oman kaipuusi kuulet, sen seuraan vain jäät,
kun kaiken muun menneen näät.
Kaduilla tulee, asfaltti kiiltää,
sinua yksin odotan, tiedän sen turhaa olevan.

Heihei ja yksin kotiin, kuuntelemaan musiikkia, lukemaan sanoja.

Nyt siis aamu, päässä jäytää väsymys, tuopillinen vettä, kahvia, Hesari.

Tulisi jo ilmoitus, että ei hätää, kaikki hyvin. Ehkä sitten osaisin keskittyä muuhun. Tosin itseeni en taida edes haluta keskittyä juuri nyt.

Pirskahtelevia, kuplivia ja muuten vain nautittavia

Ihmiskunnan Petja-herra on puhunut kiittäen minua "vuoden 2006 kevyemmin viettelevästä ja pirskahtelevan seksikkäästä Marinadista, joka on oivallisella tavalla maustanut suomalaista Blogistania".

Hiukkasen punastellan otan nimittelyn lämmöllä vastaan.

Vastineeksi tarjoilen muutamia nestemäisiä mainintoja kanssablogisteille. Nämä perustuvat puhtaasti mielikuviin, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa tai kirjoittajien tekemien merkintöjen kanssa, tulivat nyt vaan jostain mieleen.

Jokaiseen kuuluu siis etuliite "Vuoden 2006".

Veera - Jatkojen viski
Kervå ja PA - Camparit
Tumppu von Tumppu - Ihan mitä tahansa, kunhan siinä on alkoholia
Sun Äitis - Kesälomaolut
Mea - Glögi Becherovkalla
Gloomy Sunday - Kaakao vaahtonameilla
Jani - Pepsi Max Cappucino
Just Sopivasti - Krapulaan tarjoiltu Pommac
Turisti - Gin Tonic
Jormanen - Chivas Regal -viski
Minh - Yksi töiden jälkeen
Lostis - Tervasnapsi
Marjut - Käytettävin vesipullo Ilosaarirockiin
Sedis - Karaoketuoppi
Qimki - Ristomainen Pupu Tupuna -drinkki
Takaisin Kallioon - Laadukas punaviini
Rappiotäti - Kylmä omenasiideri
Rahina - Irlantilaisia panimotuotteita
Hurina - Piknik-valkoviini
Oopa - Alkoholiton olut
Kari ja pni - Pikkujoulujen hepulikaljat
Ilkka - Huolella tehty kahvi
Outi ja Janne - Helmeilevä lemmenjuoma
Vaniljasuklaa - Urheilujuoma
Sonjuska - Pullo (tai no, ehkä kaksi) Karhua

(Jos nyt jostain syystä haluaisitte kommentoida ja ihmetellä tai jopa kertoa muille, mistä moisia mainintoja, mutta kommentointi ei taaskaan onnistu, niin koettakaa painaa reload-namikkaa. Jos ei auta, niin sorry, ei voi mitään. Blogger on rikki. Pullot ovat ehjiä.)

"Kun tekee ite saa just semmosen kun tulee"

Siinä vaiheessa, kun ompelukone tikutti suoraa ommelta ja Last.fm soitti Marit Bergmanin kappaletta "Dig a Hole", tiesin, että oli järjetöntä suostua tekemään MOS-Antille isommat heijastavat karvanopat (minähän lahjoitin hälle pienemmät huvikseni joulun alla).

Että olisihan sitä voinut vaikka mennä ja kaivaa kuopan itselleen.

Mutta luvattu mikä luvattu ja tehty mikä tehty. Kyllä noista nopista varmasti monta riemukasta hetkeä riittää, sen verran tökerön näköiset ne ovat (ja huom, kuvassa ne näyttävät paljon paremmilta kuin luonnossa: oikeasti ne ovat omituiset mokkulat, hyvinkin eripariset, vaikka toki se oli osittain tarkoitus, koska toisessa on vain kakkossilmälukuja).

Kannattaa muuten vilkaista Antin Monimuotoista-blogia. Siellä kolisee välillä herkkiin kohtiini, uuh.

- - -

Blogger on tänään temppuillut. Ärsyttää, kun ei pääse kommentoimaan omaa blogiaan. Mutta onneksi Raudikko ehti pitkästä aikaa kanssani lenkille, niin tänään kampaajalla käytetty pää tuulettui.

Töölötellen kenkää ja kynttä

Tästä illasta voin taas ottaa opikseni.

Ensinnäkin hyvät opit: on hyvä idea motivoida itsensä kävelylenkille vesisateeseen niin, että päättää tallustella Kalliosta Töölön kirjastoon ja takaisin.

Sitten ne huonot.

Ensinnäkin kannattaa tarkistaa netistä, onko kirjasto mahdollisesti remontissa tai muuten vain kiinni (myös Pasilan kirjastoon yritin viime vuonna päästä, vaikka siellä pistettiin tilaa uusiksi, joten tämä oli jo toinen kerta: siis nyt jo voisin takoa tämän opin kallooni).

Toiseksi, kun kyseessä on peruskävelyä, niin goretexin alle voisi pukea sellaisen paidan, jota kehtaisi esitellä töölöläisravintolassa. Kun kirjastoon en päässyt, mietin vaihtoehtona istahtamista jonnekin muualle sisätiloihin. Turhamaisuuteni esti tämän, koska päälläni oli ruma sporttipaita.

- - -

Päivääni kuului myös heräteostos. Syväntummaa vihreää olevat, korkeakorkoisen, nauhalliset nahkanilkkurit. Ja halvalla: 85 eurosta 70 prossaa pois. Aah! Enkä ollut ostanut kenkiä ainakaan pariin kuukauteen. (Joo joo äiti, minulla on paljon kenkiä, mutta ei koskaan liikaa).

Tähän mitenkään liittymättömästi lähetin Rahinalle kuvan kynsistäni (tai liittyy se niin, että Rahinakin tykkää kengistä).

Ja kai olette jo tiedostaneet, että olen mainostanut Hilloa Kansalle pantavaksi blogiksi? Olen edelleen samaa mieltä. Enkä tiennyt, että voisin hihitellä niin paljon meemivastauksille kuin tein Tumppu von Tumppua lukiessani.

Lisäksi nakkasin linkin taannoiseen Säälittävään vittuiluteksiini sivupalkkiini. Ajattelin, että voin siellä käydä sitten itse itselleni nillittämässä tarpeen vaatiessa. Säästyy tilaa muualta.

Rautainen roolijako typykälle

Päivän Kauppalehden kolumnissa Katja Boxberg kirjoittaa:

Tasan 30 vuotta sitten amerikkalainen tutkija esitti, että naisella on työelämässä neljä mahdollista roolia - viettelijätär, maskotti, äiti ja rautarouva. - - -
Viettelijätär on hemaiseva typykkä, maskotti nuori ja sievä, muttei ihan vakavasti otettava tyttö, ja äiti itsensä uhraava lohduttaja.
Ainoastaan rautarouva voi rikkoa lasikaton ja edetä johtajaksi, mutta hinta on kova.

Firman kahvipöydän pikapikkugallupissa minua ei osattu lokeroida, vaan todettiin, että taidan olla rooliani tilanteen mukaan muuttava. Siis olisin vakavasti otettava viettelijä ja hemaisevan rautainen.

Kuka sitä nyt koko ajan samanlainen, työssäkään? Tietyissä tilanteissa toisenlainen rooli on hyödyllisempi kuin toinen, ja tiettyjä vivahde-eroja omaan toimintaan ja käytökseen tulee huomaamatta.

Mutta ei minusta rautarouvaa tai äitihahmoa taida tulla, ei edes blogissani. Eli kai sitten useimmiten maskottimainen typykkä.

Lempeää huulivoimistelua

Vaihdoin hymykuvan. Johan se edellinen tuossa roikkui monta kuukautta.

Kun tänään taas hymyilyttää se, että tuntee osaavansa jotain.

Vieläkin enemmän suuta vetää lempeään virneeseen ajatus siitä, miten mukavaa on, kun ihan oikeasti toisilta saa vinkkejä, apua, palautetta, ajatuksenvaihtoa ja kannustusta silloin, kun niitä tarvitsee.

Kiitos. Olen vastapalveluksia velkaa.

Julmasti röhröh

Nukuin levottomasti. Ei siis sitä normaalia uppotukkimeininkiä, vaan heräilyä, hailakoita ja heti mielestä katoavia unia, kellon punaisten numeroiden vilkuilua, tyynyn kääntelyä. Lopulta luovutin ja nousin, liian aikaisin tietysti.

Tämä vaikka sika-Harrin kunniaksi (on se nyt sentään seksikkäämpi kuin Vanhanen):

livet är grymt, sa bonden
grymt grymt, sa grisen

Opin siis vasta muutama päivä sitten tämän tärkeän tiedon, että ruotsiksi 'julma' on samaa kuin 'röhröh'. Tai ehkä olin tuon oppinut jo joskus muinoin, mutta sekin, kuten valitettavan moni muu asia, oli ehtinyt jo unohtua.

Röhkiä on melkein kuin rehkiä. Kumpaa tänään tekisi?

Ahertava arki

Työmatkalla suunnittelin kirjoittavani erään tekstin loppuun sen jälkeen, kun lysäytän itseni toimistotuolille (luonnollisesti kahvikuppi lähietäisyydellä).

Tekstinkäsittelyohjelman avattuani havaitsin, että olin laatinut kyseiset lauseet jo viime vuonna. Vajaassa kahdessa viikossa moinen palkkatyötä kohtaan osoittamani aktiivisuus oli ehtinyt unohtua, joten sinällään poissaolo oli ilmeisesti tehnyt hyvää.

Ilahtuneisuus tehdystä työstä vaihtui valitettavan pian havaintoon siitä, että monta muuta askaretta vaatii just nyt huomiotani.

- - -

Onneksi sentään huomiota on tulossa tähänkin suuntaan. Viiksekkäiden miesten ykkönen eli Petja on ilmoittanut muistavansa nimittelyin Marinadia ja neljää muuta blogia (Überkuul, Kemppinen, PA, Säädöt sekaisin). Überi sai jo oman plakaattinsa (täysin ansiosta), muita siis pitää vielä odotella.

2007

Jarkko otti kuvan. Vuosi 2007 ja jee!


















Lisäys klo 11.30 eli nukkumisen jälkeen:
Kännykällä tuli kuvattua harvinaisen paljon. Otokset löytyvät omasta blogistaan. Halihalipusipusi vaan, kiitokset emännälle ja muille juhlijoille mukavasta vuoden vaihtumisesta!

Jollakin on vissiinkin jotain todistetta myös siitä, kun kotimatkalla kävelemisen lisäksi pyörin. Kaikkea sitä nainen tekee ilman suurempaa yllytystäkin.

Naapurilta lainatuista rilleistä hävisi toinen linssi, kaulahuivi ja sateenvarjo taisivat jäädä baariin. Muutoin en toistaiseksi ole havainnut vaurioita.

Vuoden ensimmäiseksi lounaaksi sopisi joku krapulapäivän perusmättö. Kiinnostuneet seuralaiset saavat ilmoittautua!