Kyllä meinasi hermostuttaa, kun käsikopelolla systeemin alapuolelta yritin saada paperia ulos. Hetkinen siinä meni, ennen kuin tajusin, että paperi pitää kiskoa tuosta keskeltä ulos.SmartOne, todellakin.
Samaisessa baarissa olen muuten onnistunut kastelemaan käsilaukkuni, kun heitin sen kopissa olleeseen lavuaariin huolettomasti. Hana toimi liiketunnistimella, ja sillä kertaa se todella toimi.

5 kommenttia:
Ja sitten sitä saamarin paperia tuli vielä kerralla aivan surkean pieni palanen...
Jep, kunnon paperinsäännöstelyäkin!
Kas, mä tykkäsin tosta kun törmäsin jossain huoltiskalla. Siisti ja toimiva mekaaninen paperinannostelija. Ehkä säätö oli paremmin kohdallaan käyttämässäni. Ja voihan niitä lipareita nykiä sieltä tarpeen mukaan :)
Pitäis blogata näkemistäni käsipyyheautomaateista joissa on liiketunnistin. Toimivat kuulemma 8 ison patterin voimalla. Luonto ei taatusti ns. pelastu niiden myötä.
Qimki: Minuahan siis ärsyttävät kaikki systeemit, joiden toimintaperiaatetta en heti hoksaa. Näin olleen suhtautumiseni tällaiseen wc-paperiannosteluun muuttunee ajan myötä huomattavasti myönteisemmäksi, koska nyt jo osaan! :)
Käsipyyhesysteemi kuulostaa kyllä melkoiselta paristosyöpöltä, huh! Paristothan maksavatkin paljon, eli kokonaisedullisuus noiden ekologisten puolien lisäksi ei ehkä ole paras mahdollinen.
Mitä tulee liiketunnistimella varustettuun hanaan, entinen pomoni sijoitti sellaisen alle "käsilaukkunsa" (sellainen laajahko säkki), jossa oli mm. yksi tietokone. Tämä n. 2 kk vanha Powerbook joutui sitten poistolistalle. Samainen pomo tiputti aikoinaan myös kännynsä vessaan. Tapahtui aikana jolloin kännyt olivat oikeasti kalliita.
Lähetä kommentti