lauantai, maaliskuu 18, 2006

Päivänpaistetta tervehdysten kera

Mikä upea aurinkoinen aamu! Onneksi en näköjään ole ainoa, joka heräilee vapaapäivinäänkin aikaisin, vaikka univelkaa tältä viikolta on varmasti kertynyt.

Hesarin selaamisen jälkeen vetäisin lenkkikengät jalkaan ja lähdin hölköttelemään kohti keskuspuistoa. Paluumatkalla talvipuutarhan luona oli joukkio ala-asteikäisiä, lähinnä kai tyttöjä, ja muutama aikuinen porukan taustalla.

"Hyvää huomenta!", kajauttivat reippaasti muutamat ensimmäisinä seisoneet lapset. Eihän siinä voinut muuta kuin hymyillen vastata tervehdykseen.

Olikohan lapsille sanottu, että tervehditte sitten kaikkia vai mistä moinen käytös? Tietysti mieleeni tuli, että kyseessä on jokin pienemmältä paikkakunnalta Helsinkiin retkelle tullut ryhmä, ja maaseudulla ainakin minulle aina painotettiin, että pitää tervehtiä kylänraitilla vastaantulevia, vaikkei heitä tuntisikaan.

Olen edelleenkin innoissani elämästäni ja puhkun ideoita, visioita ja kehitysmahdollisuuksia. Kaiken kaikkiaan fiilis on mitä hienoin!

Sitä paitsi mahduin tänä aamuna taas lemppifarkkuihinkin (pikkuisen kyllä vielä tiukkaa tekee) ja Bloggerkin tuntuu hyväksyvän nyt tämän blogin: eilinen jumitus alkoi jo suuresti ärsyttää, eli kyseessä ei siis todellakaan ollut se, että olisin itse pistänyt Miedon marinadin piiloon.

Tutuille tiedoksi myös se, että jos esiintymiseni Aamu-tv:ssä jäi näkemättä ja se harmittaa, niin minulta löytyy nyt cd:lle tallennettuna kyseinen show (tästä iso kiitos A:lle!).

0 kommenttia:

 
eXTReMe Tracker