Sää taitaa olla tänään pääpuheenaihe blogeissakin. Minun iltaani ja mielentilaani tämä kosteus tuntui sopivan. Piti tehdä vain pieni happihyppele, mutta yli tunti vierähti ulkona, Töölönlahdella kulkien, omia ajatuksia ihmetellen.
Kaikenlaista sitä ihmismielessä liikkuu tällaisina iltoina. Etenkin, kun hieman aikaisemmin näppäimistön välityksellä minut hyvin tunteva henkilö esitti elämän suuria kysymyksiä, enkä niihin osannut vastata.
tiistai, lokakuu 31, 2006
maanantai, lokakuu 30, 2006
Luvallisesti luvaton
Olin juuri saanut illallista varten tukan pöyhittyä, kun ovikello soi. Siellä oli sama kauan odotettu vieras, joka oli vieraillut muuallakin Kalliossa.
"Mites sinulla on television ja tv-luvan kanssa?", mies kysyi kohteliaasti.
"No ei minulla ole televisiota", kerroin, ja viitoin asunnon sisäpuolelle, jonne mies lähinnä puolihuolimattoman näköisesti vilkuili. Sisään hän ei halunnut tulla, mutta kyseli mahdolliset muut laitteeni, kuten digiboksit ja ties mitkä virittimet.
"Olen aina ajatellut, että jos tv-lupatarkastaja tulee, niin voisin tarjota kahvit. Joten miten olisi?" ehdotin tenttauksen päätteeksi.
"Öh, no on tämä aikataulu sen verran kiireinen, että kiitos vaan, mutta ei nyt ehdi."
- - -
Seuraavan mieskontaktin kanssa nautimme ne kahvitkin ravintolassa. Tosin ensin oli syöty illallinen.
Taisin puhua itsenikin pyörryksiin. Eli taas se sama ongelma: mie sitä ja mie tätä, hölöhölöhölö. Jossain välissä sentään tajusin kysyäkin jotain.
Selostin ainakin suhdettani väreihin, Mieto marinadi -nimen alkuperää ("kun et sinä ole yhtään mieto", "niin, mutta mie sanon mie"), opiskelu- ja työhistoriaa, veljieni luonnetta, kirkkoon kuulumattomuuttani, asennettani kirjoittamiseen, ruokasuhdetta, työmatkapyöräilyä, Kalliota, blogeja ja niiden kirjoittajia, kulutusasenteitani, ajokorttini valokuvaa, aikakauslehtien lukemista, esiintymishalukkuuttani, kenkäostoksiani ja ties mitä muuta.
Ei varmaan jäänyt puuttumaan kuin se, että olisin esitellyt verotustietoni, rokotuskorttini, yläasteen päästötodistuksen ja ensimmäisen päiväkirjani.
Kun eilen neulepaitani oli sävytetty lautasliinaan, niin tänään saman teki hame. Tämäkin piti tietysti kertoa. Kuten niistä kasvoihin ikääntymisen myötä kasvavista ylimääräisistä karvoista.
Kiitos vaan seuralaiselle! Toivottavasti en ollut liian järkyttävän suuri yllätys.
- - -
Mutta minullapa on vielä yhdet treffit sovittuna. Mielenkiinnolla odotan, mistä tällä kertaa puhun, sillä tiettävästi kyseinen henkilö on seurannut Marinadia aika pitkään. Jännittää, miten vastaan blogistani syntynyttä mielikuvaa.
Ehkä sitten en saa sanotuksi sanaakaan? (Kyllä niinkin on joskus käynyt!)
"Mites sinulla on television ja tv-luvan kanssa?", mies kysyi kohteliaasti.
"No ei minulla ole televisiota", kerroin, ja viitoin asunnon sisäpuolelle, jonne mies lähinnä puolihuolimattoman näköisesti vilkuili. Sisään hän ei halunnut tulla, mutta kyseli mahdolliset muut laitteeni, kuten digiboksit ja ties mitkä virittimet.
"Olen aina ajatellut, että jos tv-lupatarkastaja tulee, niin voisin tarjota kahvit. Joten miten olisi?" ehdotin tenttauksen päätteeksi.
"Öh, no on tämä aikataulu sen verran kiireinen, että kiitos vaan, mutta ei nyt ehdi."
- - -
Seuraavan mieskontaktin kanssa nautimme ne kahvitkin ravintolassa. Tosin ensin oli syöty illallinen.
Taisin puhua itsenikin pyörryksiin. Eli taas se sama ongelma: mie sitä ja mie tätä, hölöhölöhölö. Jossain välissä sentään tajusin kysyäkin jotain.
Selostin ainakin suhdettani väreihin, Mieto marinadi -nimen alkuperää ("kun et sinä ole yhtään mieto", "niin, mutta mie sanon mie"), opiskelu- ja työhistoriaa, veljieni luonnetta, kirkkoon kuulumattomuuttani, asennettani kirjoittamiseen, ruokasuhdetta, työmatkapyöräilyä, Kalliota, blogeja ja niiden kirjoittajia, kulutusasenteitani, ajokorttini valokuvaa, aikakauslehtien lukemista, esiintymishalukkuuttani, kenkäostoksiani ja ties mitä muuta.
Ei varmaan jäänyt puuttumaan kuin se, että olisin esitellyt verotustietoni, rokotuskorttini, yläasteen päästötodistuksen ja ensimmäisen päiväkirjani.
Kun eilen neulepaitani oli sävytetty lautasliinaan, niin tänään saman teki hame. Tämäkin piti tietysti kertoa. Kuten niistä kasvoihin ikääntymisen myötä kasvavista ylimääräisistä karvoista.
Kiitos vaan seuralaiselle! Toivottavasti en ollut liian järkyttävän suuri yllätys.
- - -
Mutta minullapa on vielä yhdet treffit sovittuna. Mielenkiinnolla odotan, mistä tällä kertaa puhun, sillä tiettävästi kyseinen henkilö on seurannut Marinadia aika pitkään. Jännittää, miten vastaan blogistani syntynyttä mielikuvaa.
Ehkä sitten en saa sanotuksi sanaakaan? (Kyllä niinkin on joskus käynyt!)
Aamuauringosta harmaaseen sateeseen
Pasilan aamu näytti tänään näin hienolta. Harmittelin, että niinköhän säätiedotukset olivat väärässä ja tänään olisikin ollut hieno pyöräilyilma.Nyt ei enää harmita. Ilmatieteen laitos oli oikeassa.
Ja sitten aaltoja sille, että Mieto marinadi saavutti tänään legendaarisen levikin eli 200 tilaajan määrän Blogilistalla. (Kun tämän kerron, niin joku käy nyt tietysti poistamassa tilauksensa.)
Kiitos teille, armaat, ihanat, suloiset, kauniit, komeat, uskolliset, fiksut, hauskat, huumorintajuiset ja kommentoivat lukijat!
Itsellisesti hymyillen
Tosikko oli kirjamessuilla huomannut, että häneltä puuttuvat vakuuttavuus ja päättävyys. Niitä ei ole minullakaan, mutta messuilla sen sijaan huomasin taas, että minulta puuttuu kyky antaa fiksujen nuorten miesten olla kohteliaita.
Riuhdon itse ovet auki, vaikka toinen selvästi yrittää kiiruhtaa ehtiäkseen pitää kulkuväylät minulle avoinna. Ja hämmennyn, kun seuralainen tarjoaa minulle pöydässä tuolia ja vaivoin osaan mutista "kiitos". Narikassa viimein tuputan narikkalipun toisen taskuun, jotta sentään hieman vähemmän olisin itsellinen nainen.
Onneksi en sentään myöhästynyt, vaikka lähellä se oli, koska kengästä irtosi puolittain pohja kävellessäni kohti Pasilaa (kirppiskenkien liima oli ilmeisen vanhentunutta). Juosten kotiin kenkä repsottaen, tennarit jalkaan ja pyörällä paikalle.
(Mutta silti taisin olla melko lailla hymyileväinen koko messuttelun ajan. )
Toiset osaavat elää, ainakin näennäisesti ja ulkopuolisen silmin, niin sievästi, kuten Qimki pohtii. Me toiset emme.
- - -
Tänä aamuna tein Niket, eli heräsin tarpeettoman aikaisin ja aamuun tuli aikapoimu. Töihin olisi voinut muuten lähteä, mutta päätin nyt lopettaa työmatkapyöräilykauden säätilassa tapahtuneen talvistumisen vuoksi, eikä matkakorttia ole tätä ajatellen ladattu.
Nyt sitten R-kioskille ja matkaaan.
Riuhdon itse ovet auki, vaikka toinen selvästi yrittää kiiruhtaa ehtiäkseen pitää kulkuväylät minulle avoinna. Ja hämmennyn, kun seuralainen tarjoaa minulle pöydässä tuolia ja vaivoin osaan mutista "kiitos". Narikassa viimein tuputan narikkalipun toisen taskuun, jotta sentään hieman vähemmän olisin itsellinen nainen.
Onneksi en sentään myöhästynyt, vaikka lähellä se oli, koska kengästä irtosi puolittain pohja kävellessäni kohti Pasilaa (kirppiskenkien liima oli ilmeisen vanhentunutta). Juosten kotiin kenkä repsottaen, tennarit jalkaan ja pyörällä paikalle.
(Mutta silti taisin olla melko lailla hymyileväinen koko messuttelun ajan. )
Toiset osaavat elää, ainakin näennäisesti ja ulkopuolisen silmin, niin sievästi, kuten Qimki pohtii. Me toiset emme.
- - -
Tänä aamuna tein Niket, eli heräsin tarpeettoman aikaisin ja aamuun tuli aikapoimu. Töihin olisi voinut muuten lähteä, mutta päätin nyt lopettaa työmatkapyöräilykauden säätilassa tapahtuneen talvistumisen vuoksi, eikä matkakorttia ole tätä ajatellen ladattu.
Nyt sitten R-kioskille ja matkaaan.
sunnuntai, lokakuu 29, 2006
Villasukissa pilottiohjelmaan
Viime yönä sain taas mainion livemusaesityksen, kun kävin kuuntelemassa Tuure Kilpeläistä ja uutta nuorta naisartistia Jippua Simonessa.
Tuure oli tietysti oma itsensä eli karismaattinen ja taitava, mutta kyllä tämä Jippukin yllätti äänellään ja esiintymisellään (villasukat jalassa) hyvin positiivisesti: ihastuttavaa välittömyyttä ja intoa.
- - -
Tuija reagoi PA:n kommenttilootaan naputtelemaani ajatukseen minun ja PA:n yhteisestä blogi-tv-ohjelmasta:
"Marinadi, hyvä idea: kehittäkää ohjelmakonsepti työnimellä blogimiitti, pankaa pilottijakso kasaan ja tarjotkaa sitä Meretelle Extraan!"
Mehän olisimme PA:n kanssa mainioita Ylelle siksikin, ettei kumpikaan maksa tv-lupaa. Tosin tämä johtuu siitä, ettei kummankaan omistuksessa ole televisioita.
Kuuluisa Anonyymi ihmettelee minun ja PA:n yhdennäköisyyttä Sun Äitis kommenteissa. Blogosfääri on täynnä kummallisuuksia, pakko myöntää.
- - -
Tuija myös kerää del.icio.us.comiin linkkejä teksteihin, jotka käsittelevät blogistien motivaatiota itsensä julkituomiseen. Ilmoitelkaahan sinne suuntaan, jos olette viime aikoina asiaa pohtineet.
Tuure oli tietysti oma itsensä eli karismaattinen ja taitava, mutta kyllä tämä Jippukin yllätti äänellään ja esiintymisellään (villasukat jalassa) hyvin positiivisesti: ihastuttavaa välittömyyttä ja intoa.
- - -
Tuija reagoi PA:n kommenttilootaan naputtelemaani ajatukseen minun ja PA:n yhteisestä blogi-tv-ohjelmasta:
"Marinadi, hyvä idea: kehittäkää ohjelmakonsepti työnimellä blogimiitti, pankaa pilottijakso kasaan ja tarjotkaa sitä Meretelle Extraan!"
Mehän olisimme PA:n kanssa mainioita Ylelle siksikin, ettei kumpikaan maksa tv-lupaa. Tosin tämä johtuu siitä, ettei kummankaan omistuksessa ole televisioita.
Kuuluisa Anonyymi ihmettelee minun ja PA:n yhdennäköisyyttä Sun Äitis kommenteissa. Blogosfääri on täynnä kummallisuuksia, pakko myöntää.
- - -
Tuija myös kerää del.icio.us.comiin linkkejä teksteihin, jotka käsittelevät blogistien motivaatiota itsensä julkituomiseen. Ilmoitelkaahan sinne suuntaan, jos olette viime aikoina asiaa pohtineet.
lauantai, lokakuu 28, 2006
Nimetön tie
Nukuin viime yön mahtavan hyvin ja makeasti. Oma peti on paras!
Tykkäsin Eeva-Kaarina Arosen kirjoittamasta Kuukausiliitteen "entinen työhullu tiedemies, nykyinen hullu" Klaus Weckrothia käsitelleestä jutusta.
Kävellä lompsottelin keskustaan ja ostin kynttilöitä ja suklaata. Niitä kun tuntuu kuluvan näinä syysiltoina.
Kirjoitin blogistihistoriani pisimmän tekstin. Tietysti blogeista ja blogaamisesta ja itsestäni.
Meinasin olla käsityöihminen, mutten sitten jaksanutkaan.
Tämä päivä on Tuure Kilpeläistä.
Tykkäsin Eeva-Kaarina Arosen kirjoittamasta Kuukausiliitteen "entinen työhullu tiedemies, nykyinen hullu" Klaus Weckrothia käsitelleestä jutusta.
"Hänen lempiteesinsä on edelleen, että ihmisen minuuden aste tai vahvuus vaihtelee − meillä onkin monta minää."
"Ehkä pitäisikin hylätä jyrkkä joko−tai-jako, se, että olemme pelkästään joko hyvin vahvoja ja täysipäisiä tai sitten ihan olemattomia, kelvottomia olentoja."
Kävellä lompsottelin keskustaan ja ostin kynttilöitä ja suklaata. Niitä kun tuntuu kuluvan näinä syysiltoina.
Kirjoitin blogistihistoriani pisimmän tekstin. Tietysti blogeista ja blogaamisesta ja itsestäni.
Meinasin olla käsityöihminen, mutten sitten jaksanutkaan.
Tämä päivä on Tuure Kilpeläistä.
Etsin ja vaellan läpi hullun maailman
vierelläs kuljen silti yksin kävelen
Katseet vanhaan aurinkoon
liimattuina kohtaloon kanssasi kuljen
silti yksin kävelen
mä kävelen kävelen
Niin kulkee nimetön tie
Allani kulkee mun nimetön tie
perjantai, lokakuu 27, 2006
Koti on kiva
Oopa ja Justin kävivät syömässä laittamaani lounasta: kutsuin Oopaa kahville ja vastauksessa kysyttiin, aionko laittaa ruokaa. Ja jotenkin Justininkin pyysin paikalle. Onneksi heillä ei ole vara nirsoilla, vaikka omasta mielestäni maustamiseni ei onnistunut (liikaa inkivääriä).
Justin on toki ikinuori, mutta minä mummoudun ja Oopa papparoituu. Tunnusmerkkejä ovat mm. naamaan ilmestyvät ylimääräiset karvat ja taipumus viihtyä liiankin hyvin kotona.
Taisin mennä lupaamaan Oopalle karjalanpiirakoita joulun aikaan. Pitänee järjestää ne leivontatalkoot.
Oopa näppärästi ompeli takkiinsa napin. Justin näppärästi nautti tarjotun Unicumin.
- - -
Myöhemmin Ida tunnisti minut. On se vaan outoa tulla kutsutuksi Marinadiksi jossain tuolla ulkona.
Justin on toki ikinuori, mutta minä mummoudun ja Oopa papparoituu. Tunnusmerkkejä ovat mm. naamaan ilmestyvät ylimääräiset karvat ja taipumus viihtyä liiankin hyvin kotona.
Taisin mennä lupaamaan Oopalle karjalanpiirakoita joulun aikaan. Pitänee järjestää ne leivontatalkoot.
Oopa näppärästi ompeli takkiinsa napin. Justin näppärästi nautti tarjotun Unicumin.
- - -
Myöhemmin Ida tunnisti minut. On se vaan outoa tulla kutsutuksi Marinadiksi jossain tuolla ulkona.
Hei sehän liikkuu ja puhuu!
Koska paljastelu on nyt päivän sana blogeissa, niin teen minäkin legendaarisen teon ja levitän itse itsestäni liikkuvaa kuvaa. Isoveli tallensi eilisestä Dodon seminaarista digikameralleni pätkän, jossa kerron, mitä ovat Marinadi ja Kulutusjuhla.
Tietoa ei siis tule lisää kenellekään blogini lukijalle, mutta jos huonolaatuinen video höpötystavastani ja pääni nyökyttelystä kiinnostaa, niin katsokaa Bubblaresta. Samalla testaan kyseistä You Tuben kilpailijaa.
Tietoa ei siis tule lisää kenellekään blogini lukijalle, mutta jos huonolaatuinen video höpötystavastani ja pääni nyökyttelystä kiinnostaa, niin katsokaa Bubblaresta. Samalla testaan kyseistä You Tuben kilpailijaa.
torstai, lokakuu 26, 2006
Kohmo Halinen Harittu
York-tapahtuma sujui mukavasti, ja uusia ajatuksia siellä sai päähänsä. Aina vain on jälkikäteen fiilis, että olisi ollut fiksumpaakin sanottavaa, mutta siinä paneelikeskustelun tuoksinassa sitten möläytteli jotain ensiksi mieleen tullutta. Mutta kulutus ja blogit ovat minulle aihe, josta voisin puhua paljon, mutta pakko on koettaa rajoittaa itseään.
Meiju Niskala antoi lapun, johon pitää kirjoittaa muisto merkityksellisestä hetkestä ja kiinnittää lappu sitten tapahtumapaikalle. Koetan nyt keksiä sopivaa muistoa ja paikkaa. Itse asiassa mielessä on Helsingistä montakin hetkeä, joten katsotaan, mihin lappuni kulkeutuu.
Tänään odotellessani isoveljeä katselin Hämeenkadun busseja ja niitä nimiä, jonne bussit olivat matkalla, ja opin lisää Turusta.
Halinen: sellainen ihan pikkupikkuhali, joka annetaan varovasti PA:lle, kun hän tuli kaapista ulos ja osoittautui niin fiksuksi, ettei uskalla enää lähennellä enempää.
Kohmo: Se olotila, joka valtasi mielen, kun tajusi, ettei tajunnut, että Sun Äitis ja PA ovat lähisukua.
Harittu: länsisuomalaisten murteiden kuuntelemisesta itäsuomalaiselle aiheutuva hämmennys.
Lisäksi huvituin bussista "Ylioppilaskylä/Caribia". Voisivatko kaksi paikkaa enää olla mielessäni kauempana toisistaan, kuin harmaudestaan kuulu Turun yo-kylä ja värikylläinen paratiisi?
Aamulla takaisin kotiin. Viikonloppu.
Lisäys 27.10. klo 9:
Tein laajemman kirjoituksen Yorkista ja sen herättämistä ajatuksista opiskelublogini puolelle.
Lisäys 28.10. klo 9.30:
Vale on ollut kuuntelemassa tilaisuutta ja kirjoittaa omat mielipiteensä.
Meiju Niskala antoi lapun, johon pitää kirjoittaa muisto merkityksellisestä hetkestä ja kiinnittää lappu sitten tapahtumapaikalle. Koetan nyt keksiä sopivaa muistoa ja paikkaa. Itse asiassa mielessä on Helsingistä montakin hetkeä, joten katsotaan, mihin lappuni kulkeutuu.
Tänään odotellessani isoveljeä katselin Hämeenkadun busseja ja niitä nimiä, jonne bussit olivat matkalla, ja opin lisää Turusta.
Halinen: sellainen ihan pikkupikkuhali, joka annetaan varovasti PA:lle, kun hän tuli kaapista ulos ja osoittautui niin fiksuksi, ettei uskalla enää lähennellä enempää.
Kohmo: Se olotila, joka valtasi mielen, kun tajusi, ettei tajunnut, että Sun Äitis ja PA ovat lähisukua.
Harittu: länsisuomalaisten murteiden kuuntelemisesta itäsuomalaiselle aiheutuva hämmennys.
Lisäksi huvituin bussista "Ylioppilaskylä/Caribia". Voisivatko kaksi paikkaa enää olla mielessäni kauempana toisistaan, kuin harmaudestaan kuulu Turun yo-kylä ja värikylläinen paratiisi?
Aamulla takaisin kotiin. Viikonloppu.
Lisäys 27.10. klo 9:
Tein laajemman kirjoituksen Yorkista ja sen herättämistä ajatuksista opiskelublogini puolelle.
Lisäys 28.10. klo 9.30:
Vale on ollut kuuntelemassa tilaisuutta ja kirjoittaa omat mielipiteensä.
Inessä kuluttajabloginistinä
Turkuun saavuttuani isoveli antoi joululahjan. En tullut selventäneeksi, oliko kyseessä viime vuoden, tämän joulun vai molempien yhteinen. Kyseessä oli kirja, kuten normaalistikin, mutta tällä kertaa isoveli haluaa sivistää minua kunnolla: Stephen Hawking - Ajan lyhyt historia (kuvitettu teos).
Nyt naputtelen tietokonetta isoveljen asunnolla, joka toimii hänellä nykyisin lähinnä varastona ja isoveli itse majailee Säihkeensä luona. Mikäs tässä, lakanat oli vaihdettu, netin kautta pysyn radio Helsingin taajuudella ja jääkaapissa on margariinia (parasta ennen 9.11.2005).
Illalla meillä oli leppoisat keskustelut Isoveljen ja Säihkeen kanssa baarissa. Kun sitten tallustelin asunnolle ja avasin sähköpostin, niin huomasin epätoivoisen ruikutukseni tehonneen, ja olin saanut kutsun illalliselle. Vieläpä mieheltä, joka on lukenut blogejani ja nähnyt minut. Tosin keskusteluja ei ole varsinaisesti käyty (mikä varmasti selittää sen, että hän vielä epäilee minun olevan kelvollista illallisseuraa).
Olenko jo tarpeeksi mainostanut syytä, miksi olen Turussa? Lukekaa nyt vielä, miten minua hienosti kuvaillaan Dodon sivuilla: kuluttaja-blogisti-tutkijantekele-sisäpiiristi (mahtavaa!).
Nyt naputtelen tietokonetta isoveljen asunnolla, joka toimii hänellä nykyisin lähinnä varastona ja isoveli itse majailee Säihkeensä luona. Mikäs tässä, lakanat oli vaihdettu, netin kautta pysyn radio Helsingin taajuudella ja jääkaapissa on margariinia (parasta ennen 9.11.2005).
Illalla meillä oli leppoisat keskustelut Isoveljen ja Säihkeen kanssa baarissa. Kun sitten tallustelin asunnolle ja avasin sähköpostin, niin huomasin epätoivoisen ruikutukseni tehonneen, ja olin saanut kutsun illalliselle. Vieläpä mieheltä, joka on lukenut blogejani ja nähnyt minut. Tosin keskusteluja ei ole varsinaisesti käyty (mikä varmasti selittää sen, että hän vielä epäilee minun olevan kelvollista illallisseuraa).
Olenko jo tarpeeksi mainostanut syytä, miksi olen Turussa? Lukekaa nyt vielä, miten minua hienosti kuvaillaan Dodon sivuilla: kuluttaja-blogisti-tutkijantekele-sisäpiiristi (mahtavaa!).
tiistai, lokakuu 24, 2006
Edustamisen asuongelmat
Huomenna olisi töiden jälkeen tarkoitus lähteä Turkuun. Koska reissuun sisältyy edustaminen Dodon tapahtumassa, joudun pähkäilemään vaatevalintoja tavallistakin enemmän. Tarvitsisin sen henkilökohtaisen assistentin, joka tekisi nämä vaativat päätökset puolestani.
Illalla on tarkoitus viettää aikaa isoveljen (aiemmin tunnettu kirjeenwaihtajana) ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Torstaina leikin varmaankin vain turistia ja tallustelen kaduilla, kunnes on löydettävä Aboa Vetus & Ars Nova -museo.
Onneksi Turku on sen verran tuttu ja pieni paikka, että uskoisin osaavani suunnistaa ilman paniikkisoittoa Qtealle.
- - -
Näköjään viikonloppuna Kirjamessuilla julkaistaan opaskirja nettideittaajalle. Sisältää ilmeisesti äärimmäisen mullistavia vinkkejä:
Illalla on tarkoitus viettää aikaa isoveljen (aiemmin tunnettu kirjeenwaihtajana) ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Torstaina leikin varmaankin vain turistia ja tallustelen kaduilla, kunnes on löydettävä Aboa Vetus & Ars Nova -museo.
Onneksi Turku on sen verran tuttu ja pieni paikka, että uskoisin osaavani suunnistaa ilman paniikkisoittoa Qtealle.
- - -
Näköjään viikonloppuna Kirjamessuilla julkaistaan opaskirja nettideittaajalle. Sisältää ilmeisesti äärimmäisen mullistavia vinkkejä:
Kirja kertoo muun muassa, millainen kielenkäyttö on soveliainta sydämenasioiden sähköisessä viestimisessä:"Teksti on kaiken alku. Jotta antaisit itsestäsi fiksun ja kiinnostavan kuvan, kirjoita hyvää suomea."
"Esimerkiksi ikäänsä vähän kaunistelemalla voi helposti leimata itsensä valehtelijaksi."
Tätä pitää nyt varmaan yö pohtia.
Tapaamisesta tutustumiseen
"Tutustuu helposti uusiin ihmisiin", Mari-nimikortti väittää.
Tiedän henkilöitä, jotka epäröimättä menevät juttelemaan junassa tai baarissa ihmisille, joko asiaa tai vähemmän asiaa. Minä yleensä jätän menemättä (joskus teen poikkeuksia, jos pitkä junamatka yksin on niin tylsä).
Luontevassa tilanteessa, esimerkiksi jossakin tapahtumassa, jossa tiedän ihmisillä olevan jotakin yhteistä, kevyen jutustelun aloittaminen luonnistuu vaivattomasti (kuten vaikka blogimiitissä). Toimittajana työskennellessä tietysti omaksui roolin, jossa käsi ojossa astellaan esittäytymään ja kysymään asioita.
Tämänkin vuoden aikana olen tavannut monta uutta ihmistä, ja koettanut taas painaa päähäni nimiä ja kasvoja (minulla on sama ongelma kuin Pohdiskelevalla lifarilla). Mutta tapaaminen ei ole samaan kuin tutustuminen. Ohimenevät kohtaamiset eivät tee ketään tutuksi, enkä minäkään näennäisestä avoimuudestani huolimatta aina paljasta juuri mitään.
Joskus kohtaa ihmisiä, joista jää vaikutelma, että häneen olisi ollut kiva tutustua paremminkin. Mutta sillä kohtaushetkellä yhteystietoja ei tule kysyttyä, tai jälkikäteen arveluttaa, että tuskin hän samalla tavalla ajatteli. Tapaaminen jää tapaamiseksi.
Sitäkin mukavampaa on törmätä ihmiseen uudelleen sattumalta ja saada taas lisävalaistusta persoonasta.
- - -
Treffimeemiin ovat näköjään osallistuneet myös Jazz ja Tris. Kermakin omalla tavallaan. Kumma juttu, että ilmoituksia ilmestyy, mutta vastaukset ilmeisesti jäävät vähiin muillakin kuin minulla. Höh.
Toisaalta on pakko myöntää, että helpompi on läiskäistä tuo oma ilmo nettiavaruuteen kuin vastailla muille.
- - -
Toivotan jo etukäteen onea Blogilistalla näkyvän kilpailun voittajalle: ehkä se palkinto on sitten iPod Nanno.
Tiedän henkilöitä, jotka epäröimättä menevät juttelemaan junassa tai baarissa ihmisille, joko asiaa tai vähemmän asiaa. Minä yleensä jätän menemättä (joskus teen poikkeuksia, jos pitkä junamatka yksin on niin tylsä).
Luontevassa tilanteessa, esimerkiksi jossakin tapahtumassa, jossa tiedän ihmisillä olevan jotakin yhteistä, kevyen jutustelun aloittaminen luonnistuu vaivattomasti (kuten vaikka blogimiitissä). Toimittajana työskennellessä tietysti omaksui roolin, jossa käsi ojossa astellaan esittäytymään ja kysymään asioita.
Tämänkin vuoden aikana olen tavannut monta uutta ihmistä, ja koettanut taas painaa päähäni nimiä ja kasvoja (minulla on sama ongelma kuin Pohdiskelevalla lifarilla). Mutta tapaaminen ei ole samaan kuin tutustuminen. Ohimenevät kohtaamiset eivät tee ketään tutuksi, enkä minäkään näennäisestä avoimuudestani huolimatta aina paljasta juuri mitään.
Joskus kohtaa ihmisiä, joista jää vaikutelma, että häneen olisi ollut kiva tutustua paremminkin. Mutta sillä kohtaushetkellä yhteystietoja ei tule kysyttyä, tai jälkikäteen arveluttaa, että tuskin hän samalla tavalla ajatteli. Tapaaminen jää tapaamiseksi.
Sitäkin mukavampaa on törmätä ihmiseen uudelleen sattumalta ja saada taas lisävalaistusta persoonasta.
- - -
Treffimeemiin ovat näköjään osallistuneet myös Jazz ja Tris. Kermakin omalla tavallaan. Kumma juttu, että ilmoituksia ilmestyy, mutta vastaukset ilmeisesti jäävät vähiin muillakin kuin minulla. Höh.
Toisaalta on pakko myöntää, että helpompi on läiskäistä tuo oma ilmo nettiavaruuteen kuin vastailla muille.
- - -
Toivotan jo etukäteen onea Blogilistalla näkyvän kilpailun voittajalle: ehkä se palkinto on sitten iPod Nanno.
maanantai, lokakuu 23, 2006
Suuri ihmissuhdespesiaali
"Miesten suhteen hän haluaa olla valloittaja", lukee vanhassa etunimikortissani (siis postikortti, jossa kerrotaan nimestä ja kuvaillaan kyseisen nimen edustajia), jonka laatikoistani löysin äskettäin.
Ensin ajattelin, että eivätkös kaikki halua olla valloittajia. Mutta ehkä tarkemmin ajatellen moni haluaa tulla valloitetuksi. Osittain tietysti minäkin, mutta taitaa minussa olla enemmän sitä valloittajaa. Haluan hurmata, jos vastapuoli on mielestäni riittävän kiinnostava, ja olen jopa jonkinlaista vaivaa valmis näkemään tavoitteeseen päästäkseni.
Tänä vuonna olen tähän saakka jättänyt tutustumatta paremmin niihin miehiin, jotka olisivat ehkä aidosti varteenotettavia vaihtoehtoja, siis sellaisia, joille voisi kuvitella voivansa joskus aikojen kuluessa sanoa r-sanan. Alkuvuosi meni pohtiessa edellistä suhdetta, tehtyjä virheitä ja tapahtuneita kiemuroita. Kesällä ikävät tapahtumat veivät huomion muuhun, joten ei ole tullut juuri miehiä katseltua sillä silmällä.
Mutta kuten eilen naapurille totesin, niin ehkä nyt voisi jo alkaa panostaa miesrintamalle tosissaan. Etenkin, kun lähipiirissä on romantiikkaa ilmassa ja joillakin myös pitkäaikaiset suhteet kukoistavat. Ja tuli tuo treffimeemi ja on syksy.
Olen hemmetin kranttu. Ihastun toki helposti, mutta luikahdan pois ihastuneisuudesta ihan yhtä helposti. Uskon siihen, että pitää kolahtaa ja sitten loksahtaa paikalleen ja olla mukavaa, hauskaa, ihanaa ja leppoisaa niin jutellessa kuin hiljaisuudessa. Jos mies nauraa samoille jutuille kuin minä, niin ei se voi ihan tyhmä olla (ja minähän tietysti pidän itseäni älykkäänä). Eikä sitä noin vain tapahdu kenen tahansa kanssa. Niin olen ennemmin yksin.
Ihmettelen aina naisia, jotka haukkuvat entisiään paskoiksi jätkiksi: miksi ihmeessä he niiden miesten kanssa sitten jaksoivat olla mahdollisesti pitkäänkin? Minä olen jättänyt taakseni monta kilttiä, hyvätapaista ja kaikin puolin kunnollista. Taipumukseni on siis valloittaa näitä hyviä tyyppejä ja sitten kuitenkin säikähtää, tympääntyä tai ärsyyntyä. En minä ole mukavan hymyilevä koko ajan.
Taisimme joskus Koirablondin kanssa todeta, ettemme suosittelisi itseämme kenenkään tyttöystäväksi. Toki mielestäni Koirablondi olisi loistava kumppani hyvälle miehelle, mutta koska itseni tunnen ja toimintani tiedän, niin en voi kehua olevani mikään mainio valinta.
Onneksi ihmissuhteet eivät kuitenkaan koskaan ole niin loistavan täydellisiä, vaan olettaisin jopa kaltaisellani itsepäisellä ja ailahtelevaisella naisella olevan jonkinasteisia mahdollisuuksia.
Toisaalta kyynisyyteni on kasvanut huomattavasti vuosien varrella, ja laiskakin olen. Parisuhteellisuus vaatii paljon, ja kärsimättömällä luonteellani on joskus vaikeuksia sietää sitä kaikkea. Sitoutumiskammo vaivaa. Yksinolo tuntuu helpommalta.
Mutta niin. Syysillat, ne kai saavat miettimään, että olisi se kiva kuitenkin kihertää kainalossa.
Ensin ajattelin, että eivätkös kaikki halua olla valloittajia. Mutta ehkä tarkemmin ajatellen moni haluaa tulla valloitetuksi. Osittain tietysti minäkin, mutta taitaa minussa olla enemmän sitä valloittajaa. Haluan hurmata, jos vastapuoli on mielestäni riittävän kiinnostava, ja olen jopa jonkinlaista vaivaa valmis näkemään tavoitteeseen päästäkseni.
Tänä vuonna olen tähän saakka jättänyt tutustumatta paremmin niihin miehiin, jotka olisivat ehkä aidosti varteenotettavia vaihtoehtoja, siis sellaisia, joille voisi kuvitella voivansa joskus aikojen kuluessa sanoa r-sanan. Alkuvuosi meni pohtiessa edellistä suhdetta, tehtyjä virheitä ja tapahtuneita kiemuroita. Kesällä ikävät tapahtumat veivät huomion muuhun, joten ei ole tullut juuri miehiä katseltua sillä silmällä.
Mutta kuten eilen naapurille totesin, niin ehkä nyt voisi jo alkaa panostaa miesrintamalle tosissaan. Etenkin, kun lähipiirissä on romantiikkaa ilmassa ja joillakin myös pitkäaikaiset suhteet kukoistavat. Ja tuli tuo treffimeemi ja on syksy.
Olen hemmetin kranttu. Ihastun toki helposti, mutta luikahdan pois ihastuneisuudesta ihan yhtä helposti. Uskon siihen, että pitää kolahtaa ja sitten loksahtaa paikalleen ja olla mukavaa, hauskaa, ihanaa ja leppoisaa niin jutellessa kuin hiljaisuudessa. Jos mies nauraa samoille jutuille kuin minä, niin ei se voi ihan tyhmä olla (ja minähän tietysti pidän itseäni älykkäänä). Eikä sitä noin vain tapahdu kenen tahansa kanssa. Niin olen ennemmin yksin.
Ihmettelen aina naisia, jotka haukkuvat entisiään paskoiksi jätkiksi: miksi ihmeessä he niiden miesten kanssa sitten jaksoivat olla mahdollisesti pitkäänkin? Minä olen jättänyt taakseni monta kilttiä, hyvätapaista ja kaikin puolin kunnollista. Taipumukseni on siis valloittaa näitä hyviä tyyppejä ja sitten kuitenkin säikähtää, tympääntyä tai ärsyyntyä. En minä ole mukavan hymyilevä koko ajan.
Taisimme joskus Koirablondin kanssa todeta, ettemme suosittelisi itseämme kenenkään tyttöystäväksi. Toki mielestäni Koirablondi olisi loistava kumppani hyvälle miehelle, mutta koska itseni tunnen ja toimintani tiedän, niin en voi kehua olevani mikään mainio valinta.
Onneksi ihmissuhteet eivät kuitenkaan koskaan ole niin loistavan täydellisiä, vaan olettaisin jopa kaltaisellani itsepäisellä ja ailahtelevaisella naisella olevan jonkinasteisia mahdollisuuksia.
Toisaalta kyynisyyteni on kasvanut huomattavasti vuosien varrella, ja laiskakin olen. Parisuhteellisuus vaatii paljon, ja kärsimättömällä luonteellani on joskus vaikeuksia sietää sitä kaikkea. Sitoutumiskammo vaivaa. Yksinolo tuntuu helpommalta.
Mutta niin. Syysillat, ne kai saavat miettimään, että olisi se kiva kuitenkin kihertää kainalossa.
Ei rakkaus laske aamujaan
ei katso miehen mittaa
ei toisen puolesta kuole
vaan enemmän
Sillä rakkaus pieneen ihmiseen
ei vaadi paljon vain kaiken
sen kaiken jos voisin antaa
ei parempaa
Rakkaus on tuoksu vain
tai menneisyys
huokaus muistojen myös
rakastuneen sieluun se pelkoja heittää
rakastuneen tunteen joskus herättää
Maarit: En vaadi paljon vain kaiken
Päähuomio kiinnittyy painotuksiin
Taloussanomien pörssiuutiosointi oletettavasti ennustaa elämääni paremmin kuin horoskoopit:
"Huomio keskittyy loppuviikkoon. Alkuviikosta on tulossa kohtalaisen rauhallinen."
"Päähuomio kiinnittyy julkilausuman painotuksiin."
"Suuret markkinamuutokset ovat jääneet viime viikolla vähiin."
"Huomio keskittyy loppuviikkoon. Alkuviikosta on tulossa kohtalaisen rauhallinen."
"Päähuomio kiinnittyy julkilausuman painotuksiin."
"Suuret markkinamuutokset ovat jääneet viime viikolla vähiin."
sunnuntai, lokakuu 22, 2006
Minä ja pojat ja päivän kulku
Treffimeemi jatkaa elämäänsä, ja olen näköjään edelleen tiukasti mukana. Ensiksi PA julkaisi ilmoituksen, jonka varusti kommenteillani ja yhteisvalokuvallamme (Helenin mainitsema blogimainosposeeraus).
Sitten Justin teki omansa ja yllytti miehiä kutsumaan minut kahville.
Toivottavasti tästä seuraa edes jotain kivaa jollekin!
- - -
Tänään piti keskittyä opiskeluihin. Sen sijaan olen järjestänyt vaatekaappia (miten minulle on kertynyt niin monet sukkahousut? miksi en muistanut, että minulla on tällainen villapaita tai nämä housut? kuinka toiset osaavat pitää vaatteet täsmällisissä pinkoissa?), istuin lounastamassa, join kahvia, ompelin verhot ja koetin vähän siivota. Selvisi, missä Minh on nähnyt naamani. Ei se ollut mitään kauheaa, vaikka ehdin jo kuvitella, että olen jossain törttöillyt ja Minh on sen todistanut.
Ensi viikkoon on tiedossa muun muassa päivän tai parin vierailu Turkuun ja Dodon seminaarissa paneelikeskustelijana oleminen. Turkulaiset blogaajat voisivat tulla sinne morjestelemaan.
- - -
Syksyisen sunnuntain olo, hieman nössötunteellinen ja uuvahtanut, biisitkin valikoituvat lässylinjalle (The Sundays - Cry). Suklaata, teetä ja villasukat, kiitos.
Sitten Justin teki omansa ja yllytti miehiä kutsumaan minut kahville.
Toivottavasti tästä seuraa edes jotain kivaa jollekin!
- - -
Tänään piti keskittyä opiskeluihin. Sen sijaan olen järjestänyt vaatekaappia (miten minulle on kertynyt niin monet sukkahousut? miksi en muistanut, että minulla on tällainen villapaita tai nämä housut? kuinka toiset osaavat pitää vaatteet täsmällisissä pinkoissa?), istuin lounastamassa, join kahvia, ompelin verhot ja koetin vähän siivota. Selvisi, missä Minh on nähnyt naamani. Ei se ollut mitään kauheaa, vaikka ehdin jo kuvitella, että olen jossain törttöillyt ja Minh on sen todistanut.
Ensi viikkoon on tiedossa muun muassa päivän tai parin vierailu Turkuun ja Dodon seminaarissa paneelikeskustelijana oleminen. Turkulaiset blogaajat voisivat tulla sinne morjestelemaan.
- - -
Syksyisen sunnuntain olo, hieman nössötunteellinen ja uuvahtanut, biisitkin valikoituvat lässylinjalle (The Sundays - Cry). Suklaata, teetä ja villasukat, kiitos.
lauantai, lokakuu 21, 2006
Marinadin privaattimiitti
Kuraattori ei harmikseen päässyt eiliseen blogimiittiin, mutta sen sijaan reagoi rohkeasti treffi-ilmoitukseeni ja sai näin privaattihymyilyä osakseen. Tai no, miten privaattia sitä nyt ravintolassa voi olla. Meillä tosin oli ollut jo siis jonkinasteista viestintää ennen treffi-ilmoitteluani, joten ihan äkkiseltään spontaani tämä tapaaminen ei kuitenkaan ollut.
Kuraattori yllättyi, kun minä tunnistin hänet sen sijaan, että hän olisi joutunut haeskelemaan naamaani tapaamispaikalla. Olenkin parempi salapoliisi kuin Sedis.
Juttu luisti ihan mukavasti ja viuhdoin käsilläni puheeni mukana, kuten usein hieman hermostuneessa tilassa. En viuhtonut enää sitten, kun tartuin haarukkaan, joten nauttimani pastapalleroiset osuivat suuhun. Ruoka oli täyttävää, kiitos tarjoajalle siitä ja seurasta, nähdään viimeistään seuraavassa blogimiitissä!
Meemin toimeksianto on siis suoritettu.
Näköjään Timo on laittanut oman treffi-ilmoituksen, ja PA:kin on oman osansa luvannut.
Eufemia kertoi eilen, miten häntä on verrattu Hannibal Lecteriin. Hän myös toi sen omassa treffi-ilmoituksessaan esiin. (Eufemia oli mielestäni oikein viehättävä, ehkä vertaus oli tehty hänen viiltävän älykkyytensä vuoksi?)
Sanoin, että minua on kuvattu kerran vähä-älyiseksi lehmäksi. Ei se ole yhtään niin pelottavaa, vaikka kyllä idioottimainen nauta voi olla vaarallinen.
Tämän kertomalla taisi mennä viimeinenkin mahdollisuus enää koskaan saada treffikutsuja blogin kautta.
Kuraattori yllättyi, kun minä tunnistin hänet sen sijaan, että hän olisi joutunut haeskelemaan naamaani tapaamispaikalla. Olenkin parempi salapoliisi kuin Sedis.
Juttu luisti ihan mukavasti ja viuhdoin käsilläni puheeni mukana, kuten usein hieman hermostuneessa tilassa. En viuhtonut enää sitten, kun tartuin haarukkaan, joten nauttimani pastapalleroiset osuivat suuhun. Ruoka oli täyttävää, kiitos tarjoajalle siitä ja seurasta, nähdään viimeistään seuraavassa blogimiitissä!
Meemin toimeksianto on siis suoritettu.
Näköjään Timo on laittanut oman treffi-ilmoituksen, ja PA:kin on oman osansa luvannut.
Eufemia kertoi eilen, miten häntä on verrattu Hannibal Lecteriin. Hän myös toi sen omassa treffi-ilmoituksessaan esiin. (Eufemia oli mielestäni oikein viehättävä, ehkä vertaus oli tehty hänen viiltävän älykkyytensä vuoksi?)
Sanoin, että minua on kuvattu kerran vähä-älyiseksi lehmäksi. Ei se ole yhtään niin pelottavaa, vaikka kyllä idioottimainen nauta voi olla vaarallinen.
Tämän kertomalla taisi mennä viimeinenkin mahdollisuus enää koskaan saada treffikutsuja blogin kautta.
Kosinta kassajonossa
Raudikko onnistui houkuttelemaan vesisateeseen yli tunnin ulkoilulle, jonka päätteeksi menin tuulipukufiiliksissä Sörnäisten S-marketiin. Kassalle tunki mustaihoinen mies perääni ja ilmoitti, että hän on ensin. Kohautin olkapäitäni ja sanoin, että mene sitten.
Kohta hän jo tarjoutui miehekseni, koska kuulemma haluaa kaltaiseni kiltin naisen. En kelpuuttanut.
Eilen naureskelin, kun joku oli googlettanut "olet söpö marinadi". Sen jälkeen oli heitetty hakusanoiksi "sen en ollut minä marinadi". Pitäisiköhän huolestua jonkun mielenterveydestä?
Kohta hän jo tarjoutui miehekseni, koska kuulemma haluaa kaltaiseni kiltin naisen. En kelpuuttanut.
Eilen naureskelin, kun joku oli googlettanut "olet söpö marinadi". Sen jälkeen oli heitetty hakusanoiksi "sen en ollut minä marinadi". Pitäisiköhän huolestua jonkun mielenterveydestä?
Kuvia, koska ne kiinnostavat kaikkia
Puhuttiin siellä ainakin blogeista. Vähän jostain muustakin. Lisäksi napsittiin kuvia.Oopa oli jo unohtanut, että autoin kesän alussa kantamaan tavaroita hänen asuntoonsa. Hmph. Mutta on se silti niin tyylikäs!
PA:lle motkotin, ettei hänkään vastannut treffi-ilmoitukseeni. Nyt Hurina on haastanut PA:n mukaan deittimeemiin.
(PA:n faneille tiedoksi, että sain istua hetken köyttöliittymältään oikein mukavassa sylissä...)
Sedis piti heti alkuun kädestäni kiinni. Väitti lämmittelevänsä. Loppuillassa hän esitti visna-tanssin. Pni oli varustautunut järeämmilla kameroilla.
Visukintun ja Turistin kanssa aiomme elvyttää sunnuntaipäivien lounastapaamiset.
Etualalla Rahina, jolla oli mielettömän hieno kello. Muutenkin oli tyylikäs nuorimies. Samaa sarjaa oli Takaisin Kallioon, vaikka istui pöydän toisella puolella.
Junakohtaus kaappasi kainaloonsa ja oli hauskaa juttuseuraa.
Virkanaisellakin oli verkkosukat. Eikä flunssa tainnut onneksi illanviettoa pahasti häiritä. Justinilla oli farkut, joita mies kuluttaa haaroista.
Haakana on myös kielimiehiä.
Kervå ja Kauniimpi olivat tunnistettavat.
Illanvietto sisäpiirissä
Uusia tuttavuuksia olivat ainakin Eufemia, Rahina, Kallion poikamies (jolle kiitos kotimatkaseurasta), Junakohtaus, Syvämainonta-Antti ja se vaaleatukkainen, silmälasipäinen nuori mies, jonka nimeä en nyt muista (näin hyvä on nimi- ja naamamuistini).
Sitten oli suuri joukko vanhoja tuttuja, jotka olivat ihastuttavan mukavan hauskoja. Naapuruston pojatkin käyttäytyivät kunnialla, Justin jopa hieroi hartioitani. Nikke ei ollut pukeutunut laivastoasuun, ja pni:lläkin oli vaatteet päällä.
Ja sitten ne muutamat, jotka aina saavat mieleni, sieluni ja sydämeni väpäjämään. Kuten PA, ja Mitvit, joka löytyi jatkopaikasta.
Nyt voi nähdä kauniita unia.
Lisäys: Kuvan ottiHaakanan Kari, eikun Sedis (olette niin samanoloisia miehiä ja sotkette pääni...). Kaikki kunnia siis menee siihen suuntaan.
Sitten oli suuri joukko vanhoja tuttuja, jotka olivat ihastuttavan mukavan hauskoja. Naapuruston pojatkin käyttäytyivät kunnialla, Justin jopa hieroi hartioitani. Nikke ei ollut pukeutunut laivastoasuun, ja pni:lläkin oli vaatteet päällä.
Ja sitten ne muutamat, jotka aina saavat mieleni, sieluni ja sydämeni väpäjämään. Kuten PA, ja Mitvit, joka löytyi jatkopaikasta.
Nyt voi nähdä kauniita unia.
Lisäys: Kuvan otti
perjantai, lokakuu 20, 2006
Söpöilyä
Jyväskylän stylistini eli Väriaalto oli messengerissä sitä mieltä, että minun pitää laittaa saappaat miittiin. Tottelen.
Tänään joku oli sitten keksinyt googlettaa "olet söpö marinadi". Mahtavaa! Onko minulla joku ihailija, joka koettaa viestiä kauttani hakusanojen avulla? Vähän helpompi tapa olisi esimerkiki laittaa sähköpostia, ihan vinkkinä vaan.
Tänään joku oli sitten keksinyt googlettaa "olet söpö marinadi". Mahtavaa! Onko minulla joku ihailija, joka koettaa viestiä kauttani hakusanojen avulla? Vähän helpompi tapa olisi esimerkiki laittaa sähköpostia, ihan vinkkinä vaan.
torstai, lokakuu 19, 2006
Komeat oli lavasteet
Pari päivää sitten Raudikko kysäisi, lähdenkö teatteriin ensi-iltaan, kun Baritoni oli saanut liput, muttei päässyt paikalle. Niin istuttiin katsomassa Suurenmoista-esitys, joka on varmasti sopivaa firmojen pikkujouluviihdettä.
Jos pitäisi valita, katsoisinko uudelleen tämäniltaisen vai viikko sitten nähdyn Ilosen talon, Jyväskylä voittaisi. Vaikka siellä oli lavastuksessa käytetty mielikuvitusta rahan sijaan.
---
Sen haluaisin tietää, kuka on tullut tänään blogiini hakusanayhdistelmällä "blogi diskopallo kevin". Pari päivää sitten oli keksitty yhdistää jotain ihan uutta, ja lopputuloksena oli "seksikäs marinadi". Taidan blogimiitissä kysellä Turistilta, mikä olisi hyvä resepti moiseen. Tosin Niken kommenttien perusteella laivastoasu toisi vipinää.
Ehkä myös niitä treffikutsuja, joita ei vieläkään ole ilmestynyt. Ja aina väitetään, että naiset saa hurjasti vastauksia netin deitti-ilmoituksiin!
Jos pitäisi valita, katsoisinko uudelleen tämäniltaisen vai viikko sitten nähdyn Ilosen talon, Jyväskylä voittaisi. Vaikka siellä oli lavastuksessa käytetty mielikuvitusta rahan sijaan.
---
Sen haluaisin tietää, kuka on tullut tänään blogiini hakusanayhdistelmällä "blogi diskopallo kevin". Pari päivää sitten oli keksitty yhdistää jotain ihan uutta, ja lopputuloksena oli "seksikäs marinadi". Taidan blogimiitissä kysellä Turistilta, mikä olisi hyvä resepti moiseen. Tosin Niken kommenttien perusteella laivastoasu toisi vipinää.
Ehkä myös niitä treffikutsuja, joita ei vieläkään ole ilmestynyt. Ja aina väitetään, että naiset saa hurjasti vastauksia netin deitti-ilmoituksiin!
Turvat rullalla
Pääsin tänään yksityisvierailulle uuteen Viikin eläinsairaalaan ja erityisesti hevosklinikalle. Jänniä systeemejä siellä on hevosten tutkimista ja hoitoa varten kehitelty. Eipä sitä tietysti monisatakiloista eläintä ihan normi-leikkaussalissa voida käsitellä.Ihailin taas sitä, että se sama ystävä, jonka kanssa suunnilleen viisitoista vuotta sitten mm. kävin ratsastusleireillä, tekee nyt työnään sitä, josta hän silloin haaveili.
Selväksi on tullut se, että eläinlääkärin homma ei aina kovin hohdokasta ole, saati sellaista, jollaista teinitytöt luulivat sen olevan. Mutta vaikea minun olisi kuvitella ystävälle paremmin sopivaa ammattia.
keskiviikko, lokakuu 18, 2006
Valokarnevaalien kiemuroissa
Piti työn(kin) vuoksi käydä katsomassa Linnanmäen Valokarnevaalia. Olihan siellä loistetta, välkettä, väriä ja liekkiä, eli ihan mukava iltakävelyn kohde.Olisimme Maahisen kanssa ostaneet ruumiinosatikkarit, mutta karkkikaupan kassajonon pituuden vuoksi jätimme namut hyllyyn.
Varsin paljon näytti olevan valokuvausintoisia liikkeellä, joten oletettavasti ne jalustojensa kanssa toimineet saavat huomattavasti hienompia kuvia kuin minä käsivaralla ohimennen.
Levällään vinksallaan naurattaa
Minusta on tullut ihminen, jonka matkalaukku jää reissun jälkeen levälleen lattialle. Koska laukun vieressä on nojatuoli täynnä vaatteita, niin ne oikeastaan sopivat aika hyvin yhteen.
Toki vinksallaan olen töissäkin, sillä työpisteeni ergonomiatarkoitus todisti sen, minkä jo tiesin. Toisaalta epäilen, että vaikka pöydät, tuoli ja laitteet olisi sijoiteltu kaikkien mittojen mukaan oikein, niin silti vääntäisin itseni mutkalle tai nököttäisin notkolla. Sen näkee sitten, kunhan säädettävyys löytää tiensä tähänkin koloon.
Koirablondi soitti eilen, ja totesimme olevamme suomenkielikeskeisiä. Minulla on ikävä, kun ei ehditä näkemään. Mutta naisen täytyy tehdä, mitä naisen täytyy tehdä. Ymmärrän ja lähettelen kannustavia ajatuksia.
Onneksi on jäljellä vielä kakkahuumoria ja Kanula, jonka taisin Virkanaisen kautta löytää. Jotenkin vaan nyt naurattaa.
Toki vinksallaan olen töissäkin, sillä työpisteeni ergonomiatarkoitus todisti sen, minkä jo tiesin. Toisaalta epäilen, että vaikka pöydät, tuoli ja laitteet olisi sijoiteltu kaikkien mittojen mukaan oikein, niin silti vääntäisin itseni mutkalle tai nököttäisin notkolla. Sen näkee sitten, kunhan säädettävyys löytää tiensä tähänkin koloon.
Koirablondi soitti eilen, ja totesimme olevamme suomenkielikeskeisiä. Minulla on ikävä, kun ei ehditä näkemään. Mutta naisen täytyy tehdä, mitä naisen täytyy tehdä. Ymmärrän ja lähettelen kannustavia ajatuksia.
Onneksi on jäljellä vielä kakkahuumoria ja Kanula, jonka taisin Virkanaisen kautta löytää. Jotenkin vaan nyt naurattaa.
tiistai, lokakuu 17, 2006
Varmistuksen tarve
"Haluatko varmasti poistaa?" järjestelmä kysyi, ja vastasin, että joojoo, tietysti, heti vaan sinne roskakoriin kaikki pam.
Sinne se solahti. Hetkeä myöhemmin tajusin, että poistin väärät tiedot, monta tärkeää tiedostoa, joiden palauttaminen osoittautui rasittavan hankalaksi.
Kuinka turhauttavaa on tehdä ylimääräistä työtä oman hölmöyden vuoksi. Etenkin, kun olisi paljon muutakin tehtävää.
- - -
Eikä ole tullut yhtään vastausta treffi-ilmoitukseeni. Jarkko, Oopa, Justin, Kari, Nikke, PA, pni, Kervå ja muut: levitättekö te minusta jotain tarinoita ja tietoja, jotka lopullisesti pelottavat kaikki hiemankin sähköpostin lähettämistä harkinneet?!
Sinne se solahti. Hetkeä myöhemmin tajusin, että poistin väärät tiedot, monta tärkeää tiedostoa, joiden palauttaminen osoittautui rasittavan hankalaksi.
Kuinka turhauttavaa on tehdä ylimääräistä työtä oman hölmöyden vuoksi. Etenkin, kun olisi paljon muutakin tehtävää.
- - -
Eikä ole tullut yhtään vastausta treffi-ilmoitukseeni. Jarkko, Oopa, Justin, Kari, Nikke, PA, pni, Kervå ja muut: levitättekö te minusta jotain tarinoita ja tietoja, jotka lopullisesti pelottavat kaikki hiemankin sähköpostin lähettämistä harkinneet?!
maanantai, lokakuu 16, 2006
Kaljapuhelin
Maanantaina silmissä viiraa. Kuvittelin jo, että nyt on keksitty kunnon kaljanhuuruinen kännykkä, mutta eihän se ollut kuin lukihärö.
"Ohutpuhelin vauhditti Samsungin Q3:a"
"Ohutpuhelin vauhditti Samsungin Q3:a"
Tsekkaa jos et usko
Hurina ilmeisesti tahtoo vipinää Blogistanian sinkkujen elämään, ja haastoi minutkin julkaisemaan treffi-ilmoituksen.
Mie en mihinkään deittinettiin jaksa nyt lähteä väsäilemään. Tässä tämä:
Tsekkaa, jos et usko: hämääkö hymy, hurmaako hihitys tai viiraako virnistys? Yhteydenotot sähköpostiin marinadi(at)gmail.com.
Ja jos kiinnostaa nähdä livenä ennen varsinaista kahdenkeskisille treffeille uskaltautumista, niin minuthan löytää mitä suurimmalla todennäköisyydellä blogipiirin syyskinkereiltä perjantaina Pivnice Milenkasta.
Ei todellakaan tarvitse pelätä, että täällä kovin yksityiskohtaisesti alkaisin treffejä ruotimaan. Enkä kyllä haasta ketään, kun kerran Justin on jo haastettu. Eihän tästä mitään tule, jos kaikki sinkkublogaajat samanaikaisesti tunkevat treffi-ilmoituksiaan julki!
"Haasteen saaneen tulee joko julkaista treffi-ilmoitus blogissaan ja/tai deittinetissä tai vaihtoehtoisesti vastata (kerralla) vähintään viiteen treffi-ilmoitukseen. Tätä kautta haastetun tulee päätyä vähintään yksille treffeille."
Mie en mihinkään deittinettiin jaksa nyt lähteä väsäilemään. Tässä tämä:
Tsekkaa, jos et usko: hämääkö hymy, hurmaako hihitys tai viiraako virnistys? Yhteydenotot sähköpostiin marinadi(at)gmail.com.
Ja jos kiinnostaa nähdä livenä ennen varsinaista kahdenkeskisille treffeille uskaltautumista, niin minuthan löytää mitä suurimmalla todennäköisyydellä blogipiirin syyskinkereiltä perjantaina Pivnice Milenkasta.
"Haastetun tulee raportoida sekä meemin vastaanottamisesta että meemin seurauksista blogissaan ja haastaa vastaavasti lisää osallistujia."
Ei todellakaan tarvitse pelätä, että täällä kovin yksityiskohtaisesti alkaisin treffejä ruotimaan. Enkä kyllä haasta ketään, kun kerran Justin on jo haastettu. Eihän tästä mitään tule, jos kaikki sinkkublogaajat samanaikaisesti tunkevat treffi-ilmoituksiaan julki!
sunnuntai, lokakuu 15, 2006
Menneitä läheltä ja vielä kauempaa
Vanhempien luona vierailu on nykyisin jotenkin erilaista kuin vielä muutama vuosi sitten. Isän ja äidin vanhenemisen kai kokee selvemmin, ja myös isän puheet viittaavat yhä useammin iän kertymiseen ja eläkkeelle siirtymisen lähenemiseen.
Jotenkin vierailuun liittyy nyt enemmän haikeutta. Moni asia on toki säilynyt samana, kuten äidin vimma laittaa aivan liian paljon ruokaa ja leipomuksia.
Kuvasin isän haltuun päätyneet pari vanhaa polkupyörää, joiden myyntiä olen luvannut hoitaa netissä. Eli nyt olisi kaupan sekä naisten että miesten polkupyörät Joensuun suunnalla, ikää niillä on jo ties kuinka paljon.
Kaivoin esiin vanhoja päiväkirjojani. Vanhemmilleni luin mm. kirjoitukseni siitä, kun ollessani 12-vuotias taloamme remontointiin.
Olin silloin asiasta todella vihainen, mutta nyt äidin kanssa nauroimme vedet silmissä kuvaukselleni tapahtuneesta. Me molemmat muistimme silloisen raivoni ja itkuni. Isä ei muistanut ja ihmetteli, mistä tapeteista mahtoi olla kyse.
Päiväkirjat nappasin mukaani, samoin vanhoja valokuvia mm. isovanhempien jäämistöstä. Otin myös muutamia isänisän sota-aikanaan nuorelle vaimolleen eli isänäidille kirjoittamia kirjeitä. Tarkoitus on ottaa niistä kopioita, jotta tekstit säilyisivät paremmin ja olisivat helpommin muunkin suvun luettavissa.
Junassa kävin kirjeitä läpi ja varmasti palaan teksteihin myöhemmin myös blogissani.
Aamupäivällä otin auton ja hurautin itsekseni kesämökille. Kesän tapahtumat, onnettomuus, kuolema; se suru ja paha olo, mikä minulla mökillä silloin oli, muistuivat voimakkaasti mieleen ja kyyneleet tunkivat silmiin.
Mutta silti oli hyvä käydä paikalla, vielä nyt, katsoa laiturilta veteen, niiskuttaa ja miettiä.
- - -
Nyt olen taas takaisin täällä omassa kodissa. Kaupunki, asfaltti, toimiva nettiyhteys, ja huomenna kiireinen arki.
Jotenkin vierailuun liittyy nyt enemmän haikeutta. Moni asia on toki säilynyt samana, kuten äidin vimma laittaa aivan liian paljon ruokaa ja leipomuksia.
Kuvasin isän haltuun päätyneet pari vanhaa polkupyörää, joiden myyntiä olen luvannut hoitaa netissä. Eli nyt olisi kaupan sekä naisten että miesten polkupyörät Joensuun suunnalla, ikää niillä on jo ties kuinka paljon.
Kaivoin esiin vanhoja päiväkirjojani. Vanhemmilleni luin mm. kirjoitukseni siitä, kun ollessani 12-vuotias taloamme remontointiin.
"Mulle tuli tyhmät tapetit. Ne, jotka mä valitsin, ei tehdas enää tehnyt niitä ja mulle tuli tapetit, jotka isä oli voittanut arpajaisissa kaksi vuotta sitten."
Olin silloin asiasta todella vihainen, mutta nyt äidin kanssa nauroimme vedet silmissä kuvaukselleni tapahtuneesta. Me molemmat muistimme silloisen raivoni ja itkuni. Isä ei muistanut ja ihmetteli, mistä tapeteista mahtoi olla kyse.
Päiväkirjat nappasin mukaani, samoin vanhoja valokuvia mm. isovanhempien jäämistöstä. Otin myös muutamia isänisän sota-aikanaan nuorelle vaimolleen eli isänäidille kirjoittamia kirjeitä. Tarkoitus on ottaa niistä kopioita, jotta tekstit säilyisivät paremmin ja olisivat helpommin muunkin suvun luettavissa.
Junassa kävin kirjeitä läpi ja varmasti palaan teksteihin myöhemmin myös blogissani.
Aamupäivällä otin auton ja hurautin itsekseni kesämökille. Kesän tapahtumat, onnettomuus, kuolema; se suru ja paha olo, mikä minulla mökillä silloin oli, muistuivat voimakkaasti mieleen ja kyyneleet tunkivat silmiin.Mutta silti oli hyvä käydä paikalla, vielä nyt, katsoa laiturilta veteen, niiskuttaa ja miettiä.
- - -
Nyt olen taas takaisin täällä omassa kodissa. Kaupunki, asfaltti, toimiva nettiyhteys, ja huomenna kiireinen arki.
lauantai, lokakuu 14, 2006
Pupu Tupunat ja levy-yhtiön jätkät
Olipa Ilokivessä hurja meininki Mambo Nordico 06 -kiertueen viimeisen esiintyjän kohtalla! Riston keikka oli ensimmäisestä kappaleesta alkaen hikeä, huutoa ja heilumista.Kyllä siinä väkisinkin vanhakin nuortui ja muisti, miksi tällaiset pienemmät keikkapaikat, sekopäisen soljuva rytmi, hillitön bändi ja täysillä nauttiva yleisö ovat toimiva yhdistelmä.
Positiivisesti yllätti myös aiemmin illalla esiintynyt Kevin. Pikkuveljen kanssa pistettiin silloinkin jalat liikkumaan.
Diskopallokorvikseni sai tälläkin kertaa huomiota. Keskustelin jopa kansantaloustieteestä.
Minua oli myös luultu veljeäni nuoremmaksi. Olen imarreltu. Todennäköisesti johtuu kuitenkin pituuserostamme tai oletuksesta, ettei ainakaan kukaan niin vanha kuin minä erehdy Ilokiven nuorison joukkoon. Tai siitä, että veljeni näyttää niin vanhalta.
perjantai, lokakuu 13, 2006
Keskeisessä Suomessa
Jyväskylässä on paljon tuttua neljän täällä asutun vuoden jälkeen, mutta silti kaupunki tuntuu hieman tuntemattomalta. Muutin pois vuonna 2000, joten paljon täällä on tapahtunut ja on tainnut tapahtua omassakin elämässä.
"Tuossa asui se poikaystävä, tuolla kävin usein kävelyllä, uusi matkakeskus hämmentää, tästä kävelin työharjoitteluun."
Lisäksi niitä tunteita. Jotenkin hymähtelen sille parikymppiselle, joka silloin olin. Opiskelin ammattikorkeakoulussa, enkä siitä erityisemmin tykännyt, mutta kun en parempaakaan keksinyt. Ihmissuhdehölmöilin. Olin epävarma monista asioista.
Hymähtelenköhön useamman vuoden päästä sille, joka nyt olen? Käynkö vierailemassa Kallion kaduilla ja mietin, että voi voi, silloin vuonna 2006 sitä kuvitteli, että jostain jotain tietää?
"Tuossa asui se poikaystävä, tuolla kävin usein kävelyllä, uusi matkakeskus hämmentää, tästä kävelin työharjoitteluun."
Lisäksi niitä tunteita. Jotenkin hymähtelen sille parikymppiselle, joka silloin olin. Opiskelin ammattikorkeakoulussa, enkä siitä erityisemmin tykännyt, mutta kun en parempaakaan keksinyt. Ihmissuhdehölmöilin. Olin epävarma monista asioista.
Hymähtelenköhön useamman vuoden päästä sille, joka nyt olen? Käynkö vierailemassa Kallion kaduilla ja mietin, että voi voi, silloin vuonna 2006 sitä kuvitteli, että jostain jotain tietää?
torstai, lokakuu 12, 2006
Napa muistuttaa alusta
Ystävättäreltä on leikkaustoimen yhteydessä poistettu napa. Tämän kuuleminen järkytti minua enemmän kuin se, että hänellä on tällä hetkellä kohtuullisen kivuliasta, leikkausjäljet yllättävän suuria ja vatsa näyttää kuulemma järkyttävältä.
Ystävättärellä on mitä kaunein vatsa ja viehättävä napa. Kyllähän navattomanakin tulee vallan mainiosti toimeen, mutta silti. Että jos ei tuota kuoppaa (minulla on kuoppanapa) olisi tuossa. Napa on elämän perusjuttuja, muistutus alkuperästä.
Muokkaus klo 11.44: Nyt ystävätär ilmoitti sittenkin löytäneensä napansa turvotuksen ja leikkausarpien keskellä. Ei kuulemma ihan entisen veroinen, mutta siellä se siis kuitenkin on, jee!
Ystävättärellä on mitä kaunein vatsa ja viehättävä napa. Kyllähän navattomanakin tulee vallan mainiosti toimeen, mutta silti. Että jos ei tuota kuoppaa (minulla on kuoppanapa) olisi tuossa. Napa on elämän perusjuttuja, muistutus alkuperästä.
Muokkaus klo 11.44: Nyt ystävätär ilmoitti sittenkin löytäneensä napansa turvotuksen ja leikkausarpien keskellä. Ei kuulemma ihan entisen veroinen, mutta siellä se siis kuitenkin on, jee!
keskiviikko, lokakuu 11, 2006
Iloisesta talosta iloiseen kiveen
Tänään on jo henkisesti perjantai, sillä huomenna en enää pyöräile syksyisessä aamussa toihin, vaan reissaan Jyväskylään. Katsastan Teatterikoneen näytelmän, jossa pikkuveli häärää tuottajan roolissa. Perjantaina jorataan Ilokivessä Mambo Nordico 06 -kiertuetta eli Ristoa, Branded Womania, Keviniä ja TV-Resistoria.
Loistavat opiskelupäivät siis tiedossa! Kai siinä junamatkalla ehtii lukea tai läppäriä naputtaa, köh. Jos pyörähtäisin kampusalueella, niin voisin väittää olleeni akateemisessa ympäristössä.
Suurin tragedia työviikossani on ollut se, että kahvimukini oli kadoksissa. Onneksi sekin löytyi.
---
Onhan kaikki tajunneet, että ensi viikon perjantaina eli 20. päivä on blogipiirin syysseminaari toistaiseksi tuntemattomassa paikassa. Siellä soisin näkeväni tuttuja ja vähemmän tuttuja naamoja.
Loistavat opiskelupäivät siis tiedossa! Kai siinä junamatkalla ehtii lukea tai läppäriä naputtaa, köh. Jos pyörähtäisin kampusalueella, niin voisin väittää olleeni akateemisessa ympäristössä.
Suurin tragedia työviikossani on ollut se, että kahvimukini oli kadoksissa. Onneksi sekin löytyi.
---
Onhan kaikki tajunneet, että ensi viikon perjantaina eli 20. päivä on blogipiirin syysseminaari toistaiseksi tuntemattomassa paikassa. Siellä soisin näkeväni tuttuja ja vähemmän tuttuja naamoja.
tiistai, lokakuu 10, 2006
Ei hullummat hullut
Hesari veti Mielenterveyden keskusliiton teettämästä tutkimuksesta otsikkoon sen, että akateemiset suhtautuvat kaikkein nihkeimmin ajatukseen naapurissa asuvasta mielenterveyskuntoutujasta. Korkea koulutus ei takaa suvaitsevaisuutta, todetaan. Ei se näköjään takaa enää edes halua vastata kysymyksiin niin kuin olettaa soveliasta olevan.
Toisaalta varmaankin suuri osa suomalaisista ei edes haluaisi naapureita (ainakaan ihan viereen): Pientaloteollisuuden kyselyn mukaan 82 prosenttia vastanneista ottaisi nyt pientaloon, jos saisi valita vapaasti. Jos ostettaisiin vaikka kaikki kimpassa Mentalwearilta paita.
Kyllähän sitä minäkin mielelläni valitsisin naapurustoon kivoja ihmisiä. Ihan sama, onko niillä mukavilla todettu mielenterveys- tai päihdeongelmia vai ei.
Ei hullumpi barometri kyseli tällä kertaa erityisesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. "Tutkimuksen mukaan vain alle puolet kuntoutujista, omaisista ja kansalaisista uskoo, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava henkilö pystyy asumaan kotona ja käymään töissä."
Vielä siis saa psykiatrian erikoislääkäri Juhani Aer jatkaa vakuuttelujaan: "Hyvällä ja jatkuvalla lääkehoidolla kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava pystyy yleisesti ottaen elämään normaalia arkielämää ja käymään töissä."
Hullut ovat kokemusteni mukaan ihan yhtä raivostuttavia tai ihania kuin me ns. terveet. Mutta jos en yhtään tuntisi, niin olisin varmasti paljon ennakkoluuloisempi.
Kiitos vaan hulluille minun kasvattamisestani ja näkökulmieni avartamisesta!
Toisaalta varmaankin suuri osa suomalaisista ei edes haluaisi naapureita (ainakaan ihan viereen): Pientaloteollisuuden kyselyn mukaan 82 prosenttia vastanneista ottaisi nyt pientaloon, jos saisi valita vapaasti. Jos ostettaisiin vaikka kaikki kimpassa Mentalwearilta paita.
Kyllähän sitä minäkin mielelläni valitsisin naapurustoon kivoja ihmisiä. Ihan sama, onko niillä mukavilla todettu mielenterveys- tai päihdeongelmia vai ei.
Ei hullumpi barometri kyseli tällä kertaa erityisesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. "Tutkimuksen mukaan vain alle puolet kuntoutujista, omaisista ja kansalaisista uskoo, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava henkilö pystyy asumaan kotona ja käymään töissä."
Vielä siis saa psykiatrian erikoislääkäri Juhani Aer jatkaa vakuuttelujaan: "Hyvällä ja jatkuvalla lääkehoidolla kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava pystyy yleisesti ottaen elämään normaalia arkielämää ja käymään töissä."
Hullut ovat kokemusteni mukaan ihan yhtä raivostuttavia tai ihania kuin me ns. terveet. Mutta jos en yhtään tuntisi, niin olisin varmasti paljon ennakkoluuloisempi.
Kiitos vaan hulluille minun kasvattamisestani ja näkökulmieni avartamisesta!
Häpeämättömästi mokaillen
Jokin aika sitten luin jostakin blogista, miten kirjoittaja, ilmeisesti nuori nainen, oli kokenut jonkin tilanteen hyvin noloksi, vaikka minusta tapahtuma ei kovin järkyttävältä vaikuttanut. Mietin, milloin itse olen ollut tilassa, että olisin halunnut totaalisesti vajota maan alle, mutta ei sellaista tullutkaan noin vain mieleen.
Kai vanhenemiseen kuuluu se, ettei omia mokailujaan ota enää niin vakavasti, niille osaa nauraa ja niitä pystyy kertomaan eteenpäinkin hauskoina juttuina. Nuorena, silloin yläasteella ja lukiossa, oli tärkeää varjella itseään naurunalaiseksi joutumiselta.
Siksi kai mieleeni on jäänyt tilanne lukiosta, kun luokkamme oli täynnä ja edessä pari ulkomaalaista kertomassa englanniksi jostakin. En muista yksityiskohtia, mutta ilmeisesti vieraat kysyivät jotakin ja minä luokan takaosasta vastasin kovaäänisesti. Vieressäni istunut luokkatoveri, poika, naurahti pilkallisesti ja älähti jotakin senkaltaista, että oletin vastanneeni todella tyhmästi.
Sen nolouden ja häpeän tunteen muistan, vaikka muuten tapaus on mielestä haihtunut.
Nykyisin on tajunnut, että jokainen mokailee silloin tällöin enemmän tai vähemmän, eikä niihin mokailuihin yleensä kiinnitä kukaan kovinkaan paljon huomiota. Jos omille toilailuilleen nauraa, niin pääsee helpommalla, kuin yrittämällä peitellä tilannetta viimeiseen asti.
Nuorena sitä häpeili välillä niin omituisia asioita. Esimerkiksi omien vanhempien sanomiset tuntuivat joskus niin pöljiltä ja kiusallisilta. Kuten se kerta, kun isä otti liftaripojan kyytiin ja kysyi tältä, miksi pojalla on korvakoru. Isän käytös tuntui niin nololta silloin. En kyllä muista koskaan kokeneeni, että jonkun ystävän vanhemmat olisivat olleet mitenkään typerän oloisia, vaikka välillä epäilin kavereitteni pitävän minun vanhempieni sanomisia tai tekemisiä todella hölmöinä.
Enää en jaksaisikaan noloilla muiden puolesta, "omapahan on häpeänsä".
Viikonloppuna totesin, että olisi äärimmäisen noloa, jos esimerkiksi kaasona oksentaisin morsiamen puvulle kesken hääjuhlan. Silloin häpeään olisi syytä, sillä oma toimintani vaikuttaisi konkreettisesti ja suoraan muihin ja itse tilaisuus olisi ainutkertainen.
Kai vanhenemiseen kuuluu se, ettei omia mokailujaan ota enää niin vakavasti, niille osaa nauraa ja niitä pystyy kertomaan eteenpäinkin hauskoina juttuina. Nuorena, silloin yläasteella ja lukiossa, oli tärkeää varjella itseään naurunalaiseksi joutumiselta.
Siksi kai mieleeni on jäänyt tilanne lukiosta, kun luokkamme oli täynnä ja edessä pari ulkomaalaista kertomassa englanniksi jostakin. En muista yksityiskohtia, mutta ilmeisesti vieraat kysyivät jotakin ja minä luokan takaosasta vastasin kovaäänisesti. Vieressäni istunut luokkatoveri, poika, naurahti pilkallisesti ja älähti jotakin senkaltaista, että oletin vastanneeni todella tyhmästi.
Sen nolouden ja häpeän tunteen muistan, vaikka muuten tapaus on mielestä haihtunut.
Nykyisin on tajunnut, että jokainen mokailee silloin tällöin enemmän tai vähemmän, eikä niihin mokailuihin yleensä kiinnitä kukaan kovinkaan paljon huomiota. Jos omille toilailuilleen nauraa, niin pääsee helpommalla, kuin yrittämällä peitellä tilannetta viimeiseen asti.
Nuorena sitä häpeili välillä niin omituisia asioita. Esimerkiksi omien vanhempien sanomiset tuntuivat joskus niin pöljiltä ja kiusallisilta. Kuten se kerta, kun isä otti liftaripojan kyytiin ja kysyi tältä, miksi pojalla on korvakoru. Isän käytös tuntui niin nololta silloin. En kyllä muista koskaan kokeneeni, että jonkun ystävän vanhemmat olisivat olleet mitenkään typerän oloisia, vaikka välillä epäilin kavereitteni pitävän minun vanhempieni sanomisia tai tekemisiä todella hölmöinä.
Enää en jaksaisikaan noloilla muiden puolesta, "omapahan on häpeänsä".
Viikonloppuna totesin, että olisi äärimmäisen noloa, jos esimerkiksi kaasona oksentaisin morsiamen puvulle kesken hääjuhlan. Silloin häpeään olisi syytä, sillä oma toimintani vaikuttaisi konkreettisesti ja suoraan muihin ja itse tilaisuus olisi ainutkertainen.
maanantai, lokakuu 09, 2006
Odottamatta paras
On siitä jo aikaa.
"Oletko pettynyt minuun", kysyi.
"En, koska en mitään odotakaan", vastasin.
Mutta silti jotain levottomuutta ja huolta. Koska vaikka muuta väitän, niin silti toisinaan odotan.
Kun kännykkään ei vastata kolmannellakaan soittokerralla. Rauhoitan itseäni: ei tälläkään kertaa ole aihetta miettiä niitä huonompia vaihtoehtoja, selitys on arvattavissa.
Kohta kaikki näkyy taas paremmin, kuten ennenkin.
"Oletko pettynyt minuun", kysyi.
"En, koska en mitään odotakaan", vastasin.
Mutta silti jotain levottomuutta ja huolta. Koska vaikka muuta väitän, niin silti toisinaan odotan.
Kun kännykkään ei vastata kolmannellakaan soittokerralla. Rauhoitan itseäni: ei tälläkään kertaa ole aihetta miettiä niitä huonompia vaihtoehtoja, selitys on arvattavissa.
Kohta kaikki näkyy taas paremmin, kuten ennenkin.
Kuvaileva lisäosa
Vastasin PA:n suureen nimikyselyyn. Tunnustan, että tiesin vastauksen (ellei PA ole sitten huijannut minua kohdatessamme). Silti ajattelen PA:ta nimenomaan PA:na, enkä hänen oikealla etunimellään. Vaikka ei siinä nimessäkään mitään vikaa ole.
Kun tuttavapiiriin kertyy samannimisiä ihmisiä, heille keksitään keskusteluissa henkilöllisyyttä selventäviä termejä. Eikä etunimeäkään välttämättä muisteta, joten keskustelukumppanille pitää jotenkin selvittää, kuka on kyseessä.
Eli jos minulla on tuttavapiiri, johon kuuluu neljä Hanna-nimistä ihmistä, voin käyttää heistä esimerkiksi seuraavia tunnistetietoja: hiustenväri (blondi-Hanna), tutustumistapaa (blogi-Hanna), työtä (bisnes-Hanna) tai jotakin täysin irrallista seikkaa, mutta jonka avulla puhekumppani osaa yhdistää nimen oikeaan henkilöön (balalaikka-Hanna).
Omaani nimeeni on liitetty muiden puheissa ainakin lisäosat "Liperi" ja "Peilipallo", jotka toki omalla tavallaan ovat hyvin kuvaavia.
Kun tuttavapiiriin kertyy samannimisiä ihmisiä, heille keksitään keskusteluissa henkilöllisyyttä selventäviä termejä. Eikä etunimeäkään välttämättä muisteta, joten keskustelukumppanille pitää jotenkin selvittää, kuka on kyseessä.
Eli jos minulla on tuttavapiiri, johon kuuluu neljä Hanna-nimistä ihmistä, voin käyttää heistä esimerkiksi seuraavia tunnistetietoja: hiustenväri (blondi-Hanna), tutustumistapaa (blogi-Hanna), työtä (bisnes-Hanna) tai jotakin täysin irrallista seikkaa, mutta jonka avulla puhekumppani osaa yhdistää nimen oikeaan henkilöön (balalaikka-Hanna).
Omaani nimeeni on liitetty muiden puheissa ainakin lisäosat "Liperi" ja "Peilipallo", jotka toki omalla tavallaan ovat hyvin kuvaavia.
sunnuntai, lokakuu 08, 2006
Kynttilät muistoksi
Monissa blogeissa on hienosti kirjoitettu Anna Politkovskajan murhasta, sananvapaudesta ja ihmisoikeuksista, paljon paremmin kuin itse osaisin.Kynttiläni kävin sytyttämässä muiden joukossa. Kyseisen naisen toiminta on tehnyt minuun suuren vaikutuksen, vaikka muuten en suuresti Venäjän asioita tai maailmanpolitiikkaa seuraa.
Kynttilämielenosoitus tänään
Sen verran sananvapaus on mielessä, että levitän tietoa ja osallistun itse:
Eilen murhatun Anna Politkovskajan muistoksi järjestetään tänään hiljainen kynttilämielenosoitus kello 19 Venäjän suurlähetystön (Tehtaankatu 1) edessä.
Eilen murhatun Anna Politkovskajan muistoksi järjestetään tänään hiljainen kynttilämielenosoitus kello 19 Venäjän suurlähetystön (Tehtaankatu 1) edessä.
Fonisti pääsee fantasioihini
Aamulenkin päätteeksi Granne käveli vastaan Vaasankadulla.
"En meinannut tunnistaa sua", saan ensikommentiksi.
Ihmekös tuo, sillä en todellakaan ole viime aikoina kovin usein liikkunut juoksutrikoissa, enkä ainakaan sunnuntaina aamupäivällä. Sitä paitsi se lenkkiasu on ruma. Ei niissä kireissä pöksyissä todellakaan ole parhaimmillaan, oli legginsit muotia tai ei.
Kohtuullisen aikainen lenkki onnistui, sillä eilen olin taas tylsä enkä alkoholia juonut yhtä tuopillista enempää. Mutta sentään onnittelin yhtä naapuria vanhentumisesta ja seurasin vierestä kahden muun drinkkikisailua.
Loppuillan kuuntelin Raudikon houkuttelemana Jukka Eskola Quintetia UMO Jazz Housessa. Taitavien muusikkojan lavatoimintaa on mielenkiintoista seurata: erityisesti ilmeikkään intomielinen rumpali oli hieno!
Mutta ei sille mitään voi mitään, että saksofoni on silti mielettömän seksikäs soitin. Aaaah!
Yöllä kotiin pyöräillessäni bongasin hevosvaljakon, joka oli ilmeisesti ainakin Kurviin asti päässyt. Kanssapyöräilijöille lähettäisin jälleen viestiä siitä, että jonkinlainen valo olisi hyvä pitää liikkuessa mukana, sillä ei teitä kukaan havaitse sateisessa syysyössä riittävän ajoissa pelkkien heijastimien ansiosta.
"En meinannut tunnistaa sua", saan ensikommentiksi.
Ihmekös tuo, sillä en todellakaan ole viime aikoina kovin usein liikkunut juoksutrikoissa, enkä ainakaan sunnuntaina aamupäivällä. Sitä paitsi se lenkkiasu on ruma. Ei niissä kireissä pöksyissä todellakaan ole parhaimmillaan, oli legginsit muotia tai ei.
Kohtuullisen aikainen lenkki onnistui, sillä eilen olin taas tylsä enkä alkoholia juonut yhtä tuopillista enempää. Mutta sentään onnittelin yhtä naapuria vanhentumisesta ja seurasin vierestä kahden muun drinkkikisailua.
Loppuillan kuuntelin Raudikon houkuttelemana Jukka Eskola Quintetia UMO Jazz Housessa. Taitavien muusikkojan lavatoimintaa on mielenkiintoista seurata: erityisesti ilmeikkään intomielinen rumpali oli hieno!
Mutta ei sille mitään voi mitään, että saksofoni on silti mielettömän seksikäs soitin. Aaaah!
Yöllä kotiin pyöräillessäni bongasin hevosvaljakon, joka oli ilmeisesti ainakin Kurviin asti päässyt. Kanssapyöräilijöille lähettäisin jälleen viestiä siitä, että jonkinlainen valo olisi hyvä pitää liikkuessa mukana, sillä ei teitä kukaan havaitse sateisessa syysyössä riittävän ajoissa pelkkien heijastimien ansiosta.
lauantai, lokakuu 07, 2006
Yllätys seinän takaa
Olin jo menossa nukkumaan, kun ovikello sanoi vienon plingin. Aukaistuani oven en kohdannut häntä, jonka odotin näkeväni. Sen sijaan hän oli tehnyt minulle vispilästä ja paperisuikaleista hienon kukan, tökännyt sen cokis-pulloon ja laittanut mukaan kortin ja pari sanaa.Olin yllättynyt ja yllätetty, ja pistin taiteilijasielulle tekstiviestin, jossa kiitin.
Kohta piippasi oma kännykkäni:
"Kirjotin mont kertaa kuinka hieno oot ja auttanu. olen huono kirjottaa mut oli helppo tehä osotus kun ei tarvii selittää että kiitos!!!"
Olen hämmentyneen liikuttunut. En minä mitään ihmeellistä mielestäni ole tehnyt: vain sen, minkä omatunto on kehoittanut ja mikä ihmisten väliseen toimintaan kuuluu.
perjantai, lokakuu 06, 2006
Isosisko ylpeilee
Pikkuveli kysyi tekstiviestitse, missä kerroksessa asuin Jyväskylän asunnossani. Soitin ja kerroin. Ei ollut samassa asunnossa veli bilettämässä.
Sitten menin vilkaisemaan Tomin blogia aikomuksena lukaista Sri Lanka -kuulumiset. Ja siellähän oli kuva ja kauheasti kivaa juttua pikkuveljestä (joka ei siis oikeasti ole niin pieni, vaan tuollaiset 25 senttiä minua pidempi). Tunsin isosiskollista ylpeyttä siitä, että joku noin hienosti veljestäni kirjoittaa.
Odotan jo innolla ensi viikon reissua Jyväskylään ja pikkuveljen ja Väriaallon näkemistä. Parhaalla pikkuveljellä kun on niin ihana tyttöystäväkin.
Sitten menin vilkaisemaan Tomin blogia aikomuksena lukaista Sri Lanka -kuulumiset. Ja siellähän oli kuva ja kauheasti kivaa juttua pikkuveljestä (joka ei siis oikeasti ole niin pieni, vaan tuollaiset 25 senttiä minua pidempi). Tunsin isosiskollista ylpeyttä siitä, että joku noin hienosti veljestäni kirjoittaa.
Odotan jo innolla ensi viikon reissua Jyväskylään ja pikkuveljen ja Väriaallon näkemistä. Parhaalla pikkuveljellä kun on niin ihana tyttöystäväkin.
Oma bloginapapiiri
Messengerissä saan viestin toiselta aikavyöhykkeeltä: "Se sai mut näyttämään hyvältä".
Toisessa ruudussa Raudikon kanssa sovitaan huomisesta: kaason toimeni on konkreettisesti ottamassa ensimmäisiä askeleita.
Hemmottelen itseäni suklaalla. Väsyttää.
Mietin, kuinka blogissani olen nykyisin tietyllä tavalla yhtä aikaa varovaisempi ja avoimempi. En välttämättä kirjoita enää niin fiiliksen mukaan, eli joku pohdintani voi olla pidemmän kypsyttelyn tulos. Tällöin se ei tietenkään kerro mitään juuri siitä päivästä. Tällainen teksti oli tuo aiemmin tänään julkaisemani.
Toisaalta olen avoimempi. Koska en ole anonyymi, ei minun tarvitse miettiä enää, että entä jos joku saa selville, kuka tekstin takana on.
Minulle on muodostunut jo varsin selvä käsitys siitä, mitä tänne kirjoitan ja mitä jätän pois. Minut tuntevat ihmiset voivat tietysti lukea rivien välistä enemmän kuin tuntemattomat, mutta välillä pelkään, että tututkin vetävät ihan vääriä johtopäätöksiä. Jos joku vaikka luulee, että kirjoitan hänestä tai jostakin toisesta tutusta, vaikka en niin tee.
Ja on joku tuttu sanonut, ettei yksinkertaisesti halua lukea blogiani, vaan haluaa kuulla minusta ja ajatuksistani muuten. Toisaalta en kyllä tiedä sitäkään, ketkä kaikki tutut täällä käyvät lueskelemassa edes silloin tällöin.
Väsyttää. Taidan ottaa vielä palan suklaata.
Toisessa ruudussa Raudikon kanssa sovitaan huomisesta: kaason toimeni on konkreettisesti ottamassa ensimmäisiä askeleita.
Hemmottelen itseäni suklaalla. Väsyttää.
Mietin, kuinka blogissani olen nykyisin tietyllä tavalla yhtä aikaa varovaisempi ja avoimempi. En välttämättä kirjoita enää niin fiiliksen mukaan, eli joku pohdintani voi olla pidemmän kypsyttelyn tulos. Tällöin se ei tietenkään kerro mitään juuri siitä päivästä. Tällainen teksti oli tuo aiemmin tänään julkaisemani.
Toisaalta olen avoimempi. Koska en ole anonyymi, ei minun tarvitse miettiä enää, että entä jos joku saa selville, kuka tekstin takana on.
Minulle on muodostunut jo varsin selvä käsitys siitä, mitä tänne kirjoitan ja mitä jätän pois. Minut tuntevat ihmiset voivat tietysti lukea rivien välistä enemmän kuin tuntemattomat, mutta välillä pelkään, että tututkin vetävät ihan vääriä johtopäätöksiä. Jos joku vaikka luulee, että kirjoitan hänestä tai jostakin toisesta tutusta, vaikka en niin tee.
Ja on joku tuttu sanonut, ettei yksinkertaisesti halua lukea blogiani, vaan haluaa kuulla minusta ja ajatuksistani muuten. Toisaalta en kyllä tiedä sitäkään, ketkä kaikki tutut täällä käyvät lueskelemassa edes silloin tällöin.
Väsyttää. Taidan ottaa vielä palan suklaata.
Ailahtelevaiset tuntemukset
Lienee monille tuttu tunne se, kun ihmettelee, miten on voinut olla joskus ihastunut (saati tykästynyt tai peräti rakastunut) johonkin henkilöön. Ainakin minä ihmettelen usein tätä.
"Mitä ihmettä minä tuossa kuvittelin näkeväni? Miksi en tajunnut, millainen se oikeasti on?"
Harvemmin saa tuntea sen kauhean kivan olon, kun näkee vanhassa tykkäämiskohteessa niin paljon hyvää, ettei yhtään hämmästytä, että ihastui aikoinaan. Toisaalta lohdullista tajuta nekin syyt, miksei enää sydän heittele volttia. (Herra ex-A siis kuuluu tähän kategoriaan, uteliaille tiedoksi!)
Tunneailahtelevaisuuden mielenkiintoista maailmaa on sekin, että yhtenä hetkenä voi joku tai jokin ärsyttää niin hemmetisti. Sitten, esimerkiksi nukutun yön jälkeen, kiukku on laimentunut, kenties jopa hälventynyt, ja asiat näkee toisin.
Silti sitä noina tuntemisen hetkinä, olivat ne sitten tykkäämistä tai vihastusta, luottaa siihen fiilikseen niin vahvasti.
"Mitä ihmettä minä tuossa kuvittelin näkeväni? Miksi en tajunnut, millainen se oikeasti on?"
Harvemmin saa tuntea sen kauhean kivan olon, kun näkee vanhassa tykkäämiskohteessa niin paljon hyvää, ettei yhtään hämmästytä, että ihastui aikoinaan. Toisaalta lohdullista tajuta nekin syyt, miksei enää sydän heittele volttia. (Herra ex-A siis kuuluu tähän kategoriaan, uteliaille tiedoksi!)
Tunneailahtelevaisuuden mielenkiintoista maailmaa on sekin, että yhtenä hetkenä voi joku tai jokin ärsyttää niin hemmetisti. Sitten, esimerkiksi nukutun yön jälkeen, kiukku on laimentunut, kenties jopa hälventynyt, ja asiat näkee toisin.
Silti sitä noina tuntemisen hetkinä, olivat ne sitten tykkäämistä tai vihastusta, luottaa siihen fiilikseen niin vahvasti.
keskiviikko, lokakuu 04, 2006
Imperfekti-ihmisen elämää
"On futuuri-, preesens- ja imperfekti-ihmisiä", Maahinen analysoi.
"Minä olen futuuri ja sinä imperfekti."
Jaottelun perustana toimii se, kuinka ihminen suunnittelee elämäänsä ja erityisesti se, miten hän suunnitelmistaan muille kertoo.
Futuuri ideoi ja kehittelee kaikenlaista. Hän myös kertoo nämä ajatuksensa kaikille: mitä hän aikoo mahdollisesti tehdä, mitä tapahtuu pian, mikä olisi kiva juttu. Valtaosa ideoista jää toteutumatta, mutta se ei futuuria haittaa. Myös futuurin lähipiiri tottuu tähän ja jaksaa nyökytellä ideoille, mutta ei oleta, että mitään suuremmin tapahtuisi.
Imperfekti taas suunnittelee hiljaa mielessään. Hän puhuu aikeistaan sitten, kun on jo päätöksensä jollain tasolla tehnyt: ehkä kaipaa lisävahvistusta ajatukselleen, mutta suunnitelma on jo lähes valmis. Mahdollisesti hän toisinaan jättää kertomatta suunnitelmistaankin ja kertoo vasta sitten, kun on jo jotain tehnyt. Taustalla väijyy ehkä ajatus, ettei halua hehkutella etukäteen, jotteivat muut odota mitään ja sitten pety, kun imperfekti ei pystykään toteuttamaan ajatustaan (eikä imperfektin itsensä tarvitse pettyä itseensä).
Preesensit taas ovat tässä välimaastossa. He elelevät nykyhetkessä, eivätkä juuri mieti tulevaa. Ja jos miettivät, niin eivät ainakaan pohdi sitä, miten muille siitä puhuisivat. Kunhan rupattelevat ajatuksensa eivätkä myöhemmin vaivaa päätään sillä, toteutuiko vai ei.
Minä siis edustan imperfektiä. Esimerkiksi aikoinaan eli vuonna 2001 hakiessani yliopistoon opiskelemaan kuluttajaekonomiaa teostani tiesivät vain muutamat lähimmät tutut ja veljeni. Omille vanhemmilleni asia selvisi vasta, kun kerroin tulleeni hyväksytyksi.
Niinpä jos joku minulle kertoo aikovansa jotain, niin oletan, että hän ihan oikeasti ja vahvasti suuntaa tätä aietta kohti. Kun seuraavan kerran nähdään ja futuurityyppi onkin jo vaihtanut suunnitelmaa ja unohtanut edellisen aikeensa, niin kaltaiseni imperfekti ihmettelee.
"Minä olen futuuri ja sinä imperfekti."
Jaottelun perustana toimii se, kuinka ihminen suunnittelee elämäänsä ja erityisesti se, miten hän suunnitelmistaan muille kertoo.
Futuuri ideoi ja kehittelee kaikenlaista. Hän myös kertoo nämä ajatuksensa kaikille: mitä hän aikoo mahdollisesti tehdä, mitä tapahtuu pian, mikä olisi kiva juttu. Valtaosa ideoista jää toteutumatta, mutta se ei futuuria haittaa. Myös futuurin lähipiiri tottuu tähän ja jaksaa nyökytellä ideoille, mutta ei oleta, että mitään suuremmin tapahtuisi.
Imperfekti taas suunnittelee hiljaa mielessään. Hän puhuu aikeistaan sitten, kun on jo päätöksensä jollain tasolla tehnyt: ehkä kaipaa lisävahvistusta ajatukselleen, mutta suunnitelma on jo lähes valmis. Mahdollisesti hän toisinaan jättää kertomatta suunnitelmistaankin ja kertoo vasta sitten, kun on jo jotain tehnyt. Taustalla väijyy ehkä ajatus, ettei halua hehkutella etukäteen, jotteivat muut odota mitään ja sitten pety, kun imperfekti ei pystykään toteuttamaan ajatustaan (eikä imperfektin itsensä tarvitse pettyä itseensä).
Preesensit taas ovat tässä välimaastossa. He elelevät nykyhetkessä, eivätkä juuri mieti tulevaa. Ja jos miettivät, niin eivät ainakaan pohdi sitä, miten muille siitä puhuisivat. Kunhan rupattelevat ajatuksensa eivätkä myöhemmin vaivaa päätään sillä, toteutuiko vai ei.
Minä siis edustan imperfektiä. Esimerkiksi aikoinaan eli vuonna 2001 hakiessani yliopistoon opiskelemaan kuluttajaekonomiaa teostani tiesivät vain muutamat lähimmät tutut ja veljeni. Omille vanhemmilleni asia selvisi vasta, kun kerroin tulleeni hyväksytyksi.
Niinpä jos joku minulle kertoo aikovansa jotain, niin oletan, että hän ihan oikeasti ja vahvasti suuntaa tätä aietta kohti. Kun seuraavan kerran nähdään ja futuurityyppi onkin jo vaihtanut suunnitelmaa ja unohtanut edellisen aikeensa, niin kaltaiseni imperfekti ihmettelee.
Hyvyys on totta
Jos joskus kirjoittaisin romaanin, sisällyttäisin siihen seuraavat repliikit:
"Suhteemme on pelkkiä lähtemisiä."
"Mutta niinhän kaikki suhteet ovat."
"Mutta tässä suhteessa lähtöjä on monta joka päivä."
Mutta kuten Zen Cafen Samuli Putro totesi kuulemassani radiohaastattelussa, niin suomalaiset tarvitsevat musiikkia usein ihmissuhteidensa vuoksi.
Kappaleista haetaan lohtua, oikeita sanoja eri tilanteisiin, fiilistelyä, tunteita. Niillä viestitään toisille, että oikeasti välitän ja tykkään ja olen onnellinen tai vihaan ja äksyilen ja olen pettynyt.
Joten mitäpä sitä suotta romaaneja kirjoittamaan, koska musiikissa on jo sanottu niin paljon.
Tässä blogissa olen toisinaan lainaillut kappeleiden sanoja tai kertonut, mitä biisejä kuuntelen. Eivät ne välttämättä aina juuri sen hetkiseen mielialaan liity tai ole omia lempikappaleita. Usein sitäkin, mutta joskus vain päähän juolahtanut, äskettäin kuultu tai jonkun sanomisista mieleen tulleita. Osuvasti kuitenkin jotain.
"Suhteemme on pelkkiä lähtemisiä."
"Mutta niinhän kaikki suhteet ovat."
"Mutta tässä suhteessa lähtöjä on monta joka päivä."
Mutta kuten Zen Cafen Samuli Putro totesi kuulemassani radiohaastattelussa, niin suomalaiset tarvitsevat musiikkia usein ihmissuhteidensa vuoksi.
Kappaleista haetaan lohtua, oikeita sanoja eri tilanteisiin, fiilistelyä, tunteita. Niillä viestitään toisille, että oikeasti välitän ja tykkään ja olen onnellinen tai vihaan ja äksyilen ja olen pettynyt.
Joten mitäpä sitä suotta romaaneja kirjoittamaan, koska musiikissa on jo sanottu niin paljon.
Tässä blogissa olen toisinaan lainaillut kappeleiden sanoja tai kertonut, mitä biisejä kuuntelen. Eivät ne välttämättä aina juuri sen hetkiseen mielialaan liity tai ole omia lempikappaleita. Usein sitäkin, mutta joskus vain päähän juolahtanut, äskettäin kuultu tai jonkun sanomisista mieleen tulleita. Osuvasti kuitenkin jotain.
kun pelkäät, että sulle jäi vain jämä,
että petosta on ihmisen elämä,
minä lakaisen roskat ja puhdistan pöydän
ja toivon rippeitä nurkista löydän
ja vien sinut parhaiden ystävien luokse,
jotka eivät milloinkaan karkuun juokse,
jotka avosylin sinut vastaanottaa,
niin muistat myös sen että hyvyys on totta,
ja unohdat pettymykset, turhat työskin,
näet elämän arvon ja omasi myöskin
Jarkko Martikainen: Myrsky
tiistai, lokakuu 03, 2006
Haparoivin askelin
Tampereen asemalla koetin poistua junasta tyylikkäästi. Olihan sentään jakku, huulipunaa ja läppärilaukku, jotka kaikki viestittivät, miten tänään olen aikuinen ja fiksu.
Korkokenkä pilasi tilanteen ja jumitti Pendolinon ovimaton koloseen. Pieni horjahdus, toinen jalka samaiselle matolle, ehdin jo hengähtää, kun se ensiksi juuttunut irtoaa, mutta ottaessani askelta rappusta alas tajuan, että nyt on toinen jumissa ja se hiton matto irtoaa lattiasta kengän mukana ja minun olisi liikuttava nopeasti eikä tukittava junan oviaukkoa kiireisiltä matkalaisilta.
Kiitos vaan sille perässä tulleelle (kivannäköinen, läppäriä myös kanniskellut) nuorelle miehelle, joka asetteli maton paikalleen.
Takaisin Helsinkiin pääsin kunnialla, sillä IC-junan kynnysmatot eivät samalla tavalla tarraudu kenkien korkoihin.
- - -
Alkuillan ohjelmaan kuului vanhojen tuttujen tapaaminen. Toiset pariutuvat, tekevät töitä ja ostavat asuntoja poissa Helsingistä. Silloin joskus tutustuessamme kuusi vuotta sitten sentään olimme melko lailla samassa elämäntilanteessa, mutta nyt huomaan olevani se Kallion sinkku, vuokra-asuja, osa-aikatyöläinen ja ilmeisesti ikuinen opiskelija. Mites tässä näin on päässyt käymään?
Korkokenkä pilasi tilanteen ja jumitti Pendolinon ovimaton koloseen. Pieni horjahdus, toinen jalka samaiselle matolle, ehdin jo hengähtää, kun se ensiksi juuttunut irtoaa, mutta ottaessani askelta rappusta alas tajuan, että nyt on toinen jumissa ja se hiton matto irtoaa lattiasta kengän mukana ja minun olisi liikuttava nopeasti eikä tukittava junan oviaukkoa kiireisiltä matkalaisilta.
Kiitos vaan sille perässä tulleelle (kivannäköinen, läppäriä myös kanniskellut) nuorelle miehelle, joka asetteli maton paikalleen.
Takaisin Helsinkiin pääsin kunnialla, sillä IC-junan kynnysmatot eivät samalla tavalla tarraudu kenkien korkoihin.
- - -
Alkuillan ohjelmaan kuului vanhojen tuttujen tapaaminen. Toiset pariutuvat, tekevät töitä ja ostavat asuntoja poissa Helsingistä. Silloin joskus tutustuessamme kuusi vuotta sitten sentään olimme melko lailla samassa elämäntilanteessa, mutta nyt huomaan olevani se Kallion sinkku, vuokra-asuja, osa-aikatyöläinen ja ilmeisesti ikuinen opiskelija. Mites tässä näin on päässyt käymään?
maanantai, lokakuu 02, 2006
Vähän tilatut blogit
Kun osallistuu vähän myöhemmin tällaisiin "listaa ne tilaamasi blogit, joilla on alle 25 lukijaa", niin ei tarvitsekaan enää niin montaa blogia esitellä. Itselläni noita ruksittuja blogeja on kuitenkin suhteellisen runsaasti, koska luen blogeja eri näkökulmista: on kivaa luettavaa -blogit, jatko-opiskeluun liittyvät ja kulutusaiheiset. Ja jatko-opintojen vuoksi tilaan ja luen blogeja varmaan keskivertoa helpommin ja enemmän.
Mutta tässä nyt otoksia sekalaisessa järjestyksessä (jätän pois ne, jotka meemin innoittamana olen viime päivinä tilannut ja ne, jotka eivät lähiviikkoina ole päivittyneet, ja epähuomiossa saattaa joku muukin jäädä pois, sorry).
Kestämätöntä kulutusta - kuluttamista, vaikkakin vähän vähempään pyrkien
Kadonneen vyötärön metsästys (tämäkin) - Karppaaja kirjoittaa myös jatko-opiskelusta
Tummaa suklaata - kutkuttaa makuhermoja
(open) Elämä - täälläkin toisinaan jatko-opiskelua
Tuuli sadetta lietsoo - kivaa runollista fiilistelyä
Missä pelaa? - olen utelias tietämään opettajien elämästä
Blogi + Gradu = Valmistuminen? - opiskeluun ja blogitutkimukseen liittyvää
Verkkoyhteisöt - tätä akateemista maailmaa
Silumiini - joku tyylissä viehättää
Pohdiskeleva Liftari - fiksua pohdintaa
Takaisin Kallioon - tietysti kalliolaisen sinkkumiehen seikkailut saavat uteliaaksi!
Pelkkää kuvitelmaa - arkista mutta asiallista, musa- ja leffavinkkejäkin
Suojakänni - pilkettä ja pisarointia, ihailen sanankäyttöä
Rappiotäti - kolmekymppinen sinkkunainen Helsingistä tarjoaa samaistumiskohteen
Qimki - tavattu ja hyväksi havaittu!
Yliopiston teknologisen arjen tutkimusta - väitöskirjan väsääjä
Simplify your life! - mm. kuluttaja-asiaa
Jatko-opiskelusta - lisää väitöskirjan tekijöitä
Tokion piiri - vieraileva tutkija Japanissa, mm. virtuaalimaailmoista ja kuluttamisesta
Puoli grammaa - jokin täälläkin viehätti
Pakomatkalla jostain - tyttö ja tunteet
Esinetarinoita - tavaramaailma on osa kulutusta
avs Online - oikeasti asiaa, välillä myös kulutukseen liittyen
Vakavia ajatuksia - aloitin juuri seurailemaan, koska linkkasi toiseen blogiini
Tietysti tilaan myös omaa jatko-opiskelublogiani.
Mutta tässä nyt otoksia sekalaisessa järjestyksessä (jätän pois ne, jotka meemin innoittamana olen viime päivinä tilannut ja ne, jotka eivät lähiviikkoina ole päivittyneet, ja epähuomiossa saattaa joku muukin jäädä pois, sorry).
Kestämätöntä kulutusta - kuluttamista, vaikkakin vähän vähempään pyrkien
Kadonneen vyötärön metsästys (tämäkin) - Karppaaja kirjoittaa myös jatko-opiskelusta
Tummaa suklaata - kutkuttaa makuhermoja
(open) Elämä - täälläkin toisinaan jatko-opiskelua
Tuuli sadetta lietsoo - kivaa runollista fiilistelyä
Missä pelaa? - olen utelias tietämään opettajien elämästä
Blogi + Gradu = Valmistuminen? - opiskeluun ja blogitutkimukseen liittyvää
Verkkoyhteisöt - tätä akateemista maailmaa
Silumiini - joku tyylissä viehättää
Pohdiskeleva Liftari - fiksua pohdintaa
Takaisin Kallioon - tietysti kalliolaisen sinkkumiehen seikkailut saavat uteliaaksi!
Pelkkää kuvitelmaa - arkista mutta asiallista, musa- ja leffavinkkejäkin
Suojakänni - pilkettä ja pisarointia, ihailen sanankäyttöä
Rappiotäti - kolmekymppinen sinkkunainen Helsingistä tarjoaa samaistumiskohteen
Qimki - tavattu ja hyväksi havaittu!
Yliopiston teknologisen arjen tutkimusta - väitöskirjan väsääjä
Simplify your life! - mm. kuluttaja-asiaa
Jatko-opiskelusta - lisää väitöskirjan tekijöitä
Tokion piiri - vieraileva tutkija Japanissa, mm. virtuaalimaailmoista ja kuluttamisesta
Puoli grammaa - jokin täälläkin viehätti
Pakomatkalla jostain - tyttö ja tunteet
Esinetarinoita - tavaramaailma on osa kulutusta
avs Online - oikeasti asiaa, välillä myös kulutukseen liittyen
Vakavia ajatuksia - aloitin juuri seurailemaan, koska linkkasi toiseen blogiini
Tietysti tilaan myös omaa jatko-opiskelublogiani.
Yksin tai vielä enemmän
En yleensä koe olevani yksinäinen silloin, kun olen kotona itsekseni. Se on turvallista, helppoa ja mukavaa.
Mutta ehkä voimakkaimmin yksinäisyys, tai kenties ennemminkin erillisyys, tuntuu silloin, kun on keskellä joukkoa, jossa muut tuntevat toisensa, ryhmittyvät, juttelevat vilkkaasti, nauravat, enkä keksi mitään sanottavaa, jolla voisin luontevasti sekoittua.
Samalla tajuaa, että ei minulla oikeasti ole edes mitään yhteistä näiden kanssa, olen vain joutunut tilanteeseen sattumusten summana, heitettynä, ja minun kuuluukin olla ulkopuolinen.
Jos tilanne vaatii, niin sitten on mentävä ja aloitettava se tyhjänpäiväinen höpinä. Ensimmäistä syysmyräkkää, digiboksien käytettävyyttä, kännykkäliittymien hintoja, villasukkien neulontaa tai Tanja Saarelan poliittista uraa.
Mutta jos ei ole pakko, niin voi livahtaa pois. Omaan turvaan ja rauhaan, jota tarvitsen paljon enemmän kuin minulle väärää ryhmää.
Mutta ehkä voimakkaimmin yksinäisyys, tai kenties ennemminkin erillisyys, tuntuu silloin, kun on keskellä joukkoa, jossa muut tuntevat toisensa, ryhmittyvät, juttelevat vilkkaasti, nauravat, enkä keksi mitään sanottavaa, jolla voisin luontevasti sekoittua.
Samalla tajuaa, että ei minulla oikeasti ole edes mitään yhteistä näiden kanssa, olen vain joutunut tilanteeseen sattumusten summana, heitettynä, ja minun kuuluukin olla ulkopuolinen.
Jos tilanne vaatii, niin sitten on mentävä ja aloitettava se tyhjänpäiväinen höpinä. Ensimmäistä syysmyräkkää, digiboksien käytettävyyttä, kännykkäliittymien hintoja, villasukkien neulontaa tai Tanja Saarelan poliittista uraa.
Mutta jos ei ole pakko, niin voi livahtaa pois. Omaan turvaan ja rauhaan, jota tarvitsen paljon enemmän kuin minulle väärää ryhmää.
Syödä omenan voi olla niin juhlavaa
Viime puhelun kesto:
00:00:09
Soittajan aihe:
"Just nyt tulee Radio Helsingistä yksi kaikkien aikojen suosikkibiiseistäni. Jos et ole taajuudella, niin mene sinne!"
Näin sitä ihmisen päivää piristetään. Lisäruiskeen arkeen tuovat kyseisessä kappaleessa mainitut hedelmät, joita työpaikalle ovat kanssaihmiset kantaneet meille puutarhattomille herkuteltaviksi.
00:00:09
Soittajan aihe:
"Just nyt tulee Radio Helsingistä yksi kaikkien aikojen suosikkibiiseistäni. Jos et ole taajuudella, niin mene sinne!"
---On taas lokakuu ja mun täytyy päästä sun luo joka ilta
Kun päädytkin pakenemaanJos kauneus on kuitenkin olemassa,
Ihan tavallista, käsinkosketeltavaa
On katsottava tarkkaan ja kumarruttava,
Sillä kauneus on pientä ja matalaa
Syksyllä sateessa surkeena oliona,
Löysin maasta omenan
Se oli tavallinen omena loistavaa
Mä vein sen kotiin, ja söin sen heti
Että syödä omenan voi olla niin juhlavaa
On taas lokakuuIsmo Alanko: Lokaa ja kuita
Näin sitä ihmisen päivää piristetään. Lisäruiskeen arkeen tuovat kyseisessä kappaleessa mainitut hedelmät, joita työpaikalle ovat kanssaihmiset kantaneet meille puutarhattomille herkuteltaviksi.
sunnuntai, lokakuu 01, 2006
Kuppia sekaisin
Oma, iso, keltainen kahvi- ja teemukini oli kadoksissa. Tarkistin pöydät, tasot, hyllyt, lattian, sohvan vieruksen, vilkaisin jopa vessaan.
Löysin sen astiahyllystä. Hetkeä aikaisemmin olin tiskannut sen, tavoistani poiketen.
Töissä jokin aika sitten sain huomautuksen, että oman kupin voisi kuulemma joskus laittaa tiskikoneeseenkin silloin, kun valkean mukin sisäpuolelta alkuperäisen värin erottaminen alkaa olla mahdotonta.
On myös muuten yllättävän häiritsevää, kun omassa asunnossa astiat eivät ole tutuilla paikoillaan. Pari viikkoa sitten etsin pitkän aikaa vihannesveistäni. Sillä kertaa syy oli Koirablondin, joka tiskaamisen yhteydessä oli siirtänyt veitset aivan väärään paikkaan. Myönnetään, että olisi pitänyt antaa myös parempi ohjeistus.
Löysin sen astiahyllystä. Hetkeä aikaisemmin olin tiskannut sen, tavoistani poiketen.
Töissä jokin aika sitten sain huomautuksen, että oman kupin voisi kuulemma joskus laittaa tiskikoneeseenkin silloin, kun valkean mukin sisäpuolelta alkuperäisen värin erottaminen alkaa olla mahdotonta.
On myös muuten yllättävän häiritsevää, kun omassa asunnossa astiat eivät ole tutuilla paikoillaan. Pari viikkoa sitten etsin pitkän aikaa vihannesveistäni. Sillä kertaa syy oli Koirablondin, joka tiskaamisen yhteydessä oli siirtänyt veitset aivan väärään paikkaan. Myönnetään, että olisi pitänyt antaa myös parempi ohjeistus.
Vesi velloo viemäreissä
Sade oli vielä mukava siinä vaiheessa, kun se ei vyörynyt päälle rankkana. Töölönlahdella sateenvarjon alla, kännykkä korvalla kuulumisia vaihtaessa syksyinen sää oli sopiva sunnuntain olotilaan.
Mutta sitten Hesarilla katu lainehti, pisaroita tuli paljon ja vauhdilla, housujen lahkeet kastuivat, ja väkisinkin muistin, että liika on liikaa.
- - -
Ompelukone ei ole lainkaan hullumpi tavara omistettavaksi, sillä se tarjoaa mahdollisuuden palvelujen vaihdantaan. Tänään tein ex-A:lle löytökankaasta oikean värisen suojuksen hänen rakkaalle syntikalleen, ja vastapalvelukseksi mies suoritti luonani nikkarointia.
Lisäksi olen luvannut yhdelle naapurille farkkujen kunnostusta. Toinen kyseli taannoin kyvykkyyttäni sohvatyynyjen päällisten ompeluun, ja sanoin sen onnistuvan.
Tällä vauhdilla kerrytän varsin mukavasti tuttavapiiriin miehiä, joita voin hyödyntää erilaisissa tilanteissa sillä verukkeella, että "silloin kerran ompelin sinulle suoran sauman".
Mutta sitten Hesarilla katu lainehti, pisaroita tuli paljon ja vauhdilla, housujen lahkeet kastuivat, ja väkisinkin muistin, että liika on liikaa.
- - -
Ompelukone ei ole lainkaan hullumpi tavara omistettavaksi, sillä se tarjoaa mahdollisuuden palvelujen vaihdantaan. Tänään tein ex-A:lle löytökankaasta oikean värisen suojuksen hänen rakkaalle syntikalleen, ja vastapalvelukseksi mies suoritti luonani nikkarointia.
Lisäksi olen luvannut yhdelle naapurille farkkujen kunnostusta. Toinen kyseli taannoin kyvykkyyttäni sohvatyynyjen päällisten ompeluun, ja sanoin sen onnistuvan.
Tällä vauhdilla kerrytän varsin mukavasti tuttavapiiriin miehiä, joita voin hyödyntää erilaisissa tilanteissa sillä verukkeella, että "silloin kerran ompelin sinulle suoran sauman".
naapurin nainen sängyssänsä
yksin odottaa, kuuntelee kun peltikatto valittaa
ja neljännen kerroksen nuoren herran
ikkunassa valo palaa taas
raukka runoillansa maailmaa parantaa
jumala rankaisee helsinkiä tänä yönä
raaka raskas sade kaupungin raiskaa
vesi velloo viemäreissä, katulamput heiluu
kaupungin synnit pois huuhdotaan
-Sir Elwoodin hiljaiset värit: Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä
Paras kohta biisissä ja korvassa diskopallo
Diskopallokorvikseni sai ansaitsemaansa huomiota jo Tavastian narikkajonossa. Ylimmillään huomio oli tietysti sen biisin aikana, jonka Risto ensin spiikeissään haukkui, sitten soitti ja encoren aikana harmitteli, että tuli jo soittaneeksi.
Niin, minä olin keikalla, mutta koska oli paljon muitakin, eivät kaikki tutut silmiini sattuneet. Moni kysyi, millainen se illan toinen bändi on ja tietääkö joku siitä jotain, mutta koska kaikki halusivat vain Riston, niin ei sillä ollut mitään väliä.
"Risto vois olla siun seuraava poikaystävä", Raudikko hihkui korvaani. Kipinä valitteli, ettei nähnyt itse keikasta mitään, mutta sentään valot olivat hienot. Baritonin ansiosta pääsin sanomaan bändin kitaristille, että mahtavaa.
Olipa hupaisaa!
Mutta jalkoja väsyttää nyt. Pilkullisten flamenco-kenkien valinta iltaan, johon kuuluu seisoskelu, tanssahtelu ja erityisesti kävely Kallio-Tavastia-Kallio, ei ollut ehkä sittenkään paras mahdollinen päätös.
Niin, minä olin keikalla, mutta koska oli paljon muitakin, eivät kaikki tutut silmiini sattuneet. Moni kysyi, millainen se illan toinen bändi on ja tietääkö joku siitä jotain, mutta koska kaikki halusivat vain Riston, niin ei sillä ollut mitään väliä.
"Risto vois olla siun seuraava poikaystävä", Raudikko hihkui korvaani. Kipinä valitteli, ettei nähnyt itse keikasta mitään, mutta sentään valot olivat hienot. Baritonin ansiosta pääsin sanomaan bändin kitaristille, että mahtavaa.
Olipa hupaisaa!
Mutta jalkoja väsyttää nyt. Pilkullisten flamenco-kenkien valinta iltaan, johon kuuluu seisoskelu, tanssahtelu ja erityisesti kävely Kallio-Tavastia-Kallio, ei ollut ehkä sittenkään paras mahdollinen päätös.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
