Avasin aurinkolasikotelon ja löysin sieltä kaksikymppisen sekä pari lounasseteliä. Olin ne sinne tallettanut pari viikkoa sitten.
Etsin kännykkääni kuumeisesti ja mietin, että olisi etunsa siitä, jos asuisi jonkun kanssa. Voisi pyytää häntä soittamaan puhelimeen. Löysin lopulta kännykän kirjan välistä: ei ehkä paras mahdollinen kirjanmerkki.
Jaatsa halusi kokeilla, sopiiko lenkkeily hänelle. Tänä aamuna pirautin hänet hereille ja hölkkäsimme yhdessä puoli tuntia.
Vaikka ne Lumipantterit ovat niin hyviä, on aika aloittaa karkkilakko. Ja muutenkin panostaa ruokavalioon ja liikuntaan.
Kännykkä pirisi ja siinä vilkkui minulle tuntematon numero. Eräs tuttu oli kuullut, että olemme menossa porukalla Bauhausiin tänään (kun minulla on poikkeuksellisesti auto käytettävissäni) ja tahtoi mukaan. Sinne siis pian, minun ostoslistallani on metrin mittainen, kymmenen senttiä leveä hiottu lauta.
Olen vaivautunut jo hieman järjestelemään tavaroitani asunnossa, ettei täällä vallitsisi niin älytön kaaos. Koirablondikin nimittäin totesi tällä viikolla luonani käydessään: "Ihanaa, ettei sullakaan ole siistiä!"
Seinänaapurin kanssa joimme eilen kaljat, kun olin ensiksi auttanut häntä raahaamaan tavaraa ullakolle.
Sujuvasti olen taas viime päivinä kuunnellut musiikkia laidasta laitaan. Beastie Boys, Magyar Posse, Miami, Ismo Alanko, Moby, The Cardigans, Maritta Kuula, The Verve, Soul Tattoo, Mew, Pirkka-Pekka Petelius, Cher, Placebo, Tuomari Nurmio, PMMP, Sir Elwoodin hiljaiset värit, Marzi, Zarkus, Carola, Kent, Korento, Lemonator, Soul Asylum ja monta muuta. Kaikki raikaa ja vaihtuu hetken mielijohteesta. Tai sitten pistetään Last.fm soimaan.
lauantai, heinäkuu 22, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti