Sekalaista tajuntaa

Aamulla herään, kun kissa naukuu. Vien sen ulos aitaukseen, kaivaudun takaisin peiton alle.

Horteessa tajuan, että se mittarinlukema! En muistanut illalla lappua oveen, on noustava ylös ennen kuin ovikello soi. Tuolin päältä nappaan päälleni kepeän mustan kesämekon, sekin pitäisi pestä, pyykkivuoro käytävä varaamassa.

Samalla tekstari, "Ootko hereillä? Voinko hakea pyöräsi lainaan"; "Joo", ja kohta pyöränhakija varvassandaaleissaan ikkunan takana, lähes samaanaikaan mittarinlukija soittaa ovikelloa.

Mittarinlukija hoitaa työnsä parissa sekunnissa. Pyöränhakijan velvoitan jäämään aamukahville ja maistamaan edellispäivänä tekemääni hummusta. Puhetta netistä, yleisellä tasolla, on muokattava ajatuksiaan, saatava ne julkaisukelpoisiksi. Mitäs illalla, katellaan, hei hei.

Vaihdan mekon.

"Mari Koistinen pukeutui punaiseen pitkään mekkoonsa, joka tuo aina mieleen kesän 2002 ja työskentelyn Maaseudun Tulevaisuuden kesätoimittajana (urani huippu, jos isääni voisi uskoa!). Onpa siitäkin jo aikaa! Mut pitää kai olla tyytyväinen, että vielä sentään mahtuu samoihin vaatteisiin."

Kuusi kaveria tykkää tästä ja yksi kommentti paljastaa, että kaverin veli onkin tuosta kesätyöstä minulle tuttu. Suomi, niin pieni maa.

- - -

Ei se käsi enää ole yhtään niin paha, ei lainkaan. Vähän jomottaa, ei mene ihan nyrkkiin, mutta melkein. Sen verran voin olla vaivainen, että pistän ystävän tiskaamaan kahvipalkalla.

Haluaisin olla parempi ystävä, en osaa kuunnella vieläkään riittävän tarkasti, muistanko tarpeeksi kiittää, kertoa, että olet tärkeä, sinä, ja sinä, ja sinä?

Mietin niitä, jotka lörpöttävät soljuvasti, sanovat kaikenlaista, joita olen oppinut kuuntelemaan valikoiden.

Vaikka kissa ei puhu, niin kommunikaatio sen kanssa on usein niin helppoa. Kun se haluaa läheisyyttä, se puskee itsensä viereen. Miksi ihminen ei voi tehdä samaa, rapsuta nyt! Ja sitten nukuttaisiin kylki kyljessä, vaikka niin tuleekin liian kuuma saman peiton alla.

- - -

"Mari Koistinen - päivätorkkujen jälkeen kohti eteläisempää Helsinkiä, jotta voi taas palata Kallioon."

Ratikkapysäkillä moikkaa nuorimies, tutunnäköinen, en heti muista, mistä tunnetaan. Onneksi aina voi puhua säästä ja kissanpuremasta.

Saavun etelähelsinkiläisella terassilla. "Hei, Kallion ruusu!"

Yksi kalja muovituopissa, sitten kahvi. Kiitos, itsekin tykkään tästä keltaisesta mekostani, se on vaatevaihdosta.

Eilenkin oli sellainen, sieltä nappasin kaksi hametta. Vein pois ne vihreät saappaat, jotka periaatteessa olivat kivat, mutta joita en kolmessa vuodessa kuitenkaan oppinut omikseni. Ja takapihan roskiksesta löytyneet vaaleanpunaiset Reebokit, söpöt mutta minulle liian pienet.

Soljuvaa puhetta, kissoista, asunnoista, kesästä, puhelimista, lomasuunnitelmista, liikunnasta. Tervehditään uusia, esitellään, istun koko ajan samalla paikalla, kiedon huivin kaulaan lämmittämään.

Totean, että aika lähteä takaisin, hei hei, kiitos. Joku kysyy sopivasta ratikasta, kerron, että kutonen menee.

Mutta päätänkin kävellä. Korkosandaalini ovat siihenkin hyvät. Kuljen läpi puistojen, joissa ihmiset istuvat, puhuvat, juovat, nauravat, puhuvat. Kaupunkivilinästä havaitsen mainoksia: Puhdas Itämeri, Jumalaa tuskin on olemassa, ALE!

Pitkälläsillalla otetaan valokuvaa, ravintolalaivalla paljon porukkaa, Rytmissä ei näy tuttuja.

- - -

Muurahaisia vaeltelee asunnossani edelleen, saavat puolestani olla rauhassa. Kissa tahtoo ulos, kastelen yrtit ja mansikan, selaan nettiä ja ihailen PA:n kirjoitusta.

Kuinka paljon ehkä haluaisin sanoa ja kertoa, mutta en tohdi. Eikä jaksa kirjoittaa kaikkea, mitä pitäisi.

Tästähän tulee kohta kesäperinne

Vuosi sitten piti nauttia antibioottikuuri, kun kissanpureman vuoksi peukku turposi. Nyt vuorossa oli laajemmin käden alue. Puremajäljet näyttävät pieniltä, mutta kissan hampaiden ansiosta ovat yllättävän syvät ja elukan suussa on melkoinen basillivarasto.

Lääkärireissua edelsi suunnilleen samanlainen tilanne kuin vuosi sitten. Paitsi nyt takapihalle jolkotelleita koiria oli vain yksi, tapahtuma-aika ilta ja iltaa viettämässä kanssani Rappiotäti, Kervå ja Petri.

Villi on noiden reviirilleen tulevien koirien suhteen sekopää. Ja minä tietysti säntään kaappaamaan kissaa kiinni ihmeemmin ajattelematta omia vammautumismahdollisuuksia: tärkeintä on, ettei eläimille käy mitään.

Onneksi tälläkin kertaa koira vain väisteli, eli ei alkanut puolustautumaan. Minä sain puremat siinä hetkessä, kun otin kissan kiinni ja puristin sen syliini.

Facebookissa Veloena vihjaisi, että kunnon vesipyssy vastaavien tilanteiden varalla voisi toimia katin rauhoittajana eli pitänee hommata sellainen. Olisihan siitä varmasti muutakin hupia.

Lisäksi nyt minä suunnistin lääkärille heti tapahtuman jälkeen. Jos olisin ollut itsekseni, olisin odottanut aamuun, mutta kaverit patistivat päivystykseen. "Marian päivystys - elämysmatka suomalaisen terveydenhuollon nykytilaan!" (Ei minun tarvinnut jonottaa kuin 1,5 tuntia, oli kai varsin rauhallinen arki-ilta, ja sitten Mannerheimintien apteekista antibiootit).

Tietokoneen naputtelu sujuu hitaasti. Illan ultimatepeliin minusta ei ole. Ukulelea ei voi soittaa tai leipää leikata.

Tiskien tiskaamattomuudelle on nyt hyvä syy.

Samoin lomailemiselle ja silkalle olemiselle.

Varma tarjoilu

Tänään oli tarkoitus mennä aamiaiselle tässä kuussa ovensa avanneeseen kalliolaiseen ravintolaan, Siltaseen. Parinkymmenen minuutin jonotuksen jälkeen pääsimme tiskille tilaamaan, mutta vain kuullaksemme, ettei aamiaisia saakaan (tai jos saa, niin menee todella pitkään). Vissiin oli loppu niin ruuat kuin muutkin resurssit, ja vain noin tunti paikan avaamisen jälkeen.

Hiukka hölmistyneinä otimme juomat ja menimme terassin puolelle istumaan, jossa Saarikon Janne oli saanut oman brunssinsa nautituksi. Onneksi oli aurinkoa, lämpöä ja hyvää seuraa, niin ruuan saamattomuus ei edes pahemmin ärsyttänyt.

Tämän jälkeen ehdotin meille nälkäisille oman takapihani brunssia. Olin viikonlopuksi ostellut jääkaappiin kaikenlaista siltä varalta, että joku tulee kylään tai pitää lähteä piknikille (salaatteja, leipää, juustoja, kasviksia, uusia perunoita jne).

Lisäksi edellispäivän kahvivieraat olivat tuoneet pullapitkon (kiitos heille!) ja itsekin olin leiponut suklaamuffineja.

Ja olihan sitä tämän kesän suosikkijuomaakin, lambruscoa, sopivasti kylmänä.

Näin siis yhden brunssin rakentelu kolmelle hengelle sujui vaivatta.

Omalta takapihalta ei siis todellakaan kannata kovin usein poistua, koska siellä tarjoilu ja palvelu pelaa varmasti. Lisäksi kyseessä on aika edullinen paikka.

Myöhemmin illemmalla naureskeltiin Rappiotädin kanssa, että takapihallani on tietty oma luonteensa kavereiden kerääjänä. Kun ihmiset sinne näin kesäaikaan tulevat ensimmäistä kertaa, he ihastelevat rehevää kasvustoa ja rauhaisaa paikkaa keskellä Kalliota.

Ensimmäisen kerran jälkeen kynnys vierailuun on madaltunut, sillä onhan se eri asia tulla jonkun takapihalle kuin sisälle hänen kotiinsa.

Ja toiset sitten istuvat takapihalla minun ja Villi-kissan kanssa tunnista toiseen. Päivänä, toisena ja viidentenätoistakin.

Pääpuheenaiheita

Isäni ei soittanut keskustellakseen kanssani M. Jacksonin kuolemasta. Vaikka olisihan se sikäli sopinut, että soittohetkellä isäni kuulemma täytti vedellä kasvinsuojeluruiskua (joka näyttää suunnilleen tältä).

Sen sijaan isäni tärkein aihe oli juhannuksen ajankohta. Juhannushan on jo ajat sitten siirretty tapahtumaan lauantaina, joka osuu ajalle 20.-26. kesäkuuta, mutta isästäni tämä on suuri virhe. Nykytilanteen vuoksi esimerkiksi juhannusruusut eivät ehtineet tänä vuonna ajassa kukkaan eikä ruispeltokaan "oikeaan" juhannusmittaan. Siis juhannus pitäisi saada takaisin 24. päivään, jolloin esimerkiksi Virossa juhlitaan.

Muina aiheina käsittelimme HS:n metsäaiheisten juttujen näkökulmia (en ollut lukenut, joten en tiedä, mitkä jutut olivat kyseessä, mutta niihin kuulemma pitäisi saada tavallisen metsänomistajan, kuten isäni, ääni kuuluviin), ison kuusen kohtaloa (joka on siis myrkyssä kaatunut sen jälkeen, kun sen toukokuussa kuvasin) ja kesänviettoa.

Noin yleisesti olo ja elo onkin ollut kesäistä.

Keltaisia mekkoja, salaatinsyömistä, nurmikolla istumista. Toisaalta sitä samaa elämäpohdintaa, jota harrastetaan vuodenajasta riippumatta.

Läntistä leveyttä

Flunssa ei ole hellittänyt, joten jätän Turun tänään illansuussa VR:n kyyditsemänä. Sitä ennen pitäisi piipahtaa Keskiaikaisilla markkinoilla.

Muutama lämmin kesäpäivä näissä maisemissa on sujunut leppoisasti. Vepsän saari oli nelihenkiselle joukollemme viehättävä paikka, ja mökkien vuokrat ovat siellä sen verran edulliset, että köyhemmälläkin on varaa.

Siellä lipitin mustaherukkamehua ja tungin valkosipulinkynsiä niin hetkeksi sieraimiin (liman irrotusta onteloista, toimii) ja yöksi sukkiin (ei havaittavaa vaikutusta terveydentilaan, mutta henkinen merkitys suuri).

Rantauduttuani saaresta tapasin Jannen jokilaivalla. Sen lisäksi, että oli hauskaa juttelua, niin sain omakseni hänen kirjansa omistetuskirjoituksella "Marinadissa on potkua!". Siitä ilta eteni Koulun terassille, jossa pääsin mm. jaarittelemaan useamman henkilön kanssa, kuten vanhan tutun Polkkapossun.

Koulussa testasin niin chilisalmarin kuin sangrian voimat flunssan nujertamiseksi: ensiksi mainittu pisti kyllä limaa liikkeelle ja toisena tullut maistui hyvältä, mutta kumpikaan ei siis vienyt pöpöjä kokonaan pois.

Eilen tutustuin mainioon Kirjakahvilaan, muutamaan galleriaan, Runosmäkeen ja Tuomiokirkon kahvilaan. Yllättäen jokirannassa kohtasin Erkan: hassua, että täällä törmää Jyväskylän asukkiin.

Olen havainnut mm. sen, että pyöräilijät eivät täällä vaivaudu käsimerkein kertomaan aikeistaan senkään vertaa kuin Helsingissä. Isoveljeäni tosin onnistuin jo kouluttamaan, kun valitin, etten voi tietää, mihin suuntaan hän aikoo kääntyä.

Isoveli on tyypilliseen tapaansa ollut "kaikkien alojen erikoisasiantuntija, ja jos jostain ei tiedä, niin siitä ei tarvitsekaan tietää". Koistismainen itsetunto on siis edelleen kohdallaan.

- - -

Saaristokierrostamme nitisevällä pyörällä taittanut Petri oli päässyt Helsingissä kunnolla arkeen kiinni ja A-Studioon haastateltavaksi Iranista ja nettiyhteisöistä (ohjelman voi katsoa YLE Areenasta, osuus alkaa noin kohdasta 26:45).

Jätkä on näköjään ajanut pois sen parransänkensä, jonka ehti juhannuksena kasvattaa. Ja puhuu tietysti rauhallisen fiksusti, kuten aina.

Flunssainen matkaaja raportoi niukkasanaisesti

Turun saaristokierros pyöräillen sujui oikein mukavasti. "Bicicle club Kokokolé" suoriutui parinsadan kilometrin liikkumisen riitaantumatta ja nauttien mm. erittäin paljon ruokaa, sillä pikkuveli hoiti ansiokkaasti ateriasuunnittelun. Fillarointimatkat eivät ole mitään laihdutusreissuja.

Omalta osaltani matkantekoa häiritsi flunssa. Lauantaina heräsin kurkkukipuisena mökiltä, jonne olimme ystävän ansiosta saaneet yöpaikan. Sunnuntaina heräsin huonosti nukutun, niiskutuksen täyteisen yön jälkeen teltasta uimarannalta. Siinä kunnossa en normaalitilassa olisi pyöräillyt 70 kilometriä, mutta tässä tilanteessa edettiin tietysti suunnitelman mukaan.

Lisäksi oman pyöräni etukumi hajosi katukunnostuskiveyksiin Samppalinnan kohdalla, joka oli reissumme päätepiste. Onneksi siis vasta siinä vaiheessa tuli rengasrikko.

Tänään olen heräillyt aurinkoisesta Turusta isoveljen asunnolta, pää tukkoisena, kurkku kipeänä ja olo ikävän flunssaisena. En siis ainakaan huomenna lähde pyöräilemään kohti Helsinkiä, vaan vietän vähän pidemmän aikaa täällä.

Ensi yöksi suunnataan mökkiyötä viettämään Vepsän saareen. Ehkä saariston meri-ilmastossa tämä tauti lähee, koska se siellä tulikin.

Muutama kuva reissusta:

Ruokaa eli pikkuveljen kokkauksia, tällä kertaa viljapihvejä, muusia, kantarellikastiketta ja horsma-tomaatti-kurkku -salaattia.


Pikkuveli syö savustettua ahventa tammilehdossa Nauvossa.


Jee, aurinko! Houtskarissa pyöräily sujui erittäin mukavasti.


Reipas pyöräilijä varusteineen

Turun saaristomaisemiin

Siitä on jo useampi vuosi, kun olen nukkunut teltassa. Ensi yönä sitä pitäisi taas kokeilla. Ja sitä seuraavina. Toivottavasti Turun saariston juhannusyöt ovat lämpimiä, sillä niihin maisemiin suuntaan tänään.

Muut porukastamme, kuten pikkuveli, ovat viettäneet aikuisiällä enemmän aikaa ns. luonto-oloissa kuin minä. Mutta kai minäkin siitä selviän, vaikka olenkin mukavuudenhaluinen reissaaja.

Pyörälaukkuni siis pullistelevat tavaraa. Minähän en aio lopettaa fillarointia tuohon Turun saariston rengasreittiin, jos vain kunto ja into pysyvät yllä. Maanantaina vietän lepopäivän Turussa ja sitten tiistaina lähden polkemaan yksin (tai mahdollisesti isoveljen kanssa) kohti Helsinkiä. Tähän ajattelin käyttää kolmisen päivää.

Kyseessä on siis noin viikon loma. Tosin suhteeni lomiin on nykyisin varsin erilainen kuin palkkatyöläisenä. En odota sitä laskien päiviä, enkä tietysti saa myöskään mitään palkkaa lomapäivinä.

Kunhan vain päätin juhannusreissua suunnitellessamme, että minähän voisin venyttää fillarointiani ja palata Helsinkiin polkien.

Sellaista tämä, yksinyrittäjän elämä. Mutta enhän minä ylipäätään tee täysiä työviikkoja, joten siksikin fillarointiviikon nimeäminen lomaksi tuntuu vähän hassulta. En vain ole vaivattomsti tavoitettavissa kännykällä tai vastailemassa sähköposteihin, enkä varmaankaan tee mitään sellaista, josta joku maksaisi minulle.

Sen sijaan nautin liikkeestä, reissutovereiden seurasta, luonnosta, leppoisasta matkanteosta.

Hyviä juhannustaikoja kaikille!

(Ja kiitos kaikille, jotka ovat lainanneet minulle tavaroita matkaa varten: tosi kivaa, kun kunnolliset pyöräilylaukut, teltta, makuupussi ja -alusta löytyivät kalliolaisilta kavereilta, ja sen päälle vielä yksi lainapyörä Turusta. Lainaaminen on minulle loistava tapa säästyä harvoin käyttämieni tavaroiden ostamiselta!)

Festaria ja unimaailmaan

Facebook, tuo arjen piristäjä ja kontaktikenttä, on tarjonnut kiinnostavia tietoja.

Kuten sen, että eräs alunperin blogeista tuttu oli nähnyt unta, jossa minä ja Rappiotäti laulamme ja tanssimme ihmisjoukolle ja Haakana säestää pianolla. Laulumme oli sisältänyt paljon kirosanoja ja liittyi sisällöltään kasvissyöntiin.

Lisäksi FB:ssa on suunniteltu pornahtavaa videota, jossa ei kuitenkaan oikeasti ole pornoa (tämä ei mitenkään liity edellä mainittuun uneen). Lupauduin pääosan esittäjäksi.

Eilen Kykkänen pisti FB:ssa viestiä Soneran Festariäänestyksestä. Tarkoitus on voittaa kisa Viikin bileillä ja taas saada legendaariset kesäjuhlat aikaan. Eli vaikka et yhtään tiedä, mitkä Viikin bileet ovat olleet, niin silti: käy kannustamassa (tällä hetkellä kyseiset kemut ovat kakkosena listalla) ja tee meistä Viikin bileitä nostalgisesti muistelevista tyytyväisiä.

Ja sitten tietysti mukaan bileisiin, jos ne järjestetään!

Jaettavissa myös iloa

Remontti on suoritettu (Villin blogissa on pari kuvaa kissan suhteesta viikonlopun tapahtumiin). Olen säälittä poistanut omistuksestani mm. vaatteita ja kirjoja, ja joillekin tavaroille löytyi hyviä uusia koteja lähipiiristä.

Lisäksi muutama muistorikkaampi esine lähti jatkamaan elämäänsä erikoisemmalla tavalla kokemuksellisen kaupungin konsultin mukana. Hän jakoi eteenpäin mm. kymmenisen vuotta sitten poikaystävältäni saaman Nalle Puhin keittokirjan, Prahan puolimaratonin repun, hääjuhlista haltuuni päätyneet koristepyykkipojat sekä georgialaisen olutpullon.

Konsultti muuten havainnoi blogissaan kiinnostavasti joidenkin ihmisten kielteistä suhtautumista hänen toimintaansa:

"Emme ole törmänneet muuten pitkään agressiivisuuteen, mutta tänään sekin muistutti olemassaolostaan.
Eniten konsultin vastaanottoa lähestyvissä, vihamielisissä ihmisissä minua hämmentää se, että yksikään ei ehdi ottaa selvää, mistä asiassa (konsultoinnissa) on kyse, vaan viha kihahtaa päälle silloin, kun selviää konsultin toiminnan olevan ilmaista, luovuuteen, arjen löytöretkeilyyn, läsnäoloon ja yleisen ilon jakamiseen keskittyvä hanke.
Se, että epäusko maailmaan ja hyvien asioiden olemassaoloon aiheuttaa niin voimakkaan reaktion, on minusta hälyttävää ja surullista. Ja kertoo varsin tehokkaasti sen, että vilpittömästi ihmisille suunnattuja hankkeita todella tarvitaan. Enemmän."

On todellakin sääli, että ilmainen hyvänmielen jakaminen aiheuttaa ihmisissä jopa vihamielisyyttä.

Kokevatko he konsultin toiminnan turhuutena, näennäisenä näpertelynä maailmassa, jossa olisi paljon merkittävämpiä ongelmia ratkaistavissa? Tällaiseen ajatteluu tuntuu törmäävän usein vastaavissa tapauksissa. Aina ei osata nähdä, että ruohonjuuritason toiminnalla ja ihmisten arjen ilahduttamisella olisi mitään merkitystä.

Onneksi minun elämääni ilahduttavat ystävät ja muu lähipiiri. He vaan ovat niin hyviä tyyppejä. Vaikka heitä painaisivat omatkin murheet, niin silti läsnäolo ja yhdessä tekeminen antaa paljon.

Haluan uskoa siihen, että hyvä kiertää. Pienet teot voivat kasvaa suuremmiksikin.

Lisäys illemmalla:

Kun nyt satuin lueskelemaan Laura Ruohosen Sotaturistit-näytelmän tekstiä, niin lisätään tämä näytelmän Amiraalin kommentti:

"Ihmisestä ei koskaan tiedä.

Helpompaa melkein olisi jos sitä saisi yksinkertaisesti vihata, että peripaska mikä paska, mutta sitten joku taas menee ja tekee jotain suunnattoman hienoa ja rakastettavaa ja on pakko taas ottaa sekin mahdollisuus huomioon. Että hyvyyttä on olemassa."

Kaappien kätköistä

Puuh. Eilisillan kasasin tavaroita: tyhjentänyt vaatekaappini ja kirjahyllyjäni. Sekä vaatteita että kirjoja on liikaa, joten niitä lähtee kirpputorille nyt isohko läjä. 

Enhän minä tietysti huvikseni olisi moiseen puuhaan ryhtynyt. Taustalla on seinien maalaus ja lattian hionta, jotka suoritamme vuokraisännän kanssa. Sitä varten asunnon pitäisi olla tietysti tyhjempi tavarasta. Samalla hoituu onneksi myös perusteellinen siivous. 

Remontointi ei ole minun hommaani. En osaa kuvitella, että ostaisin asunnon ja tekisin siellä massiivisen remontin. Seinien maalaus vielä menee, mutta kaikki sitä monimutkaisempi on halujeni ja kykyjeni ulottumattomissa. Jos sattuisin hankkimaan rähjäisemmän kämpän kuvitellen, että kohta tämän remontoin, niin se remppa varmaan saisi odottaa itseään vuosia ja minä tottuisin rähjäisyyteen. 

Mutta tänään siis pientä pintaremonttia. Vuokraisäntä suunnitteli maalausta jo ennen kuin minä muutin tänne, mutta silloin se jäi tekemättä. Nyt sitten pensselit viuhumaan ja uutta väriä seiniin.  

Tämä viikko on hujahtanut taas vauhdilla, on ollut kaikenlaista: Tavastialta takapihalle, radiohaastatteluista ambulanssimiehiin, ultimate-peleistä väärin muistettuihin aikoihin.