Tällä kertaa telläydyin vastakkaisen sukupuolen edustajien lähelle sillä tekosyyllä, että haluan samaan kuvaan hymyileväisen herrasmiehen kanssa.




Turisti oli saanut erityisluvan sormuksen käyttöön.

Toiset ilmaisivat itseään myös käsin.

Sain kuulla kommentteja, että olen livenä "tuhmemman" näköinen ja oloinen, kuin mitä blogini antaa ymmärtää. Verkkosukkahousuillani oli ilmeisesti osuutta asiaan.

Hetken ajan koetin esittää älykkäämpää ja kiltimpää, kun sain lasit lainaan tyylimieheltä. Mutta ei se auttanut: en silti keksinyt mitään fiksua sanottavaa PA:lle (ja kampanjapäällikkö JCP:lle, jonka omaa blogia jäämme odottamaan).

Sekamediasopassa oli kärsitty nenävammoja.

Jotkut kommentoivat asuvalinnoillaan.

JS sai äidillistä neuvontaa, jonka ansiosta hän osasi käyttäytyä melko herrasmiesmäisesti kotimatkalla ja pääsin turvallisesti ajoissa nukkumaan.

Prinsessalla on kielikin nätti. Ja aina yhtä suloisen ihanalla Oopalla on suuri suu.


Jarkko helli naisia niskahieronnalla.

Muut ehkä pystyvät antamaan selkeämpiä ja tasokkaampia raportteja illasta. En ollut yhtä fiksu kuin eräät, eli en nauttinut yhtään tuopillista vettä, mutta sen sijaan useammankin mallasjuoman.

5 kommenttia:
Ennen kuin katkeroidutte kateudesta siellä, sallinette tarkentaa aiemmin tänään annettua lausuntoa: Ei ole tyypillistä sisäpiirin sekoilua seurannutta katatonista krapulaa ja/tai morkkista, minkä vuoksi ihailemme lievästi itseämme. Kevyt kenttäkankkunen kuitenkin.
Ehti nimittäin juoda niitä joka toisia vesituoppejakin aika tosi monta.
Kiitos Veera, tämä tieto tuli tarpeeseen!
Kiitoksia vaan hauskasta seurasta! Joka toinen tuoppi vettä olisi ollut hyvä idea, miksi vasta nyt kerrotte?
Suuri suu? Kuvainnollisesti vai fyysisesti? Kuittien perusteella join eilen 10 tuoppia, joten humalatila saattoi johtua siitä. Anteeksi ja kiitos kaikesta.
-oopa
Oopa: sekä kuvaannollisesti että fyysisesti, mutta sehän on vain positiivista! Kivaa oli sun kanssa lämmitellä tulevaa pilates-joulua varten!
Helen: ehkä me tyhmemmätkin sitten ensi kerralla osataan nauttia tuopit vähän toisella tavalla? (Hahaa, niin varmaan!)
Lähetä kommentti