"On futuuri-, preesens- ja imperfekti-ihmisiä", Maahinen analysoi.
"Minä olen futuuri ja sinä imperfekti."
Jaottelun perustana toimii se, kuinka ihminen suunnittelee elämäänsä ja erityisesti se, miten hän suunnitelmistaan muille kertoo.
Futuuri ideoi ja kehittelee kaikenlaista. Hän myös kertoo nämä ajatuksensa kaikille: mitä hän aikoo mahdollisesti tehdä, mitä tapahtuu pian, mikä olisi kiva juttu. Valtaosa ideoista jää toteutumatta, mutta se ei futuuria haittaa. Myös futuurin lähipiiri tottuu tähän ja jaksaa nyökytellä ideoille, mutta ei oleta, että mitään suuremmin tapahtuisi.
Imperfekti taas suunnittelee hiljaa mielessään. Hän puhuu aikeistaan sitten, kun on jo päätöksensä jollain tasolla tehnyt: ehkä kaipaa lisävahvistusta ajatukselleen, mutta suunnitelma on jo lähes valmis. Mahdollisesti hän toisinaan jättää kertomatta suunnitelmistaankin ja kertoo vasta sitten, kun on jo jotain tehnyt. Taustalla väijyy ehkä ajatus, ettei halua hehkutella etukäteen, jotteivat muut odota mitään ja sitten pety, kun imperfekti ei pystykään toteuttamaan ajatustaan (eikä imperfektin itsensä tarvitse pettyä itseensä).
Preesensit taas ovat tässä välimaastossa. He elelevät nykyhetkessä, eivätkä juuri mieti tulevaa. Ja jos miettivät, niin eivät ainakaan pohdi sitä, miten muille siitä puhuisivat. Kunhan rupattelevat ajatuksensa eivätkä myöhemmin vaivaa päätään sillä, toteutuiko vai ei.
Minä siis edustan imperfektiä. Esimerkiksi aikoinaan eli vuonna 2001 hakiessani yliopistoon opiskelemaan kuluttajaekonomiaa teostani tiesivät vain muutamat lähimmät tutut ja veljeni. Omille vanhemmilleni asia selvisi vasta, kun kerroin tulleeni hyväksytyksi.
Niinpä jos joku minulle kertoo aikovansa jotain, niin oletan, että hän ihan oikeasti ja vahvasti suuntaa tätä aietta kohti. Kun seuraavan kerran nähdään ja futuurityyppi onkin jo vaihtanut suunnitelmaa ja unohtanut edellisen aikeensa, niin kaltaiseni imperfekti ihmettelee.
keskiviikko, lokakuu 04, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
10 kommenttia:
Maahisen jaottelu on aika näppärä, sanoisin! Olen ehdottomasti futuuri:-)
Suurin osa ystävistäni on sen sijaan imperfektejä, muutama preesenskin löytyy joukosta.
Minä kyllä häpeän aavistuksen futuuriuttani, olen kai wannabe-imperfekti...
Isäni oli 12-vuotias kun jäi orvoksi.
Kaarina täti oli viisi vuotta vanhempi ja kysyi sitten "Mitä sä nyt sitten ajattelit tehdä"
Isä sanoi "Ostan kuorma-auton ja alan ajamaan sitä".
Kuusi vuotta myöhemmin, syntymäpäivään tuli isä salin puolelle ja sanoi "Kävin laittamassa firman rekisteriin, huomenna ostan auton ja alan ajamaan sitä"
Futuuriin painottuu, mutta preesensiä kohti koetan hilata eloa. Ajoittain se hyvänolontunne iskee tajuntaan, niinkuin tänään afrotanssitunnilla: missään en mieluummin olisi kuin juuri nyt ja tässä, tätä tekemässä.
Minä taidan olla preesens, hiljalleen lipumassa kohti imperfektiä. Futuuriksi olen liian kontrollifriikki.
Minä olen myös imperfekti siinä mielessä, että jos kerron ihmisille aikovani tehdä jotakin, olen päätökseni asiasta jo todella tehnyt, ja todella toteuttamaisillani hankettani. Keskeneräisestä ei puhuta hulluille eikä herroille.
Tuntuu tulevan yllätyksenä monille ihmisille semmoinen. Ehkä ne on niitä futuureja sitten.
Samoin usein itse petyn, kun joku futuuri fiilistelee aikomuksillaan, joita hänellä ei kuitenkaan ole varsinaista tarkoitusta toteuttaa.
Oleellista tässä on kai juuri se, että tiedostaa, millaisia toiset ovat. Kuten Veerakin, myös minä joskus petyn, kun futuuri ei olekaan mitenkään päässyt sanoista tekoihin. Ja Marjutin lailla olen kai myös kontrollifriikki :)
Rappiotäti: Ei kannata häpeillä, sillä ilman fuuureja kaltaiseni imperfekti ei tajuaisi joskus hellittää ja vain fiilistellä tulevaa ilman liiallista pohdintaa!
Välillä kyllä hävettää, kun tuntee itsensä aivan tyhjänpuhujaksi.
Luulen kyllä, että pikkuinen ripaus imperfektiä on ajan myötä minuunkin tarttunut. En ole ihan niin tuuliviiri kuin ennen vanhaan.
Tasoittaakohan ikä jotenkin näiden aikamuotopersoonallisuustyyppien (olipas pitkä sana,huhhuh) välisiä eroja?
Hyvä Jäppinen ja isä-Jäppinen!
Mainio analyysi! Tämä pistää ihan mietiskelyyn asian. Vaikka itse taidan olla futuuriin taipuvainen preesens, en silti aina ymmärrä yltiöfuturisteja. Toisaalta ääri-imperfektit ällistyttävät myös usein, kun itse koen niin suuren tarpeen puhua asioistani etukäteen kavereille. Mutta joo, yhdyn tuohon muiden kantaan, että koen imperfektöityväni iän myötä. Mikä on varmaan hyvä juttu.
Rappiotäti ja missjenny: Eiköhän meidän imperfektienkin elämä nuorempana ole ollut enemmän futuurien kaltaista: kai nuoruuteen kuuluu enemmän sellainen "haihattelumainen" suunnittelu. Vanhempana oppii tulemaan varovaisemmaksi ääneen lausuttujen suunnittelujen suhteen.
Joskus olen huomannut sitäkin, että futuuri saattaa jopa loukkaantua siitä, kun en olekaan kertonut jotain aikomustani etukäteen, vaan vasta sen tehtyäni. Minun näkökulmastani loukkaantuminen on tietysti käsittämätöntä. Ja futuurin mielestä on tietysti käsittämätöntä, että minä ärsyynnyn siitä, kun hän ei toteutakaan niitä suuria suunnitelmiaan.
Lähetä kommentti