Sisäistä rauhaa etsimään

Tänään minulle sanottiin, että minun olisi syytä keskittyä itseeni ja etsiä sisäistä rauhaa ja rakkautta. Aurastani ja minusta ylipäätään henkivä negatiivinen energia kertoo sisälläni olevasta isosta solmusta, tarkkaan ottaen navan tienoilla, joten nyt olisi aika koettaa saada selkoa elämään. Jos jatkan elämääni tämänkaltaisena, olen viiden vuoden päästä aivan loppu ja rikki.


Olen itsekäs, kuten länsimaalaisessa ajattelussa yleensä, mutta heikko nainen. Minun tulisi lopettaa myös baareissa pörräily, sillä sieltä ei löydy kuin rahan perässä juoksevia Nokia-insinöörejä.

En myöskään saa muilta ihmisiltä juuri mitään, vaan olen lähinnä antavana osapuolena. Siksi minun pitäisi avata sydämeni ja koettaa päästä eroon siitä pahasta solmusta ja liiasta turhasta hälystä ympärilläni. Pääni on jo täynnä, mutta sydämessä on tyhjää.

Ja kukas näin sitten kertoi? Olin lenkillä keskuspuistossa, kuulokkeet korvissa, kun viereeni pyöräili ei-suomalaisen näköinen, harmaapartainen mies. Hän hymyili, tervehti ja sanoi jotain, joten tiputin kuulokkeet pois korvista.

Mies kertoi englanniksi ihailevansa keskuspuistoa, olevansa Tiibetistä kotoisin oleva joogi ja opettaja. Nyökkäilin ja kysyin jotain, ja sitten mies sanoi olevansa myös selvännäkijä. Hän ei kuulemma tavallisesti pysäyttele ihmisiä näin, mutta nyt aurani näytti siltä, että olisi syytä. Tiedusteli horoskooppiani, sitä, onko minulla lapsia ja kysyi, josko haluaisin kuulla itsestäni, kun näytän olevani elämässä eksyksissä.

Pitihän moiseen suostua. Niin hikisenä istahdin puistossa olleen pöydän ääreen ja läväytin kämmeneni esiin miehen kosketettavaksi. Siitä se sitten alkoi, minun ja sisäisen maailmana tunnustelu. Mies kyseli kaikenlaista elämästäni, pääosin englantia käyttäen, välillä suomeksi, ja kommentoi ja esitti ajatuksiaan.

Puolisen tuntia kestänyt tilanne päättyi puhelinnumeron antamiseen: mies kertoi olevansa valmis jatkossa maksua vastaan auttamaan minua sisäisen rauhani löytämisessä, ensi kerralla voisimme, me ystävät, tutkailla vaikkapa käsieni viivoja ja niihin sisältyvää tietoa. Lopuksi tuli vielä tiivis haluas, jonka energiansiirron aikana minun olisi pitänyt tuntea lämpöä.

Koska olen kuitenkin varsin rationaalinen ja epähenkinen, niin tilanne lähinnä huvitti jälkeenpäin. Mutta vakavammaksi vetää se ajatus, että joskus heikkoina hetkinä tuollainen sympaattisen henkilön suorittama napani tökkiminen ja "sisälleni katselu" olisi varmasti tehnyt suuren vaikutuksen. Kenties olisin jo soittelemassa joogille ja toivomassa lisäopastusta.

On kai varsin selvää, jos pysäyttää kenet tahansa lenkkeilevän naisen ja toteaa tälle, että elämässäsi on solmuja, niin nainen myöntää tilanteen olevan näin. Ja mikäs siinä, jos toiset tulevat onnelliseksi etsiessään tuota kautta ratkaisuja elämän kysymyksiin. Ainakin vetoavampi tämä joogin tapa oli kuin vaikkapa jehovantodistajien.

Mutta itseäni en näe maksamassa jollekin siitä, että hän johdattelee minua henkiselle tielle. Enkä aio myöskään lähteä luostariin mietiskelemään (tämä erityisesti Joonakselle tiedoksi!)

Kyllä, elämäni on jonkinasteista myllerrystä, mutta niinhän se on melkein aina. Sisäistä rauhaa ja rakkautta etsiskelen mieluusti.