tiistai, kesäkuu 12, 2007

Lepattaja

"Sinusta ei tunnu helposti saavan otetta: sinä lepatat", kuvaili eräs herrasmies minua viime viikolla. Harvinaisen osuvasti, sillä lepatukseni ihmetyttää välillä itseänikin.

Minuun tutustuneilta on samantyylisiä kommentteja tullut ennenkin, eli minusta saattaa ajan myötä paljastua puolia, joita ei ensinäkemältä havaitse. Soljun tilanteiden mukaan eri rooleihin ja voin toimia toisin, kuin kuvitellaan.

Tällä viikolla koetan lepattaa hieman vähemmän kuin viime viikolla ja ottaa aikaa silkkaan olemiseen ja ajatteluun.

- - -

Tepon 100 tuntematonta -sarjaa on ollut kiva lukea ja malttamattomana odotan lisäosia. Melkein houkuttaisi itseänikin tehdä jotain tuollaista, eli ottaa kamera käteen ja kuvaamisen varjolla ottaa selvää kanssakulkijoista. Mutta taitaa minulta jäädä suunnitelman asteelle.

Pesänlikaajissa ollut teksti kesätoimittajista palautti mieleen omat kokemukset kyseisessä hommassa. Kivaahan se oli, ja erityisesti muistan sen innon, jolla itsekin juttuja kasaan pakersin. Toisaalta opin senkin, että sanomalehden uutistoimitus ei ole minun paikkani, vaikka sitäkin joskus kuvittelin.

2 kommenttia:

Petja Jäppinen kirjoitti...

Sitä on ja sitä on.
Tiedätkös sinä että minä pidän naisista.

Juuri nyt kävelee Espaa sinun oloisesi nainen, mutta askel on raskas ja ryhti huono, ei sinä

Marinadi kirjoitti...

Minun pitäisi kyllä saada itseeni lisää ryhtiä. Askeleeni taitaa olla yleensä varsin kepeä!

Ja tiedän, että pidät naisista, sitä ei voi olla huomaamatta.

 
eXTReMe Tracker