Kai sitä on jo liian syvällä blogien maailmassa, kun neuleolympialaisista kuuleminen seminaarissa ei saa naureskelemaan, kuten montaa muuta yleisössä ollutta. Varovasti sentään uskalsin nostaa käteni ylös, kun kysyttiin, ketkä kuulijajoukossa kirjoittavat blogia. Olihan meitä, jotka moisen paheen tunnustivat, peräti yhden käden sormilla laskettava määrä ehkä n. 50 ihmisen joukossa.
Kiva oli myöskin nähdä ja kuulla yhtä blogimaailman ihailuni kohdetta eli Digikon Pirkkaa. On mukava huomata, että vaikka jostakin ihmisestä on positiivinen kuva blogin perusteella, niin silti kohtaaminen naamakkain voi ylittää nekin mielikuvat. Ja se kahvin kera tarjoiltu suklaaleivoskin oli namia, joten eipä hullumpi seminaari!
Kuntonyrkkeilyn jäljiltä olo on levollisen raukea, eikä edes eteisen matolla odottanut Visa-lasku, joka sisälsi Samoan matkan aikana höyläillyt summat, onnistunut järkyttämään. Joten mikäs tässä, jatkan teen lipittämistä, puuhastelua ja köllimistä.
keskiviikko, helmikuu 15, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Tunteako vaiko eikö tuntea. Minulle tuli vähän sellainen hassu olo kuin jos joskus aikoinaan olisi tavannut oman kirjekaverin.
Ja vaikutelma oli mainio myös tästä suunnasta! Kiitos ja kumarrus! :-)
Eipä kestä kiitellä: hyvä, etten onnistunut pahasti järkyttämään! :-)
Lähetä kommentti