Havaitsin vasta aamulla tekstiviestin, jonka olin yöllä saanut vastauksena ikäkriiseilevään viestiini:
"Turha valittaa, jos on MISSÄÄN IÄSSÄ noinkin jees. Eikä 30 ole edes yhtään paha ikä naiselle, prkl."
Joonas, voi tätä lämpimän ailahduksen määrää, jonka sait minussa aikaan. Kiitos, sinulla on kyllä kohteliaisuudet hallussa ja olet tositosi jees.
Oma kolmekymppiseni tulee täyteen kesällä, mutta selkeästi asia on jollain lailla mieltä vaivannut viimeisen viikon. Vaikka en missään nimessä haluaisi palata parikymppiseksi minäksi. Ja ikä on edelleen vain numero.
sunnuntai, tammikuu 21, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
15 kommenttia:
Sen lisäksi, että Joonas on tosi jees ja suloinen, hän on myös tuossa aivan oikeassa:-)
Ja kokemuksesta voin kertoa, että kun 30 vuotta sitten tulee täyteen niin tuntuu ihan samalta kuin 29 vuotiaana. Jotenkin etäisesti minäkin kyllä muistan asiaa aikoinaan pohtineeni, hyvissä ajoin ennen kolmekymmentävuotispäivääni.
Rappiotäti, kiitos vaan :)
En minäkään usko, että tuo kymmenluvun ylitys sinällään mitään muuttaa. Mutta lähinnä olen tässä viimeisen viikon aikana saanut jostain muistutusta, että en ole enää myöskään 23-vuotias tyttönen, jolla on vielä aikaa vaikka mihin nuoruuden hösellyksiin. Siis mahdolliset seuraavat kymmenen elinvuotta ovat oletettavasti erilaiset kuin mitä nämä menneet kymmenen ovat olleet, ja pitäisi sitten suhtautua asioihin sen mukaisesti.
Kunpa voisinkin sanoa, että elämä viisikymppisenä on ihan samanlaista kuin 49-vuotiaana! Mutta ei pahus ole, iän tuomat rajoitukset huomaa monta kertaa päivässä (tää pahuksen puolisokeus, puolikuurous ja puolitarkkaavaisuushäiriö). No, mun kokemuksen mukaan kolmikymppisenä ei tapahdu yhtä radikaalia yönylimuutosta, jos se mitään lohduttaa.
Näin jälkeenpäin ajatellen vuosikymmen kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen oli elämäni täysintä aikaa. Täysintä sillä tavalla konkreettisesti, että tuolla vuosikymmenellä olin vastuussa neljästä pienestä lapsesta. Ja täysintä sillä tavalla, että neljä lasta myös antoi valtavasti henkisesti.
Eli pelko pois, Rosmarin, upea vuosikymmen odottaa sinua ihan pian!
SÄ: Tosin minua taitaa hirvittää tuo, että jos tulee kauhea kiirus ja meininki, kun on aika rauhaisasti kuitenkin saanut olla :)
Vaikka toki varmasti antoisaakin.
Minulla on tähän erinomainen todistus, mutta se ei mahdu marginaaliin.
Elikkäs komentoin aihetta blogissani: On vaan tyhmää odottaa liikaa?
Historiallisten sitaattilatteuksien linjaa jatkaen: Muuten olen sitä mieltä, että Joonas on oikeassa.
Kun setä oli 30v. sillä oli murrosikäinen poika, se oli menettänyt yhden kerran koko omaisuutensa ja jäänyt vielä 2,5milliä velkaa ja lihoi vuoden aikana 16 kiloa.
Nyt sedällä on pojalla poikapuoli, uutta omaisuutta, ei velkaa ja painoa on 10 kiloa enemmän kuin silloin.
Se mikä on paremmin kolkeetvuotiaana kuin kakasikymmentäyhdeksäisenä on se, ettei tarvi enää funtsia että pitäisköhä kehittää kohta kriisi, vai tuleeko se itsekseen. (ei pitänyt, eikä tullut)
Ilkka: On ehkä tyhmää odotella, mutta minkäs teet. Ja kiitos tekstistä ja Joonaksen komppaamisesta :)
Petja: Köh, tästä heti aloin kuvitella, miten vuoden päästä olen lihonut kymmenen kiloa ja tehnyt konkurssin, vaikkei ole edes yritystä.
Jazmiz: Luulen, että kriiseilisin ilman kolmekymppisyyttäkin, sillä aina se aihe löytyy. Ikä on vain nyt tosi hyvä selitys tällaiseen :)
Tämä ns. kolmenkympin kriisi on mielenkiintoinen ilmiö, joka liittyy oikeastaan myös minun uskooni, mutta johon on ihan viime vuosina tullut myös fysiologisia todisteita. Ilmiö on kiinnostanut minua paitsi "hengellisesti" myös yhteisöjen toiminnan kannallata.
Monisssa kulttuureissa täysikäisyyden raja on ollut tuossa kolmenkymmenen paikkeilla,mutta itse asiassa kriisi-ikä on muutamaa vuotta alle kolmenkymmenen, eikä kolmekymmentä. Yksilöllistä vaihtelua on, mutta gaussin käyrän huippu näyttäisi olevan 28+-2. Naisilla hieman terävämmin, kuin miehillä, joitten suhde aikaan muutoinkin on erilainen.
Psykopatologisevolutionäärinen juttu. Se ei kaikille tule, ja monille se tulee kaiken muun seassa, ettei siihen kiinnitä huomiota, mutta periaatteessa ikäkriisi on ilmiö joka liittyy ihmisen aineenvaihdunnan muutoksiin ja toisesta päästä aivoissa aikaisemmin tapahtuneisiin struktuaalisiin muutoksiin; aivot "kovettuvat", eli lopettavat dynaamiset struktuaaliset muutokset, joita voi tapahtua vielä vuosia muitten murrosikään liittyvien ilmiöiden jälkeen.
Biologisesti, evoluution kannalta, 30 vuotias on ikäloppu. Hänellä pitäisi olla siinä iässä jo lastenlapsia, jos ei heti, niin kohta. Omaa tietotaitoa pitäisi olla siirtämässä jälkeläisille ja esiintyä matri/patriarkkana, väistyen hiljalleen aktiivisesta roolista kohden muutaman vuoden kuluttua tulevaa kuolemaa.
Kuka muistaa Raamatusta sen kohdan jossa luetellaan kuinka kauan kukin eli ja kenelle syntyi kuka?
Tämä kohta avautuu aivan toisella tavalla, jos tietää että ennen kalanteri seurasi kuuvuotta, ei aurinkoa, ja iät laskettiin kuukausissa. Jossakin käännösvaiheessa sitten kuukaudet muuttuivat vuosiksi, eikä hirvittävän vanhaksi mainittu Metusalem ollut kuin rapiat 70v. joka sekin oli sellaisessa maailmassa poikkeuksellisen korkea ikä, jonka saattoi saavuttaa vain hyvin korkeassa asemassa oleva henkilö, jonka ruuan saanti on ollut etuoikeutettua.
Yli 40v. ylittävä keski-ikä kovin nuori ilmiö evoluution kannalta, emmekä ole vielä siihen sopeutuneet ja tuskin edes ehdimme sopeutua maailmassa jossa meemit muuttavat maailmaan nopeammin kuin geenit.
Kun tähän lisätään kulttuurin ja ympäristön luomat ikään liittyvät paineet, kriisi on hyvinkin mahdollinen.
Tässä pitää myös muistaa se, ettei kriisi sanana tarkoita oikeasti mitään niin dramaattista, millaisessa yhteydessä sitä käytetään, vaan käännekohtaa.
Menee pari vuotta ja lakkaa tuntumasta missään. Usko pois.
T. nimim. "Parin päivän päästä 39"
Junis, sä oletkin niin kova äijä. Onnea kummmiskin näin etukäteen jo ikääntymisestä.
Voi ei. Punastun.
marinadi,
kiitti onnitteluista.
(Tosin mä olen alkanut miettiä, että kieltäydyn olemasta enää "äijä", koska se yleinen äijäilyn hypetys on saavuttanut ihan nolot mitat, ja sitä paitsi mä taidan olla siihen jo liian vanhakin.
Eniten äijiä lienevät noin 32-vuotiaat kundit, joiden vanhan raikuli-identiteetti ei enää kestä muuttuneita elämäntilanteita, mutta jotain koohotusta pitää saada silti jatkaa.
Vaikka ei kai sitä multa kysytä olenko mä äijä vai en.)
Joonas, punastuminen tekee sinusta vain vielä söpömmän :)
Junis, äijyys on tietty määrittelykysymys. Mutta ei sinulta kysytä, joten minun silmissäni kai täytät tietyt kriteerit.
Kai se on se konepistooli:)
Lähetä kommentti