sunnuntai, elokuu 26, 2007

Blogit ja kävijätilastointi

Serenitas kirjoitteli: "Yritinpä hieman ymmärtää noita erilaisia käyttäjätilastoja ja niiden merkitystä, sillä tämä aihepiiri on ollut itselleni hieman .. sanoisinko täsmentymätön."

Koska tunnen taas vastuuni blogilukijoiden tietämyksen kasvattamisesta, sain tästä hyvän syyn käyttää sairaspäivää aiheen "Blogit ja kävijäseuranta" tutkailuun.

Yleisesti ottaen meistä blogaajista on kiva tietää, kuinka paljon sivuilla käydään. Toki kävijäseurantaan on muitakin syitä kuin silkka määrien tarkastelu. On toki kiva tietää esimerkikai:
- mikä aihe on kiinnostanut eniten
- millaisilla hakusanoilla blogiin tipahdetaan Googlen kautta
- mistä niitä linkkauksia omaan blogiin tehdään.

Tätä varten netistä löytyy erilaisia kävijälaskureita, joita saa suhteellisen vaivattomasti asennettua omaan blogiinsa. Sellaista suosittelen heti kirjoittamisen alkumetreiltä alkaen, jotta tilastoa todella kertyy koko blogiajalta. Vaikka aluksi tuntuisi, ettei kävijöiden tarkkailu kiinnosta, niin todennäköisesti se jossain vaiheessa alkaa mietityttää.

Laskureita ovat mm. Site Meter, Stat Counter, Extreme Tracking ja Google Analytics. Viimeksi mainittu on saavuttanut mainetta varsin luotettavana, ja suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat kaikenlaista, suurelta osin oletettavasti turhaakin tilastoa bloginsa kävijämääristä.

Yhteistä kaikille laskureille on se, että kun on luonut tunnukset niihin, saa koodinpätkän, joka pitää liittää omaan blogiin. Se on se vaikein vaihe, mutta ei mitään mahdotonta, vaikkei koodaamista hallitsisikaan.

Toki esim. Vuodatus.net -blogipalvelussa on itsessään jonkinlainen kävijäseuranta. Yksi tapa kartoittaa muiden sivujen linkkejä omaan blogiin on myös Technorati.

Nettimaailman monet tavat mitata

Laskureita voi toki laittaa sivuilleen useammankin. Silloin tajuaa ainakin sen, että ne mittaavat kävijöitä ja sivulatauksia eri tavoin.

Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää se, että nettimaailmassa kävijämääriä voidaan ilmoitella helpostikin "totuutta kaunistellen": esimerkiksi sivulataus tarkoittaa sitä, että nettisivulla on käyty, mutta kyseessä voi olla sama käyttäjä useita kertoja päivän mittaan.

Kävijämäärä mittaa ns. IP-osoitteita, joista sivulle on tullut. Toki meistä monet voivat käyttää samana päivänä eri IP-osoitteita samalle sivulle (koti, opiskelu, työ, kirjasto...) ja vastaavasti vaikkapa kotoa samaa IP-osoitetta voi käyttää moni henkilö.


Kävijöiden stalkkausta?

Kävijälaskureissa on se puolensa, että me blogien pitäjät saamme niistä halutessamme tietoa, joka ehkä joskus yllättääkin muita. Esimerkiksi Google Analytics paljastaa minulle, että viimeisen viikon aikana entiseltä työpaikaltani on vierailtu blogissani lukuisia kertoja, samoin muun muassa Yleisradiolta, Tampereen opiskelija-asunnoista ja Helsingin kaupungilta.

Yleisesti ottaen tämä informaatio ei ole kovinkaan kiinnostavaa. Mutta jos jostain syystä havaitsen yllättävän hyppäyksen jossain tietyn firman IP-osoitteessa tai minulla on muuten tarve jäljittää jonkun kävijän liikehdintää, niin toki se voi onnistua erilaisia tiedonrippeitä yhdistelemällä.

En toki kenenkään tuntemattoman blogin lukijan henkilöllisyyttä voi saada tuosta noin vain selville, mutta esimerkiksi juuri noita organisaatioihin kytkeytyviä tietoja hyväksikäyttämällä voin tehdä omia päätelmiäni.

Mutta siis teille lukijoille, joilla ei ole blogia: kyllä, me olemme uteliaita. Kyllä, me saamme teistä jotain tietoa, mutta emme me teidän henkilöllisyyksiänne selvitä. Mutta jos satun tietämään organisaation, jossa työskentelet, voin tehdä johtopäätökseni, että joko sinä tai joku työkaverisi sieltä piipahtelee tähän blogiin.


Kommentoi fiksusti

Joskus luin jostakin blogista, miten kirjoittaja oli pyöräillyt kauemmas kirjastoon jättääkseen kommentin johonkin blogiin, koska halusi minimoida sen, että blogin pitäjä pystyisi hänet jäljittämään.

No, tällaiselta välttyy varmimmin, jos jättää vain sellaisia kommentteja, joiden takana olisi valmis seisomaan myös kasvokkaisessa mielipiteenvaihdossa. Enkä minä ainakaan ole kiinnostunut selvittämään kommentoijieni henkilöllisyyttä, ellei sieltä nyt silkkaa herjausta tulisi.

Tästä blogistani ei ole olemassa mitään koko olemassaolon ajan ollutta kävijätilastoa. Alussa minulla oli suomalainen Laskuri-palvelu, joka sitten lakkasi olemasta. Nyt minulla on Google Analyticsin lisäksi Extreme Tracking, johon linkittävä pampula on kaiken tämän tekstimassan alapuolella ja sitä kautta pääsevät muutkin katsomaan hiukkasen näitä kävijämääriä ja muita, jos se sattuisi kiinnostamaan.

- - -

Serenitas heitti tekstissään toisenkin aiheen eli RSS-syötteet. Itse käytän Google Readeria blogien lukemiseen ja se toimii nimenomaan RSS-syötteiden avulla. Itse tekniikasta en mitään sen ihmeemmin tajua, mutta homma pelittää ilman tätä tajuamistakin. Mutta tähän aiheeseen voisin palata seuraavan kerran, kun iskee valistusinto.

15 kommenttia:

Petja Jäppinen kirjoitti...

Mulla oli kerran sellainen viikko, että ensin Keskon ja sitten S-ryhmän sisällä olevasta linkistä käytiin viikon aina etusivullani yhteensä yli 2500 kertaa. Mitään syytä en siihen keksinyt.

Eräs Saara kirjoitti...

Onhan se jännää kun blogissa käydään esimerkiksi eduskunnasta. Itse olen lähinnä kiinnostunut siitä, kuka linkittää. Blogiini tullaan niin tylsillä hakusanoilla, että ne ovat jo lakanneet kiinnostamasta kyllä. Viime kesätyöpaikassa ollessa oli myös varsin mielenkiintoista huomata, että sieltä kävi muutamakin eri taho lukemassa blogiani, vaikka en ollut kertonut siitä!

Marinadi kirjoitti...

Petja: Ah, intran linkit ja vastaavat ovatkin mielenkiintoisia.

Saara: Joo, eduskuntavierailijat, eriaiset ministeriöt ja poliisiosastot ovat aina vähän kutkuttavia.

Hakusanojen tarkkailun lumo on kieltämättä vähentynyt.

Eikä minullekaan työtoverit paljastaneen, että lukivat blogiani, vaikka avoimesti hölötinkin harrastuneisuudestani,

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Jos oma IP-numero kiinnostaa, niin mikä olisikaan parempi tapa ottaa se selville kuin tyttö, joka voihkii sen ilmoille? Tosin valitettavasti sillä taitaa olla kurkku kipeänä, sillä ainakaan tällä hetkellä hän ei suostu päästämään ääntäkään.

Marinadi kirjoitti...

TakKal: Törmäsin tuohon muutama päivä sitten ja ei se voihkinta kyllä minuun tehnyt suurta vaikutusta :)

Elämää Alpeilla kirjoitti...

Tuo rss-syötesysteemi olisi kyllä kivaa ymmärtää, ettei se jäisi suureksi salaiseksi tekniseksi möhkäleeksi. Arvostan suuresti valistustahtoasi.

norsis kirjoitti...

Minä olen juuri sellainen, joka on polkenut Helsingin puolelle kirjastoon lähettämään yhtä kommenttia. Ei kyse ole siitä, etteikö voisi seistä sanojensa takana, vaan yksinkertaisesti siitä, etten tahtonut henkilön tietävän, että luen hänen blogiaan. Aina asiat ei ole niin yksinkertaisia.

Mutta se on yksinkertaista, että mua ahdistaa pirusti se, että joka paikkaan jää jälki vierailustani. Aina alkaa miettimään, että kehtaako sinne mennä enää viidettä kertaa tänään, kun se näkee sen jne.

Kerran käynyt niin, että joku alkoi blogissaan ihmetteleen, mitä kukaan viitsii siellä monta kertaa päivässä käydä, kun oli sellaista nähnyt tilastoista. No, en käynyt sen koommin! Jos pitää nähdä ihan ääneen vaivaa, niin ei sitten äydä perhana.

Ja sitten on vedetty herneitä nenään, kun on linkitetty jonkun blogiin suljetussa merkinnässä ja alettu vainoharhaileen, että oon kirjottanut jotain pahaa tai paskaa, vaikka ihan viattomasta linkityksestä oli kyse ja merkintä oli muuten vaan suljettu ulkopuolisilta. Silloinkin tuli sellanen olo, että ei voi mitään tehdä, kun kaikesta jää kiinni ja nähdään vaivaa.

En minä halua, että kytätään. Ymmärrän, että ollaan kiinnostuneita siitä, ketä käy jne, mutta minä en ainakaan ala seuraamaan millään tasolla kävijöitä yhtään missään. Kaikki ovat tervetulleita ja vapaita tulemaan vierailulle miten usein tahtovat.

Kommenttien ip-osoitteet tallentuu nykyään muutaman häirikön vuoksi. Aiemmin en halunnut edes niiden jäävän muistiin.

Vähän näkökulmaa siis tältäkin kantilta...

Blogeissa, joissa ei mitata eikä tarkkailla kävijöitä millään ylimääräisillä laskureilla, pitäisi olla jokin merkki, että tietää, mitä voi pitää "olohuoneenaan" ja mitä ei.

Google-hakusanojen tarkkailua vastaan mulla ei ole mitään.

ubiq kirjoitti...

@norsis, ota käyttöön proxyt niin ei tarvitse ahdistua, onko kirjasto kiinni.

norsis kirjoitti...

Melkein kyllä vois, sillä sen verran alkaa nyppimään tämä intimiteettisuojan olemattomuus :D Vaikkakin toki jokaisella on oikeus kytätä omien sivujensa kävijöitä.

Halo Efekti kirjoitti...

Sulla kun on bloggerissa tämä blogi voit selvittää myös RSS-feedin lukijat Feedburnerin avulla. Näin minäkin tein - ihan uteliaisuuttaan. Google Analytics ja joku suomalainen laskuripalvelu mulla on käytössä myös. Niin, ja Blogislistaa tuli ennen silmäiltyä tilaajien määrän selvittämiseksi aika ahkeraan. Enää ei niinkään kun niin suuri osa käyttää RSS/Atom-lukijoita.

erkka kirjoitti...

Minua ei juurikaan kävijämäärät kiinnosta, jotenkin tuntuu, että niissä esiintyy aika massiivisia vääristymiä, jos ei lukemissa, niin ainakin omissa tulkinnoissani.

Kaikki muu palaute onkin sitten kiinnostavampaa.

Minua on muuten aivan suunnattomasti alkanut ärsyttää se, että bloggaajat hekumoivat sillä minkä firman ip-osoitteesta milloinkin sivuille surffataan.

Kävijöitä noinkin yleisellä tasolla identifioivat yksityiskohdat eivät mielestäni kuulu muille.

erkka kirjoitti...

Ärtymys purkaantui.

Kenenkään ei ole syytä ottaa moitetta henk. koht., vaan vika on kulttuurissa. Hyi meitä.

marinadi kirjoitti...

Ai niin, täälläkin oli tämä kommenttiosasto, joka jäi huomioimatta poissaoloni aikana.

Alppimies: Nyt taitaa käydä niin, että rss-valistukseni siirtyy vielä hamaan tulevaisuuteen... Siihen pitää nääs panostaa vähän aivojakin ja just nyt ei ole ylimääräistä liikettä :)

Norsis: No en minäkään varsinaista kyttäämistä ymmärrä. Enkä omakohtaisesti sentään niin kiinnostunut ole, että kävijätilastoja fanaattisesti seuraisin. Tätä tekstiä varten syynäsin tavallista tarkemmin.

Yleisesti ottaen tässä blogissa ravaa sen verran paljon porukkaa, etten kyllä yksittäisiä kävijoitä ja heidän ip-osoitteitaan jaksaisi tarkkailla, ellei olisi joku todella hyvä syy. Jos joku käy täällä monta kertaa päivässä, niin tod.näk. se jää minulta huomaamatta.

Ja joo, mistäs minä tiedän, millaisia syitä ihmisillä on antaa kommentteja toisten blogiin mahdollisimman anonyyminä, ne voivat olla toki aidosti hyviä ja fiksuja.

Toisaalta olen "julkinen blogieläin", joten varmaan moni anonyymimpi on herkempi monille jutuille.

Ja sitten on vedetty herneitä nenään, kun on linkitetty jonkun blogiin suljetussa merkinnässä ja alettu vainoharhaileen, että oon kirjottanut jotain pahaa tai paskaa, vaikka ihan viattomasta linkityksestä oli kyse ja merkintä oli muuten vaan suljettu ulkopuolisilta

Ei-julkisesta blogista tuleva linkki ahdistaa, koska minäkin olen sellainen, että heti kuvittelen pahinta. Ehkä tällaisissa tapauksissa voisi mailata heti linkityksen kohteelle ja kertoa, mistä on kyse?



Halo: Ai niin sekin! Hyvä kun muistutit, onkin pitänyt testata.

Erkka: Minua on muuten aivan suunnattomasti alkanut ärsyttää se, että bloggaajat hekumoivat sillä minkä firman ip-osoitteesta milloinkin sivuille surffataan.

Olen itsekin miettinyt tätä samaa. Että onko se reilua kertoa jostain tietyistä organisaatiosta tulevista kävijöistä. Tähän tekstiin otin nuo muutamat esimerkit, joista kävijöitä on useampia ja kyseessä ovat tahot, joissa työntekijöitä on runsaasti (no lukuunottamatta ex-työpaikkaani, mutta se nyt epäilyttäis, jos kukaan ei sieltä kävisi enää :))

Toisaalta ymmärrän ihmisten halun "hehkuttaa" kiinnostavia ip-osoitteita. Voi hekumoida, että siellä nyt joku tärkeä taho lukee blogiani, vaikka se olisi sitten todellisuudessa tylsistynyt kesätyöntekijä.

Kaikki muu palaute onkin sitten kiinnostavampaa.

NIin, no tässähän en käynyt läpi lähellekään kaikkea sitä, mitä noista laskureista saa irti. Teille teknisorientoituneille siellä on vielä oma maailmansa :)

marinadi kirjoitti...

Erkka, olit nopeampi laatimaan postauksen kuin minä tuon vaivaisen kommenttini :)

Mutta joo, etikettiä tähän varmaan tarvittaisiin. Hyvä, että nostit asian esiin.

Halo Efekti kirjoitti...

Erkka oli tehnyt omaankin blogiinsa jutun niistä firmojen/organisaatioiden nimimaininnoista ja kommentoin jo siellä tätä asiaa. Koska tunnustan sitä tehneeni kerroin siellä syyn miksi juuri nämä verohallitukset ja poliisit sun muut aina päätyvät mainituiksi. Ainakin minusta siinä on ihan oma logiikkansa.

 
eXTReMe Tracker