Ei nimi blogia pahenna

Veloena haastoi listaamaan hyviä bloginimiä. Tässä siis kymmenen maistuvaa ja nimien minussa synnyttämiä mielikuvia:


Hinkstoona - Vinksahtanut sana, joka tuntuu suussa hyvältä.

Valtoimenaan - Rajat eivät kahlitse. Mennään, kuljetaan ja koetaan. Tuo mieleen kesätuulessa hulmuavat hiukset.

Hidas räjähdys - Räjähdys on energiaa ja voimaa. Hitaasti tapahtuessaan kenties vielä tehokkaampi kuin äkkinäinen ja nopea.

Lievä kosto - Vähäisempikin kosto on suloinen.

Linjakohinaa - Maailma on täynnä häiriötekijöitä, mutta silti joskus linjat toimivat.

Pihlajanmarjoja sokerissa - Karvaampi maku sotkeutuu makeaan, erilaista mutta maistuvaa.

Okapiru - Pisteliäs ja piikikäs, vaanii jossain takavasemmalla.

Metrin pätkä ratakiskoa - Selkeä ja suora, ei turhaa kursailua ja kaunistelua.

Punaisin kengin - Askel ei paina, tyttömäistä fiilistelyä. Punaiset kengät ovat ihania!

Vähätelmä - Ei liian suurta melua itsestä, mutta pieni voi olla kaunista. Itseironiia ja tuhahtelua.

Heittelen haastetta yllä olevien blogien kirjoittajille!

Wilhelmiina pohdiskeli, että olisi mukava tietää, miten kirjoittajat ovat valinneet bloginsa nimen. Miedon marinadin lähtökohtana oli etunimeni: halusin sen jotenkin blogin nimeen mukaan, mutta monet sanat (tuomari, juomari, saamari, kamari) eivät tuntuneet sopivilta. Mietin sanaa 'marina', mutta se kuulosti liian negatiiviselta.

Lisäämällä marina-sanaan päätteen 'di' sain mukavan kuuloisen sanan, ja muutenkin se tuntui sopivalta: sekalainen sotku, jonka koostumus, raaka-aineet ja maku voi vaihdella, mutta joka usein antaa tärkeä silauksen moniin ruokiin. Koska pelkkä Marinadi olisi kuulostanut tylsältä ja ruokablogimaiselta, päätin lisätä jonkun kuvailusanan. 'Mieto' tuntui rimmaavan hyvin, ja lisäksi puhun edelleen itsestäni usein sanalla 'mie'. En siis ajatellut, että mieto kuvaisi persoonaani.