Lähiaikoina olen kiinnittänyt käymissäni keskusteluissa ilmeisesti suurempaa huomiota tavoitteellisuuteen ja tavoitteiden asettamiseen. Nimittäin tuntuu, että itse en ole juurikaan tehnyt mitään tavoitelinjauksia elämälleni tyyliin "viiden vuoden päästä teen sellaista työtä, asun siellä ja olen oppinut tekemään seitsemän erilaista kastiketta".
Luotan siihen, pitää tehdä niin kuin sillä hetkellä kivalta tuntuu, sillä elämän tavoite on nauttia. Se voi johtaa johonkin yllättävään, hyvään tai huonoon, ja yleensä hyvään, sillä kivaa tekemällä ei yleensä pääse heikkoihin lopputuloksiin. On asioita, joista pidän, ja panostan niihin ajattelematta sen kummemmin, saako niistä jotain konkreettista hyötyä joskus.
Siksi hämmästelen ihmisiä, jotka osaavat kertoa hyvin rationaalisia selityksiä toiminnalleen. He ovat valmiita painiskelemaan epämukaviksi kokemiensa asioiden parissa pitkään vain siksi, että uskovat sen avulla tavoittavansa jotain (rahaa, valtaa, mainetta, ihmissuhteita, kunniaa, arvostusta - mitä tahansa).
Minä sen sijaan haluan nauttia nyt. Uskoni lumipalloefekteihin tuottaa sen, että tämän hetken nautinto voi tuplaantua huomenna. Samoin kuin hyvä teko palautuu tavalla tai toisella.
Tähän liittyvät myös pohdinnot siitä, miten jotkut luovat tavoitteellisesti suhdeverkostoja sillä ajatukselle, että he voisivat jollain lailla hyötyä erilaisista ihmisistä. Minusta ei ole siihenkään.
Tutustun ihmisiin, jos tutustun. Teen heille palveluksia, jos he kysyvät, ja pyydän heiltä apua, jos tarvitsen. Mutta en osaa ajatella, että kannattaa nyt varmaan kaveerata tämän kanssa, koska hän osaa sitä tai tuntee tuon.
- - -
Tänä aamuna olen aivan ihastunut Anna Ternheimiin. Katsokaa nyt vaikka video.
- - -
Ja bloggaajien joulupataakin jo kolistelin. (via)
perjantai, joulukuu 01, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
12 kommenttia:
Hyvä kirjoitus. Toki jonkinlaiset pitemmäntähtäimensuunnitelmat on kai ihan hyviä, mutta nekin voi mennä mönkään koska tahansa. Jos niihin on asettanut liikaa toivoa, ei välttämättä olekaan homma hanskassa.
Tässä kohtaa tunnustan olleeni 31h hereillä.
Laskelmoiva, tai edes arvioiva suhdeverkostoihin tähtäävä keskusteluasenne on kyllä hieman omituinen ajatus, olen siinä kohtaa myös kanssasi samaa mieltä. (Olenhan?)
Mari, niin kauan kuin olen sinut tuntenut, olen ihaillut kykyäsi järjestää elämäsi itsesi näköiseksi ja tykätä niistä asioista, mitä sinulla on. Ratkaisusi siirtyä tekemään lyhyempää työviikkoa samoin kuin päätöksesi lähteä parisuhteestasi (mun tulkinta oli se, että sä olit se, joka lähdit) oli minusta todella rohkea, moni ei ympäristön paineiden vuoksi olisi uskaltanut.
Normeihin puristava paine on kuitenkin aika vahva: pitää haluta ja pyrkiä hankkimaan omistusasuntoa ja parisuhdetta ja lapsia ja autoa, koska se on normi. Luulen, että monetkin tavoitteita asettavat aika harvoin pohtivat, että mistä itse tykkäävät ja ajautuvat täyttämään normeja, päättäen itse vain aikataulusta ja osatavoitteiden keskinäisestä järjestyksestä.
Kuraattori: Jep, jotain suunnitelmaa toki on hyvä olla. Näin taaksepäin katsottuna elämääni on kyllä kuljetelleet tietyt teemat tai punaiset langat, eli ei tässä ihan tuuliajolla olla seilailtu ja suinpäin sinne tänne ryntäilty.
Mutta jos olisin vaikka viisi vuotta sitten tehnyt jonkun tavoitteellisen suunnitelman ja järkähtämättömästi pitänyt siitä kiinni, olisin ehkä tavoitteeseen päässyt, mutta olisiko jotain oleellista sitten jäänyt kokematta? En minä olisi osannut tavoitella sitä, mitä minulla nyt on.
Qtea: Kiitos kauniista sanoista! Moni varmaan pitäisi toimintaani vain sitoutumiskyvyttömyytenä ja ailahtelevaisuutena :D
Ja tokihan minuunkin vaikuttaa se, että pitäisi täyttää tietyt normit. Aina ei todellakaan tajua kyseenalaistaa, että haluaako tätä aidosti itse.
Oi, Anna T. on tosiaan ihastuttava! Joululahjatoivelistan täyttäminen helpottuu.
Olen monesti miettinyt tätä ns. normi asetelmaa, jonka jokainen tokaisee lähinnä naurahduksen lomassa: " Heh, kohta sulla on 2 lasta, omakotitalo, kultainen noutaja ja perheauto." Ei minua ainakaan naurata. Onko se todellakin edelleen normi? Minusta tuntuu, että tässä ajassa pitää tehdä paljon muuta; matkustaa, olla vapaa, tehdä uraa jne. Tässä kaikessa on huvittavinta se, että siihen ns. normiuteen pyrkiminen on muka helppoa - siihen pystyy kaikki ja sitten eletään kun ellun kanat. Minusta se ei ole lainkaan niin yksinkertaista. Se vaatii työtä. Itse pyrin tähän normiuteen mutten kuitenkaan kenenkään painostuksesta vaan omasta tahdostani. Tässä matkalla olen huomannut, että pyrkimykseni teilataan helposti ja se jättää helposti sellaisen olon, että pitäisikö minun sitten suunnata katseeni johonkin muuhun.
Olenko sitten koskaan suunnitellut elämääni vuosia eteenpäin, en. Uskon vakaasti siihen, että sisäinen halu vie meitä hiljalleen sinne minne kuulumme. Aina se ei kohtaa niitä ajatuksia joita ajattelemme tai ääneen sanomme tai edes sen hetkistä haluamme.
Luotan myös siihen päivä kerrallaan elämiseen pyrkimyksistäni huolimatta. Yllätykset tekevät monista asioista arvoisiaan.
Ilkka: Anna lumoaa väkisinkin!
Väriaalto: Minusta kyse on normista tietyntyyliseen putkeen ja ajatteluun, eli pitäisi opiskella, tehdä sitten viisipäiväistä työviikkoa, harrastaa tiettyjä asioita (esimerkiksi matkustella: jos sanoo, ettei halua juuri reissaaminen kiinnosta, poikkeaa todellakin normista!), olla kiinnostunut tietyistä asioista. Perhe-talo-auto-koira -normi ei taida todellakaan olla se yleisin enää.
Mutta siis ennen kaikkea pitää tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu, eikä siinä talo-perhe-koira-auto -meiningissä todellakaan mitään vikaa ole. Ja se sisäinen halu, se varmaan minuakin kuljettaa.
Niin, ja sitten ne omat toiveet, haaveet ja tavoitteet liittyvät niin paljon myös siihen, mitä elämässään on jo kokenut ja saavuttanut tai millaisten ihmisten kanssa elonpolkuaan kulkee. Yhtäkkiä joku itselleen tärkeä asia voi ollakin menettänyt merkityksensä, ja eikä se omakotitalo kaupunkilähiössä olekaan enää niin utopistinen ajatus. Elämänvaiheet ja -tilanteet muuttuvat, onneksi myös itse muovautuu siinä mukana.
...tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että allekirjoittanut olisi "lähiöitymässä", ainakaan vielä...
...edellistä kommentoi siis anonyymi KoiraB muuan espoolaisesta lähiöstä :)
KoiraB: Nimenomaan, pitää osata myös myöntää, että joku asia ei sitten enää olekaan niin tärkeä, kuin mitä on kuvitellut.
Ja Kallioon saisi neiti tulla käymään taas pian! :)
Kuulostipa tutulta, taisin olla osallisena yhdessä niistä keskusteluista:)
Luulen, että monille on tapana myös selittää päätöksiään rationaalisilla syillä, vaikka pohjalla olisi pelkkä mutu. Itse puolestani ilahdun aina välillä siitä, että jälkikäteen voin löytää jotain järkeä aikoinaan näennäisesti järjettömistäkin päätöksistä, kun ne ovat johtaneet hyviin asioihin elämässä.
Pulla: Oikein arvattu, taustalla oli myös juttelu kanssasi :)
Rationaalisille syillä tietysti halutaan asioita helposti perustella. Ikään kuin kuulostaa fiksummalta, jos pystyy sanomaan jonkun "oikean" syyn eikä vain sitä, että toimi näin, koska tunsi sen oikeaksi vaihtoehdoksi.
Lähetä kommentti